Susivuoret nukkuvat aika hyvin ja melko pitkään. Asunnolla saadaan olla klo 13 asti. Tehdään aamuhommien lisäksi huoltoa ja Vilho vie roskia. Pistetään pakkaukset kuntoon ja lähtö onkin hyvin lähellä kello yhtä.
Susivuoret ovat parin kulman takana maitobaarissa syömässä ja leirittämässä. Täällä tilataan näytöltä annokset, taulu kertoo koska jotain valmistuu ja sitten voi hakea sen tiskiltä Täällä on pieniä koululaisia syömässä jonkinlaista lounasta ja muuta väkeä myös runsaasti. Susivuoret mahtuvat kuitenkin sisään.
Annokset ovat hyvin edullisia ja lähinnä perusruokaa. Vilho syö sekä jotain pastaa että lisää pelmeneitä. Annikki syö tomaattikeiton ja täytettyjä ohukaisia.
Koska lentokenttälinjan päätepysäkki on asunnon takana, aikanaan lähdetään siitä kohti kenttää. Liput Vilho ostaa bussin sisältä automaatista, ne ovat edelleen 4,40 paikallista eli euron tietämillä.
Kentällä ollaan sitten jo iltapäivällä ja siellä on paljon aikaa käytettävissä.
Juodaan oluet toisen kerroksen ravintolassa ja lopulta siirrytään varsinaisen salin puolelle ja syödään ihan perinteinen broilerileike salaatteineen ja ranskalaisineen. Hinta on asiallinen, sitä kympin luokkaa ja onhan se tämäkin kone jo myöhässä Suomen suunnalla, joten parempi edes syödä kunnolla.
Tällä reissulla ollaan oltu lentokentällä koko rahan edestä. Varsovassa asiat käyvät kyllä helposti ja esim. laukkujen kanssa ei ole mitään jonoa, eipä turvatarkastuksessakaan mainittavasti. Finnairin kone on myöhässä ainakin tunnin, nämä kaikki hidastelut johtuvat nyt Lapin nelikymppisistä pakkasista ja sieltä juontavista viivästyksistä.
Itse lento myöhään illalla on sinänsä nopea ja helppo, koneena on melkoisen tyhjä A-321 ja lentoaikaa vain puolitoista tuntia.
Vilho on junamatkan ja kävelyn jälkeen kotona aika lailla yhdeltä, Annikki bussilla hieman aiemmin. Erikoinen Vantaa-Varsova -miniloma on takana ja Amsterdam on edelleen jossain edessä kauempana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti