11.2 Markettien miehet eli Vilho kaupassa mutta käydään kirkollakin

Kellohan napsaa sopivasti 1400 kun Vilho on vapaaehtoisena lähdössä kauppaan. 

Kulttuurimatkailijakaksikon ajasta menee melkoisen paljon supermarketeissa. Nyt kauppafiksaatiolle on pientä perustaakin, koska asuinalueella on vähän mitään, suuria ruutukaavaisia asuinpaikkoja, kahvila siellä täällä ja etupäässä pihoja ja lehmusten koristama pitkä tie. Ja pesää kun on juuri vaihdettu, ei plakkarissa ole vettä eikä evästä mainittavasti.

Vilholle pitkät tiet eivät ole ongelma. Mennessä satelee ja pari kilometriä vie oman aikansa suoraa katua lounaaseen. Nythän on juhlapäivä, 25.4. juhlitaan fasismista vapautumista. Silti tiedustelun mukaan Lidl ja läheinen suuri kauppapaikka ovat auki. 

Vilho saavuttaa saksalaiskaupan ja tämähän on suuri, siisti ja hyvin varusteltu. Kauppojen viehätys on tavallisessa elämässä, siinä määrättömässä yksinkertaisuudessa missä Vilho elää. Susivuori näkee kaupassa koko yhteiskunnan ‒ siis sen yhteiskunnan, johon näköalaa on. Kaupassa on sitä, mitä ihmiset haluavat ja ostavat, lisäksi siellä ovat myös ne ihmiset. Ja hinnat kertovat valtavasti asioita ‒ halpuus, kalleus, kysyntä ja kotimaisuus. Tarjonta kertoo siitä, mitä syödään ja ostetaan. Supermarketeissa näkee kaiken sen, mitä hallituksen ihmiset eivät näe eivätkä ymmärrä. Silti he viikosta toiseen kertovat, mitä me tarvitsemme ja mitä meille kuuluu.

Nyt Vilho on ollut aika rikkaassa Italian nurkkauksessa muutaman päivän. Kaupoissa tervehditään ja hyvästellään. Kuukausi sitten Roomassa loputon muukalaisvirta tunnistetaan paikallisten joukosta ja ostosten lopetukset ovat minimalistisia. Roomassa Vilho veti itse koko "kiitos-näkemiin" -protokollan systemaattisesti, ja kassatkin alkoivat toimia vähitellen toisin. Täällä maneerit ovat toiset, ollaan taas hyvinvointiruutukaavassa, ei enää aseman nurkilla vaan suurella avenidalla. Eikä tietenkään olla missään matkailun mekassa.

Vilho kävelee kaksi kilometriä saaliineen takaisin. Syödään jotain ja Vilhon tuomisten on kelvattava. 

***

Vaikka on ollut sadetta ja matkapäivä, lähtevät Susivuoret pienelle iltakävelylle Udinen keskustaan. Sehän ei ole kovin kaukana ja sadehan on loppunut nyt kokonaan. Sään muutos näkyy kaduilla, väki on Vapautuspäivän innostamana liikkeellä, ravintoissa ja terasseilla alkaa olla kuhinaa. Sää on kyllä harmaa ja rannikkopäiviin verrattuna viileä, kun täällä pysyy huppari t-paidan päällä kävellessäkin. 

Susivuoret käyvät katedraalilla ja koska sen kupeessa on kirkon museo auki, niin sinne kurkkiminen riittää. Innokas ja asiallinen museo-opas sisäänheittää pariskunnan kohteeseen ja alkaa kysellä alkuperistä ja kielistä. Puheenparreksi tarjotaan saksaa ja englantia, Susivuoret saavat pyytämällä italiaksi. Täällä on kasteallasta ja freskoja, muutama taulu ja vähän esineistöä. On vaikea sanoa, onko museo normaalisti maksullinen, sillä tänään moni paikka on juhlapäivän takia ilmainen. Esittely on asiallinen ja hyvinkin vanhat freskot kiinnostavia. Saadaan samalla lisäohjeet siitä, että kirkon puolella on Tiepolon freskoja ja maalauksia ‒ samalla tietämättömiä valistetaan siitä, että Tiepolo operoi paljon tällä suunnalla. Ja tottahan on, että hän oli syntynyt Veneziassa ja työskenteli paljon pohjoisessa.

Susivuoret löytävät katedraalista nämä taulut ja freskot. Viattomasta iltakävelystä "muuten vaan" alkaa tulla jo jonkinlainen kulttuuritapaus. 

 

Giambattista Tiepolo; S.S. Trinità, 1738

 Udinen vanha keskusta tuntuu olevan aika pieni ja kuhina siellä kohtuullista. Susivuoret palailevat melko pieniä kujia pitkin länteen, omalle asunnolle. Tähän liberaatiopäivään sopien, reitti kulkee kolossaalisen kaatuneiden monumentin kautta, se on suuren liikenneympyrän sisällä kuin Neuvostoliitossa konsanaan. Vilho alkaa olla jo ihan täynnä kaatuneiden muistomerkkejä ja muistamistolppia, kylttejä ja muita monumentteja ‒ niitä tässä osassa maata on määrättömästi, mutta olkoon niin.