15.10.2024

13. Maanantai ja Telfs

Telfs on näillä nurkilla se "no bullshit -kaupunki". Telfs on aivan muuta kuin turismin läpisyömä Seefeld. Telfsissä on vahva maahanmuuttajapopulaatio, tavallisia ihmisiä, kerrostaloja ja selvästi myös teollisuutta ja yrittämistä. On täälläkin kivaa kävelykatua ja vanhoja taloja, mutta pääpaino on elämällä ja nykyhetkellä.

Susivuoret käyvät Lidlissä ja Hoferissa (Aldi on siis Itävallassa aina Hofer). Tehdään tuliaisostoksia ja hankitaan ne ruuat, joita vielä aiotaan syödä. Toki tunnelma on haikea, mutta se kuuluu asiaan. 

Susivuorten ruokapaikan hakeminen kilpistyy siihen, että täälläkin on iltapäivällä siestaa ja aika hiljaista. Lopulta ostetaan hyvät sämpylät kahvilasta ja syödään ne pysäkillä. 

Pitää mainita, että Telfs on ainakin 300 metriä alempana kuin Seefeld ja bussimatka sinne on yhdenlaista linnanmäkeä. Upeat maisemat on tuollakin arkisella bussireissulla, jonka kunta tarjoaa matkailijalle ilmaiseksi. Telfsiä rajaa toiselta puolelta Vilholle tuttu Hohe munde aivan julmetun massiivisena, toisella puolella jokea (Inn) ja kaupunkia on samankorkuista ja vielä suurempaakin massiivia. Mutta itse kaupunki on autuaasti tasaisella jokilaaksoalueella. 

Telfs on Marktgemeinde eli lontooksi "market town". Tämä kauppakaupunkia tarkoittava termi ei tarkoita mitään kauppalaa, vaan on tämän kulttuurialueen termistöä ja kertoo alueen kauppahistoriasta. Ruotsin historiassahan meillä on vaikkapa termi "tapulikaupunki", joka kertoi, että paikka sai käydä ulkomaankauppaa. 

Kauppaa siis käydään edelleen ja kauppojen takia Susivuoretkin tuonne kulkevat. Historiaa/menneisyyttä löytyy alueella hyvinkin pronssikaudelta asti ja kaupunkielämää keskiajalta.

Telfsin-reissun päätteeksi Susivuoret ottavat Seefeldin asema-alueen legendaarisesta Hawaii-pizzeriasta mukaansa tonno-pizzan hintaan 11 euroa. Pizzapaikan väki on yhtä maahanmuuttajataustaista kuin Suomessakin ja ruoka hyvää. Sitä paitsi annos on suhteettoman edullinen tässä kalliissa kaupungissa. 

Ilta touhutaan kotona ja tutkitaan juomia ja loppuja eväitä. Sateitakin tulee, mutta Susivuoret ovat olleet niiden väistämisessä onnekkaita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti