Vilhon isä kuoli vuoden toiseksi viimeisenä päivänä.
Jossain vaiheessa illalla, viinilasin ääressä Vilho kysyi, miten hän muistuttaa Isää, koska Äidin osalta viitteet ovat selvät. Vilho ei tiennyt mitä sanoa. Mutta vaikka Vilho on maakunnan suurin pönttöpää, niin Isän tavoin hän ajattelee lähimmäisiään kuitenkin aina enemmän kuin itseään. Vilho lakaisee, vie roskia, huolehtii että Annikilla on ruokaa ja juomaa. Isä ajatteli aina toisia, helpotti muiden elämää. Vilho kaipaa Isäänsä paljon, suru tuntuu pysyvän kauempana maailmallisen kovuuden takana.
Kun on vanha ja keski-ikäinen, ajattelee liikaa taustojaan, huomaa liikaa miten perhe määrittää elämän polkua ja myös sitä mistä eroon pyrkiin ja pääsee.
Vilho on vasemmistolainen, mutta todellisuudessa työväenluokkainen. Tästä aiheutuu kaikkialla epäselvyyttä ja toisinaan eripuraa. Vilhon vanhemmat olivat vähävaraisia, mutta nousivat työnsä kautta keskiluokkaan. Koko Vilhon lapsuus oli arvoiltaan täysin työväenluokkainen, vaatimaton ja onnellinen. Perhe ei koskaan ole ollut tippaakaan kallellaan vasemmalle, sillä orastava keskiluokka katsoo ylös ja eteenpäin. Oikeudenmukaisuus on ollut perheen ainoa puolueohjelma. Mutta mitään työläisten puoluetta ei ole, eikä Vilho ole tippaakaan poliittinen. Mutta ainoastaan vasemmalla ajetaan tasa-arvoa ja köyhien asiaa ja siksi kartalla Vilho on vasemmalla. Mutta aktiivinen Vilho ei ole ja toivoo, ettei kukaan häntä aktiivisesti tuomitsekaan. Sen verran italialaista ja ranskalaista Vilhossa on, että politiikka on puheenaihe, siitä voi keskustella, väitellä ja mielipiteitä voi vaihtaa.
Työväenluokkaisessa kasvatuksessa tehdään selväksi mistä se leipä tulee. Vanhempia opetetaan rakastamaan ja kunnioittamaan kuin kristillisessä opissa, mutta uskontoa ei opeteta. Esivalta ja kirkko ovat kunnon kansalaisen taustalla. Tärkein oppi on on aina ja jatkuvati se, että "teistä tulisi kunnollisia ihmisiä". Vaikka usein on ristiriitoja, Vilho rakastaa vanhempiaan vakaumuksellisesti ja syvästi.
***
Vilho ei koskaan sano Italiassa "Ciao".
Italia on kaiken näennäisen ja pinnallisen hössötyksen alla täysin muodollinen maa. Vilhon lukijat ovat varmaan sivistyneempiä kuin hän, mutta sanotaan nyt tämäkin asia ääneen. Ciao on epämuodollinen "heippa" ja se kuuluu tuttujen piiriin. Tuttujen ja nuorten.
Italiassa ei voi mennä tilaamaan jotain ja sanoa, että "Ciao, haluaisin kokisen ja paninon". Tosin se kyllä onnistuu noin, mutta Ciao on oikeasti varattu intiimiin kanssakäymiseen. Jos joku ravintolan pusher sanoo jossain maassa Vilholle Ciao ragazzi, Vilho puhkeaa nauruun.
Ciao on haudanvakava juttu. Vilho elää puoliksi Suburra-sarjan maailmassa ja se nostaa tämän asian esille. Aureliano päättää hyökätä melkoisessa umpikujatilanteessa ja hän sanoo Spadìlle, ennen kuolemaansa "Ciao, alé".
Italiassa tehdään myös niin, että stadioneilla, paidoissa tai teksteissä sanotaan vaikkapa "Ciao Alex" ‒ siitä voi päätellä melkoisen varmasti, että tervehditty Alessandro on menehtynyt. Katoliset muutenkin pitävät muistamista tärkeänä, eivätkä vainajat ole poissa jos heitä muistetaan Tiedättekö kuinka monessa maratonin italialaisessa paidassa luki, että juostaan tässä minä ja Giuseppe? Me olemme luterilaisena karsineet kaiken uskonnosta ja totta puhuen Vilho usein miettii mitä meillä pohjoisessa on siitä jäljellä. Ja jos joku twiittaa kuvan kanssa "Ciao Marco" niin sitten voi seuraavaksi googlailla mihin Marco on kuollut.
***
Isä elvytettiin 2007 tammikuussa ja yöpaidan napit lensivät pitkin asuntoa, kun ensivaste avasi vaatteita. Edellisen Rooman marathonin (kevät 2007) Vilho juoksi hihassaan seuransa logo, johon niitä nappeja hän oli ommellut.
Ilmoittauduttuaan edellisen kerran Roomaan, Vilhon isä kuoli ensimmäisen kerran.
Seuraavan ilmoittautumisen jälkeen Isä kuoli lopullisesti.
Hetken Vilholla on ollut aikaa ajatella isäänsä, siis edesmenneenä. Ei ole traumoja tai ongelmia jaettavana, ei pysty keksimään kaunoja, koska Isä oli mikä oli. Hän oli hauska, ystävällinen ja huomaavainen. Vilhoon verrattuna Isä oli herkkä, ja faijana todella pehmeä. Isä teki kaiken mihin ryhtyi hyvin ja häntä harmitti typeryys ja ajattelemattomuus.
Isä jousti hyvin usein, Vilho tai hänen Äitinsä eivät juuri joustaneet. Koskaan.
Isä kävi Vilhon kanssa Lapissa retkillä yli kymmenen vuotta ja oli mukana Vilhon kavereiden metsäretkillä. Isä oli osa porukkaa, kaikki sanoivat, ettei kellään ole tuollaista faijaa.
Vilholla oli. Mi manca tanto.
Ciao Papá
Erinomainen kirjoitus. Arvostan.
VastaaPoistaKiitos kommentista!
Poista