Laadukkaassa ja uudessa kivirakennuksessa Susivuorten ilta on ollut hyvä, yö hiljainen. Aikanaan käy ilmi, että Susivuoret ovat uuden kohteen toiset asukkaat. Kaikki täällä on rouvan miettimää, yksityiskohdat ovat kunnossa ja kaikki hankittu on kunnollista. Lattiat ovat siistit, tasaiset ja kalusteet kunnolliset. Näitä kun kiertää muutaman sadan, alkaa erottaa vajat valioista. Vilho on huomannut, että saippuoita myöten nuori nainen on valinnut sitä mitä haluaisi itsekin, ei halvinta tai helpointa. Annettu Viinipullo on mahdollisesti 15 euron juoma, suomalainen hinta voisi olla 30 €. Nyt tänne on saapunut kuitenkin ymmärtämättömiä barbaareita, viiniinmeneviä suomalaisia Peräpohjolan liepeiltä.
Susivuoret käyvät tänään ainoastaa lähialueen hiidenkivillä. Viltsu pääsee rakastamaan touhuunsa eli ajamaan pieniä peltoteitä, jotka kaikki lopulta päätyvät pienen kylän kapeille ja mutkaisille, keskiaikaisille kujille. Sanotaan muuten se, että landella ei ole koko ajan kiertoliittymiä, mutta täällä on miljoona stop-merkkiä pienilläkin teillä. Toisinaan paikassa, jossa ei oikein ole suoraa risteystä, vaan muuten vaaraa huolimattomaan liikenteeseen. Vilho on ajanut vain tusinassa maassa, mutta kaikkialla pitää päästä liikenteessäkin siihen paikalliseen kieleen kiinni. Yhtä tärkeää on säilyttää se oma identiteetti, henkilökohtainen käsitys varovaisuudesta, oli takana ajavalla miten kiire tahansa hänelle tutuilla teillä - maailmassa jossa kukaan ei tiedä mitä on seuraavan mutkan takana.
Ensimmäinen megaliitti on jokivarressa, paikka on luonnonkaunis ja yhtä satumetsäähän tämäkin on. Ranskaa on tullut kehuttua liikaa, mutta metsätkin täällä ovat todella hienoja. Niissä on samaa jylhyyttä kuin Alppien foresteissa, mutta täällä on vieläkin vehreämpää, vieläkin suurempia puita ja kenties suurempi kirjo lajeja.
Satumetsäseikkailu jokirannassa vie lopulta niitylle. Siellä on nelimetrinen pitkäkivi. Se on kovin samanlainen kuin ne, joita Susivuoret ovat nähneet satamäärin. Mutta vieläkin nämä puhuttavat ja kiehtovat. Päivän autokeskustelut käsittelevät sitä, miten emme ymmärrä menneisyyden ihmisten maailmankatsomusta, sitä sellaista yleistä asennetta, josta lontooksi käytetään termiä "mindset". Pitkään muuten katsomuksesta käytettiin briteissäkin saksalaista sanaa Die Weltanschauung. On aika uusi tapa ajatella sitä, mitä ennen todella maailmasta/elämästä ajateltiin. Niillä pelloilla Vilhokin on harhaillut pitkään, eikä ole nähnyt muuta kuin valon taivaanrannassa ja sen miten uutta kasvaa maasta ja miten maahan vanha aina vajoaa.
Koko hommahan on siinä, että eletään kivikauden loppua, ollaan alkeellisessa maanviljelykulttuurissa. Sitten päätetään pystyttää monien tonnien lohkare jonnekin, tuoda se neljä kilometriä kauempaa ja pistää se sitten pystyyn - usein muiden samanlaisten kivien kanssa tai niiden tähden. Paljon muuta emme tiedä. Susivuoret palaavat autolle, Annikin on vaikea kulkea tässä maastossa, tässä on jyrkkä mäki ja polkukin on mitä on. Ei sentään tarvitse kantaa hiidenkiviä, mitä nyt ne mitä jokaisella on muutenkin matkassa.
***
Myöhemmin Susivuoret seikkailevat pellolle, jossa on Anjoun suuri hiidenkivi. Se onkin massiivinen ja ns. keskellä peltoa aika aukealla paikalla.
Kotimatkalla on aikaa puhua kivistä, ihmisistä ja järjettömistä hotellihankkeista. Siis siitä, miten Suomessa julkkiset rahoittavat tai ostavat hotelleja korvesta, järkyttyvät sitten siitä, ettei kukaan tule "ihanaan paikkaan" Savon korvessa viettämään pariskuntien luksuslomaa.
Ihanien paikkojen erikoisasiantuntijat Susivuoret tuntevat suomalaisen korven hienouden ja heillä on aavistus muutamasta muustakin mukavasta paikasta. Vilho piti ensimmäisen hiidenkiven polkua ja paikkaa satumaisena metsänä, unimaisemana jokineen. Mutta menestyskohteeseen tarvitaan muutakin - usein jotain sellaista mitä savolaisessa metsähotellissa ei ole, vaikka se olisi miten kallis.
Illalla Annikki tekee liharuokaa. Iltapäivällä on ollut liian huono keli olla ulkona, mutta Vilho on sentään piirrellyt jotain. Levätään. Päivällisenä on tournedos-sisäfilepihvejä, jotka ovat Ranskassa kuuluisia. Nämä ovat paksuja filelieriöitä, eivät siis mitään leveitä pihvejä vaan rullamaisia siivuja, jotka mehevyyden takia on sidottu pekonifileellä. Ruoka on hyvää, täyttävää ja viinit sen mukaisia. Ulkona on jo pimeää, pihan takana oleva pajumainen puu heiluu tuulessa, mutta maalaiskylä on täysin pimeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti