15. Udine‒Ljubljana eli miten Susivuoret saapuvat (ainakin) kolmannen kerran Sloveniaan ja majoittuvat pikkuasuntoon

 Heräillään viidenteentoista matkapäivään. Vilho on aamusta levoton, nukkuu vähän huonosti ja aamuaurinko tunkee viereisen olohuoneen ikkunoista ja sivelee myös makuuhuoneen lattiaa. Nyt jo on lämmintä. 

Kiirettä ulos tai asemalle ei ole, bussi lähtee kello 1300 eikö asunnosta ei tarvitse lähteä ennen kuin sopii. 

0930 Vilho nousee ja pesee naamansa, menee parvekkeelle harjaamaan hiuksensa. Lämmintä on jo nyt, todellakin, aurinko osuu tänne parvekkeelle ja eletään huhtikuun viimeisiä päiviä. 

Lähtöpäivät ovat lähtöpäiviä, tässäkin reissussa niitä riittää. Laukkuun kerätään viimeisiä tavaroita, syödään ja juodaan viimeisiä juomia, ruokia, tuskaillaan liikojen muonien kanssa. Kaikenlaista tuollaista pikkukuolemaa, jota pitää kiertomatkalla kokea monta kertaa. Lukematon määrä kertoja pitää olla valmiina, avaimet joko pöydällä tai taskussa, tavarat mukana tai tallessa. Oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja ennen kaikkea etuajassa.

Asuntoa edustava tyttö käy kysymässä, milloin lähdetään, Vilho vastaa italiaksi, että lähdössä ollaan, viisi minuuttia. Italian-puhumisen vaihde on mennyt päälle viikon aikana Italiassa, sanoja ei tarvitse hakea tai miettiä yhtään ‒  ja nyt lähdetään takaisin slaavien maahan.

1215 taitaa olla se oikea poistumiskellonaika. Vilho tulee yksin viimeisenä. Oven kiinni painaminen ei ole vaikeaa, mutta viimeiset katseet asuntoon ovat. 

1244 saavutaan taas bussiasemalle. Taas, koska täältä lähdettiin lauantaina Aquileiaan ‒ Udinenhan saavuttiin junalla. Annikilla on koko ajan ollut tieto, että kyyti on myöhässä ja lopulta kun se lähtee, myöhästymistä on jo 34 minuuttia. Vilho saa laukut sisään helposti, paikat ovat lähellä keskiovea, joten omalle jakkaralle päästään hyvin, eikä sitä ole kukaan napannut. Bussi on korkea ja ilmastoinnista puhaltaa viileää ilmaa. Ulkona on nimittäin kuuma, Vilho on luopunut takistaan, tunkenut sen matkalaukkuun. Kävellessä pidettiin taukoja, ettei tule liian kuuma. Eletäänhän nyt huhtikuun loppua...

1334 bussi siis lähtee, kaikille on löytynyt paikka ja homma alkaa sujua. Pienen pätkän ollaan tutulla Palmanovan tiellä, mutta sitten päästään pikateille melko pian. 

1405 vuoret ovat aika lähellä ‒ pitänee sanoa pienet vuoret, sillä taustalla ovat melkoisen lähellä lumihuippuiset Alpit. Villesse on lähelleä suurempaa Goriziaa, sen kohdalla on kolossaalinen Tiare-ostoskeskus ja pohjoismaiden suoma valo maailmalla: Ikea.  

1412 ylitetään kesytön Soča-joki, jonka kalkkikivisen ja samean, smaragdinvärisen virran Vilho mielestään nyt heti tunnistaakin. 

1416 saavutaan Sloveniaan. Rajaa on vaikea huomata. Alueella on pientä hidastusmerkkiä, Vilho ehtii nähdä muutaman viranomaisen, huomata että bussi hidastaa hetkeksi vauhtiin 50-60, mutta sitten lyödään taas vauhtia. Seuraavat kyltit ovat sloveniaksi, Vilho huomaa leipomon kyltit. Tältä puolen bussia (vasen) ei näy valtiollisia symboleita tai EU-plakaatteja, sitä ei tiedä onko niitä edes. Ollaan taas ulkomailla ja Bel Paese on jäänyt taakse jälleen kerran. Rajan kohdalla ohitetaan sivuitse myös Goritzian italialaiskaupunki. 

Italian puolella on jonkin verran massiivistakin viiniviljelyä. Vihreää, vehreää on. Tämä on kaunis osa maata. Vuoret taustalla ja muuten aika tasankoa, hyvää viljelymaata.

Slovenian puolella on enemmän kukkuloita ja vähemmän viinipalstoja, mutta on niitäkin. Slovenia on keväällä ainakin kaunis maa, vehreä ja puiden täyttämä valtakunta, jossa maata ei ole raiskattu ja jossa ilmeisesti vettä riittää metsille ja lehtipuille. Toki täällä näkyy niitä havupuitakin, serbiankuusi-oletettuja ja lehtikuusia. Kaikkiaan tämä kolkka maailmasta hivelee suomalaisen sielua, puut, kummut ja reunustavat vuoret, siellä täällä villinä kulkevia virtoja ja melkoisen roskaton miljöö ilman liikaa asutusta tai ihmisen tuomaa ilottomuutta. 

1527 bussi nykäisee tuttuun Ljubljaan ‒ nyt aikataulussa! Missään ei olla pysähdytty ja pikatiellä on annettu ilmeisesti palaa.

1532 Susivuoret saavat laukkunsa ja poistuvat jälleen kerran asemakokonaisuuden alueelta, kunhan liikennevalot vain vaihtuvat.  

1545 ollaan jo asunnolla. Ollaan saatu avainkotelo-ohjeet, koodi ja muut tiedot. Ljubljanassa liikutaan nyt kuin kotinurkilla. Helppohan täällä on mennä, siistejä katuja, tasamaata ja järjestys kaikessa.  Silti Susivuoret ehtivät kinata siitä, mikä katu valitaan. 

Suoraa tullaan kuitenkin oikealle ovelle, 13 minuuttia bussilta sisään pirttiin. Vilholla alkaa pysyä nämä avainniput kädessä, ulkomailla pitää lisäksi aina hiffata, miten päin avain lukkoon laitetaan. Osa nimittäin menee ylösalaisin, eikä sitä aina näe avaimenreiästä suoraan kovin helposti. Nyt asunnolle on tarjolla iso levymainen avain, sen mallin Vilho tuntee, se pistetään aina vaakatasossa. 

Uutta nuoruuttaan elävät Susivuoret eivät ole vielä siirtyneet hosteleihin eli suomalaisittain retkeilymajoihin ja neljän hengen huoneisiin kerrossängyillä. Sen sijaan he minimalisteina ovat jälleen valinneet melkoisen hobbitti-kolon. Mutta tämä tolkienesque-majapaikka onkin laadukas. Aloitetaan sijainnista: Juuri paremmalla paikalla ei asunto voisi tässä kaupungissa olla. Joki on vieressä, oikeastaan kaikkiin kantakaupungin merkittäviin paikkoihin on ainoastaan satoja metrejä. Ulko-oven takana kulkee miellyttävä kävelykatu, se sama jolla matkan alussa kuljettiin ja tottahan on sekin, että turkkilaisten majataloon on tästä vain kymmeniä metrejä, 

Asunnosta pitää puhua hieman enemmän, sillä tässä on eteinen ja siitä pääsee suoraan ovelta  pesuhuoneeseen ja toki sitten oikealle olohuone-keittiöön. Olohuoneessa on yksi seinä keittiölle, sitten ikkunan edessä on pieni kahden jakkaran pöytä ja loput ovat sänkyä. Toki sängyn päässä on pieni metri-kertaa-metri, johon Vilho pistää Deuterinsa ja alkaa purkaa välttämättömiä tavaroita, vesipulloa ja muutamaa kylmennettyä elintarviketta. 

Pikkuasunnon idea on hyvä varustelu. Täällä on kaikkea partavaahdosta kenkälankkiin, on ruokaöljyt ja mausteet, sateenvarjot, Nespresso-keitin, laajasti kosmetiikkaa. Huusholli on kompakti, mutta koko ajan löytyy lisää gadgetteja ja tavaraa kaapinovista ja pelikaapista. Mitään ei puutu. Silti tämä ei ole mikään rojuvarasto, vaan toimiva piskuinen ydinkämppä. Ikkuna on sisäpihalle, joka on huoltopiha, mutta asunto lienee historiallisesti ollut jonkinlainen talkkarin tai porttimiehen huusholli. 

1716-1758 käydään matkan alusta tutussa Aldissa (Hofer täällä, kuten Itävallassa), etupäässä ostokset painottuvat juomiin. Vilho löytää mustikkaliköörin, pullon, joka on puolillaan kokonaisia mustikoita parikymppisessä alkoholissa, tuo slovenialainen erikoisuus pitää ottaa. Olutta janoon, jugurtteja, sämpylöitä aamuksi ja vettä, vaikka kaupungin vesi lienee yhtä hyvää kuin Suomessa.

Illalla Vilho hakee tutuilta turkkilaisilta suuuuren falafel-annoksen ja dönerin, lisäksi ranskalaisia. Kuudentoista euron annosta syödään kyllä hyvin pitkään, Vilho vielä seuraavana päivänä. Tämä on siis se Šeherezada, jonka pahnoilla reissun ensimmäinen yö vietettiin, ihmisikä sitten.  

Syödään, tullaan kylläisiksi ja pian ja mietitään taas, miten paljon tätä ruokaa on. Viiniä, olutta, maistetaan mustikkalikööriä ja sehän on mainiota. Vilho päättää koppaista saksalaiskaupasta tuollaisen "terveysjuoman" myös mukaansa Suomeen. 

Ilta pimenee Slovenian pääkaupungissa. Piskuisen sisäpihan mustarastaat ovat vaimenneet, kuuluu pientä surinaa terassilta, joka on aivan tuossa, jokirannan puolella. Tavallaanhan asunto on yhden suositun ravintolan takana ja kun poistuu huushollista siihen suuntaan, pääsee ulko-ovesta suoraan kaupungin yhdelle keskeisimmistä terasseista, jokirantaan. Mutta ensimmäisenä iltana ravintolasta ei ole mitään ns. suomalaishaittaa.

Pimeys kätkee Susivuoret vähän pehmään siskonpetiin pienen hobbittiasunnon pienissä tiloissa, Slovenian pääkaupungin ystävällinen ja lempeä ilmapiiri leijuu täälläkin, rauhallisen ja itseään korostamattoman kulttuurin tunnelma. 

14. Iltaottelussa Friulilla mutta tehdään sitä pientä valmistautumistakin

 Neljästoista matkapäivä starttailee parvekepressoilla ja Vilhokin alkaa heräillä. Sää on lämmin, sadetta ei ole enää kiikarissa ja ennuste on pelkkää aurinkoa. Aamupäivällä Susivuorten huushollin takapihaparveke lämpenee kovin, niin on nytkin. 

Niinhän siinä käy, että Vilhokin hiffaa, että mahdolliset italialaiset viinit pitää hommata nyt, jos niitä aikoo kotihyllyyn saada. Siitähän sitten seuraa se, että tänäänkin on kauppareissu edessä. Vilho marssii siis suuren PAM-myymälään ja tutkii sen veitsi-, kynä- ja viiniosaston tarkkaan. Kovaan pännän tarpeeseen Vilho ostaa hänelle uudelta italialaiselta firmalta tässä maassa valmistetut finelinerit. Kahden mustan kynän paketti taitaa olla 2,30 €.

Hyvätkin viinit ovat edullisia, kahdeksan euron sarjassa on Vino Nobile di Montepulcianoa, Chianti Classicoa, ja Chiantia irtoaa paljon edullisemmin. Veronasta on Ripassoa ja ties mitä. Brunello tai Amarone ovat toki arvokkaita, mutta kannattaisihan noita silti ostaa, Suomesta tuskin missään tilanteessa. 

Vilho ottaa friulilaisen paremman punaviinin, yhden Ripasson kotoa Veronasta ja sitten alle 9 euron Vino Nobile di Montepulcianon. Iltapalaksi lähtee IGT-luokiteltu Apassimento Toscanasta, ihan perusviini, josta osa rypäleistä on kuivattu tai kuivuneita, antaen viinille yleensä miellyttävää syvyyttä ja makeutta pehmeästi. Tuollainen pullon on reilu kuusi euroa. Vilho jättää hienon viinihyllyn melkein tippa linssissä ja lähtee hakemaan janojuomaa oluthyllystä. Sieltäkin löytyy melkoisen kiva puglialainen olut, delfiini ratsastajineen etiketissään. 

1230 Viltsu on palannut reippahalta reissultaan. Nythän on se viimeinen ilta Italiassa, viinihyllyjen palvomisen lisäksi se tarkoittaa sitä, että Udinen neljän yön stoppi on pian ohi ja matkalaukut pitääkin vetää keskellä lattiaa, aloittaa jälleen pakkaus. 

Susivuoret pakkailevat mitä voivat tässä vaiheessa, samalla hoidetaan roskia roskiin ja muutenkin kootaan rivejä.  Vilho on välillä parvekkeella ja nauttii tästä yllättävästä kesäkelistä.

1645 lähdetään iltapeliin. Kävellään läheiselle monumentti-liikenneympyrälle ja sitten vähän siitä katua alas päin. Bussia odotetaan pitkään, mutta kyllä se numero 9 sieltä aikanaan tulee. Tällä ajellaan ehkä varttitunti Friuli-stadionille, joka kulkee nykyään sponsorin mukaan nimellä Bluenergy Stadium. Aurinko on korkealla taivaalla ja stadionille kertyy niin lapsia kuin pappojakin, mitään kovin hurjaa huliganismitunnelmaa ei ole nähtävissä. 

Turvatarkastuksessa tulee suurempi ongelma videokamerasta, joka on ollut mukana vähintään kuudella stadionilla, mm. viimeksi pelireissulla Rooman Stadio Olimpicolla. Ketään ei ole kiinnostanut. Nyt joudutaan odottamaan jonkinlaista turvajohdon näkemystä sivussa. Lopulta päästään sisään, mutta kuvata ei kuulemma saa. Hyvä että homma ratkeaa, vaikea tuota on lähteä kämpille viemään. 

Ottelu on siis paikallista aikaa iltamatsi, 1830-alkava. Kotijoukkue on tietysti Udinese, vastassa on Bologna. Udinese on kompuroinut pitkään, Bolognalla menee hyvin ja joukkue on jonkinlainen ylisuorittaja koko sarjassa. 

Mutta peli päättyy 0-0. Susivuorten ensimmäinen nolla-nolla. Kokemuksena matsi on lähinnä kiinnostava siksi, että tässä on ihan uusi stadion-kokemus ja kun paikat ovat jostain vitosriviltä, niin tällaisella stadikalla ollaan todella lähellä kenttää. Vilho kiinnittää huomiota Udinesen heikkoon joukkuepelaamiseen hyökkäyspäässä, yritetään yksin vetopaikkaan väkisin, mitään rakentamista ei ole, ei syötellä enää viimeisellä neljänneksellä. Toinen juttu jonka näkee tästä miltei kenttätasosta, on pelin kova vauhti. Telkkuhan vie vauhdin fudiksesta kokonaan, mutta livenä huomaa sen, että vauhti ja käänteet ovat sekä nopeita että kovia. Ei tuolla maallikko pärjäisi hetkeäkään joukossa.  

Tuomari on tuttu Italian kentiltä, Fabio Maresca. Vilho ärsyttää se, että vaparia tai kulmapotkua hän "valmistelee" minuuttitolkulla, olkoonkin, että peli pysyy hyvin hallussa. Huipputuomarin otsikollahan mies operoi.  Livepelissähän näkee vähän eri tavalla myös linjamiesten työskentelyä ja muutakin kentän toimintaa. 

Pelin jälkeen odotellaan bussia 9. Aluksi tuntuu siltä, että tästä ruuhkasta ja muusta ei koskaan pääse bussi läpi, mutta sieltä se vaan tulee. Väkihän tulee Italiassa autolla tai skootterilla aina peleihin, täällä on valtavat kentät täynnä ajoneuvoja, tuollaisen parkkikentän kupeessa bussiakin odotellaan. Myös ruokavaunut ovat kovassa kurssissa edelleen alueiden liepeillä. Monessa kaupungissa ne katoavat pelin alettua mutta täällä on suuret jonot vieläkin leipä- ja olutpaikoille. Toisaalta stadion on sen verran "korvessa", ettei tässä ole mitään establishmenttia kävelyetäisyydellä, josta sitä yöpalaa voisi hakea.

Susivuoret pääsevät pian ääriään myöten täyttyvään bussiin ja sillä nopeasti keskustaan. Yöllä on suloinen ilma kävellä kotiin viimeiset muutamat sadat metrit pysäkiltä. Ollaan hetki myös parvekkeella, Vilho juo olutta janoonsa ja jotain pientä pitää syödäkin vielä. Loma hiipii loppuaan kohden mutta se kuuluu asiaan. Udinen taivaalla näkyy useitakin tähtiä. Mustarastas on jo miltei hiljentynyt, eikä täällä koiratkaan hauku. Alppien läheisyyden voi melkein aistia. Jossain tuolla vuorilla on vielä kylmä, lunta huipulla ja kuultavissa ikuisen tuulen ääni.

13. Pikkuisen Palladiota mutta aika paljon perusleirittämistä ‒ keskustassa siis käydään kuitenkin

 Sunnuntaina Susivuoret nukkuvat pitkään. Sää on lämmin ja parveke vetää Vilhoa puoleensa. 

Arkisella puolella tapahtuu sen verran, että tehdään pyhiinvaellus kotikadun suurille kaupoille parin kilometrin päähän. Varustaudutaan viimeisiin päiviin, kauppavillitystä saattaa lisätä sekin, että vielä ollaan Italiassa. Ei haasteta riitaa, mutta juomien ja ruokien laatu sekä tarjonta on täällä saapasmaan polvitaipeessakin on kyllä aika lailla kovempaa kuin muutamissa nimeltä mainitsemattomissa naapurimaissa.

Vilho hakee massaa ja sovittuja juttuja Lidlistä, Annikki tutkii viereisen suuren PAM-ostarin myymälän tarjonnan ja poimii vähän erikoisempia juttuja.

Vetelehtimisen ja marketoinnin lisäksi aktivoidutaan käymään Udinen keskustassa ihan tosissaan. Täällä on Palladion suunnittelma entinen pankkirakennus ja sehän pitää mennä katsomaan. Tämä rakennus on toki entinen pankkirakennus, mutta alun perin se on Palazzo Antonini, rakennustyöt aloitettu 1556. Onhan tätäkin muutettu monta kertaa, mutta merkillisen ajattomia ovat Andrea Palladion työt olleet. Jotenkin mittasuhteet niissä ovat aina olleet huikean hienoja ja klassisuudessaan hienoja. Tätäkään ei niin herkästi tajuaisi palatsiksi, ellei kiertäessä näkisi paikan valtavaa piha-aluetta, joka ei varmaan nykyään ole oikein missään käytössä. Talo on nykyään yliopiston rehtoraatin hallussa.

Kiertäessään Palladion taloa, Susivuoret päätyvät vahingossa Udinen yhdelle hyvin tärkeälle nähtävyydelle eli kaupungin linnalle, Castello di Udinelle. Linna on keskustan korkeimmalla paikalla ja sinne johtaa hieno pylväskäytävä ‒ tosin ihan vahingossa sinne ei päädy, vähän pitää kavuta. Linnatasanteelta eli kukkulalta näkee melko hyvin kaupunkiin, mutta komeasti Alpeille. Ylimpänä tässä näkymässä on linnan kirkon kultainen enkelihahmo, kimaltelemassa kaupungin yllä.

Laskeuduttuaan linnalta keskustan kuhinaan, Susivuorilla on mahdollisuus vielä kerran käydä kaupungin keskusaukioilla ja vähitellen palailla asunnolle.  Tällä reissulla ollaan 1537-1722.

Sää on nytkin niin hyvä, että Vilho juo olutta parvekkella.

Illalla Annikki paistaa pihvit kämpillä, täällä on ollut tarjolla hämmentävän hyviä lihoja, samoin leivät ovat olleet monipuolisempia kuin usein Italiassa. 

12. Aquileia ‒ koska vanhat kivet vetävät puoleensa

 Aquileian kylään on sellaiset 40 kilometriä, mutta paikallisbussilla retkeen menee oma aikansa. Eipä siinä mitään, tästähän näkee vehreää ja vihreää kevätmaastoa, viinipeltoja ja taloja, kiinnostavaa puromaisemaa. Mutta palataan hetkeksi aamuun.

Vaikka kaksikko saapui Udineen vasta eilen, on aikataulutettu nyt niin, että tänään kannattaa seikkailla heti raunioille etelämmäksi, eikä jäädä huilailemaan.

Herätys on ollut 0750 ja 0940 on lähdetty.

Kello 1004 Annikki on ostanut bussiaseman kupeesta peräti kahdeksan lippua: Aquileain menopaluut ja samanmoiset vielä paikallisliikenteeseen maanataita varten. 

Bussi odotellaan tovi, mutta sää on kesäinen, eikä tässä tarvitse muutenkaan hötkyillä. 

1042 tämä bussimatka alkaa. Kyydissä on jonkin verran turisteja, sitten on koululaisia ja varmaan joku paikallinen muuten siirtymässä. Mennään tasamaata ja myöhemmin päästään tosiaan pienen puron varteen.

1108 saavutaan Palmanovaan. Tämä on hyvin merkillinen linnoituskaupunki, joka on monisarkaraisen tähden muotoinen ja kokonaan linnoitettu. Ympäristössä on vallituksia ja vallihautakin, maavallit ovat nyt suuria viheralueita pääsääntöisesti. Linnoitusmaisuus on säilytetty ‒ tietysti ‒ ja sen takia kaupunkiin pääsee vain parista portista ja ne ovat sen verran kapeita, että liikennevalot säätelevät sitä, tullaanko sisään vai ulos. Bussille ajoaukko ei ole suuren suuri, mutta rutiinilla siitä mennään. 

Cervignano on seuraava maalikylä ja se saavutetaan 1127. Tänne tulee myös rata ja tämä on jo pienen kaupungin kokoinen. 

1142 ollaan Aquileiassa. Voidaan varmaan aika turvallisesti sanoa, että tämän alueen se vanha ja alkuperäinen paikka on pitkälti Aquileia, roomalaisajan suurkaupunki. Suurkaupunkivaiheen ensimmäinen suuri takaisku tuli herra Attilan ja hunnien toimesta vuonna 452 ‒ reippaat hunniporukat tuhosivat kaupungin kokonaan. Yleensä joku tällainen takaisku tarvitaan, että syntyy raunioalueita Susivuorten ja muiden tepastella ihmettelemässä. 

Susivuoret kävelevät forumin raunioiden sivuitse. Sinne on rekostruoitu muutama pylväsrivi. Suurin rähinä on varhaiskristillisen basilikan suunnalla, täällä on melskettä ja melkein kaikki museoalueen myymälät ja kuppilat. Täältä saadaan pääsylippu alueella entisöityyn villaan viidellä eurolla.

Hieman rekonstruoitu tai kaivettu villa on aika kesy esitys Vilhon mielestä. Tässä on komea suojarakennus, pihkaa tihkuvat komeat puupalkit ja korkea katto, näyttävät kiertoterassit. Tänne on rekonstruoitu mosaiikkeja ja vähän huonerakennetta. Mutta on hyvin vaikea sanoa, mitä tässä on ollut jäljellä. Yksi mosku on näistä se komein, lintuja ja muuta. Seinistä ei ole juuri mitään jäljellä, mutta tänne on kyhätty roomalainen sänky malliksi ja vähän jotain muutakin tekstiilitilpehööriä. Villa on nimitetty jonkun mahdollisen asukkaan mukaan, mutta siitäkään ei ole mitään takeita.

 Villan eli rikkaan henkilön asuintalon rauniot jatkuvat pitkälle myös katoksen ulkopuolelle. Sillä niityllä näkyy seinärakenteiden osia ja muutamia mosaiikkeja. Susivuoret katsovat myös ulkona olevia pieniä liskoja ja miettivät, mihin suuntaan tästä vitosen villasta lähtisi seuraavaksi.

 

Palataan kaedraalin aukiolle, sillä siellä se rähinä on ja mahdollinen muu nähtävä. Sinne mentäessä Vilho näkee todella korkealla kotkan ja saa siitä pätkän videota. Havainto on sangen sopiva täällä kotkan kaupungissa.

Päätien toisella puolella on ilmaisraunioalueena asuinrakennuksia. Niissä on viemäröintiä ja mosaiikkeja, mutta raunioiden laatu (voiko sellaisesta puhua?) ei ole kummoinen täälläkään. Löytyy kuitenkin mahdollinen kylpylärakennus ja siellä on ihan mallikkaasti entisöityä mosaiikkeja. 

Tämän pienen raunioalueen jälkeen Susivuoret painelevat jälleen katedraalin suuntaan, Annikki tosin ei kulje gelato-baarin ohi. Pian rouva Susivuori kuitenkin palaa melkoisten jäätelökuppien kanssa. Molemmille on kolmea makua, kaikki ovat kyllä hyviä. Sääkin on sen verran lämmin, että gelato sopii touhuun mainiosti. 

Paikan paleokristillinen katedraali on vuodelta 1031 ja sitä on uudistettu kovasti reilut parisataa vuotta myöhemmin. Näyttävä rakennus ja siellä on myös kristillisen ajan mosaiikkeja. Susivuoret kuitenkin pidättäytyvät antiikissa ja katselevat tämän vanhan basilikan ympäristöä jäätelötauollaan.  Täällä on antiikin pylväänkappaleita ja pari valtavaa muinaistolppaa on pystyssäkin. 

Se on myönnettävä, että Susivuoret vilkuilevan toki kirkon sivusiiven merkillisiä mosaiikkeja, ne ovat vähän piilossa mutta löytyvät kun kirkon ovella käydään kurkkimassa. Huomio kiinnittyy erikoisiin hahmoihin.  Näitä onkin miltei tusina lasin takana kuvakentässä, eivätkä Susivuoret saa selville mikä eläinveijari näissä on esillä. Suosikkiselitys on tietysti dinosaurus. Yhdessä versiossa se joko syö tai haistelee kukkia. Maanmainioita nämä kuitenkin ovat.

Susivuoret jatkavat kiertäen komean kivibasilikan tavoittelevat vesistön tuntumasta satamarakenteita. Puronvartta noustaan hyvin miellyttävälle nurmipenkereelle, jota reunustavat sypressit. Kaikki on vihreää ja sää on lämmin. Ylempänä on kyhmyjoutsen luomassa postikorttimaista näkymää omalta osaltaan. Paikalliset sammakot ovat totisesti soitimella ja pitävät melkoista ääntä, eivät nyt aivan mölysammakkojen tavoin, mutta vaikuttavasti kuitenkin. Sama meno jatkuu ylempänä, jossa alkavat jo antiikin satamarauniot. 

Keli on kirkas ja Vilhon on vaikea nähdä mitä hän kuvaa, mutta korukameralla tulee silti sammakoista huikeita otoksia. 

Sadetta tulee pilvenreunasta pari pisaraa, horisontissa on pyörinyt koko ajan vuorten suunnalla ukkosrintama, mutta parin pisaran lisäksi keliä ei tule. Hiostava sää jatkuu, mutta kesä on kestettävä. 

Tosiaan satamarakennelmat ovat roomalaisinta, mitä täällä on nähty. Massiivisia kivirakenteita ja selviä lastauslaitureita. Näistä ei paljon puhuta opastuksissa, mutta Susivuoria ne kiinnostavat. 

Ei olla pitkämatkalaisia, mutta lauantain bussiliikenne on harvanlaista ja täältä on nostettava kytkintä, muuten jäädään ukkossadetta pitämään sypressien alle koko yöksi.

Susivuoret pääsevät bussiin 1445. Se palaa samaa reittiä samojen kylien kautta. 

1544 ollaan jälleen Udinen kaupungissa ja marssitaan kohti kotia. Matkalla poiketaan suuressa Spar-ruokakaupassa ja päästään 1639 asunnolle.

11.2 Markettien miehet eli Vilho kaupassa mutta käydään kirkollakin

Kellohan napsaa sopivasti 1400 kun Vilho on vapaaehtoisena lähdössä kauppaan. 

Kulttuurimatkailijakaksikon ajasta menee melkoisen paljon supermarketeissa. Nyt kauppafiksaatiolle on pientä perustaakin, koska asuinalueella on vähän mitään, suuria ruutukaavaisia asuinpaikkoja, kahvila siellä täällä ja etupäässä pihoja ja lehmusten koristama pitkä tie. Ja pesää kun on juuri vaihdettu, ei plakkarissa ole vettä eikä evästä mainittavasti.

Vilholle pitkät tiet eivät ole ongelma. Mennessä satelee ja pari kilometriä vie oman aikansa suoraa katua lounaaseen. Nythän on juhlapäivä, 25.4. juhlitaan fasismista vapautumista. Silti tiedustelun mukaan Lidl ja läheinen suuri kauppapaikka ovat auki. 

Vilho saavuttaa saksalaiskaupan ja tämähän on suuri, siisti ja hyvin varusteltu. Kauppojen viehätys on tavallisessa elämässä, siinä määrättömässä yksinkertaisuudessa missä Vilho elää. Susivuori näkee kaupassa koko yhteiskunnan ‒ siis sen yhteiskunnan, johon näköalaa on. Kaupassa on sitä, mitä ihmiset haluavat ja ostavat, lisäksi siellä ovat myös ne ihmiset. Ja hinnat kertovat valtavasti asioita ‒ halpuus, kalleus, kysyntä ja kotimaisuus. Tarjonta kertoo siitä, mitä syödään ja ostetaan. Supermarketeissa näkee kaiken sen, mitä hallituksen ihmiset eivät näe eivätkä ymmärrä. Silti he viikosta toiseen kertovat, mitä me tarvitsemme ja mitä meille kuuluu.

Nyt Vilho on ollut aika rikkaassa Italian nurkkauksessa muutaman päivän. Kaupoissa tervehditään ja hyvästellään. Kuukausi sitten Roomassa loputon muukalaisvirta tunnistetaan paikallisten joukosta ja ostosten lopetukset ovat minimalistisia. Roomassa Vilho veti itse koko "kiitos-näkemiin" -protokollan systemaattisesti, ja kassatkin alkoivat toimia vähitellen toisin. Täällä maneerit ovat toiset, ollaan taas hyvinvointiruutukaavassa, ei enää aseman nurkilla vaan suurella avenidalla. Eikä tietenkään olla missään matkailun mekassa.

Vilho kävelee kaksi kilometriä saaliineen takaisin. Syödään jotain ja Vilhon tuomisten on kelvattava. 

***

Vaikka on ollut sadetta ja matkapäivä, lähtevät Susivuoret pienelle iltakävelylle Udinen keskustaan. Sehän ei ole kovin kaukana ja sadehan on loppunut nyt kokonaan. Sään muutos näkyy kaduilla, väki on Vapautuspäivän innostamana liikkeellä, ravintoissa ja terasseilla alkaa olla kuhinaa. Sää on kyllä harmaa ja rannikkopäiviin verrattuna viileä, kun täällä pysyy huppari t-paidan päällä kävellessäkin. 

Susivuoret käyvät katedraalilla ja koska sen kupeessa on kirkon museo auki, niin sinne kurkkiminen riittää. Innokas ja asiallinen museo-opas sisäänheittää pariskunnan kohteeseen ja alkaa kysellä alkuperistä ja kielistä. Puheenparreksi tarjotaan saksaa ja englantia, Susivuoret saavat pyytämällä italiaksi. Täällä on kasteallasta ja freskoja, muutama taulu ja vähän esineistöä. On vaikea sanoa, onko museo normaalisti maksullinen, sillä tänään moni paikka on juhlapäivän takia ilmainen. Esittely on asiallinen ja hyvinkin vanhat freskot kiinnostavia. Saadaan samalla lisäohjeet siitä, että kirkon puolella on Tiepolon freskoja ja maalauksia ‒ samalla tietämättömiä valistetaan siitä, että Tiepolo operoi paljon tällä suunnalla. Ja tottahan on, että hän oli syntynyt Veneziassa ja työskenteli paljon pohjoisessa.

Susivuoret löytävät katedraalista nämä taulut ja freskot. Viattomasta iltakävelystä "muuten vaan" alkaa tulla jo jonkinlainen kulttuuritapaus. 

 

Giambattista Tiepolo; S.S. Trinità, 1738

 Udinen vanha keskusta tuntuu olevan aika pieni ja kuhina siellä kohtuullista. Susivuoret palailevat melko pieniä kujia pitkin länteen, omalle asunnolle. Tähän liberaatiopäivään sopien, reitti kulkee kolossaalisen kaatuneiden monumentin kautta, se on suuren liikenneympyrän sisällä kuin Neuvostoliitossa konsanaan. Vilho alkaa olla jo ihan täynnä kaatuneiden muistomerkkejä ja muistamistolppia, kylttejä ja muita monumentteja ‒ niitä tässä osassa maata on määrättömästi, mutta olkoon niin.

11.1 Sitten me otamme Udinen eli miten Susivuoret siirtyvät junamatkailuun

 Huhtikuu lähestyy loppuaan, mutta vielä ei ole kiirettä vappuhuiskan hankkimiseen. 

Sen sijaan Susivuorilla on pikkuhiljaa kiire pistää huilut laukkuun Triesten mukavassa kaupungissa. Herääminen yhdenteentoista matkapäivään tapahtuu virallisesti kahdeksalta, mutta Vilho vilkuilee kelloaan useasti jo seitsemän jälkeen. Jonkilaista jännitystä lienee ilmassa ja punaviinin aiheuttamaa unihaittaa.

Pariskunta pistää tavaransa kasaan säntillisesti ja ajoissa, kaikki on priimakunnossa ja jopa uusi HDMI-piuha on pakattu mukaan. 

Sadetta odotettiin. Vilhon avatessa perinteiset ikkunaluukut taivasta pimentämästä, tulee selväksi, että ulkona tuulee puuskaisesti, mutta sadetta piti (taas) tulla alkaen yhdeltä yöllä. Katu alhaalla on kuiva, olkoonkin että taivas on harmaa ja täynnä oikeaa sateenuhkaa. Aamutoimien aikana huoneistohotellihuoneessa alkaa sataa ja yhdeksältä Annikki ja Vilho ovat jo valmiit. Mutta mitään kiirettä ei ole, koska veturin kanssa on tapaaminen vasta käytännössä yhdeltätoista. Nyt sade yltyy ja vuoroin pysyy tasaisena, vähemmän tuntuu hiipuvan. Säähän on edelleen lämmin, mutta kun on reppu selässä ja matkalaukku vedossa perässä, ei sateenvarjokäsiä ole liikaa, etenkin jos pitää vähän suunnistaa puhelimen kanssa. 

Susivuoret lähtevät tasan kello 10 pois Triesten asiallisesta huoneestaan ja painelevat hissillä nelosesta nollakerrokseen ja kadulle. Täällähän ei ole avaimia, ovet toimivat koodilla, samoin alaovi. Mitään check-outia ei ole, kunhan poistuu kymmeneltä. 

Ulkona Vilho ei tarvitse sateenvarjoa. Susivuorten uskomaton munkki jatkuu ja ulkona sade on hellittänyt sen verran, että reppujen sadesuojat riittävät. Pientä roisketta on, mutta ei mitään rapaa tai kastumista. 

1024 ollaan rautatieasemalla. Mennään kahvilaan, niin tekevät kaikki muutkin. Siellä on kuhinaa, mutta vain normaalia italialaista asiointia. Cappuccinot tilataan, tietysti, siis Annikka hakee ja hoitaa. Tämä on Lavazzan kahvia, juoma on sakea ja robusti, hyvää. Jännä miten melkein aina perättäiset maitokahvit ovat erilaisia, yleensä silti hyviä. Kuten sanottu, Triestessä puhutaan yleensä vain maitokahvista, pieni tupataan tarjoamaan pienestä kapoisesta juomalasista, suurempi sitten capparimukista.

Mennään junaan. Tämä on tavallinen paikallisjuna ja edessä on muutaman pysähdyksen ja sellaisen tunnin keikka. Junassa ollaan 1047 ja kyyti lähtee kuten pitääkin 1058. Vilho on kiitollinen siitä, että reissun nappisuoritukset ja hyvä onni jatkuu. Kaikki on sujunut paria pientä pikkujuttua lukuun ottamatta kuten pitikin. Turha odottaa mitään ilotulitusta joka hetki, kannattaa huomata ennemmin se, kun sattuu silittämään maailmankaikkeutta myötäkarvaan ja osumaan sopivaan virtaukseen, etenkin kun siihen on tosissaan yrittänyt. 

1120-5 poiketaan Monfalconessa. Tässä on alkumatka menty rannikkoa pitkin ja nyt nähdään taas aika tiukkaa satamameininkiä. Jännää on se, että pysäkkien välillä ei ole mitenkään paljon asutusta, sen sijaan on välillä ihan vehreää metsikkö-pusikkoa ja jokia. Ihan tällaisessa Italiassa Vilho ei ole ollut aiemmin. Etenkin nyt sadekelillä lehtimetsän vihreys on huikeaa ja sitä korostavat toistuvat vesistöt radan alla ja kupeessa. 

Seuraava pysäkki on Sagrado suoraan pohjoisessa. 1134 saavutaan sinne ja koko ajan irrottaudutaan merestä. Vähän haikeaa sekin on, enää tällä reissulla ei palata suuren veden ääreen. Mutta Sagradonkin kohdalla virtaa levenänä Soča-joki. Soča on kuulemma luonteeltaan alppijoki, se saa alkunsa yli 800 metrin korkeudesta Juliaanisilta Alpeilta ja virtaa ennen Sagradoa Gorizian (ja Nova Gorizian) ohi, ja lähempänä merta mainitun Monfalconen kautta. Jokea pidetään hyvin kauniina, sillä siinä vesi on smargdinvihertävää. Jotain tuttua Vilhon mielestä joessa onkin, mutta sen selittää yhteys Alppeihin. Tämä on kalkkikivialueen joki, pohjassa ja rannoilla on luunvalkeaa kiveä ja joki on usein leveä, ei niinkään syvä. Tuo on juuri sellainen virta, jonka rannalla olisi mukava leiriytyä vihreiden lehvien varjossa, katsoa sen rauhoittavaa kulkua miltei puistomaisen kauniissa lehtipuumetsässä.

1143 juna on Goriziassa. Tämä onkin suurempi kaupunki ja vaikuttaa hyvin konstailemattomalta, jotenkin teolliselta ja työhön keskittyneeltä. Voipi olla, että tällaiset havainnot johtuvat siitä, että Vilho on viettänyt jo viikon päivät rantakaupungeissa, joissa promenaadit Fifin kanssa ja terassilla istuskelu ovat monelle totista työtä. Mutta rantaloma alkaa olla ohi tätä menoa. Gorizia lienee kyllä Italian slaavilaisen kaupungin nimi, mutta ollaanhan tässä alueella, joka on sitä historiallista rajankäyntiseutua ja jonka omistajuus on vaihtunut aikojen saatossa. Sloveniahan on koko ajan kivenheiton päässä, Itävalta-Unkarin varjo on toisinaan enemmän kuin pelkkä varjo. 

Gorizian jälkeen lähdetään melkein suoraan länteen ja ylitetään Soča (Isonzo italiaksi) heti kättelyssä. 

1151 pysähdytään vielä Cormons-nimisessä paikassa. Tämä on ihan täysin pikkukylä, mutta karttatiedustelu paljastaa todennäköisen syyn pysähtymiselle: Suoraan etelään kylästä on suuri teollisuuskeskittymä, jonka vaikutus on varmaan moninkertainen piskuiseen kylään verrattuna, kylään, jolla on silläkin sangen epäitalialainen nimi. 

1205 ollaan Udinessa. Vettä kuitenkin sataa, vaikka elämän ässäarvasta olisi voinut Vilhokin toivoa toisenlaisen raaputustuloksen. Varustaudutaan sadesuojin repuille ja sateenvarjojen kanssa, Vilho käärii punttinsa, sillä lätäköitä alkaa olla.

Reitti uudelle asunnolle on helppo, Vilho painaa mieleensä seuraavat etapit ja vetää kahden karavaania lehmusten alle ja eteenpäin, iloisen kevätsateen tuodessa oman sävynsä vihreyteen. 

Aseman seutu ei ole kovin ihmeellistä, jos ei nyt kovin pahaakaan. Susivuoret tosin lähtevät suoraa sivulle täältä ‒ pääsuuntana länteen pitkin Viale Europa Unita'ta. Mutta asemalla, junassa ja tässä lähellä väestön pääuskonto lienee Islam. Vilhoa asia ei sinänsä hetkauta, mutta jalkamiehissä sadepäivänä ei tavallista spaghettinaamaa tunnu näkyvän. Väki tuntuu olevan lähtöisin vähän kauempaa, ehkä Pakistanista tai siitä suunnasta. Tässä Vilho lienee kuitenkin väärässä. Udinessa on vain 483 pakistanilaista, mutta suurin vähemmistö on romaniasta, sitten on albanialaisia ja ukrainalaisia, afrikkalaisia ja sitten Aasian porukoita. Junahan vaikuttaa kokemuksiin, autoissa istuu näköjään Beppeä ja Marcoa normaaliin tapaan. Aseman lähellä on muutama etninen ruokakauppa ja muuta aasialaista yritystä täydentämässä kuvaa. Ovat paikalliset pastanaamat muuten asiallisia kuskeja, Susivuoretkin päästetään ihan erikseen kulkemaan, vaikka he itse oikaisevat erään pyörätien kautta. Mutta suurilla baanoilla ajetaan kovaa, se on maan tapa. 

Sade heltiää hieman ja parin kiertoliittymän jälkeen Susivuoret pääsevät perille suurelle kerrostalolle suurella Viale Venezialle, joka kulkee luotisuorana ja kaksikilometrisenä lounaasta koilliseen. Vähän nukkavieru naapurusto muuttuu virtaviivaisemmaksi asuinalueeksi ja koti-Viale osoittaa kuin sormi kohti Udinen historiallista keskustaa. Tässä on Susivuorille hyvä rappukongi odotella sateensuojassa. Pitkään ei tarvitse odotella, sillä asunnon avaimet tuo rouva M, joka puhuu Susivuorille tuokion englantia, kunnes puolukka-juolukka-mustikkamaan kansalaiset puhuvat sen verran bolognaa, että hänkin vaihtaa paikalliseen. Asiat selvitetään ja rouva luulee, että Susivuoret ovat aikuisia ja osaavat kyllä toimia ja hänellehän saa sitten pistää viestiä. Suomen passin lisämerkinnöissä kuitenkin lukee, että ulkomaalaisilta ei kysytä mitään ylimääräistä (kts. myös kohta Vältä numeron tekemistä).

***

Muuten tämäkin paikallinen sanoo, että hän haluaisi kovasti käydä Suomessa (tämä juttu toistuu). Koska on hieman epäkohteliasta paukauttaa siihen heti että "miksi?", Vilho ei sano oikein mitään ja kielitaito ei taivu heti heittämään, että "mieti nyt vielä pari kertaa, jookos-kookos?" Uutiset Suomesta kertovat, että nytkin tulee parhaillaan loskaa päin turpaa. Susivuorista ei kertakaikkiaan ole minkään tavallisen tai neuvostotasavallan matkailulähettiläiksi, heitä ei valittaisi kyllä mihinkään promo-delegaatioon. 

Molemmille retkikunnassa on kyllä selvää, että Suomi on paras paikka elää, mutta syynä eivät ole matkailunähtävyydet, muumit, kalakukko tai mämmi. Eivät porot eivätkä kelkkasafarit, eivät pakolliset lohiruuat, ei saunalla uhkailu tai vieminen pakkaseen revontulien alle. Pelkkä lumi ei tee kenestäkään symppistä.  Sitä paitsi totuushan on se, että Vilho haluaa murjottaa vuodesta puolet, ajaa ulkoiluvaatteissa yksin pyörällä töihin pimeässä, keittää tyhjällä toimistolla Juhla Mokkaa ja murahdella, olla sosiaalinen pelkästään omilla ehdoillaan. Antakaa (saatana) meidän olla onnellisia hiljaa keskenämme, ja kun kaikki on ohi niin viimeinen sytyttää valot. 

***

Totta puhuen emäntänä toimivan ihanan rouvan kanssa päästään siihen tulokseen, että elokuussa Suomessa on kivaa, suhteellisen vähän lunta ja lämpötila on passeli, kun se ei täällä ole enää niin hirveän virkistävä. 

Susivuoret ovat asunnolla keskenään 1245, saavuttuaan alas vasta 1238.

Näin Susivuoret ovat reissun yhdennentoista päivän iltapäivässä viidennessä asumuksessaan ja tämähän on mainio, suuri ja hyvin varusteltu asunto. Ainoa mahdollinen nurkumisen aihe on sadesää, mutta senkin pitäisi väistyä. Onpahan tullut käytettyä takkia taas tosissaan pitkästä aikaa. 

10. Waiting for sade eli miten Susivuoret pitävät välipäivän Triestessä

 Kymmenentenä reissupäivänä ollaan edelleen Triestessä. Ennusteissa on roikkunut sateita ja ukkosta odottamassa, mutta nistähän on varoitettu pitkin matkaa, eikä täällä ole tullut oikein pisaraakaan. Nyt ennusteet ovat kovia ja samalla keskipäivän ukkosmyrsky on hyvä veruke ottaa melkoisen rennosti kotoisella kävelykadulla. 

Viedään roskia, saadaan asuntoa siistimmäksi ja viihtyisämmäksi. Sitten kaksikko menee maitokahveille kävelykadun ensimmäiseen paikkaan, mutta sisään istumaan. Tämä on perinteinen kulman klassinen kahvila, sellaista jylhempää tyyliä, mutta tätä pyörittää kolme nuorta tyttöä. Tässäkin on tultu vähän Suomen malliin, aiemmin perinteiset baarit olivat perheyrityksiä ja se näki tiskillä heti.

Cappuccinot ovat kuitenkin hyvä, kappalehinta on 2,20 €. Vilho saa näin reissun ensimmäisen maitokahvin ja tarpeeseen. Sitten kävellään kävelykatua ja katsotaan sen miellyttävää kuhinaa. Täällä mukavasti varjostavat, jo isolehtiset puut ovat lajiltaan euroopankeltiksiä, vähän jalavan oloisia siroja mutta korkeita lehtipuita. Sellaiset heiluttavat lehtiään loputtomasti Susivuorten ikkunoidenkin edessä.

Kävelylenkin edetessä Vilho menee seuraavalla kadulla vähän tavanomaisempaan kahvilaan ja juo toisen cappuccon. Täällä muuten ei puhuta oikeastaan yhtään cappuccinosta, vaan vain caffé latte on käytetty termi. Paikka on perhepaikka, juoma erinomainen ja hinta on 1,90 €.

Susivuoret kävelevät lenkkiänsä ja tekevät PAM-lähikaupasta viimeiset hankinnat. Taivas tummenee ja pariskunta vetäytyy odottamaan sitä kuuluisaa ukkosmyrskyä asunnolle. Pääajatus tässä on se, että ennen seuraavaa siirtymää ei viitsisi ottaa missään rantakadulla vastapalloon mitään ukkospuuskaa ja kaatosadetta, lähteä sitten kastuneissa varusteissa seuraavaan kylään.  

Syödään valmissalaatit ja lepäillään. Taivas vuoroin tummenee, vuoroin aukeaa, välillä on puuskia ja välillä levollisempaan, mutta ukkosta tai sadepisaraa ei tule missään vaiheessa. Ennusteet raivoavat yhä varoituksia myös myöhempään iltaan, mutta ei, sade ei saavu sen enempää kuin salamointikaan. 

Vilho katselee aika paljon alas kävelykadulle. Siellä ei meno hellitä, elämää ja tohinaa riittää. 

Myöhemmin, hakee Annikki libanonilaisesta ravintolasta noutoruokaa, joka pakataan ensin ohkaiseen tortillantapaiseen leipäkääreeseen ja sitten muuten pakkausiin. Falafeliä, vihanneksia, jauhelihakastiketta. Vilho nappaa vain "panino kebabin" eli kuuden euron pitakebabin läheisestä Anatolia-paikasta matkaansa. Syödään asunnolla, tämän välipäivän meininkiä tämäkin, mutta muona sopii kokoonpanoon tänään hyvin. Aiemmin on tehty pääpakkaus, illan mittaan vielä stilisoidaan mitä voidaan. 

Alkuyöstäkään ei sada. Susivuoret ovat pakanneet, syöneet ja juoneet. Taustalla kuuluu kävelykadun mukava sorina, aivan kuin olisi juhlapäivä tai muuta kivaa. Ja sellaista on ollut jokaisena iltana näillä kivilaatoilla, jotka kannattavat lukuisia terasseja täällä euroopankeltisten sievien lehtien alla.

9. Roomalaiset rauniot löydetään myös Triestestä ja muutenkin jotain muuta pientä

 Vilhon noustessa vasta 0950 vaimo on ehtinyt jo ulos ja cappuccinolle. Keli on vähän pilvinen, mutta hyvältähän se näyttää, lämmintä lienee luvassa. 

Viltsu on nukkunut nyt hyvin ja riittävästi edellisen, raskaan ja pitkän päivän jälkeen. 

Aamiaisen jälkeen Vilho askartelee asunnon Illy-kapselikoneen kanssa ja saa siitä kahvin pihalle. Masiina haukkaa harvinaisia, ainoastaan Illyn Iperespresso-mallisia kapseleita, eikä näitä saa kuin erikoisliikkeistä. Respassa ovat euron kappale, talo tarjoaa kaksi asukkaille. Vilho saa hyvän espresson ja päivä alkaa näyttää vähän kirkkaammalta. 

Asuntoa pitää hieman siivota, keittiö on niin pieni pöydiltään, ettei siihen voi kasata mitään. Vilho tiskaa ja touhuaa muutenkin. Annikki palaa. 

1120-1258 kaksikko tutkii Triesten pääkohteita. Nyt kavutaan melkoiselle kukkulalle, jossa on näyttävä linna, muinainen katedraali ja roomalaisraunioita. Vilho keskittyy roomalaiseen forumiin. Täällähän se tietysti on miltei korkeimmalla paikalla, niin kuin usein tuntuu olevan tapana vähän etäisemmissä kolonioissa. Vilho ajautuu omaan hajamielisyyteensä, katselee muinaisia kiviä, miettii yksin forumilla antiikkia. Sivummalla on pientä hulinaa, tyhjä rauniopaikka ei ketään puoleensa vedä. Pari työmiestä tulee sivummalta ja laskeutuessaan forumille jonkun pylvään kappaleen kautta palauttavat Vilhon tähän hetkeen. 

Viereinen katedraali Cattedrale di San Giusto Martire on rakennettu sekin roomalaisen temppelin päälle ja paikalle, sen alla onkin antiikin rakenteita nähtävänä. Kirkkohan on katedraaliksi todella pieni, mutta on tietysti hienolla paikalla täällä kukkulalla, josta merellekin näkee. 

Alempana on vielä roomalainen kaariportti, nykyään se on miltei puoliksi talon seinää ja raskaasti rekontruoitu. Ennen porttia Vilho on kuitenkin saanut suru-uutisen Suomesta ‒ Vilhon kanssa samanikäinen työkaveri on kuollut. Parhaat viedään aina ensin ‒ eihän tässä voi muuta sanoa, pohtii Vilho. Muutama viikko sitten vielä juteltiin ‒ kuten nykymaailmassa, kollega oli melkein aina etänä, mutta kävi silloin viimeisen kerran toimistolla. 

Alas tullaan tältä mäeltä ja päädytään kadulle, joka kulkee ns. kreikkalaisen teatterin ohi. Tämä on tosissaan löydetty vasta ennen toista maailmansotaa ja sittemmin rekonstruoitu pariin otteeseen. Nyt, kadun toisella puolella, on joku virastorakennus, mutta selvähän se on, että täältä on näkynyt merelle, sen verran teatro on vielä rinteessä. Jossain tämän kukkulan kupeessa tai talojen alla on edelleen kylpylöitä, palestra ja ties mitä raunioita, jotka löydetään; tai sitten ne ovat jo kadonneet muruiksi tai muihin rakennuksiin tahi ikuisen maan uumeniin.

***

Palatessaan Susivuoret hakevat noutoruokaa italialaisesta paikasta, joka on erikoistunut nimenomaan mukaan myytäviin kotiruokiin. Vilholle tulee paria lasagnea ja hyvännäköisiä paistettuja perunoita sekä broccolia. Annikki valitsee täytetyt munakoison ja kesäkurpitsan. Toinen lasagne on ricotta-pinaattitäytteinen, toinen perinteisempi lihalasagne. Ruuat ovat itse asiassa aika arvokkaita tällä alueella, mutta paikka on klassinen kotiruokamesta, eikä mikään pikaruokapaikka. Kotona syödään hyvällä halulla. Pian Susivuoret huomaavat, että annoksista riittää myös illaksi.

Iltapäivällä 1350-1527 Vilho on omin päin ravaamassa kaupungilla. Nimittäin maanmainio Susivuoremme on tehnyt traagisen virheen ja jättänyt videokameran HDMI-piuhan roikkumaan Rijekan asunnon telkkariin. Voimme kirjata näin matkan ensimmäisen selkeän tappion: kymmenen euron piuha on unohtunut, vaikka asumuksia on ollut vasta kolme tuossa vaiheessa. Tämä ei ole edes ensimmäinen kerta, mutta Rodoksella Vilho muisti ajoissa ja kävi johtonsa hakemassa. Tätä johtoa siis käytetään siihen, kun videokameran tuotoksia katsotaan illalla moderneista telkkareista.

Vilho käy Via Giulialla isossa eletroniikkaliikkeessä, mutta HDMI/micro-piuhaa ei hyllyssä ole. Paikka on muuten vähän piilossa olevalla ostarilla pankkirakenneuksen kupeessa ja anonyymien liukuovien takana. Täällähän on pari kerrosta puoli-unista ostoskeskusta ja Vilho menee sähköliikkeen jälkeen yhä piuhattomana kotitarvikkeita myyvään RisparmioCasaan. Pian Vilho on veitsihyllyllä ja ostaa pienen vihannesveitsen ja Äidin asunnolle kunnollisen sahalaitaisen leipäveitsen, koska asunnon tikarit ovat surkeita. Isompi veitsi on kai 9 euroa ja pikkuinen vitosen. Vilho nappaa penaaliaan varten pikkuviivottimen ja pari saksalaista 2B-lyijykynää. Vaikeaa on Vilhon olla ostamatta veitsiä tai kyniä: oikeastaan mahdotonta.

Kotimatkalla Vilho poimii nyt hiljaisesta Aldista sämpylät aamuksi. Hyvin tummat sämpylät osoittautuvat itsepalvelukassan tarkemmassa tekstissä pähkinäsämpylöiksi, joten Annikille pitääkin tuoda sitten viereisiä oliivisämpylöitä. Pähkinäsämpylät osoittautuvat erinomaisiksi, eipä tällaisia ole Suomessa nähty. Vilho nappaa mukaan vähän juomia ja kuplavesipullon, lisää mozzarella di bufalaa.  

Iltaviideltä Susivuoret käyvät  tunnin verran kävelemässä rannalla ja kuuluisalla laiturilla, Molo Audacella, joka on ollut pitkänä laiturina ja promenadipaikkana jo 1700-luvulla. Käydään vielä samoilla keskustan rannan paikoilla kuin viimeksi, väkeä on valtavasti liikkeellä ja tosiaan terassit täynnä kahvila- ja baariasiakkaita. Aurinko on iltaan asti lämmin, sää kerrassaan mainio. Rannan suurissa kortteleissa on muotiliikkeitä, enimmäkseen sieltä hinnaston yläpäästä ja nämä kaupat ovat huomaamattomina suurten vanhojen asuinrakennusten alakerrassa. Italialaiset naiset pysähtelevät tiuhaan ikkunoilla, maailman muodikkain kansa seuraa tarkkana mitä kevään tyylitarjonnassa on ‒ tämän Vilho tietysti huomaa. 

Kotimatkalla ja toisenalaisissa suurissa kortteleissa Vilho huomaa kiinalaiskaupan kivijalassa. Täällä on länsimaiset myyjätytöt, mutta kiinalaiskauppa se silti on. Ja niinpä täältä löytyy uusi HDMI-piuha hintaan 5,90 € ja megakriisi on purettu. Juhlan kunniaksi mennään määrättömään kynähyllyyn ja vaivihkaan matkaan tarttuu harvinaisempi valkoinen kynäpari (mustalle paperille tarkoitettuja pänniä). Annikki löytää Italiassa tehdyt spaghettipihdit ja vielä napataan eurolla vesivärimaalikuppi ja samnahintainen edullinen kapsyylileikkuri.

Iltayhdeksältä pelataan San Sirolla Milanon derby. Tämä on Coppa Italian toinen osaottelu ja nyt haetaan Roomassa pelattavaan finaaliin toista joukkuetta. Ensimmäinen peli päättyi 1-1, joten tänään on kaikki vielä pelissä. 

Vilhon kannattama Milan on ollut epäluotettava suorittaja kauden alusta asti, hävitty on ihmeellisille vastustajille ja kausi on sössitty jo ajoissa. Mutta Inter, keties Italian tämän hetkin vahvin joukkue, on silti voitettu toistuvasti tänä vuonna. Niin käy tänäänkin, kotistadionilla, mutta Interin kotiottelussa. Milan onnistuun täysin ja voittaa 0-3 Luka Jovicin kahdella maalilla, joita täydentää Tijian Reindersin osuma. 

Hämmentävää on se, miten Milan yleensä voittaa kun Vilho on Italiassa ja aina kun Vilho on ollut stadionilla katsomassa ‒  niitäkin kertoja lienee puolitusinaa.  

Mutta tämä, hyvin rauhallinen ja toimeeton päivä on melkein kuin lomaa Susivuorille, ja ehkä sekin tekee hyvää ja sallitaan.

8. Rijekasta bussilla Triesteen

 0800 on herätys. Rijekassa on kesäinen sää ja lämpöä luvassa. Susivuoret pistävät pillit pussiin ja pakkaavat pienen aamiaisen jälkeen tavaransa. Annikki vie myös roskia kilttinä turistina. 

0930 lähdetään asunnolta. Bussiasemalla ei ole vielä kyytiä, mutta pian se saapuu. 0950 Susivuoret ovat istumassa bussin etuistuimilla ykkösrivissä. 

1000 Bussi 940 lähtee Rijekasta kohti Triesteä, Italiaa.

1023-30 bussi on Opatijassa, Tämä on siis paikkakunta, johon mennään samaa rantaa pitkin Pulan suuntaan, jossa Susivuoret toissapäivänä kävivät. Reitti on hidas ja mininopeuksilla varustettu. Eli tällä kiekauksella ei päästä yhtään eteenpäin, mutta ainakin 30 minuuttia menee. 

1100 ollaan tietullilla Kroatiassa. Täällä yksittäinen poliisi katsoo kyytiläisten henkilöpaperit, eikä EU-kansalaisten pahvit juuri kiinnosta. Toisin sanoen tämä tsekkaus menee nopeasti. 

1116 pysähdytään Slovenian rajalla. Viranomaisia bussi ei kiinnosta ‒ eikä tästä kyydistä pääse pois koko maassa, kun pysähdystä ei ole. Muutaman minuutin kuski laittaa jotain maa-asetusta menopeliinsä, oli kysymys sitten ikkunan neljästä tietullilaitteesta tai jostain kenties ajopiirturin asetuksesta, mutta sama homma toistuu aikanaan Italian rajalla. 

Isossa kuvassa tässä mennään pohjoiseen ja ylitetään suurta niemimaata leikaten tyvestä suoraan seuraavaan lahdenpohjukkaan. Tuossa nimessä on se käsitelty Pula ja monta muuta rantakylää. Täällä niemen paksummassa päässä maasto on aika karua ja kivistä, peltoja ja asutusta on harvassa. Slovenian puolella on enemmän kyliä ja vaihtelevampaa.

1152 tullaan Italiaan. Bussi pysähtyy rajalla, mutta viranomaiset viittoilevat sen eteenpäin. Vastaanotto on komea ‒ vastassa taitaa olla Guardia di Finanza, Carabinieri, Polizia ja vielä Esercito eli puolustusvoimat.  Vähitellen laskeudutaan alas rantaan ja kohti Triesten keskustaa. Pienen kaartamisen jälkeen tullaan varsinaiselle katualueelle ja alempana meri katoaa näkyvistä. Vilho on näkevinään kuuluisan A-nimisen valtavan yksityispurren, mutta ehkä tuo on vain kuvitelmaa. Suuria konttialuksia näkyy muutama ja muitakin laivoja, jos ei nyt suuria risteilijöitä kuitenkaan,. 

1215 ollaan perillä Triesten bussiterminaalissa, hallissa johon kyyti pysähtyy. Tästä lähdetään suunnistamaan asunnolle Venti Settembre vialelle. Perillä ollaan 1245. Täällä on koko ajan suuren kaupungin vilkkaan meiningin tuntu. Talot ja korttelit ovat suuria. Sää on lämmin, meri ilman kostea, lähinnä miellyttävällä tavalla. 

Susivuoret saavat jättää tavaransa huoneistohotellin aulaan. Tämä on vähän sekoitus hostelia ja luksuspaikkaa, asunnot ovat varmaan ihan hyviä, itse "respa" on aika lailla tiski nurkkauksessa. Mutta sinne jäävät salkut ja Susivuorilla on nyt kahteen asti aikaa. 

Aika käytetään nyt pieneen tutustumislenkkiin. Sitten Annikki odottelee kahvilan luona ja sitten kahvilassa, kun Vilho hakee jotain pientä Aldista. Venti Settembre ja sen loppuosa ovat lehtipuubulevardia, kävelykatua, joten täällä kelpaa myös istua ja odotella tällaisessa kesäsäässä. Väkeä on paljon liikkeellä. 

Kello 1400 Susivuoret ovat taas ykköskerroksen respassa, täällä kuljetaan ovikoodilla. Kaupunkivero on kahdelta 12 euroa. Sitten päästään 1410 asuntoon 21 neljännessä kerroksessa, kun nolla on katutaso.

Asunto on aivan okei. Tämä on tyyliltään pelkistettu hotellihuone, mutta tarjolla on lattiatilaa, ruokapöytä neljälle ja iso sohva (vuodesohva).  Toisessa nurkassa on  pieni kitchenette, siinä on pari levyä, löytyy mikrouunia ja jääkaappi. Perusastiat on ja välineistöä. 

Vilho on tuonut kaupasta italialaisia mansikoita, pikku vasu on ollut 2 euroa. Hyviä. On vähän bufala- mozzarellaa ja paistopisteen pizzaa, juomia ja piskuinen kolmioleipä hengenpitimiksi. 

Koska on matkapäivä ja oikeastaan aika hiostavaa, tämä päivä käytetään varustautumiseen ja käydään viereisessä isossa Conad-ruokakaupassa. Vettä ja viiniä varataan, aamiaistarvikkeita, koska ollaan kuitenkin omavaraisessa huollossa tämän suhteen. Kauppareissu vie taas kellosta ajat 1535-1612. 

Asunnolla pohditaan ohjelmaa ja ruokailujuttuja. 

1725-1805 Vilho tekee vielä kierroksen ja tekee toisen kierroksen Aldiin. Tämä kulttuurimatkailijan touhu johtuu siitä, että reissupäivän loput paukut Viltsu käyttää veden, oluen ja skumpan saamiseen pirttiin. Annikille tuodaan toinen satsi luomumansikoita, jotka ovat maukkaaksi osoittatuneet. Vilho poimii myös savustetun scamorza-juuston, joka on pariskunnan vakiomuonaa Italiassa. Tuoremehuahan Vilho on lähtenyt hakemaan ja ihme kyllä senkin muistaa. 

1855-2007 Susivuoret kävelevät kohti rantaa, vasten laskevaa aurinkoa. Suuret rantakorttelit aukeavat kolossaaliselle aukiolle, Piazza Unità d'Italia. Meri on vieressä. Ja siellähän se näkyy kuin näkyykin, suurin purjealus nimeltään A. Mittaa on 143 metriä ja korkeutta saturainen, joten nuo kolme veistoksellista mastoa ovat melkoisia. Täällä se on ollut vuodesta 2022, kun Guardia di Finanza sen on venäläismijardööriltä konfiskoinut. Sääliksi käy suurta purtta, toivottavasti vene on pidetty kunnossa nämä vuodet. Vilho on kohdannut tämän aluksen Kiel-nimisessä pohjoissaksalaisessa kaupungissa eräällä juoksureissulla ‒ alus valmistettiin siellä ja se oli telakalla rannassa, josta numerot haettiin ja jossa itse juoksukin kulki. Nuo mastot ovat sellaiset, että jäävät kyllä mieleen kun ne näkee. 

Kaikki täällä viittaa rikkaaseen Pohjois-Italiaan. Vauraus näkyy väessä ja suurissa taloissa, laajassa palveluverkostossa. Susivuorten hieman aiemmin vierailema Roomahan on jonkinlainen merkillinen keskiarvo Italiasta. Siellä on suurinta suuruutta, mutta sitten merkillistä rappiota ja suurkaupungin lokaa ja dekadenssia, pitkän ajan kerrostumaa hyvässä ja pahassa. Mutta näissä pohjoisen paikoissa on usein kovempi kuri ja tyhjiä tontteja tai rauniotaloja ei näy, niitä on kyllä tuolla rajan takana, suunnassa, josta Susivuoret tulivat, olkoonkin että Rijekassa vähemmän kuin sisämaassa.

Kaikki väki tuntuu olevan ulkosalla. On huhtikuun loppupuoli, jokainen asiakas haluaa istua terassilla ja niitähän ovat aukiot ja kadut täynnä. Juodaan kahvia ja erityisesti aperitiiveja. Ruokapaikoissa syödään, ikähaarukka on 15-85 -välillä, mutta ulkona ollaan, keskustellaan, kävellään ja keikutaan terassien tuoleissa. 

Vielä yölläkin Vilho katselee ihmiessään kävelykadun meininkiä. Onko nyt lauantai? Ei ole, on tavallinen pääsiäisen jälkeinen tiistai ja ulkona kansa vaeltaa edelleen ja ihmiset ovat iloisia, humalassa ei olla eikä örvelletä. Joten tippaakaan ei haittaa keväinen kansainvaellus eikä kahvila-baarien vilske täältä ylempää, etenkin kun ikkunoiden äänieristys on hyvä.    

7. Rijekassa. Paavin kuolema ja Susivuorten välipäivä

 Vilho nousee 0910 ja alkaa raivata aamiaistilaa keittiöstä. Vuorossa on reilu neljän paistetun munan setti, sillä kananmunia on paljon jäljellä. Retkeilytyyliin rasva paistamiseen ilman ruokaöljyä järjestyy pannulle viskotuista salamisiivuista ja juustopalasta ja pian Vilho jo saakin aikaan muhkean munakkaan. Kahvia ei pahemmin ole, joku Nescafé-pussi sentään vielä. Vilho yrittää sen jälkeen juoda myös turkkilaistyylistä pikakahviaan, mutta se on loppuun asti kamalaa. 

Tietokoneen avattuaan Vilhon eteen pamahtaa pian, kello 1005 espanjaksi Alerta mundial -uutistoimiston twiitti: Paavi Franciscus on kuollut. Asia on pakko mennä kertomaan Annikillekin, vaikka tämä on suihkussa.

Papa Francesco, kuten Italiassa sanotaan, on kuollut aamulla kello 0735. Myöhemmin käy ilmi, että hän on saanut aivoinfarktin, vajonnut koomaan ja tästä on johtunut peruuttamaton sydämen ja verenkierron toiminnan romahtaminen. Vatikaanin mukaan syynä on ollut Paavin sairastamat monet sairaudet kuten keuhkokuume, valtimoverepaine, diabetes ja hengitystieinfektiot. Ensimmäinen eteläamerikkalainen ja ensimmäinen jesuiittapaavi kuolee 88-vuotiaana. 

Kun Giovanni Paolo II kuoli 2.4. 2005, Susivuoret majailivat Veronassa ja olivat juuri palanneet päiväreissulta Parmasta. Seuraava paavi kuolikin eläkkeellä, ei virassa. Sitä tapahtumahetkeä Vilho ei muista, mutta tuskin hän oli Italiassa tai edes rajan tuntumassa kuten nyt. Nyt käykin ilmi, että sattumanvarainen Paavin näkeminen kuukausi aiemmin Roomassa jäikin sitten ainoaksi tutustumiseksi tähän paaviin. Silloinhan Paavi palasi viimeinkin sairaalasta, viimeiselle työrupeamalleen. 

Rijekassa Paavin kuolema ei näy kyllä mitenkään, eikä kuulu. Tässä rantakaupungissa eletään  sitä loputonta sunnuntaita kello 1522, eikä täällä näy sen enempää Pääsiäinen kuin Paavin menehtyminen. 

Susivuoret käyvät Rijekan katedraalilla, tämä lähinnä pyöreä St. Vitukselle omistettu kirkko on lähinnä barokkityyliä, eikä kovin unohtumaton. Väkeä liikkuu hieman ja hetken Susivuoret seuraavat opastettua turistiporukkaa, joka seuraavaksi menee roomalaiselle portille, joka on nykyään heikkokuntoinen asuintalo. Sen tuntumassa on kuitenkin roomalaista kivirakennelmaa, jonka jykevyys ja tuttu muoto paljastavat alkuperäiseksi. Vilho ihailee pohjarakennelmaa joka on massiivinen, selvästi roomalainen ja käytännössä ikuinen. Tässä on ollut paikallisen varuskunnan asutusta, silloin kun tämä oli roomalainen Tarsatica.

Turisteille näytetään myös kävelykadun 1700-luvun kellotornia, siihen asti Susivuoret peesaavat porukkaa, mutta lähteävät sitten katualueen toiseen päähän ja sieltä bussiterminaalin kautta rantaan. Rannassa on ravintola-hotellilaiva ja muutamia jahteja. Satama-altaassa, tai ei tämä mikään allas ole, on valtavasti kalaa ja muurin kivirankenteista Annikki bongaa sekä merivuokon että meritähden. Kaloja on vesi aivan täynnä, useita lajeja.

Susivuoret kävelevät satamarakennelman jykevillä kivillä ja aurinko alkaa paahtaa jo kovaa. Vilho soittaa vanhalle Äidilleen. Koto-Suomessa sataa vettä, mutta mummolla ovat asiat hyvin. Susivuoret palaavat asunnolleen pienen lenkin jälkeen. Äitihän on edesmenneen Paavin ikätoveri. Vilho on kuitenkin tehnyt Äidilleen selväksi, että ennen sataa vuotta ei anneta peräksi yhtään. Silti Vilhon ikäinen ihminen operoi aika usein edellisen sukupolven eloi vanhojen ihmisten kanssa ja argentiinalainen Paavihan oli ensin ihminen, vanhus ja vasta sitten Paavi.

 Vanhusten keski-ikäiset lapset ja joukko muita tietävät minkälaista ikääntyvän väestömme kanssa toimiminen on. Kaikkihan olisi hyvin jos me emme tietäisi koko ajan kaikkea vaikkapa paavin kuulumisista, eikä lääketiede tulisi apuun joka hädässä. Selvää on sekin, ettei tämä paavi "jäänyt eläkkeelle", koska hän ei halunnut luoda uutta käytäntöä, koska edellinen jäi. Seuraavalle luopuminen on helpompaa. 

*

Kenties olisi tärkeämpää ‒ vaikkapa valtiotasolla  ‒ se, että maailman suurimman talouden johtoon saataisiin henkilö, joka ei ole täysin seniili eikä mielellään myöskään umpihullu. Ehkä joku nuori, vaikkapa Vilhon ikäinen viiskymppinen?

*

Illalla syödään paikallisessa sataman ravintolassa. Keitot ensin, Annikille tomaattia, Vilholle kirkkaassa liemessä naudanlihakeittoa, nämä ovat vitosen hintaluokkaa. Vilholle riittää tänään bufala-pizza, Annikki tilaa mustekala-annoksen. Viinilasien kanssa lasku on viiskymppiä. Tyytyväisiä ollaan ruokaan ja palveluun, lisäksi kotiin on matkaa ehkä sata metriä. 

Susivuorten Kroatia osuus näyttää tulevan maaliinsa vähitellen. Illalla pakataan ja tehdään "paperitöitä" ja valmistaudutaan ynnä levätään. Sää on ja säilyy kesäisen lämpöisenä.

 

6. Pulaan Suzuki Swiftin kanssa eli Susivuoret käyvät amfiteatterilla

 Eletetään Pääsiäisunnuntaita ja Susivuoret marssivat 0915 hiljaisilla kaduilla kohti läheistä autovuokraamoa. Herätty on 0800 ja vuorossa on ollut pieni aamiainen. Vilho on pakannut sämpylänsä mukaan ja samoin keitetyn kanamunan. Aika lailla 0930 saavutaan vuokraamolle, jossa poika hoitaa paperiasiat ja Vilho saa valita, ottaako Clion vai Suzuki Swiftin. Japanilainen valitaan, sillä tuota merkkiä Vilhon alla ei ole koskaan ollut. Aasialaisista autoista on vuokrattu Toyota, Nissan, Mazda, Honda, Kia ja Huyndai ‒ Suzukia ei aiemmin ole ollut tarjolla. 

Mutta sininen Suzuki tallista saadaan ja ohjeita. Autolla on ajettu 2411 km ja päivän aikana Vilho pistää siihen 206 kilometriä lisää. Pulaan on sellainen saturainen sivuteitä pitkin ja niitä Susivuoret ovat päättäneet ajaa. Maksupikatie menisi nopeammin.

Alussa vähän pyörähdetään mäkisillä teillä, mutta sitten Vilho pääsee alakaupunkiin ja poistumistielle. Näin tulee uusi automerkki ja uusi maa ajoon ‒ Vilho on Balkanilla ajanut Montenegrossa ja Albaniassa, mutta Kroatia on uutuus, Slovenia on vielä sekin bussien varassa. 

Modernit autot ovat verrattomia koneina, mutta käyttöliittyminä ne ovat yhä useimmin melko sietämättöminä, erityisesti turvaominaisuuksiltaan. Tämä Suzuki piipittää kovasti jokaisesta ylinopeudesta ja aika lailla kaikesta muustakin ja ajaminen on vaarallista ihan jo siksi, että turvaominaisuudet häiritsevät. Näitä ei saa pois päältä. Vilho tekee kaiken mitä nörttinä ja satoja autoja roplanneen osaa, mutta ei auta. Päävaikutelma on lopulta se, että asetukset on suojattu pin-koodilla vuokraamon puolesta. Mutta ajaminen on melko sietämätöntä, sillä hitaalla tiellä on koko ajan 30- ja 40-rajoituksia ja jokainen rikkomus piippaa. Vilhoa kismittää, sillä auto itsessään on oikein mainio, eikä mitenkään häiritse. Hybridi tietysti ja viisivaihteinen keppipeli. Muu kaikki pelaa ja varusteita on, mutta piippaus tekee hulluksi. 

***

Susivuoret saapuvat rantatietä pitkin Pula-nimiseen kaupunkiin suurin piirtein 1245. Parkkipaikan Vilho löytää sivummalta ja se on kakkosvyöhykkeellä 60 senttiä tunti. Parkki maksetaan appilla ja Vilho ottaa kolme tuntia hintaan 1,80 €. Tämäkin lippu on turha, sillä pyhänä tässä pysäköinti on ilmaista, mutta Vilho ei saa siitä tietoa oikein mistään irti. Ja lähempänä nähtävyyksiä eli puolen kilometrin päässä mikään ei ole ilmaista sunnuntaisinkaan. Mutta tämä turha parkkimaksu on kuitenkin siedettävissä rajoissa...

Pula on kaupunki, johon Susivuoret tulevat ainostaan roomalaisen amfiteatterin takia, siis rakennuksen, jota suomalainen saattaisi sanoa colosseumiksi. Tämä areena onkin samoilta ajoilta kuin Rooman kuuluisa rakennus, rakennustyöt on ajoitettu vuosien 27 eKr. ja 68 jKr. väliin.

 Komealla paikallahan tämä on, meri vieressä ja erikoisesti areena on rinnetontilla. Susivuoret eivät mene sisään, sinne maksaa kympin ja tiedustelun perusteella sisällä ei ole mitään. Tämän voikin todeta, kun kaksikko kulkee koko rakennuksen ympäri kuvaten. Sää on lämmin ja oikein mainio. Amfiteatteri on säilynyt melkoisen hyvin ja jonkin verran sitä on sitten tietysti rekonstruoitu. 

 

Susivuoret käyvät katsomassa Pulassa antiikin kohteet. Näitä on muutamia, lähinnä kolme porttia, jotka ovat aiemmin olleet kaupunginmuurissa. Parhaimmassa kuosissa on Salvia Postuma Sergian pystyttämä Sergiin portti ensimmäiseltä vuosisadalta.

 Porttien lisäksi täällä on temppeli roomalaisajalta, vaikka se saikin osuman toisessa maailmansodassa. Ilmeisesti täysosuman, mutta tässähän se on korjattuna omalla paikallaan ja antiikin forumin laidalla.

 Roman ja Augustuksen temppeli on ensimmäiseltä vuosisadalta ja malliltaan hyvin tuttu. Tietysti tämäkin on raskaasti restauroitu, mutta se on pakko hyväksyä pari tuhatta vuotta vanhoissa rakennuksissa. Tosiaan vieressä on toinenkin, mutta sen temppelin jäännökset on jo tiukasti integroitu johonkin uudempaan rakennukseen, eikä siitä pirtistä edes matkaoppaat jaksa puhua. 

 

Susivuoret kiertävät uskollisesti jokaisen portin ja tunnistetut roomalaisrauniot. Ns. kreikkalainen teatteri toiselta vuosisadalta on piilossa museon takaisella linnakukkulalla, eivätkä Susivuoret lähde taistelemaan reittiään sinne, se saattaa olla nyt myös saavuttamattomissa. 1350-1430 on lopulta se aika, jonka Susivuoret ovat rauniojahdissa ja puoli kolmelta Vilho lähtee hakemaan autoa parkkipaikalta.

Paluumatka sujuu hyvin ja auton piippailluun ja varoituksiin on alistuttu. Tällä Pula-Rijeka -reitillä maisemat ovat kyllä miellyttävät. On metsäisempää maisemaa ja niittyjä, ei niinkään kovin paljon peltoja. Pulan päässä on paljon viinitiloja, olkoonkin että varsinaisia viinipeltoja ei nyt kovin paljon näy. Täällä on myös oliivituotantoa ja öljymyyntiä. Kuinka ollakaan, vanhoilla roomalaisten mailla. Reitin ehkä keskialueella ollaan korkeammalla ja ennen paluuta rantaan on myös pientä kasteikko- ja jokialuetta, vaikka tässäkään kasteikossa ei ole paljon lintuja. Kaikkiaan reitillä on aika vähän eläimiä ja lintuja, se hieman jopa ihmetyttää Susivuoria. Voipi olla, että täältä esimerkiksi muuttolinnut jatkavat nopeasti pohjoisemmaksi, etenkin näin kesäisillä keleillä.  

Susivuoret rientävät näinkin reippaasti takaisin Rijekaan siksi, että matka rantatiellä etenee hitaasti ja autostakin halutaan eroon ennen pimeää. Lähempänä kaupunkia on komeaa rantavuoristoreittiä ja näkymiä pariin suureen rahtisatamaan ja pitkälle merelle, korkeisiin saariin ja jykeviin rantakukkuloihin. Pääsiäinen on saanut väen liikkelle ja kolari nähdään yhdellä maisemapaikalla. Skootteri tai moottoripyörä on keskellä väylää aika säleinä ja autosta on peräs hajalla. Poliisit eivät ohjaa liikennettä, vaan taivastelevat jotain muuta. Ilmeisesti henkilövahinkoja ei ole tullut, mutta pyörä taitaa olla entinen, auton perä on merkillisen säleinä, muoviahan nämä paljolti nykyään ovat. 

Loppumatkasta ollaa huvilarannikolle ennen Rijekaa ja Vilho tankkaa kymppiä ennen palautuspaikkaa. Bensaa menee 8.88 litraa ja matkaa kun on tehty 206 kilometriä, niin muutama litra oli varmaan tankissa vajaata, mutta niin tai näin keskikulutus jää näinkin 4,5 l/100 km. Todellinen kulutus tällä Suzukin hybridillä on varmaan alle sen neljän, kuten ajotietokone sanoo. 

Piippava auto saadaan hienosti talliin -3-kerrokseen. Hallille päästään päätieltä hyvin helposti, vaikka tästä Vilholla oli epäilyksensä. Kukaan ei ole töissä, eikä tekstariin ole vastattu. Vilho soittaa numeroon ja saa hyvin heikosti selvää, sillä nainen joka vastaa kuulemma ajelee Rijekan lentokentälle. Ohjeet ovat kuitenkin sellaiset, että auto jätetään talliin ja avaimet renkaalle. Tallissahan on pelkkää tyhjää, eikä kukaan siellä liiku, kamerat on, joten toimitaan ohjeen mukaan. 

Autosta päästään 1725 paikkeilla ja sitten on lyhyt kävely kotiin, sinne saavutaan Pääsiäisestä hiljentyneelle kävelykadulta 1746.

Vuorossa on lepoa, pesua ja arkipuuhia. Sää on lämmin ja se on pysynyt sellaisena tasaisesti. Aluksi syödään ihan pikkuisen jotain, mitä asunnolta löytyy, tässä on nimittäin menty kulttuurin varassa koko päivä. 

1910-2033 käydään kiinalaisessa ravintolassa. Tämä on Vilhon valinta ja paikka löytyy huvivenesataman sivulta, aika perältä. Aluksi vaikuttaa, ettei täällä voi enää mitään olla, mutta paikan löydyttyä aukeaa pitkä ja perältä suuri ravintolasali, jonne toivotetaan tervetulleeksi. 

Chin Chin -ravintolassa ruoka on melkoisen edullista ja hyvää, paikka on siisti ja nopea. Viinilasillinen on pari euroa ja oluet 3‒3,50 €.

Vilho syö kaalisalaatin, Annikki kurkkusalaatin ja näissä ei juuri muita aineksia ole, hyviä molemmat. Vilholle tulee sitten iso annos Mapo-tofua ja riisiä, Annikille scampeja ja vihanneksia ‒ nämä tuodaan tirisevän kuumana kiven ja folion päällä. 

Pitkän päivän jälkeen Susivuorten annokset uppoavat melkoisen helposti eli voidaan sanoa, että ruoka maistuu. Koko komeus maksaa 42 euroa ‒  tässä puolet hinnasta on Annikin arvokkaampaa suurten katkarapujen annosta. Sellaista täällä rannikolla kannattaa kyllä tilata. 

Illalla telkkarissa on Ranskan liigaa ja muita sekalaisia otteluita. Kootaan ajatuksia reissun ainosta autopäivästä ja roomalaisten rakennelmista. Ilta kaupunginosassa on rauhallinen ja pienestä liikenteestä huolimatta hyvin vähän mitään ääniä kuuluu mistään.  Huomaamattomasti nousevien vuorten ja meren välissä voi helposti tuudittua uneen ja kuvitelmiin loputtomista uusista aamuista.

5. Zagrebista Rijekaan

0900 on herätys Zagrebissa. Vaatimaton aamiainen ja sitten pillit pussiin. Sää vaikuttaa hyvältä, aurinko alkaa pian paistaa.

1021 Susivuoret ovat jo kadulla, Ulitsa Eugena Kumičićalla.

Tästä mennään rautatieaseman ohi ja aina vaan itään päin kohti bussiasemaa. Perillä ollaan pian ja 1051 istutaan jo bussissa. Täällä Kroatiassa hommat sujuvat aika paljon mallikkaammin kuin Sloveniassa. Bussi on siellä missä sen pitäisikin olla eli oikealla laiturilla ajoissa ja mitään ryysistä tai sumaa ei ole. Oikeastaan lippuja ei kysytä, Vilho ja kuski lastaavat matkalaukut ja sitten Susivuoret pääsevät paikoilleen bussin etuosassa. 

Kyyti lähtee täsmällisesti 1100 ja tämäkin kuljetus on mukavaa menoa, bussi on uudehko ja ilmastoitu. Susivuoret katselevat ensin Zagrebin lähiöitä ja sitten lähinnä tasamaan maisemia. Ensin lehtipuut hallitsevat maisemaa ja värit ovat keväisen vihreitä, mutta usein jo lehdet ovat suuria. Bussi pysähtyy Karlovacissa. Kaupunki ei ole suuri, mutta sitten ylitetään Kupa-joki ja sen vieressä on Susivuorten olettama Karlovačko-olutta tekevä tehdas, nykyään Heinekenin hallussa. Oikeinhan se veikkaus menee, sen Vilho myöhemmin kartasta varmistaa.

Maasto nousee ja havupuut palaavat kuvioihin. Lehdet ovat korkealla selvästi vielä pienempiä ja sää tuntuu pilvisemmältä. Tällä alueella on kansallispuistoja ja varmaan niiden takia käydään pysähtymässä Delnice-nimisessä kyläpahasessa, sinne jää puhelias amerikkalaisnainen poikakavereineen. Mutta paikka on kyllä aito käpyperäkylä.

Nyt ei mene enää pitkään kun nähdään meri. Maisemat ova jykeviä, laskeudutaan korkealta kohti komeaa rannikkoa. Matkanteko on näiltä osin pelkkää juhlaa ja havumetsät kääntyvät taas lehtimetsiksi ja rinteet viettävät ikuiseen mereen vihreinä ja majesteetillisina. 

Rijekassa ollaan 1343 ja vähän ehkä etuajassa. Jo 1407 saavutaan uudelle kotikadulle. Nyt ollaan selvästi ranta/satamakaupungissa ja bussiasemakin on sataman tuntumassa. Lokkeja, isoja jahteja ja miellyttävän kostea merituuli sekä täysin kesäinen keli, mutta ei täälläkään ole liian kuuma.  Susivuorten ongelma on se, että asuntoon pääsee virallisesti vasta kello 17, mutta aikaistusta on pyydetty. 

Sää on hyvä, joten kaksikko odottelee kotikadulla ulkona ja käyttää aikansa kolmeen kauppareissuun. Omassa korttelissa on kaksi kauppaa, kolmas nurkan takana kauppahallin liepeillä. Pääsiäinen on päällä ja seuraavat kaksi päivää kaupat ovat pääsääntöisesti kiinni. Tämä jouto ja odotteluaika käytetään siis pieneen varustautumiseen, ettei kauppaan tarvitse syöksyä asunnolta heti. 

Annikki pistää vielä viestiä toimistolle, joka tätä asuntoa hoitaa. Se auttaa vähän ja kaksikko pääsee sisään 1627. Alaovi aukeaa koodilla ja ylhäällä on vastassa avainlokero, senkin hoitelee Vilho. 

Asunto on yksi merkillisimmistä missä Vilho on ollut. Täällä on pitkä käytävä, joka on kuin hotellissa. Huoneita on tämä varrella siellä täällä. Vessoja on oikeastaan kolme. Yksi on täysin varusteltu suihkuineen, pönttöineen ja pesukoneineen. Sitten on pelkkä pönttöhuone, jossa on piskuinen allas. Kolmas pesuhuone on pelkkä pesuhuone suihkukoppeineen ja altaineen, se on makuuhuoneen takana ja ns. sisäpihan suunnalla. Kadun puolelle päin on olohuonekeittö, joka on suuri ja avarakin. Täältä on kadulle kaksi ikkunaa, edessä on isompi kaupungin poistumisväylä jossa kulkevat raitiovaunut ja bussit, mutta äänieristys on oikein hyvä.  Kaikkiaan huushollissa on paljon neliöitä, osa niistä on isolla käytävällä, mutta Vilhon mielestä paikka on mainio, vaikka Annikki on taas sillä päällä, että nurisee joistakin yksityiskohdista. 

Reissupäivä on vähän raskas ja Vilho hakee sen takia noutoruokaa. Hän marssii sivummalle pikkuveneiden huvisataman kupeeseen, sillä täällä on näkynyt kebab-paikka, Rio nimeltään. Täältä Vilho koppaa mojovat pitakebabit, jotka eivät ole liian halpoja (6,5 0€), mutta ovat aika reiluja kooltaan.  Sitten illan jo pimetessä Vilho luikkii takaisin asunnolle: Syödään päivän ensimmäinen ateria hyvällä halulla. Totta puhuen Vilho kipaisee kyllä vielä Plovine-lähikaupassa ennen syömistään, mutta kehottaa kyllä Annikin jo aloittamaan.

Mutta näin Susivuoret ovat retkensä kolmannessa majapaikassa viidentenä matkapäivänä. Silti illalla valmistellaan jo huomista, koska tämän reissun ainoa autoreissu on luvassa aamulla.

4. Pitkäperjantai. Yläkaupungissa eli vielä nähtävyyksillä ja sitten pakataan taas

 On Pitkäperjantain aamu ja Vilho nousee hitaasti aamiaiselle kello 10. Ulkona on viileämpää, mutta vähitellen Vilho oppii sen, että tässä Zagrebin kämpässä aurinko on toki iltapäivän ja illan parvekkeen puolella, mutta aamusella siellä koettu viileys ei välttämättä kerro katujen tilanteesta.  Ja näin on tänäänkin, vähän kun on kuljettu, ulkona on miltei kuuma.

Vilho juo kolme Nescafé-"juomaa" ja alkaa heräillä. Hyvät sämpylät ovat täällä edullisia, samoin leipä yleensä. Monet elintarvikkeet ovat melko kalliita, mutta salaatti, leipä ja olut on edullista. Juustosiivuja saa edullisesti, eivätkä salamit ole kalliita. Makkaraa ja sianlihaa saa sopuhintaan, se ei valitettavasti kovin auta Susivuoria. 

1226-1426 Susivuoret ovat kaupunkilenkillä. Nyt pitää puhua sen verran kierrätyksestä, että hämmentävästi Kroatiassa todella on nykyään pantit pulloille ja tölkeille, tosin summa on ilmeisesti vain 7 senttiä kappaleelta. Toki Vilho on Sparin vakioasiakkaana asian huomannut, sillä ulkopuolella on palautuspiste, jossa joku on aina valtavien säkkien kanssa, jopa siinä määrin on palautuspiste suosittu, että Vilho ei koskaan pääse kovin lähelle edes katsomaan laitetta . Nyt Vilho menee automaatille, ja kun joku patu siellä on taas mustan jätesäkin kanssa, jättää Susivuori vain kaksi kassillista kierrätystavaraa ovensuuhun. Kysymys ei ole välinpitämättömyydestä, vaan siitä, että Vilho olettaa jonkun toisen tarvitsevan enemmän niitä seitsemän sentin palautusrahoja. Mieleen tulee muutaman vuoden takainen kevät Liettuassa, jossa Vilho pisti tuottamansa palautuspullot nätisti pussiin ja nosti Vilnan historiallisessa keskustassa olevan kämppänsä ovipieleen. Katu oli hiljainen, mutta tuokiossa pullot ja tölkit katosivat. 

Käydään taidekaupassa, siellä on aika kalliita tarvikkeita, mutta liike on kiva ja kiinnostava. Vilho näkee nyt ensi kertaa paristokäyttöisen pyyhekumin (luitte oikein), johon saa monta erilaista vaihtoterää. Tuollaisella vehkeellä saa tarkkaa pyyhkimisjälkeä, aivan kuin jollain kaivertimella.

Susivuorten Zagrebin matkaa hallitsevat kääreet. Nimittäin kaikki päänähtävyydet ovat jollain tavalla rakennustelineiden tai suojamuovien peitossa tai vastaavasti kokonaan posessa. Sinänsä huvittava funivia eli suomalaisittain köysirata tai kiskovaunu vanhaan kapunkiin on sekin remontissa. Tämä merkittävä nähtävyys kapuaa ehkä jotain 4-5 kerrosta korkeammalle kohti yläkaupunkia, mutta ei siis operatiivisesti ole kummempi kuin tavaratalon hissi, vaikka onkin toki historiallinen vekotin. Susivuoret kulkevat viereisiä portaita ylös ja vähitellen avautuu näkymää kaupungille. Täällä yläkaupungissa on ihan kiva näkötorni ja sen takana muutama kortteli klassista keskustaa. Vanhimmat talot ovat täällä, samoin parlamentti ja muutama museo. Mutta poliisi on suluttanut parlamentin ympäristön katuja ja turistit kiertävät kauempaa kohti yläkaupungin keskipistettä, Pyhän Markuksen kirkkoa. 

Crka sv. Marka eli paikalliselle kielellä "kirkko Pyhän Markuksen" tunnetaan katostaan, jossa on lasitettuja tiiliä kuviona. Kirkkohan on vanha, mutta lasitiilikatto on 1800-luvun lopusta. Susivuoret käyvät kaupunginmuseolla, sen edestä on hieno näköala, paikka on vanha nunnaluostari ja täällä yläkaupungissa kaikki on hienosti pidettyä, mutta onhan tästäkin museosta osa muoveissa. Ja niin oli katedraali remontissa, samoin Markuksen kirkko aidattu ja saavuttamattomissa. Vähitellen Susivuoret kulkevat vanhalle kiviportille, sen kupeessa on muinainen ja edelleen toimiva apteekki. "Kiviportti" on klassinen keskiaikainen käytäväportti, jonka sisällä on madonnan ikoni ja alttari, sekä erikoisesti muutama kirkonpenkki ja kynttiläalue. Katu tekee 90 asteen käännöksen portin sisällä. Alun perin portti on 1200-luvulta, mutta kuten kaikki tässä koko maassa, sekin on kokenut suuria muutoksia. Mutta tämä portti kertoo kyllä viimeisenä jäljelle jääneenä selvästi sen, miten nykyiset talot ovat olleet jonkilaista muurirakennelmaa ja tämän suorakaiteen muotoisen kukkulan suojana liki tuhat vuotta sitten. 

Iltapäivällä Susivuoret viettävät aikaa parvekkeella nauttien kesäkelistä. Nythän on taas pakkauspäivä, joten Vilho hakee vain jotain pientä Sparista päiväuniensa jälkeen. Syödään vähän spaghettia ja kaappia muuten tyhjäksi. Laukut pakataan ja vähitellen aika Zagrebin mainiossa asunnossa alkaa olla ohi, kämpässä jota Vilho pitää yhtenä parhaimpana matka-asumuksista.

 

3.Zagrebissa torilla ja pikkuisen taitaa sataakin

 Eletään kolmatta matkapäivää ja Susivuoret ottavat aamun rauhallisesti. Nyt on viileämpää, sateen riski on hyvin suuri tänään. Mutta kylmä ei ole nytkään. 

Zagrebin ehkä vanhin osa on yläkaupungissa, joka on mäellä. Täällä alakaupungissa on sitten tavalla kaikki nykyajan elämä ja pääasiassa maa on hyvin tasaista. Raitiovaunut ovat sinisiä, jalkakäytävät melko kapeita ja välillä niihin on piirretty viininpunaisella maalilla kapoinen pyöräkaista. Pyrällä ajetaan muuallakin, mutta aika kohteliaasti. Täällä suhaa ulkomaalaisia Woltti/Boltti-kuskeja, osa on selvästi kauempaa Aasiasta, kenties jostain suurista saarivaltakunnista tai Kaakkois-Aasiasta. 

Kroatialaiset ovat tyyliltään konstailemattomia, hillityn tyylikkäitä tai asiallisen arkisia. Väki on etupäässä hoikkaa ja normaalipainoista. Ihmiset ovat suhteellisen pitkiä, joten täällä ei niinkään näe pieniä ja pyöreitä ihmisiä. Kiinalaisia turisteja on jonkin verran, sitten on saksankielisiä, brittejä ja jokunen äänekäs amerikkalainen. Mutta paikoissa puhutaan oletuksena kroatiaa. Vilho sanoo saman sanan, minkä hän itse kuulee ‒ terve ja kiitos on koko sanavarasto millä asioidaan. 

Susivuoret hivuttautuvat kohti katedraalia, mutta todellinen tarkoitus on päästä torille ja kauppahalliin. Infrastruktuuri on hyvä, on kiva kävellä ja kevätsää on miellyttävää.

Tržnica Dolac on tämä iso kauppatori ja sen vieressä on vähän nimetön kauppahalli, osana ruokatoria.  Kauppahallissa on ihan erikseen kalapuoli, sitten on pääruokapuoli ja sen sivulla maito-osasto. Susivuoret ihastelevat vihanneksia, juustoja, makkaroita ja kaalivalmisteita. Leipomotuotteet näyttävät hyvältä, leivät kiinnostavia. Täällä on vain pari turistia, muuten lähinnä iäkkäitä paikallisia. Annikki ostaa tuoretta hapankaalia ja sitten pienen juuston iltaruuaksi. 

Ulkona on varsinainen tori ja vihannesten ja hedelmien valtakunta. Sitruunat ovat kotimaisia ja edullisia. Parsa ja villiparsa on tullut myyntiin, Vilhoa houkuttelevat kovasti kevätsipuliniput. On kuorittuja saksanpähkinöitä. retiisiä, ja salaattia irtotavarana isoissa laatikoissa. Annikki ostaa parsaa ja pientä villiparsaa, Vilho kuvaa. 

Vieressä on hieman kovaonninen Zagrebin katedraali. Koko Zagrebin reissun teemana on se, että pääkohteet ovat huputettuna ja/tai rakennustelineiden suojassa. Katedraali otti kunnolla lukua aika tarkalleen 5 vuotta sitten maanjäristyksessä ‒ nimenomaan kaksoistornit menivät molemmat remonttiin ja siinä remontissa ne ovat yhä. Katedraalin edes eteen ei pääse, saatika sitten sisälle. Susvuoret kuvaavat myös viereistä piispanlinnaa ja sen hienoja, baltiasta muistuttavia torneja. 

Satelee hiljakseen, pian vähän enemmän. Reppuun sadesuojaa ja vähitellen sateenvarjoa esiin. Annikki ostaa päätorin kulmalta suuret pizzapalat mukaan (á 2,50 €) ja kotiin marssitaan sateen vuoroin tauotessa, vuoroin yltyessä.  

Kaupungilla ollaan 1156-1336. Reissun alkuvaiheessa pamahtaa tykki yläkaupungissa, kuten ilmeisesti joka päivä. Kotiin päästyään Susivuoret syövät suuret pizzasiivut ja juovat virvokkeita. Asunnolla puuhataan mitä puuhataan, kirjoitellaan ja katsotaan kuvia. Joku juo kahviakin, syö leivonnaisia. Susivuoret päättävät katsoa reissun videot, sillä on Helatorstai ja illalla voi olla ohjelmassa sekä otteluita töllöstä, että Jeesuselokuvia. 

1518 reipas kaksikko vetäytyy Zagrebin asunnon miellytävään, huuhteluaineen tuoksuiseen vuoteeseen ja Vilho nukahtaa melko pian tunniksi. Kuten huomaatte, suoritus on tässä vaiheessa jo ollut mittava, varmasti raskas ja rasittava.

1710-44 Vilho kipaisee Spariin etsimään syötävää. Hän löytää juotavaa, mikä ei ole tietenkään kenellekään yllätys. Yrityksistä huolimatta Vilho ei saa kaupasta irti mitään ruokaa, lihatuotteet ovat possua ja kanaa, eivät edes edullisia ja jälleen ollaan ns. Balkanin syndrooman parissa: Maassa on hyviä ravintoloita, mutta kaupassa tarjonta on... kapeaa. Vilho tuo aamusämpylät, olutta, herneitä, voinapin parsaa varten ja pähkinöitä. 

Illalla Annikki laittaa ostetun parsan ja villiparsan. Parsa on erinomaista, piskuinen villiparsa on lähinnä kuriositeetti ja antaa toki makua. Voinappi ja aromisuola toimivat, niitä Vilhon herneitä on tarjolla ja ruokajuomia. Annikki syö myöhemmin kroatialaista juustoa, mutta kohta alkaakin jo paikallisen ykköskanavan The Passion of Chris, Mel Gibsonin vuoden 2004 Jeesus-elokuva, jossa Magdalenana on Monica Bellucci ja vaikuttava Claudia Gerini näyttelee Claudia Proculaa, Pilatuksen vaimoa. Claudia Gerinin voi muistaa häikäilemättömän Sara Monaschin roolista Suburrassa.

The Passion of Christ on se "erilainen" Kristus-elokuva, jossa puhutaan vain arameaa ja latinaa ja keskitytään Jeesuksen kärsimykseen. Kärsimys on tässä tapauksessa puhdasta väkivaltaa messiasta kohtaan ja elokuva tekee selväksi syntien puolesta kuolemisen hinnan, uskoi evankeliumeihin tai ei. Tänne eksyneelle lukijalle Vilho haluaa muistuttaa, että Susivuoret ovat Pääsiäisenä aina ulkomailla ja katsovat Jeesus-elokuvia; matkat ovat yleensä katolisiin tai ortodoksisiin maihin ja elokuvista on tullut jo vuosikymmeniä sitten perinne.  Kristinusko puolestaan on eurooppalaisen maailman selkäydin, halusimme sitä tai emme.

2.2 Zagrebiin asettautuminen ja totuttelu kesäkeliin ‒ tietysti kauppoja ja kotioloa

 Susivuoret ovat todella mielissään uudesta, valoisasta zagrebilaisesta asunnostaan. Nyt ollaan korkealla ja parveke vetää puoleensa. Sieltä avautuu näkymät suurelle, korttelin sisäpiha-alueelle. Parveke on puiden latvojen tasolla ja ulkona todella on kesä.

1406-1446 Susivuoret ovat lähellä kaupassa, Sparissa. Täältä haetaan veden lisäksi muuta juotavaa ja pientä purtavaa. Takkia ei tarvita, sillä sää on tosiaan helteisen kesäinen. 

Kauppareissun jälkeen Susivuoret ovat lähinnä parvekkeella. Näkymä antaa länteen päin ja aurinko on koko ajan kuvissa. Vilho juo olutta ja nauttii täysin rinnoin siitä, että laukusta on voinut kaivaa päälle ohuet shortsit. Linnut laulavat, lähinnä varpuset ja mustarastaat. Piha on turvallisen oloinen paikka, tuossa on lasten päiväkoti ja aikanaan pihan täyttää pienoikaisten riemukas ääni. 

Joskus 16-17 Susivuoret ottavat päiväunet. Sen jälkeen Vilho haluaa vielä kaduille ja käymään kaupassa.

Zagrebin suurien korttelien jalkakäytävillä näkee että se kesäkeli on tullut tänne nimenomaan tänään, sen voi kokenut aavistaa kaikesta. Kroaatit ovat varmaan vähän kuin suomalaisia, auringon saapuminen otetaan ilolla vastaan, nuoret paiskaavat pitkät vaatteet nurkkaan ja säntäävät puistoihin juomien kanssa. Vilho tosissaan huomaa sen, miten täällä vaatteet kevenevät nopeasti, kun taas Italiassa ja Espanjassa kuljetaan pitkään kevyttoppatakissa ja kevättalvenn tummissa vaatteissa. 

Vilho suuntaa siis keskustan kuhinaan, olkoonkin että tavoitteena vain vähän suurempi Konzum-suppari. Täällä, samoin kuin Ljublajanassa on paljon nuorta väkeä, ja etenkin nuoria naisia. Yliopisto tekee maailmasta suloisemman. Kroatialaiset tytöt ja naiset ovat mutkattoman oloisia. Vilhon ikätoverit-daamit katsovat suoraan silmiin sympaattisesti, mutta itsevarmasti. Myös nuoremmat toimivat samoin, se hämmentää Susivuorta. Kroaattipojat ovat nykyään pitkiä kuten suomalaisetkin kollit, ja yhtä puupäitä kuin nuoret miehet keskimäärin, mutta varmaan kunnon poikia. Venäläistyyppisiä Ivan-möllejä täällä ei ole paljon ‒ siis venäläisiä rahakkaita pallopäitä, joilla on malli vaimona. Näitä pareja on niin paljon Neuvostoliiiton vanhoilla valta-alueella, että usein Vilho miettii, miten samoista perheistä tulee kuvankauniita tyttäriä ja mitättömiä miehiä. Kroatiassa kundit kuitenkin ovat vähän enemmän espoolaisen näköisiä.

Susivuori seisoo pitkään kahvihyllyn edessä. Balkanilla kaupassa pitää olla pitkään, mutta silti voi olla vaikea löytää mitään ostettavaa. Vilhon aiemmin hankkimat kahvipussit ovat ns. turkkilaisia eli puru jää kupin pohjalle. Vilho joi tuollaisen aiemmin, mutta se maistuu yhtä pahalta kuin se on maistunut Turkista Egyptiin ja kaikkien Välimeren rantojen kautta takaisin Kroatiaan. Nyt on löydettävä määrättömästä valikoimasta se vähiten paha ja tartuttava suursyntiin, Nescafén pussisettiin. Näistäkään yhtäkään ei saa ilman sokeria tai maitojauhetta, mitään murukahvipussia sellaisenaan ei ole, purkit ovat  turhan avokkaita ja suuria. Vilho ottaa kymmenen pussin setin ja hiipii muille osastoille. 

Kauppareissulla Susivuori on 1737-1840 ja aikanaan Annikki laittaa sitten Barellan spaghettia ja Vilhon tuomaa kroatialaista marisco-pakastetta, jonka julkikuvana on jonkinlainen luottamusta hakeva jääkarhu. Kielitaidoton ihminen onkin täällä ihmeissään. Venäjän kielellä tai siis sillä Vilhon 4-vuotiaan tasolla olevalla kielitaidolla täällä pärjää pikkuisen, sillä jokainen näistä slaavilaisista kielistä on jonkinlainen kaiku venäjästä. Mutta tarkempaan kun mennään, mennään myös vaikeaksi.  

Kotiruoka on hyvää. Jollain ihmeellä Vilho taikoo asunnon televisiosta esille illan Champions League -ottelun. Nykytelevisio on täynnä sovelluksia ja ties mitä, kaikki näyttää tulevan internetistä tässä tapauksessa. Vilho kuitenkin keskittyy Madridin ja Arsenalin väliseen huippuotteluun. On pitkä aika siitä, kun loistavia kärkipelejä on nähty missään, kaikki on aina maksumuurin takana. Ottelu onkin jokaisen dinaarin arvoinen, vaikka ilmaiseksi nähdääkin. Tässä pelissä ei hetkeäkään leivota palloa alakerrassa, mennään päästä päähän, vaaratilanteesta toiseen.  Arsenal jopa voittaa Bernabeulla ja menee otteluparista jatkoon suurta ja mahtavaa vastaan.

Myöhemmin Vilho juo paikallista robustia punaviiniä ja kirjoittelee juttujaan,. Ja on melkoisen tyytyväinen asuntoon ja Zagrebin kevääseen. 

2.1 Zagrebiin bussilla N880

 Vilho on jo valveilla kun Annikin puhelin soittaa 0830. Susivuoret nousevat yllättävän ripeästi minihuoneessaan ja aloittavat valmistautumisen aamiaiselle ja tavaratkin pitää koota. Elellään toista matkapäivää ja keskiviikkoa huhtikuun puolivälissä. 

Hostel tarjoaa aamiaisen ns. kadun puolen kebab-ravintolassa. Susivuoret pääsevät kuppilaan 0906 ja silloin heillä on kaikenlaista puuhattuna pommisuojahuoneessaan. Kebab-ravintola on siisti ja tietenkin aamulla tyhjä, vaikka kadulla alkaa olla mukavasti tohinaa. Tämä kapea katu on miltei jokivarressa ja joen suuntainen ja tässä kohtaa kokonaan kävelykatua. Susivuoret istuvat pöytään. Taustalla  perhe ottaa vastaan tavaratoimituksia ja samalla kootaan pakettiautoon mittavaa ruokasettiä juustoraasteineen ja pitaleipineen, aivan kuin perheellä olisi sivummalla toinen, pienempi toimipiste. 

Väsymätön, pienikokoinen tytär alkaa laittamaan aamiaista ja tekee samalla kaikkea muutakin. Uunissa on pita-sämpylöitä ja tuo taskuraketti kulkee keittiön ja tiskin väliä pysähtymättä. 

Aamiainen on suomalais-vinkkelistä erikoinen. Iso sämpylämäinen pitaleipä, sitten on kurkkua, tomaattia, juustoa ja salamisiivuja. Lautasen keskellä on ranskalaisia ja muutaman munanpuolikas. Tahnana on hyvää hummusta. Oletusjuoma on hibiscus-tee. Hunajaa ja hilloa on napilliset. Vilho laittaa kaiken sopivan pitaleipään ja pakkaa sen matkaevääksi. Ranskalaiset sekä kananmunat Viltsu syö ja osan vihanneksista. Tee tekee kauppansa ja on ihan hyvää. Asumukselta saapuu pian reipas, keski-ikäinen "tyttöporukka", joka on selvästi ollut paikalla useamman yön. He tilaavat sitä ja tätä ahkeralta tytöltä, ehkä jopa nolouteen asti. Susivuoret tyytyvät suomalaisittain siihen mitä saavat, kahvittomuuteenkin. Vilho on juonut huoneessa jo kahvijuoman ja sitä paitsi hän haluaa palata asumukseen ja laittaa harjoituksen kasaan. Annikki syö rauhallisemmin ja hoitaa myös sämpylän. 

0938 aamiainen on hoidettu, tehdään viimeiset jutut huoneessa. Vilho siirtyy ulos, sillä huone on nyt jo aika lämmin ja ilma hieman kostea. Pihalla Ljubljanan ilmatilassa on raikasta ja hyvin miellyttävää. Yöllä on väkisinkin satanut, sillä portailla ja tiellä on lätäköitä, jotka olisivat kyllä aiemman sadejakson jälkeen kadonneet jo. 

0950 Susivuoret kävelevät kohti bussiasemaa ja junarataa. Tähän matkaan ei mene kauaa, rauhallinen marssi käytännössä yhtä katua vie heidät sinne. 1010 ihmetellään bussien lähtöalueella. Vilholla on vielä takki päällä, mutta Slovenian aamu on sekin miellyttävän lämmin. Vielä on hieman utuisen pilvistä, päivä ei pääse paahtamaan täydeltä laidalta. Jossain mielessä bussiterminaalikatu on kaoottinen. Peruslinjoilla on parikymmentä laituria, mutta pitkänmatkanbussit rantautuvat kadun varteen peräkkäisille pysäkeillle. Se tarkoittaa sitä, että koko ajan joutuu ohittamaan purkautuvia tai odottavia ihmisiä kasseineen kapealla jalkakäytävällä. Tämäkin on näitä asioita, jotka suomalaista häiritsevät, mutta muualla maailmassa pysyvät auringon sammumiseen asti. 

Annikki saa tiedon, että bussi on myöhässä. Susivuoret ovat lopulta ihan oikeassa paikassa (laituri 29) ja pääsevät vimeinkin saapuvaan kyytiin N880 helposti. Laukkujen lastauksen hoitaa Vilho itse, sisään mennään keskiovesta QR-koodilipulla ja hommahan käy. Kello 1045 kaksikko on keskioven kohdalla kasirivin penkeillä. Flixbussimatka voi alkaa.

1052 bussi lähtee Ljubljanasta, osapuilleen 20 minuuttia myöhässä. Myöhästymisellä ei ole Susivuorille mitään merkitystä, sillä heillä ei ole kiire minnekään ‒ ulkona on hyvä sää (ei sada, ei ole kylmä) ja määränpäässä asunnolle ei pääse ennen iltapäivää alkuperäisten tietojen mukaan.

Ajetaan siis kohti Zagrebia. Reitti sivuuttaa Novo Mesto -kaupungin, sillä tämä kyyti ei muutenkaan pysähtele oikeastaan missään ennen Kroatian pääkaupunkia. Novo Mesto kiinnostaa Vilho siksi, että se on suuren slovenialaisen Krka-lääketehtaan kotipaikka ja yritys on valtakunnan tasolla merkittävä, mahdollisesti maan suurimpia liikelaitoksia. Krka-nimi on Balkanilla monessa mukana, on saarta, luonnonpuistoa ja ties mitä eri maissa, mutta tässä tapauksessa nimen antaa tälläkin reitillä virtaava Krka-joki.

Slovenia on kaunis maa. Hyvin pian kaupungin jälkeen ollaan maaseudulla. Leimallista ovat kaikkialla nousevat kummut tai kukkulat. Nämä ovat liian pieniä vuoriksi, mutta tasaista täällä on harvakseltaan. Kumpuilevuus tekee maisemasta mielenkiintoisen, toinen leimallinen asia on monipuolinen puusto, on sekaisin havu- ja lehtipuuta, mutta pöheikkö ja yleinen pajukko puuttuu. Totta kai etupäässä näkyy peltoja ja maalaismaisemaa, mutta se on kyllä melkoisen viehättävää. Maatiloja on harvakseltaan, siellä täällä pieniä kyliä ja korkeita kirkontorneja. Krka-joki virtaa tasaisen rauhallisesti parissakin kohdassa matkareittiä, jotenkin riistämättömän luonnontilaisena ja itsenäisenä, miltei huomaamattomana virtana.

Ajoaika Zagrebiin on 2,5 tuntia. Reissu menee hienosti maisemia katsellessa, ennen rajaa Vilho syö pitasämpylänsä hyvällä halulla ja juo pullosta vettä. Päivä lämpenee selvästi, sinitaivasta rajoittaa hieman vaalea, haalea utuisuus. 

Susivuoret laskevat haukkoja. Etupäässä taivaita hallitsevat hiirihaukat, jossain vilistää pieni jalohaukka ja muutaman laskun saa tuulihaukkakin. Haukkalaskuri pääsee lukemaan 16 ilman mitään pinnistelyä. Lisäksi näkyy muutama haikara ja tukku varislintuja, pääskysiä. Lehmiä tai possuja ei näy, lammaslauma ja jokunen hevonen havaitaan. Etupäässä Vilho ihmettelee kaikkialla toistuvaa erikoista aitamaista haasia-rakennelmaa, jossa välillä on halkoja ja ties mitä, mutta korkean aidanpätkän tarkoitus jää arvoitukseksi. 

Rajalla bussi ei juuri edes hidasta. Mistään ei voi varmaksi sanoa, koska valtakunta vaihtuu, sillä vyöhykkeellä on tietulleja, huoltamoita ja varmaan raja-asemakin, mutta tietulli Kroatian puolella tuntuu olevan se "jäykin" paikka tässä maan vaihdossa. Vilho ei ole vielä näyttänyt henkkareitaan missään muualla kuin asunnolla majoituksen tehopakkaustytölle. Kroatiaan päästään ihan vaan istumalla.

Zagreb lähestyy, maasto ei muutu tai maisemat muutenkaan ‒ olkoonkin että alkumatkasta ollaan laskeuduttu vähitellen yhä alemmaksi havaintojen perusteella. Lähempänä retken kolmatta pääkaupunkia (Helsinki on se ensimmäinen) nähdään valtavia kauppa-alueita, puutarhakauppoja ja ostoskeskuksia, tyypillisiä lähestymisalueen kauppakolosseja ja automarketteja elokuvateattereineen.  

1249 ollaan perillä Zagrebissa. Linja-autojen terminaali on melko karu paikka, mutta Vilho ja Annikki pääsevät pian ulos bussista ja Viltsu saa kassit alakerrasta. Ulkona on yksinkertaisesti: kesä. 

Vilho laittaa pusakkansa heti matkalaukkuun ja sitten kuljetaan rauhallista tahtia kohti asuntoa. Matkan varrella tuleekin viesti, että asunto on valmis, joten marssi jatkuu tasaisesti kohti maalia, kuten Vilho on koko ajan pyrkinytkin. Vilhon suunnitelma on ollut se, että asunnon vieressä olevassa puistossa voidaan leirittää tässä säässä, jos joudutaan odottamaan. 

Vilho tietää reitin asunnolle karttaharjoituksen perusteella ulkoa, mutta hänellä pyörii puhelimessa viihteenä maps. Ulkona on tosiaan lämmin ja aurinko ‒ jos ei nyt ihan porota ‒ niin paahtaa kuitenkin keväisen kyltymättömänä. Zagrebin vaikutelma on hyvä, ystävällinen. Täällä on suuria kortteleita aivan kuin Barcelonassa tai Pariisissa. Mutta huomattava seikka on se, että graffittia ja tägiä on seinillä suruttomasti. Se ei oikein sovi sinänsä puhtaaseen ja siistiin infraan. Matka vie päärautatieaseman ohi, sillä Susivuoret kiertävät rautatietä, jonka taakse bussit tuovat matkalaiset.

Asunnon alaovella Vilho avaa avainkotelon ulkomuistista. Nyt pitääkin muistaa kaksi numerosarjaa, sillä ylhäällä odottaa toinen. Vilhon mielestä numerosarjoissa on aina joku juttu, ne pitää vain saada päässään kiinni, muuttaa kappaleiksi ja pitää sitten päässään pakkasessa. Kotelot ja ovet avautuvat nopsasti, mutta Vilholla on osapuilleen 87 porrasta vielä edessä kahden matkalaukun kanssa ‒ kiinteistössä ei ole hissiä. 

Tavoiteltu kolmas kerros zagrebilaisessa kerrostalossa on välikerrosten jälkeen suurin piirtein suomalaisen viidennen kerroksen korkeudella. Huoneistosta avautuvat näkymät aikuisten puiden latvojen tasolle sisäpihalla. Huoneisto on kaunis, miellyttävä, siisti. Ulkona on kesäistä ja häikäisevä, rakkauden tavoin   kyltymätön aurinko.

1327 Susivuoret ovat asunnolla Zagrebissa.