Neljästoista matkapäivä starttailee parvekepressoilla ja Vilhokin alkaa heräillä. Sää on lämmin, sadetta ei ole enää kiikarissa ja ennuste on pelkkää aurinkoa. Aamupäivällä Susivuorten huushollin takapihaparveke lämpenee kovin, niin on nytkin.
Niinhän siinä käy, että Vilhokin hiffaa, että mahdolliset italialaiset viinit pitää hommata nyt, jos niitä aikoo kotihyllyyn saada. Siitähän sitten seuraa se, että tänäänkin on kauppareissu edessä. Vilho marssii siis suuren PAM-myymälään ja tutkii sen veitsi-, kynä- ja viiniosaston tarkkaan. Kovaan pännän tarpeeseen Vilho ostaa hänelle uudelta italialaiselta firmalta tässä maassa valmistetut finelinerit. Kahden mustan kynän paketti taitaa olla 2,30 €.
Hyvätkin viinit ovat edullisia, kahdeksan euron sarjassa on Vino Nobile di Montepulcianoa, Chianti Classicoa, ja Chiantia irtoaa paljon edullisemmin. Veronasta on Ripassoa ja ties mitä. Brunello tai Amarone ovat toki arvokkaita, mutta kannattaisihan noita silti ostaa, Suomesta tuskin missään tilanteessa.
Vilho ottaa friulilaisen paremman punaviinin, yhden Ripasson kotoa Veronasta ja sitten alle 9 euron Vino Nobile di Montepulcianon. Iltapalaksi lähtee IGT-luokiteltu Apassimento Toscanasta, ihan perusviini, josta osa rypäleistä on kuivattu tai kuivuneita, antaen viinille yleensä miellyttävää syvyyttä ja makeutta pehmeästi. Tuollainen pullon on reilu kuusi euroa. Vilho jättää hienon viinihyllyn melkein tippa linssissä ja lähtee hakemaan janojuomaa oluthyllystä. Sieltäkin löytyy melkoisen kiva puglialainen olut, delfiini ratsastajineen etiketissään.
1230 Viltsu on palannut reippahalta reissultaan. Nythän on se viimeinen ilta Italiassa, viinihyllyjen palvomisen lisäksi se tarkoittaa sitä, että Udinen neljän yön stoppi on pian ohi ja matkalaukut pitääkin vetää keskellä lattiaa, aloittaa jälleen pakkaus.
Susivuoret pakkailevat mitä voivat tässä vaiheessa, samalla hoidetaan roskia roskiin ja muutenkin kootaan rivejä. Vilho on välillä parvekkeella ja nauttii tästä yllättävästä kesäkelistä.
1645 lähdetään iltapeliin. Kävellään läheiselle monumentti-liikenneympyrälle ja sitten vähän siitä katua alas päin. Bussia odotetaan pitkään, mutta kyllä se numero 9 sieltä aikanaan tulee. Tällä ajellaan ehkä varttitunti Friuli-stadionille, joka kulkee nykyään sponsorin mukaan nimellä Bluenergy Stadium. Aurinko on korkealla taivaalla ja stadionille kertyy niin lapsia kuin pappojakin, mitään kovin hurjaa huliganismitunnelmaa ei ole nähtävissä.
Turvatarkastuksessa tulee suurempi ongelma videokamerasta, joka on ollut mukana vähintään kuudella stadionilla, mm. viimeksi pelireissulla Rooman Stadio Olimpicolla. Ketään ei ole kiinnostanut. Nyt joudutaan odottamaan jonkinlaista turvajohdon näkemystä sivussa. Lopulta päästään sisään, mutta kuvata ei kuulemma saa. Hyvä että homma ratkeaa, vaikea tuota on lähteä kämpille viemään.
Ottelu on siis paikallista aikaa iltamatsi, 1830-alkava. Kotijoukkue on tietysti Udinese, vastassa on Bologna. Udinese on kompuroinut pitkään, Bolognalla menee hyvin ja joukkue on jonkinlainen ylisuorittaja koko sarjassa.
Mutta peli päättyy 0-0. Susivuorten ensimmäinen nolla-nolla. Kokemuksena matsi on lähinnä kiinnostava siksi, että tässä on ihan uusi stadion-kokemus ja kun paikat ovat jostain vitosriviltä, niin tällaisella stadikalla ollaan todella lähellä kenttää. Vilho kiinnittää huomiota Udinesen heikkoon joukkuepelaamiseen hyökkäyspäässä, yritetään yksin vetopaikkaan väkisin, mitään rakentamista ei ole, ei syötellä enää viimeisellä neljänneksellä. Toinen juttu jonka näkee tästä miltei kenttätasosta, on pelin kova vauhti. Telkkuhan vie vauhdin fudiksesta kokonaan, mutta livenä huomaa sen, että vauhti ja käänteet ovat sekä nopeita että kovia. Ei tuolla maallikko pärjäisi hetkeäkään joukossa.
Tuomari on tuttu Italian kentiltä, Fabio Maresca. Vilho ärsyttää se, että vaparia tai kulmapotkua hän "valmistelee" minuuttitolkulla, olkoonkin, että peli pysyy hyvin hallussa. Huipputuomarin otsikollahan mies operoi. Livepelissähän näkee vähän eri tavalla myös linjamiesten työskentelyä ja muutakin kentän toimintaa.
Pelin jälkeen odotellaan bussia 9. Aluksi tuntuu siltä, että tästä ruuhkasta ja muusta ei koskaan pääse bussi läpi, mutta sieltä se vaan tulee. Väkihän tulee Italiassa autolla tai skootterilla aina peleihin, täällä on valtavat kentät täynnä ajoneuvoja, tuollaisen parkkikentän kupeessa bussiakin odotellaan. Myös ruokavaunut ovat kovassa kurssissa edelleen alueiden liepeillä. Monessa kaupungissa ne katoavat pelin alettua mutta täällä on suuret jonot vieläkin leipä- ja olutpaikoille. Toisaalta stadion on sen verran "korvessa", ettei tässä ole mitään establishmenttia kävelyetäisyydellä, josta sitä yöpalaa voisi hakea.
Susivuoret pääsevät pian ääriään myöten täyttyvään bussiin ja sillä nopeasti keskustaan. Yöllä on suloinen ilma kävellä kotiin viimeiset muutamat sadat metrit pysäkiltä. Ollaan hetki myös parvekkeella, Vilho juo olutta janoonsa ja jotain pientä pitää syödäkin vielä. Loma hiipii loppuaan kohden mutta se kuuluu asiaan. Udinen taivaalla näkyy useitakin tähtiä. Mustarastas on jo miltei hiljentynyt, eikä täällä koiratkaan hauku. Alppien läheisyyden voi melkein aistia. Jossain tuolla vuorilla on vielä kylmä, lunta huipulla ja kuultavissa ikuisen tuulen ääni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti