2. EUR ja numeronhaku

Susivuoret ovat paastonneet alkoholinkäytöstä koko alkuvuoden ja se alkuvuosi päättyi eilen, kun kaksikkomme saavutti loman ja viinimaan juomahyllyt. Vilho on siis kumonnut punaviinilasillisen poikineen perjantai-iltana ja Annikki on juonut makoisia kuplajuomia.

Siksi Susivuoret nukkuvat pitkälle aamupäivään ja vähän päälle. Lieneekö siinä matka- ja lomaväsymystäkin, sitä tarina ei nyt kerro. Todellisuudessa Vilho ponkaisee sängystä vasta kunnolla 1137.

Kello 13 kaksikko on matkalla S. Pietron asemalle. Annikki ostaa lippuja molemmille koko ajalle ja sitten odotellaan bussia 64 tutulla pysäkillä. Tai melko tutulla, sillä asemalla on ajolenkki autoille ja bussi lähti aiemmin aseman puolelta, nyt saapuminen ja startti on itse kadulla, mutta toki ihan vieressä. Lipuista sen verran, että Annikilla on viikkolippu rajattomalla reissaamisella ja Vilholla 10 lipun nippu, joilla pitäisi jo pärjätä.

Aika pian bussissakin tulee lämmin on tietysti lauantai ja väkeä on liikkeellä, mutta turismissa Rooma on Euroopassa omaa luokkaansa. Kattaus kuin kattaus on kansainvälinen, italialaisia eli paikallisia on sopivasti mausteena siellä täällä. Matka bussilla Termini-rautatieasemalle on pitkä ja rynkyttävä, mutta sinänsä se menee helposti, vaikkakin hitaasti. Terminillä Susivuoret kipaisevat metroon ja lukevat samat lippunsa metron laitteissa ja B-linjalla sitten kohti EURia ja etelää. 

EUR oli fasistien hanke ja kaupunginosassa on jotain samaa kuin Pariisin La Defancessa tai Helsingin betoni-Pasilassa. Vähän kauas on rakennettu "uusi Rooma" monumentaalisena ja kylmänä, hieman vieraantuneena ja mittakaavaltaan liian suurena. 

 

 

 Täällä on kongressikeskuksia, urheilupalatseja ja muuta suuren mittakaavan juttuja, messurakennukset ovat puolestaan EURin liepeillä. Mutta monumentaalista oikeastaan tässä päivässä on maratonjärjestelyiden tietty typeryys, joka tietysti on enimmäkseen Vilhon päässä.

Metroasemalla, joita EURissa on siis kolme, ei ole mitään opastetta näille n. 40 000 juoksijaporukoille kongressipalatsin suunnasta. Väkeä vaeltelee ja vähitellen oikea suunta löytyy. Annikki löytää hyödyllisen tuttavaporukan läheisestä hotellista, koska sattumoisin heillä on samaan aikaan harrastajien tapaaminen EURissa, joten Vilho laukkaa omin päin hakemaan numeroa. 

Susivuori ei oikein pidä sumpuista, ruuhkista, erikoisista järjestelyistä tai väkijoukoista. Täällä on kuitenkin näitä kaikkia saatavilla todella paljon. Jos oikein lyhyesti kerrotaan, ensin jonotetaan ulkona, jossa ihan ensin jaetaan miehet ja naiset eri jonoihin. Sitten jonotetaan säännöstelyjonossa, josta päästään itse rakennukseen sisään. Siellä Vilho saa minuutissa numeron. Mutta nyt pitää kulkea koko palatsin läpi sumpusta toiseen kilometrikaupalla eri järjestäjien tiskeillä ja koko ajan on ruuhkaa. Monessa paikassa Vilho painaa vaan eteenpäin ja ohittaa varmaan tuhansia ihmisiä matkan varrella. Lopulta kaiken jälkeen päädytään uudestaan ulos, talon toiselle puolelle ja pihalle. Sieltä saadaan kisapaita ja -reppu ja siihen menee kaksi minuuttia. Sitten on samanlainen sumputus takaisin päin. Matkaa, matkaa, matkaa ja ahtaita, ruuhkaisia käytäviä ja pällisteleviä ihmisiä. On muutama selfien-ottopaikka, sitten seinämä, jossa on kaikkien juoksijoiden nimi ja siinä kehotetaan selfittämään. Vilho juoksee seinän viertä ja äkkiä pois. 

Aikanaan ulkona Annikki bongaa helposti Vilhon ja sanoo, että menipä kauan. Vilho kertoo, että hän käytti normikävijän ajasta n. 10 %, koska ravasi kuin hullu tuolla. Ulkona sataa, sillä tavalla miedosti ja roomalaisen hienostuneesti, harvoilla pisaroilla. 

Susivuoret ravaavat takaisin metroasemalle. Hetken edessä on EURin kuuluisa monumentti Palazzo della Civilità del Lavoro vuodelta 1938. Talohan on todella hieno, vaikka onkin fasismin ajan tuote ja merkkityö.

Satelee. Susivuoret palaavat samaa kuluneuvoreittiä takaisin metrolla Terminille ja sitten kotiin S. Pietrolle iltapäivän edetessä. 

Vilho ajattelee kaikenlaista ihmisiä, lähinnä naisia, katsellessaan. Turisteja, pariskuntia. Rakkaustarinoitahan Roomassa ja Pariisissa näkee, valtava määrä tyytyväisiä pariskuntia. Joku näkee vain ruuhkia, väenpaljoutta. 

Pian päästään omalle puolelle Tiberiä, ajattelee Vilho tai itse asiassa sanoo sen Annikille. Roomassa Vilho aina kokee oman itsensä katoavaisuuden ja aikojen marssin. Ei niinkään kaupungin kuvitellun ikuisuuden edessä, vaan ylipäätään paatuneena kaupunkilaisena. Kaupungeissa ei mikään pysy paikallaan, eikä mikään muutu. Roomassa sen huomaa liiankin helposti.  

Edessä on kapuaminen Monte del Gallon huipulle ja sitten kotiin. Vilho juo vähän johtovettä ja lähtee alas kauppaan. Pitäisi säästää jalkoja, mutta ruumis kaipaa muutakin, kuten pullovettä. Vilho käy Eurospinissä, joka on vuosien takaa tuttu halpiskauppa ja kantaa täältä viinit, maidon,sen veden, pastaa, leikkeleitä, jugurttia, perunalastuja, kastiketta, kaksi juustoa ja olutta. 

Asunnolla on tuokio aikaa syödä eilistä erikoista valmisruokaa ja kuuden maissa Vilho käy uudestaan kaupoilla. Nyt oman mäen Carrefourissa hakemassa leipää, viiniä ja kaikenlaista tarviketta, jolla pärjäisi sunnuntai-iltaan asti. 

Iltasella Vilhon lepopäivänmittarissa on 40 kerrosta ja vaivaiset 10300 askelta. Kauppareissu taitaa täällä olla ainakin 10 kerrosta laakista

 ***

Illan loppupuolella Vilho valmistelee marathon-tavaransa ja laaditaan myös aikataulu tiukalle sunnuntaille. Herätys on ennen kuutta ja mitään varmuutta ei ole esim. julkisen liikenteen palveluista kisapäivänä.