11. Vatikaanin museoissa

 Päivä on lämmin, paikoin jopa hiostava. Toisinaan tulee tunne, että jopa ukkosta voisi olla tulossa. Susivuoret kulkevat Pietarinkirkon ohi ja kiertävät hieman Vatikaania päästäkseen museon sisääntulokohtaan. Kaksikon liput ovat kellonajalle 1300, mutta he ovat hyvin ajoissa paikalla. Täällä on aikamoinen tunkeminen ja kaaoskin, väkeä patistellaan eri suuntiin. Susivuorillekin tehdään selväksi, että tämä ei ole kello 1300:n jono vaan vasta kahdentoista. Sanotaanko nyt vaikka niin, että museoon menon järjestelyt eivät ole ehkä ihan sellaisia, minkälaiseksi Vilho ne tekisi. Mutta odottelun jälkeen itse asiassa sisään päästään tosiaan yhdeltä, koska vaikka jonoakin on, niin toiselta luukulta Susivuoret pääsevät suoraa sisään. 

Vatikaanin museot sallivat pientä pyörimistä alkuvaiheessa, mutta kohti Sikstiiniläiskappelia mentäessä, liikenne muuttuu yksisuuntaiseksi. Jossain mielessä museokäynti (Vilhon toinen, Annikin kolmas) on aika omituinenkin tapahtuma, sillä kokoelmissahan on antiikin patsaita, uudempaa maalaustaidetta ja sitten niitä kuuluisia freskoja ja kaikenlaista muutakin. Museoita on useita, tavallaan pitäisi ehkä puhua kokoelmista, mutta onhan tässä rypäs rakennuksiakin ja isot sisäpuutarhat.

 

Alkupuolella on kuuluisia antiikin veistoksia, kuten maineikas Laokoon-asetelma. Täällä saakin katsella aika rauhassa, vaikka väkeä museossa on valtavia määriä. Vilho saattaa kuvitella, mutta koko päivän tulee sellainen vaikutelma, että suuri joukko museovieraita ei juuri tunne näkemiään taideteoksia ‒ aivan kuin visiitti kuuluisaan museoon ja ennen kaikkea Sikstiiniläiskappeliin olisi vain jonkinlainen nähtävyyden bongaus. Vilholle jää mm. Laokoonin edessä sellainen tunne, että ns. nykynuoriso ei enää tunne näitä ikonisia patsaita, vaikka Vilhon mielestä kyseessä on tavallaan veistotaiteen Mona Lisa, vai miksi sitä pitäisi kutsua.

 

 Vilho muistaa, että vaellus Sikstiiniläiskappeliin oli pitkä ja sitä se todella on. Välillä mennään ylös, välillä alas ja reitti kulkee yksisuuntaisena kaikenlaisten mutkien kautta, joten jossain vaiheessa on mahdotonta sanoa, mistä tultiin ja mihin suuntaan kierretään. Täällä on karttakokoelmaa, välillä patsaita ja sitten kauempana myös modernia maalaustaidetta. Tietysti myös muiden tekijöiden freskosaleja ennen pääkohdetta.  

Sikstiiniläiskappelissahan ei saa kuvata, eikä Vilho viitsi napsia salakuvia. Porukkaa salissa on paljon ja toisinaan vahdit vaativat hiljaisuutta, mutta aika rauhassa täällä saa olla. Freskojen katselu on tietysti melkoista niskojen vääntämistä, mutta onhan se sen arvoista, Jotain muuten tästä rallista kohti kappelia kertoo sekin, että Susivuoret ovat hukanneet toisensa ja hyvän aikaa sitten, mutta tapaavat Michelangelon töiden alla. 

Sikstiiniläiskappeli on kuvatarjonnaltaan niin runsas, että siellä on vaikeaa nähdä metsää puilta. 

Susivuorten museoreissu kestää sellaiset kaksi tuntia, siihen tulee päälle lisäksi jonottaminen eli odottelu, sitten kävelyreissut kämpiltä ja takaisin. Susivuoret marssivat kotiin ja Pietarinkirkko ja mikrovaltio jäävät jälleen taakse.

Asunnolla on isäntä ja kaksi sähkömiestä. Sähköjä parannellaan ja uusi wifi-apparaatti asennetaan. Ulkona on hieno sää ja Susivuoret menevät tuttuun paikkaan portaille nauttimaan virvokkeita siksi aikaa, kun urakka valmistuu. Ulkona on kesä, Susivuoret vaihtavat ajatuksia museokäynnistään.  Vilho käy välillä vilkaisemassa, miten homma etenee. Samalla hän tarinoi hieman italiaksi isännän kanssa niitä näitä ja tuleepa se kerrottua, että Suomessa eivät tällaiset terassikelit koita vielä pariinkaan kuukauteen. 

Hieman myöhemmin Susivuoret pääsevät lounaalle ja lepäämään. 

Illalla Vilho pakkaa tavaransa ja se onnistuu melko vaivattomasti. Luojan kiitos edessä ei ole aamulento, vaan päin vastoin voi nukkua niin kuin huvittaa ja koota itsensä aamusella kaikessa rauhassa.