16.10.2026

9. Blois auringossa

 Susivuoret eivät lähde Chambordin linnale, näin Annikki oli jo päättänyt mutta Vilho puuttui peliin ja ehdotti paikallista kaupunkipäivää. Menossa on toinen aurinkoinen päivä ja aamulla on herätty hieman myöhään. Nyt mennään vain autolla lähemmäksi keskustaa ja sitten katedraalille. 

Vilho ajaa auton rantaan, voitte arvata minkä rantaan, ja täällä on ilmainen pysäköinti suuren joen kupeessa. Sitten kävellään kohti paikan vanhaa siltaa, sen kohdalla olevaa linnaa ja katedraalia.

Nytkin kavutaan ylös keskiaikaisia katuja hyvin ahtaalle jääneelle kirkolle. Täällä on siistiä ja hämmentävän hiljaista. Ketään ei ole missään eikä mitään kaupitella tai mitenkään revitä katedraalista iloa tai pääomaa irti. 

Sekavaa tyyliä on tämä kirkko, satoja vuosia sitten hurrikaani repi tätä kirkkoa kappaleiksi ja se on osittain rakennettu uusiksi ties millä tyylillä vanhan goottilaisen rakenteen päälle. Laivoja on kolme, ei ole transeptia eikä sisätiloissa ole muutenkaan mitään liikaa. Lasimaalauksia on muutama, ne ovat melko vaatimattomia eikä aikakaudesta ole tietoa. Kirkossa on ehkä kymmenen ihmistä pyörimässä, ehkä vähemmän.

Minkälaista lienee Suomessa? Sitä miettii Vilho, kun kirkolta lähdettän katuja pitkin linnalle. Täällä on eteläiseen tapaan koko ajan liian kirkasta. Valokuvaaminen on aivan arpapeliä, näytöistä ei näe mitään. Jokaisella on omat haasteensa. Hyvin tietää Vilho sen, miten kotimaassa valutaan harmaaseen ja märkään pimeyteen. 

Ranskalaiset naiset ovat varmaan parasta kastissaan. Vielä 60/70-vuotiaat pukeutuvat ja täällä on nähty viikossa enemmän korkeita korkoja, kun Suomessa vuodessa. Itsevarmoja ovat, usein pitkähiuksisia ja pukeutumista on mietitty. Ollaan kaukana Vantaalta, suomalaisesta mukavuuden ja mitättömyyden kulttuurista. 

Myöhemmin, lähellä Blois'n linnaa käy ilmi, miksi tämä ei ole linna-rankingissa kovin korkealla. Tiukassa välissä on tämäkin ja rakennettu neljän rakennustyylin aikakautena uudestaan.  Mutta mitään paikkaa katsoa julkisivua ei ole, tämäkin on muun ruuhkan ympäröimä. 

Susivuoret kuvaavat ja nauttivat aurinkoisesta päivästä paitahihasillaan. Kävellään kävelykadulla ja sitten jokivarressa lintuja katsellen. Jalohaikaraa, lehmihaikaraa ja sorsia, harmaahaikaroita ja kaikkialla punarintoja livertämässä. Vilho saa uuden havainnon silkkikerttusesta ja varmistetun äänen appista puhelimessa.  

 Palataan asunnolle, pieni piipahdus asunnon läheisessä Carrefourissa on turmiollinen. Ostetaan hyviä ja arvokkaita viinejä, lihaa ja pikkupurtavaa. Myös läheisen linnan kuuluisi keksejä pari pakkausta. 

Myöhemmin, terassilla on riittävän lämmintä ja kaksikolla on riittävä määrä hyviä juotavia. Syödään ranskalaisketjun käsittämättömän hyvät marinoidut pihvit, jotka irtoavat kaupasta kuudella eurolla. Kaikki syötävä ja juotava on piinallisen hyvää. Yö on musta mutta kirkas ja Vilho näkee vielä useamman tähtikuvion ennen kuin väsymystä ja viiniä on aivan liikaa.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti