15.10.2024

14. Tiistaitouhuja eli lepoa ja pakkausta

 Vilho yrittää nukkua pitkään. Annikki seikkailee Murnauhun Saksassa ja tekee pitkää päivää, mutta Vilho lepää ja pakkaa varusteitaan.  

Vilho tekee kävelylenkin ulkona, kuten jokaisena ns. tasamaanpäivänä. Sama seikkailu vie kauppaan. Pikkuisen muonaa ja iltaelämään skumppaa. Onpa Vilhon ostoskorissa Sparista myös shamppanjaa. 

Vaikka elämä monelta osin täällä on kallista, on isossa kuvassa matkaan liittynyt monta "säästöäkin". Ensinnäkin auton puuttuminen kalustosta pienentää kassaa hyvinkin 500-600 euroa ja nykyinen asunto saatiin puoleen hintaan varausongelmien takia (vuokraajan puolella). Nyt parempiin kuohujuomiin on varaakin näiltä osin, eikä shamppanjaakaan ole matkalla juotu niin paljon kun on uhottu. Ei sekään kyllä harmita, sillä kuumat vuoristopäivät ovat olleet ehkä toisenlaisten juomien päiviä - suurimmat janot on kuitattu hyvällä oluella.

Lopulta Annikki saapuu päiväretkeltään ja pakkaa hänkin. Telkkarissa on vielä maaotteluita ja tarjoilua riittää. 

Seefeldin seikkailu alkaa olla lopussa onnistuneesti. Susivuoret palaavat keskiviikkona Flixbussilla Müncheniin ja lentokentälle, eikä paluussa ole mitään kummempaa. 

Torstaina Vilho onkin jo töissä. Kesäloman vuoristo-osuus on nyt takana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti