Susivuoret yrittävät hieman shoppailla keskustassa. Käydään jopa taidetarvikekaupassa, sieltä tarttuu pari sivellintä.
Kauppareissun pääkohde on Annikille Uniqlo-kauppa. Vilho odottelee pakkasessa ja käy myöhemmin cappuccinolla. Täällä on valtava määrä kahviloita, oikeastaan vieri vieressä. Itse uudempi keskusta on mittakaavaltaan valtava, korttelit ovat suuria ja talot itäeurooppalaisia jättikolosseja. Yleisvaikutelma on hieman harmaa tai beige, eikä sitä talvinen lumikeli paljon kohenna. Siistiä täällä on, mutta pääasiassa suurten katujen alueella mikään ei ole kovin sievää tai pienimuotoista, ennemmin suurta ja hieman brutaalia.
Kotiin tullaan Lidlin kautta, Vilho sen paikansi ja testasi edellisenä päivänä.
Illalla käydään viereisen kulman kulttuuriravintolassa syömässä. Vilho syö grillattuja vihanneksi alkupalaksi ja sitten talon burgeriannoksen. Annikki saa komean annoksen ankkaa. Juomineen homma maksaa ehkä viisikymmentä euroa. Täällä on hyvinkin edullisia vaihtoehtoja, pasta-annokset irtoavat reilulla kympillä. Ravintolan alla on pieni elokuvateatteri, siellä on näytöksiä menossa, mutta yleisö on enemmän kuin teatteriväkeä, aikuisia ja sivistyneen oloisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti