18.3.2025

4. 1 Vilhon vauhditon aamupäivä Roomassa

 Ihmeen aikaisin heräilee Vilho. Annikilla on herätys kahdeksalta, mutta Vilho nyhjää jo seitsemältä. Kipeä vasen jalka ei oikeastaan edes kanna, mutta pahin vaihe ohitetaan pienellä ibuprofeenilla. Vilho nousee hänkin 08 ja syö sivussa hyvän aamupalan. Annikki lähtee kurssilleen.

Vilho on hieman väsynyt, mutta kuitenkin innokas uuteen päivään. Kun kisa on juostu, olisi aikaa myös hoitaa vähän huushollia kuntoon eli luoda järjestystä elämään. Neljän paahtoleivän jälkeen alkaa tuntua aika hyvältä ja koneesta (Nespresso, punainen) puskee maittavaa kahvia kaksi kupillista.

0930 Vilho lähtee tunnustelemaan jalkojaan ja kyllähän se kavio kantaa. Selvää plussaa sekin tähän päivään, miettii V. Hän kävelee pitkät portaat alas talouskadulle ja painelee kulman taaksen kiinalaiseen romupaikkaan.

Italiassa ja Espanjassa tilpehööri ostetaan usein suoraan Kiinanpojalta. Näitä kauppoja ei tarvitse kaukaa hakea. Niistä saa kaikkea kynistä kodintarvikkeisiin, pesuaineita on ja pyykkipoikia, sukkia ja muuta Aasiassa valmistettua. Yleensä mikään ei ole kallista täällä. Aikoinaan paikkaa olisi kutsuttu nimellä sekatavarakauppa, divershandel. Suomessa muuten divershandel antoi omituisesti nimensä käytettyjen kirjojen kaupoille kääntyen muotoon "divari". Totisimmat kirjakauppiaat karttavat nimeä, he kun myyvät hyviä kirjoja, eivät mitään sekatavaraa.

Mutta tästä kiinalaisesta sekatavarakaupasta kynähullu Vilho katsoo ensin kynähyllyn tai hyllyt. Mukaan tarttuu minikokoinen lyijytäytekynä ja paketti pehmeitä lyijykyniä ‒ hyvin halvalla. Sivummalta saa legendaarisia Kohinoor-lyijykyniä kaikissa kovuusasteissa eurolla kipale, ja Vilho ostaa pehmeimmän eli 8B:n, jota ei usein vastaan kävele. Suomesta Kohinoorit ovat kadonneet iät ajat sitten jonnekin, kouluaikoinahan niitä näki.

Vilho ostaa muutaman vaatekoukun, jonka voi laittaa vaikka kaapinoveen. Sellaisten kolmikko irtoaa hintaan 1,50 € ja tulee tarpeeseen tällä ja muilla matkoilla.  Hän ostaa sähköteipin, sillä se oli kadonnut vakiopakkauksesta. Kiinalaiskaupasta lähtee onnellinen poika kynineen ja tilpehööreineen. 

Vilho käy edullisessa lähikaupassa (Eurospin), ostaa kahvikapseleita ja reilusti leipää, raahaa samalla vähän vinkkua ja pari litraa tuoremehua. Salaattipussit ovat edullisia, Vilho nappaa 500-grammaisen salaattisekoituksen hintaan 1,50 ja kaveriksi rucolaa. Muutakin tarttuu, mutta lukija säästetään italialaisilta kahvijugurteilta, valmispakasteaterioilta ja edulliselta Pignoletto-kuohuviiniltä. 

Kavuttuaan takaisin vuorelle eli kotiinsa Vilho puuhastelee muutaman korjaushomman kanssa asunnolla ja juo uudesta laatikosta espressot. Kisasta sai pinon keksejä, eikä paljon muuta ja niitä sopii nauttia hyvän kahvin kanssa. Rehellisyyden nimissä pitää todeta, että kisasta sai selkärepun ja t-paidan, mutta maalitarjoilut olivat kapeat.

Toki Vilho piirtää uudella pehmeällä Kohinoorilla heti piirroshahmonsa Paco-Pandan ja toteaa kynän mainioksi. Ulkona on hieno, aurinkoinen sää. Lokit lentävät korkealla ja linnunlaulua kuuluu. Vilho valmistautuu uuteen seikkailuun eli kerää kamppeitaan. Mainitaan kuitenkin se, että kun kisa on nyt hoidettu, Viho on ehtinyt viimeinkin paneutua muihin asioihin paremmin ja heti aamusta selviää oven digitaalisen avaimenkin toiminta. Tämäkin ovi aukeaa helposti chipillä, kunhan ensin herättää näppäimistöovenkahvan painamalla ja osaa näyttää lastuaan oikeaan paikkaan. Mekaaniset etelä-Euroopan avaimet ja lukot Vilho on jo oppinut kaikkine kikkoineen hienosti, mutta näiden digitaalisten kanssa on kokemusta vasta muutama hassu vuosi. 

Muuten: pandemia-aika toi kaikenlaiset avainkotelot ja sähköovet tähän bisnekseen. Isäntiä harvemmin enää tapaa.

Sanotaan vielä sekin, että Vilho pitää edelleen ja yhä kovasti asuntoelämästä ulkomailla. Tietysti siinä on tuunaamisia, kauppareissuja paljon ja avainten opettelua, mutta kämpillä on mukavaa ja usein on edes pikkuisen mahdollisuus jonkinlaiseen tavalliseen elämään. Eikä jokaista suupalaa tai viileää juomaa tarvitse pyytää joltain toiselta jossain toisaalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti