14.3.2025

0. Teemoja tulevasta ‒ Susivuoret lähdössä Italiaan

 Maaliskuu on saavuttamassa puolivälin. Susivuoret lähtevät vuoden ensimmäiselle lomapätkälleen ja suuntana on Rooma, Italia.

    Vilhon on tarkoitus osallistua juoksukisaan, Annikki on menossa viikon kurssille ja molemmat aikovat tietysti myös harrastaa lomailua ja turismia. Tämä on Susivuorten yleistilanne.

Eletään talvisodan loppumisen muistopäivää, mutta Ukrainassa taistellaan jo neljättä vuotta. Kolmen vuoden rajapyykki saavutettiin 24. helmikuuta, mutta vaikka rauhasta puhutaan juuri nyt valtavasti, harva pystyy siihen uskomaan. Mutta sota on koko ajan silmiemme edessä ja puheenaiheena.

Toinen kestoaihe näinä päivinä on Trump ja hänen touhunsa. On tuontitulleja, Venäjän kanssa veljeilyä ja NATO:on liittyviä erilaisia kovisteluja sekä uhkauksia amerikkalaisjoukkojen siirroista pois Euroopan sydänmailta. Ollaan ottamassa Kanadaa osavaltioksi, valtaamassa Grönlantia ja kaiken kaikkiaan koko ajan koetellaan laillisuuden, valtiomiesperinteiden ja klassisen diplomatian rajoja.  Trump on arvaamaton ‒  hän on myös irrationaalinen, mutta kukaan ei sano sitä seikkaa ääneen, sillä ajatellaan, että impulsiivisuuden taustalla on jokin nerokas suunnitelma. Vilho on päivä päivältä vakuuttuneempi siitä, että mitään suunnitelmaa ei ole tai jos on, niin se tuskin toteutuu edes pääpiirteissään.

Kolmantena kevättalven kestoaiheena on tekoäly. Tämäkin teksti jää dokumentiksi siitä, miten tekoäly väärinymmärretään. Tekoäly tai lyhemmin AI muuttuu vauhdilla ja sen kulkusuunnasta ei ole sen suurempaa selvyyttä. Toki tiedämme, että pääsuunnaltaan AI tehostuu koko ajan ja "paranee", mutta kukaan ei varmaan arvaa, miten se eri osa-alueilla tai toimialoilla raivaa tonttia. 

 ***

Mikään ajankohtaisista aiheista ei liity Roomaan tai Vilhoon. Mutta edes Vilho ei toimi tyhjiössä vaan samalla kun hän syytää kirjaimia tyhjyyteen ja suurta hiljaisuutta vasten, saattaa syntyvissä sanoissa kaikua myös ajankohtaisten asioiden ääni. 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti