Vilhon kuvaamiset Alpeilla ja suurilla järvillä menevät mönkään. Kaikkialla on pilveä, aivan loputtomasti sumua ja rannatonta usvaa. Mitään Hessenin maaseudun jälkeen ei enää näy ja lopulta Välimerelläkin vain vähän. Aurinko alkaa laskea. Sitä paitsi Vilho istuu siiven kohdalla, eikä se auta yhtään kuvaamista, vaikka varsinainen exit-paikka onkin edessä.
Eteläisen Euroopan sadealue sivaltaa vielä Korsikaa ja koko Vilhon rakastamaa Rooman valtakuntaa.
1757 kone on maassa Bastiassa ja koneesta päästään pian. Täälläkin kävellään vain terminaaliin, sillä matka on lyhyt. Edessä on passintarkastus - jonkinlainen. Rajavartijat katsovat, että kaikilla on henkilötodistus tai passi, tiedä häntä, katsotaanko värillisiä enemmän, heitä ei kuitenkaan ole tulossa tässä kyydissä mainittavasti.
Vilho höntyilee saapumisaulassa, joka on pieni ja sisältää siis koko lentoaseman toiminnat. Höntyilyn syy on ensiksi se, että Sixtin konttoria ei näy sisällä. Vilho kysyy asiaa puoliksi ranskaksi ja englanniksi infosta, mutta näkee samalla Sixtin värit ulkona. Siellä se on, vastaus infosta on ystävällinen ja täsmällinen. Niinpä poikkeuksellisesti käy niin, että Vilho juoksee sateeseen vuokraamolle ja ottaa auton vastaan, palaa sitten takaisin hihnalle, jossa Annikki on jo saanut laukut. Kaikkeen menee vain pieni aika, mutta homma käy helposti. Vuokraamossa Vilholle puhutaan hänen oman ranskankielisen tervehdyksensä jälkeen ranskaa, Vilho pyytää ranskaksi ystävällisesti puhumaan englantia, mutta kaikkiaan ystävällinen tyttö ei puhu juuri mitään, vaan tekee mitä pitää ja homma käy 5 minuutissa.
Myöhemmin, Vilho ottaa auton käyttöön eli kuvaa sen eri suunnista ja sisältä. Tämä on joku hybrid-Peugeot, olisikohan nykyinen 208. Väristä ei ole tietoa, tumma lienee. Ulkona on pimeää ja sataa, eikä Vilholla ole aikaa tuollaisille yksityiskohdille. Pitää vain dokumentoida valokuvaten ja pistää säädöt kuntoon. Sitten kun kaikki on kyydissä, vihko ovilokerossa ja peilit kohdillaan, on aika mustan maantien.
Näinpä kävi taas, että täysin varma sähköauto muuttui isommaksi hybridiksi. Vilhoa ei kiinnosta tippaakaan, autohan on ilmeisen uusi ja Viissatasta suurempi. Ehkä laukut menevät molemmat taakse, kunhan laittaa. Nyt surffataan kohti parin kilometrin päässä olevaa suurempaa kauppaa.
Vilho ajaa väärää tietä, mutta oikeaan suuntaan. Seikkailusta huolimatta kaupalle päästään. Korsikan alkava yö on täysin pimeä, tie on musta ja vuoret synkkinä hahmoina lännessä. Osittain vuoret auttavat Vilhoa tajuamaan, että suunta on oikea, joten isommalla tiellä on helppo kääntyä oikeaan suuntaan. Pian suuri Carrefour-kauppakeskus löytyykin. Kello on vain 1906, joten aikaa ostoksille on. Vilho on tyytyväinen, vaikka onkin pimeää ja sateista. Nyt saadaan evästä, eikä loppumatka ole suuremmin ongelmallinen. Totta puhuen, parasta illassa on se, että sopusointu Annikin kanssa on säilynyt, koska Vilho on kertonut tarkkaan sen, minkälaista rauhaa hän tarvitsee auton kanssa. Arkinen rakkaus tarvitsee vain miehen joka osaa puhua, puhua hyvin.
Kaupasta lähdettyä on täysin pimeää, oikeammin on todella mustaa. Sataa sen verran, että pyyhkimet on pidettävä koko ajan töissä. Vilho ajaa hitaasti, mutta Korsikan tämä päätie on kuin silkkiä. Autokin on uusi, eikä Vilholla on pienintäkään hallintaongelmaa. Liian moni "mukavuustoiminto" on kuitenkin siirtynyt diginäytölle, eikä siinä ole mitään järkeä. Aikanaan, Vilho vaihtaa kielen englanniksi, mutta sama typeryys jatkuu mm. puhaltimien ohjailussa. Annikki auttaa, ja on tällä kertaa oikeassa. Valot autojen häikäisevät kirpeästi. Silti on erikoista, että Vilho on vahvuusalueellaan.
Aikoinaan, nuorena, Vilho ajatteli vahvuuden kumpuavan kokemuksesta ja tehdyistä urotöistä. Nykyään Vilho on sitä mieltä, että vahvuus on jonkinlainen sekoitus, jossa on 45 % kokemusta, 45 % viimeisen puolen tunnin menestystä ja loput jonkinlaista uskoa tai kuvitelmaa.
Auto on tosiaan Peugeotin hybrid, selvästi aiottua isompi. Automaatti. Soiva peli. Ei häiritse valtavasti ja toimii.
Matkaa on vain pari-kolmekymmentä kilometriä. Vilho selvittää navigoinnin, portin ja parkkipaikan. Sitten asunnon ovi löytyy ja koodi avainlukkoon. Pohjimmiltaan Vilhon agenda on saada rakas Annikki asunnolle sujuvasti. Nyt ollaan maalissa. Nykyään ei keskustella tavaroista, sillä nopsajalkainen Vilho hoitaa ne liki kaikki. Jossain parkkipaikan ja pikatien takana on metsikkö, paljon märkiä havuj, lehtiä ja sitten pieni ranta, ikuinen meri.
Vilho kantaa kaiken lopun asuntoon ja on valmis. Ulkona tuuli puhuu, mutta sisällä on tilaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti