Vilhon tietokone simahti Tokiossa ja jo pelkästään se kismitti Viltsua niin paljon, että kirjoittamiset jäivät ja myös teksteihin palaaminen.
Mutta Japani innosti Vilhoa!
Alkumatka oli hyvin tunnusteleva ja Vilho tunnusteli erityisesti kotialueensa kauppojen tarjontaa ja maisteli erilaisia bentoja ja juomia.
Vähitellen Vilho laajensi kulkuaan Tokion keskustaan ja teki isoja lenkkejä valtavan kaupungin eri alueilla. Usein hän ajoi metrolla keskustaan ja käveli ratavartta myötäillen takaisin päin, näin pysyen pääsuunnassa ja kulkuvälineen tuntumassa.
Loppumatka oli Vilholle tavallisten ruokapaikkojen juhlaa. Hän innostui automaattipaikoista, joissa tilattiin ja maksettiin koneeseen. Niissä sulkeutunut ja säikkyy suomalainen sai rauhassa miettiä annoksensa ja koko tilausrituaalin. Palvelu oli kaikkialla huikean hyvää ja todella nopeaa. Jokainen ruoka-annos oli mielenkiintoinen ja inspiroiva.
Japanissa ei juomia pahemmin tilailtu: Lasi kylmää vettä tuodaan asiakkaalle pöytään ja samalla otetaan tilausliuska, ellei koko homma ole sähköinen. Vettä saa lisää automaatista tai kannuista ja se on hyvää. Joskus Vilho tilasi oluen, se tuotiin kivassa kolpakossa, jossa kylmää juomaa peitti hyvin pehmeä ja tiivis vaahto.
Pian Vilho huomasi, että ravintoloissa oli usein mahdollista saada kombo, jossa pääruuan kaverina oli misokeitto ja pieni salaatti, usein näiden lisääminen maksoi suunnilleen euron. Vilho pääsi nuudeliruokien lisäksi misokeiton maailmaan ja se jos jokin on perijapanilaista. Keitoissa oli yhteisiä piirteitä, mutta kaksi perus-misoakaan ei ollut koskaan täysin samanlaista.
Ruuat olivat hyvin edullisia ja aina hyviä. Kulkiessaan Vilho söi lounaan helposti alle kahdeksan euron. Kilpailu kaupungissa oli sitä tasoa, että huonoja paikkoja ei ollut, eikä hitaita. Eikä aavistustakaan mistään epäystävällisyydestä tai heikosta palvelusta, päinvastoin.
Vilho keräsi myös rakastamiaan kyniä parista kaupasta, hankki Mitsubishin kuuluisia lyijykyniä ja useita sivellinkyniä. Lopulta isommasta kaupasta löytyi hieno Santoku-veitsi ja velipojalle tuliaiseksi pienempi keittiöveitsi.
Annikilla oli paljon omaa ohjelma, mutta yhteistä oli viihtyminen ja Japani-innostuksen jatkuva kasvaminen. Kotomaassa Vilho hössötti nuudeleistaan ja puoli työpaikkaa piti häntä varmaan hulluna, kun nuudeleista kotimaassa tulee mieleen vain euron pussinuudelit. Useimmin Vilhon annokset olivat pohjimmiltaan tuorepastaa, keitetty täydellisesti ja mahtavassa liemessä, hyvien höysteiden kera. Kaikkiaan koko japanilaisen ruuan tuntemus ja ymmärrys meni Vilhon osalta kokonaan uusiksi.
Mutta matkoilla sattuu ja nyt päivitykseen meni sankarimme tietokone. Vilho sentään saatiin takaisin yhtenä kappaleena, vaikka Pohjoisnavallakin käytiin kahdesti pitkän lennon kulkiessa pohjoista reittiä.
Vilho on kuitenkin taas lähdössä, joten nyt Japanista ei enempää. Joku toinen saattaisi laittaa kuvan Tokion torneista tai kenties temppeleistä. Vilhon valinta osuu tietysti suoraan ruokapöytään.
Sayonara!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti