On koittanut torstai ja kuudes matkapäivä. Nyt lähdetään puolittaisella tohinalla kiertämään tärkeitä esihistoriallisia kohteita ja siksi herätys on jo 0830.
Liikkeelle päästään 0950 autolla. On normaalia roskien vientiä ja sitä ennen varustautumista. Päivä on pilvinen, mutta lämmin. Koko reissun ajan on ollut kosteaa, mutta ei oikeasti kovin häiritsevästi. Jos asiaa nyt aidosti ajatellaan, säähän on oikeastaan ihanteellinen. Pilvet roikkuvat jatkuvasti alhaalla lentokentän ja vuorten suunnassa. Lähellä asuntoa laiduntavat lehmät, ne ovat erityisesti aamulla ja päivällä lähellä. Osansa kosteudesta tuo valtava kaste, joka on nytkin kuorruttanut Susivuorten Peugeotin vesipisaroilla.
Ensimmäinen reissun etappi on Sartènen kaupunki pienelle vuorella ja siellä oleva Korsikan arekologinen museo. Ajomatka tänne on tavallaan sellainen yksi pitkä putki, sillä muutamien alamaaston suorien jälkeen ollaan melkoisen kiemurtelevilla vuoristoteillä, vaikka ei tässä korkealle mennä. Päätie vie aluksi aika lähelle rantaa ja täällä on edessä yksi saaren suurimmistä nähtävyyksistä: Le lion de Roccapina. Suhteellisen kiemurtelevalta vuoristotieltä näkyy rantaan, hienolle lahdelle ja ennen kaikkea kukkulalle, jossa on leijonanmuotoinen iso kallio. Leijona näyttää katselevan läheistä kivistä tornia. Susivuorten mielestä hahmo on kissa, mutta ei sitä ehkä pidä kaikissa piireissä ääneen mainita. Maisemahan on kaikkiaan upea, mutta pysähtyminen on aika vaikeaa, eikä se ole järkevää nyt menomatkalla muutenkaan. Tämä jellona nähtiin myös 14 vuotta sitten eli viime reissulla, sen Vilho muistaa hyvin.
Sartèneen päästää melko helposti. Vilholla on sentään jo vuosien kokemus kapuamisesta autolla kapeille kukkulakylien kujille, eikä täällä ole liikennettä tai edes kovin kapeaa. Peugeot saadaan museolle, mutta mitään varsinaisia kunnon parkkipaikkoja ei ole. Tien kupeeseen auton saa levikkeelle kuitenkin melko hyvin. Ollaan melkein alueen korkeimmalla kohdalla.
Musée d'archéologie de la Corse on pieni paikka, mutta ihan asiallinen. Annikki on jo ostamassa lippuja, asiaa hoidetaan kokonaan ranskaksi. Itse asiassa, autovuokraamon jälkeen kaikki on tehty ranskaksi, eikä mitään vieraiden saarien kieliä ole edes tarjottu täällä. Vilhon saapuessa kerrotaan mistä näyttely alkaa, että sitä on kahdessa kerroksessa ja sieltä noustaan tänne panoraamaparvekkeelle. Vilho kerää esitteitä mahdollisimman paljon museon telineestä, sillä tietoa ei viime aikona ole ollut liikaa.
Museoon on kerätty esihistoriallista ja koulutuksellista materiaalia mm. menneen ajan eläimistöstä. Museo on – kuten sanottu – provensiaalinen, mutta hyvin kasaan pistetty ja kiinnostava. Paljon on selitetty myös esihistoriallisista työkaluista ja tekemisistä, on demonstraatiokuvia ja itse tehtyjä versioita menneisyyden tuotteista. Antiikin ruukkujakin on, pronssia, lasia ja muuta. Sitten päästään itse menhir-kiviin, joita tänne on pelastettu ulkomaailmasta. Nämä kiviset jäätelötikut, kuten Vilho sanoi, ovat hämmentäviä, ja osassa niistä on ihmiskasvot ja mm. miekkakuvioita. Ihmisiähän nämä ovat kiehtoneet pitkään ja herättäneet milloin pahennusta, milloin ihastusta.
Sekä Annikki että Vilho ovat tyytyväisiä museoon. Tietenkään tuollaisten yksinkertaisten paukapäiden tyytyväisyyteen ei ihmeitä tarvita, muutama muinainen kivi ja keraamisia purnukoita.
Myöhemmin, Vilho sompailee auton pois Sartènen kaduilta ja nyt alkaa oma seikkailunsa eräälle suljetulle museoalueelle. Mutta tähän torstaihin on saatu hyvä kohde ja kulttuurisarakkeeseen rasti:
Musée d'archéologie de la Corse - Museu d'archeulugia di a Corsica - Sartène
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti