5.1.2026

0. Puukengät pakkasessa eli pientä takellusta tammikuun matkassa

 Susivuorten vakaa tarkoitus on lähteä nuohoamaan Amsterdamin taidemuseoita tammikuun talvikeleillä, tarkemmin ottaen Loppiaisena. Suomessa on alkanut se oikea talvi, pakkaslukemia, purevaa tuulta ja luntakin on etelää myöten. 

Mutta onpahan siellä kuuluisassa Keski-Euroopassakin keliä. Myrsky kantaa nimeä Anna ja se on aloittanut vaikutuksensa sopivasti 1.1.2026 eli meidän aikalaisten mielessä viime torstaina. Anna on pistänyt ongelmiin myös Alankomaiden suurimman lentokentän Schipolin. Tätä on talvimatkailua, lunta tulee yllättäen vääriin paikkoihin kovan tuulen kaverina.

Susivuorten lento Loppiasaattoillasta on peruttu. Tuo maanantain matka perutaan jo sunnuntaina iltapäivällä ja Susivuoret ovat hetken epätoivoisia. Onneksi Annikki on aktiivinen ja tilalle saadaan korvaava kyyti seuraavaan aamuun eli Loppiaispäivään. Laukut on jo pakattu ja tunnelma tosiaan on odottava, jännittynytkin uusien mahdollisten muutosten tähden. 

Hulluinta tässä on se, että Joulun ja Uuden vuoden rikkonaisten viikkojen jälkeen tuntuu siltä, että tarvitsee lomaa. Vapaapäiviä on ollut paljon ja välissä melkoisen tehottomia tai hiljaisia työpäiviä. On vaikeaa pysyä kärryillä viikonpäivistä, on kuin viikoissa olisi useampi perjantai ja monta maanantaita. 

Vilho kaipaa myös hyppäämistä pois arjen nurkista, samasta talvisesta rutiinista työn, kaupan, kuntosalin ja äitimuorin muodostamasta peruskuvioista, kuviosta jossa ajetaan paljon polkupyörällä pimeässä ja kylmässä, ja jossa päivänvaloa on turha odottaa aamuisin herättelemään hellästi.

Lievästi epävarmassa tilanteessa Susivuoret odottavat Loppiaspäivän koittamista ja matkaansa. Edessä on hyvin aikainen herätys ja Vilhollakin takanaan se yhden päivän työviikko. Loppiaisen takia tämän viikon maanantai ja "perjantai" ovat sitten sama päivä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti