6. Pulaan Suzuki Swiftin kanssa eli Susivuoret käyvät amfiteatterilla

 Eletetään Pääsiäisunnuntaita ja Susivuoret marssivat 0915 hiljaisilla kaduilla kohti läheistä autovuokraamoa. Herätty on 0800 ja vuorossa on ollut pieni aamiainen. Vilho on pakannut sämpylänsä mukaan ja samoin keitetyn kanamunan. Aika lailla 0930 saavutaan vuokraamolle, jossa poika hoitaa paperiasiat ja Vilho saa valita, ottaako Clion vai Suzuki Swiftin. Japanilainen valitaan, sillä tuota merkkiä Vilhon alla ei ole koskaan ollut. Aasialaisista autoista on vuokrattu Toyota, Nissan, Mazda, Honda, Kia ja Huyndai ‒ Suzukia ei aiemmin ole ollut tarjolla. 

Mutta sininen Suzuki tallista saadaan ja ohjeita. Autolla on ajettu 2411 km ja päivän aikana Vilho pistää siihen 206 kilometriä lisää. Pulaan on sellainen saturainen sivuteitä pitkin ja niitä Susivuoret ovat päättäneet ajaa. Maksupikatie menisi nopeammin.

Alussa vähän pyörähdetään mäkisillä teillä, mutta sitten Vilho pääsee alakaupunkiin ja poistumistielle. Näin tulee uusi automerkki ja uusi maa ajoon ‒ Vilho on Balkanilla ajanut Montenegrossa ja Albaniassa, mutta Kroatia on uutuus, Slovenia on vielä sekin bussien varassa. 

Modernit autot ovat verrattomia koneina, mutta käyttöliittyminä ne ovat yhä useimmin melko sietämättöminä, erityisesti turvaominaisuuksiltaan. Tämä Suzuki piipittää kovasti jokaisesta ylinopeudesta ja aika lailla kaikesta muustakin ja ajaminen on vaarallista ihan jo siksi, että turvaominaisuudet häiritsevät. Näitä ei saa pois päältä. Vilho tekee kaiken mitä nörttinä ja satoja autoja roplanneen osaa, mutta ei auta. Päävaikutelma on lopulta se, että asetukset on suojattu pin-koodilla vuokraamon puolesta. Mutta ajaminen on melko sietämätöntä, sillä hitaalla tiellä on koko ajan 30- ja 40-rajoituksia ja jokainen rikkomus piippaa. Vilhoa kismittää, sillä auto itsessään on oikein mainio, eikä mitenkään häiritse. Hybridi tietysti ja viisivaihteinen keppipeli. Muu kaikki pelaa ja varusteita on, mutta piippaus tekee hulluksi. 

***

Susivuoret saapuvat rantatietä pitkin Pula-nimiseen kaupunkiin suurin piirtein 1245. Parkkipaikan Vilho löytää sivummalta ja se on kakkosvyöhykkeellä 60 senttiä tunti. Parkki maksetaan appilla ja Vilho ottaa kolme tuntia hintaan 1,80 €. Tämäkin lippu on turha, sillä pyhänä tässä pysäköinti on ilmaista, mutta Vilho ei saa siitä tietoa oikein mistään irti. Ja lähempänä nähtävyyksiä eli puolen kilometrin päässä mikään ei ole ilmaista sunnuntaisinkaan. Mutta tämä turha parkkimaksu on kuitenkin siedettävissä rajoissa...

Pula on kaupunki, johon Susivuoret tulevat ainostaan roomalaisen amfiteatterin takia, siis rakennuksen, jota suomalainen saattaisi sanoa colosseumiksi. Tämä areena onkin samoilta ajoilta kuin Rooman kuuluisa rakennus, rakennustyöt on ajoitettu vuosien 27 eKr. ja 68 jKr. väliin.

 Komealla paikallahan tämä on, meri vieressä ja erikoisesti areena on rinnetontilla. Susivuoret eivät mene sisään, sinne maksaa kympin ja tiedustelun perusteella sisällä ei ole mitään. Tämän voikin todeta, kun kaksikko kulkee koko rakennuksen ympäri kuvaten. Sää on lämmin ja oikein mainio. Amfiteatteri on säilynyt melkoisen hyvin ja jonkin verran sitä on sitten tietysti rekonstruoitu. 

 

Susivuoret käyvät katsomassa Pulassa antiikin kohteet. Näitä on muutamia, lähinnä kolme porttia, jotka ovat aiemmin olleet kaupunginmuurissa. Parhaimmassa kuosissa on Salvia Postuma Sergian pystyttämä Sergiin portti ensimmäiseltä vuosisadalta.

 Porttien lisäksi täällä on temppeli roomalaisajalta, vaikka se saikin osuman toisessa maailmansodassa. Ilmeisesti täysosuman, mutta tässähän se on korjattuna omalla paikallaan ja antiikin forumin laidalla.

 Roman ja Augustuksen temppeli on ensimmäiseltä vuosisadalta ja malliltaan hyvin tuttu. Tietysti tämäkin on raskaasti restauroitu, mutta se on pakko hyväksyä pari tuhatta vuotta vanhoissa rakennuksissa. Tosiaan vieressä on toinenkin, mutta sen temppelin jäännökset on jo tiukasti integroitu johonkin uudempaan rakennukseen, eikä siitä pirtistä edes matkaoppaat jaksa puhua. 

 

Susivuoret kiertävät uskollisesti jokaisen portin ja tunnistetut roomalaisrauniot. Ns. kreikkalainen teatteri toiselta vuosisadalta on piilossa museon takaisella linnakukkulalla, eivätkä Susivuoret lähde taistelemaan reittiään sinne, se saattaa olla nyt myös saavuttamattomissa. 1350-1430 on lopulta se aika, jonka Susivuoret ovat rauniojahdissa ja puoli kolmelta Vilho lähtee hakemaan autoa parkkipaikalta.

Paluumatka sujuu hyvin ja auton piippailluun ja varoituksiin on alistuttu. Tällä Pula-Rijeka -reitillä maisemat ovat kyllä miellyttävät. On metsäisempää maisemaa ja niittyjä, ei niinkään kovin paljon peltoja. Pulan päässä on paljon viinitiloja, olkoonkin että varsinaisia viinipeltoja ei nyt kovin paljon näy. Täällä on myös oliivituotantoa ja öljymyyntiä. Kuinka ollakaan, vanhoilla roomalaisten mailla. Reitin ehkä keskialueella ollaan korkeammalla ja ennen paluuta rantaan on myös pientä kasteikko- ja jokialuetta, vaikka tässäkään kasteikossa ei ole paljon lintuja. Kaikkiaan reitillä on aika vähän eläimiä ja lintuja, se hieman jopa ihmetyttää Susivuoria. Voipi olla, että täältä esimerkiksi muuttolinnut jatkavat nopeasti pohjoisemmaksi, etenkin näin kesäisillä keleillä.  

Susivuoret rientävät näinkin reippaasti takaisin Rijekaan siksi, että matka rantatiellä etenee hitaasti ja autostakin halutaan eroon ennen pimeää. Lähempänä kaupunkia on komeaa rantavuoristoreittiä ja näkymiä pariin suureen rahtisatamaan ja pitkälle merelle, korkeisiin saariin ja jykeviin rantakukkuloihin. Pääsiäinen on saanut väen liikkelle ja kolari nähdään yhdellä maisemapaikalla. Skootteri tai moottoripyörä on keskellä väylää aika säleinä ja autosta on peräs hajalla. Poliisit eivät ohjaa liikennettä, vaan taivastelevat jotain muuta. Ilmeisesti henkilövahinkoja ei ole tullut, mutta pyörä taitaa olla entinen, auton perä on merkillisen säleinä, muoviahan nämä paljolti nykyään ovat. 

Loppumatkasta ollaa huvilarannikolle ennen Rijekaa ja Vilho tankkaa kymppiä ennen palautuspaikkaa. Bensaa menee 8.88 litraa ja matkaa kun on tehty 206 kilometriä, niin muutama litra oli varmaan tankissa vajaata, mutta niin tai näin keskikulutus jää näinkin 4,5 l/100 km. Todellinen kulutus tällä Suzukin hybridillä on varmaan alle sen neljän, kuten ajotietokone sanoo. 

Piippava auto saadaan hienosti talliin -3-kerrokseen. Hallille päästään päätieltä hyvin helposti, vaikka tästä Vilholla oli epäilyksensä. Kukaan ei ole töissä, eikä tekstariin ole vastattu. Vilho soittaa numeroon ja saa hyvin heikosti selvää, sillä nainen joka vastaa kuulemma ajelee Rijekan lentokentälle. Ohjeet ovat kuitenkin sellaiset, että auto jätetään talliin ja avaimet renkaalle. Tallissahan on pelkkää tyhjää, eikä kukaan siellä liiku, kamerat on, joten toimitaan ohjeen mukaan. 

Autosta päästään 1725 paikkeilla ja sitten on lyhyt kävely kotiin, sinne saavutaan Pääsiäisestä hiljentyneelle kävelykadulta 1746.

Vuorossa on lepoa, pesua ja arkipuuhia. Sää on lämmin ja se on pysynyt sellaisena tasaisesti. Aluksi syödään ihan pikkuisen jotain, mitä asunnolta löytyy, tässä on nimittäin menty kulttuurin varassa koko päivä. 

1910-2033 käydään kiinalaisessa ravintolassa. Tämä on Vilhon valinta ja paikka löytyy huvivenesataman sivulta, aika perältä. Aluksi vaikuttaa, ettei täällä voi enää mitään olla, mutta paikan löydyttyä aukeaa pitkä ja perältä suuri ravintolasali, jonne toivotetaan tervetulleeksi. 

Chin Chin -ravintolassa ruoka on melkoisen edullista ja hyvää, paikka on siisti ja nopea. Viinilasillinen on pari euroa ja oluet 3‒3,50 €.

Vilho syö kaalisalaatin, Annikki kurkkusalaatin ja näissä ei juuri muita aineksia ole, hyviä molemmat. Vilholle tulee sitten iso annos Mapo-tofua ja riisiä, Annikille scampeja ja vihanneksia ‒ nämä tuodaan tirisevän kuumana kiven ja folion päällä. 

Pitkän päivän jälkeen Susivuorten annokset uppoavat melkoisen helposti eli voidaan sanoa, että ruoka maistuu. Koko komeus maksaa 42 euroa ‒  tässä puolet hinnasta on Annikin arvokkaampaa suurten katkarapujen annosta. Sellaista täällä rannikolla kannattaa kyllä tilata. 

Illalla telkkarissa on Ranskan liigaa ja muita sekalaisia otteluita. Kootaan ajatuksia reissun ainosta autopäivästä ja roomalaisten rakennelmista. Ilta kaupunginosassa on rauhallinen ja pienestä liikenteestä huolimatta hyvin vähän mitään ääniä kuuluu mistään.  Huomaamattomasti nousevien vuorten ja meren välissä voi helposti tuudittua uneen ja kuvitelmiin loputtomista uusista aamuista.