Santa Maria del Popolo -kirkon Cerasi-kappelissa on kaksi Caravaggion työtä vuodelta 1601. Näiden taulujen ja muutamien muiden kovan luokan maalausten tähden kirkossa käyminen on kyllä puhtaasti taiteen bongaamista. Kirkothan ovat täynnä taidetta, mutta Caravaggion työt ovat aika hyvä esimerkki siitä, että näissä piireissä taulujen tasoerot saattavat olla suuria.
Susivuoret pääsevät muiden porukoiden kanssa kirkkoon jopa ihan pikkuisen ennen neljää ja väki marssii määrätietoisesti juuri tähän kappeliin, kurkistelemaan näitä kahta maalausta alttariaidan takaa. Totta kai ihmiset myös kuvaavat, mutta Vilho huomaa aika pian, että melkein koko porukka taulujen luona on keski-ikäistä ja vanhempaa ‒ teinejä tai parikymppisiä ei näy, joten fotopommituskin on aika sievää ja sivistynyttä. Joukossa on muuten paljon ihan italialaista väkeä, ja kun väki on varttuneempaa, ei tungeta niin tavattomasti.
Taulut ovat vastakkain. Pyhän Pietarin ristiinnaulitseminen on vasemmalla, oikealla on Pyhän Paavalin kääntymys Damascuksen tiellä. Molemmat työt, kuten mainittu, vuodelta 1601. Kunniapaikalla on Annibale Carraccin Marian taivaaseenastumista kuvaava taulu, mutta se jää reunustavien töiden varjoon. Carraccin taulussa on kuitenkin tavallaan linkitys sivuteoksiin, sillä taivaaseenastumista todistavat etualalla juuri Pietari sekä Paavali.
Caravaggion töissä on dynamiikkaa ja valon käyttö on aina vaikuttavaa. Kirkkaat kohdat korostuvat, sillä kuvissa on myös paljon varjoa ja ihan mustaakin. Taiteilija oli kuitenkin monipuolinen, hallitsi teknisen puolen ‒ pensselinkäytön ‒ huikeasti ja käytti rohkeita asetelmia. Ehkä vilhomaisen, tavallisen taiteenystävän mielessä Caravaggioa kuvastaa se, että hänen taulunsa ovat kaikki jotenkin merkittäviä. Hän ei ollut sen enempää elämässään kuin työssään mikään puolivillainen matteomeikäläinen.
Vilho yrittää optiikan kourimisen lisäksi myös katsoa töitä, eikä hän mahda mitään sille, että Caravaggion persoonaa on vaikea irrottaa hänen töistään, aivan kuin dramatiikka olisi aina läsnä. Täällähän on muuten vanha kunnon systeemi, jossa valot syttyvät tauluille vain tuokioksi ja taitavat tässäkin toimia kolikoilla. Itse kappeli on melkoisen pimeä kirkon uumenissa.
Susivuoret käyvät koko kirkon läpi, mutta museokierroksen ja parin kovan taulun jälkeen ei ole kamalasti paukkuja hiljentyä katsomaan kähmyisien kappeleiden eri vuosisatojen töitä. Roomassa ei hirveän paljon tee vaikutusta 1800-luvun standarditaide.
***
Edessä on melkoisen mittava kävely vielä kotiin asti, bussit valtaosaltaan siis lakossa tänään. Sää on kuitenkin hieno ja osa matkasta kulkee kivasti Tiberin rantaa.
Tiberissä asustelee rämemajavia eli nutrioita. Susivuoret seuraavat antiikin ja taulujen jälkeen silmä kovana Tiberin uomaa ja kyllähän täällä nytkin pari nutriaa on nähtävissä. Vilhon mielestä ne ovat ihan sympaattisia, vaikka niillä onkin rottamaisen pitkä häntä. Toinen nutria on pesulla kaatuneella puulla ja sen pitkät valkoiset viikset näkyvät hyvin. Rämemajavat ottavat aika huolettomasti vauhtia myös joen virrassa ‒ oletettavasti uimataito on sen verran hyvä, että takaisinkin päästään tarvittaessa. Nutria on vieraslaji ja haittaeläin, sanotaan nyt sekin, mutta Suomeen nämä eivät ole tulossa, eivät ole suuria kylmän ystäviä.
Loputtoman kävelyn jälkeen Pietarinkirkkokin jää selän taaksen ja kiivettyään Kukkokukkulalle Susivuoret ovat aika poikki, mutta voittajan olohan tästäkin suorituksesta tulee. Vilhon on suhteellisen helppoa hamuta olutta jääkaapista.
Jonnekin kuuteen asti on aika aurinkoista ja valoisaa. Monte del Gallon ilmatilaa hallitsevat yllättäen lokit, jotka kiertelevät taivaalla ja päästävät tuttua ääntään. Täällä on myös runsaasti suurkaupunkeihin pesiytyneitä vihreitä papukaijoja. Ne lentävät kovaa ja niiden silhuetti on pitkäpyrstöinen ja tottumattomalle outo hoikkana ja hieman haukkamaisena.
Sitten on kottaraisia sekä mustarastaita. Varpuset ovat täällä yleisiä ja pääskysiäkin näkyy, ne tosin liikkuvat tässä vaiheessa paljon, paikkaansa vaihtaen. Ennen auringonlaskua lähtevät lepakot liikkeelle. Susivuorten pihapiirissä operoi muutama aika mukava kissa, täällä näkyy pari mustavalkoista kattia, jotka taitavat olla tuttuja edelliseltä reissulta.
Usein taustalla kuuluu Roomalle ominainen hälytysajoneuvon hieman rytminen, sarjassa soiva ääni. San Pietron läheisyys puolestaan takaa sen, että kirkonkellot soivat usein, eivät tosin mitenkään häiritsevästi. Helikopteri kulkee päältä toisinaan, oletettavasti Vatikaaniin, ja Fiumicinon lentoreiteistä osa kaartaa yli tästäkin. Alempaa kuuluu alakoulun lasten riemuitsemista päivällä. Italialaiset ulko-ovet ovat järkyttäviä moukareita, ne rämähtävät oikein helinällä kiinni, samoin voi toisinaan kuulla sähköisen tutun surinan, kun ovea avataan painonappulasta joka aina löytyy rappukäytävästä.
Mutta tienoo rauhoittuu hämmentävän nopeasti, eikä näillä kapeilla kaduilla ole kaahailun tai mopojen häiritsevää taustamelua perusmusiikkina. Iltaisin tulee toisinaan savun tuoksua, muuten rytinällä etenevä kevät on se hallitseva ilmanala. Kukkiminen ja vehreys tekee tuloaan, kauempana näkyy kukkulalla ikivihreitä pinjoja. Mieleen hiipii vääjäämättä se, että kun hyviin ilmoihin ja lämpöön ehtii tottua, edessä onkin paluu vielä melko paleltuneeseen, aavistuksen verran kovavaloiseen pohjoiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti