Kello on viisi kun Vilho havahtuu. Kuusi olisi ollut sopivampi heräämisaika, mutta Vilho makoilee vielä jonkin aikaa.
Aamulla ruoka ei maita, Vilho syö pari jugurttia ja tomaatteja. Kahvit pitää juoda ja tietysti urheilumehua. Sunnuntaita mennään ikuisessa kaupungissa.
Vilho lähtee ovesta 0715 ja edessä on jo tutuksi tullut marssi pois kaupunginosasta ja Teveren rantaan. Kaupunki heräilee, valoisaa on kuin päivällä, mutta kotoisalla Gregoriolla ei ole pahemmin liikennettä.
Vilho tulee aikanaan tasavallan temppeleille ja pyyhkäisee Bocca della Veritàn vasemmalta puolelta ohi Circo Massimon kupeeseen. Edessä on vielä pitkä kävely vanhan kisa-alueen sivuitse ns. starttitielle. Täällä on paljon juoksijoita, mutta kuten viime vuonnakin, väkeä menee molempiin suuntiin eli mihinkään virtaan ei voi liittyä ennen kuin pääsee lähtöalueelle. Kello lienee kahdeksan maissa, varmaan vähän yli sentään.
Vilholla on ennusteen takia kertakäyttösadettakki päällä, aamu on sen verran viileäkin, että sitä sopii pitää. Juomaa on litra ja taskussa kaksi geeliä ja muutama tomaatti, piskuinen, ihan siksi että maistuivat aamusella.
Sää on pilvinen ja tämä on reissun kylmin päivä, mutta aivan mainio ja tyyni. Asteet nousevat päivällä kenties 17 maksimissaan, mutta juoksun aikana on ehkä 14-15 astetta. Toisinaan satelee, mutta vasta myöhemmin.
Tänä vuonna juoksijoiden kanavointi toimii. Vasemmalla on ykkönen, se on jo tyhjentymässä, Vilho on valkoisine lappuineen kakkoskarsinassa (joka on miltei puolikilometrinen) ja takana on vielä kolmas erä, jota pidetään "meidän" valkolappujen takana.
Vilho bongaa kolme reipasta suomalaispoikaa. Ovat juosseet ulkomailla jonkin verran, fiksuja ja asiallisia. Hieno kaveriporukka, ovat lähdössä pois jo maanantaina. Hekin asuvat "rännin" takana, Vatikaanin varjoissa.
Vilho on Colosseumin lähtösuoralla ja itse asiassa starttiviivalla 0852. Lähtöviiva on kaukana, pitkällä forumit halkaisevalla Fori Imperiali -kadulla. Kello päälle ja sitten vaan juostaan. Tunnemyrskyä on suomalaisella, välillä ehtii pälyillä forumeiden hienoja raunioita, mutta alussa pitää katsoa paljon jalkojaan, suojautua kompuroinnilta.
Alussa juostaa muuten "ultimo chilometro" kertaalleen. Sitten päästään rantakadulle ja lähdetään etelään. Reitti on pääasiassa viimevuotisen kaltainen.
Vilho katselee maisemia, kelloaan ja muita juoksijoita. Ranskalaisia on paljon, brittejä ja tietysti italialaisia. Meksikosta on porukkaa ja kannustajia. Miltei koko juoksun ajan joutuu vähän väistelemään, käyttämään energiaa pujotteluun.
On mennyt viisi kilometriä ja Vilho on hämmentynyt, kun ennakkovaroitetaan juomapaikasta. Ai niin, täällä saadaan juomaakin! Koko tarmo on mennyt paikalle pääsemiseen, aamutankkaamiseen ja muutamaan kuseskeluun paikoissa, joissa ei arkena kuseskella (onneksi on pyhäpäivä).
Italiassa urheilujuoman kohdalla on kyltti "saldi" - se tarkoittaa "suolaisia". Roomassa vesi on ensin. Vilho tietää sen, eikä mene ensimmäisille pöydille. Suomessa on usein mehut ensin ja lopuksi vesi, Vilho on oppinut siihen ja huuhtelee lopuksi suunsa vedellä. Tosin täällä on usein vielä vettäkin viimeisillä pöydillä, pienessä pahvitölkissä. Muutaman sellaisen kanssa tulee myös tovin juostua. Huolto täällä on ensiluokkaista ja sitä on paljon. Urtsikka on hyvää. Säähän on sellainen, että kuuma ei tule eikä kylmä. Sää on täydellinen. Vilhon aurinkolasit eivät huurru, ne eivät saa hikeä eikä mitään pidä sovitella koko aikana. Roomassa kaikki mikä kastuu, kuivuu, sen Vilho tietää jo aiemmista vuosista.
15 kilometriä Vilho on hyvällä tuulella, mutta loppumatkan vähän väsynyt ja äreä. Väsymyksen myötä väistely ja pujottelu tuntuu pahemmalta. Vilho ohittelee koko matkan, mutta täällä on myös tuhansia viestijuoksijoita, jotka tunkevat ohi, hehän vetävät kymppiä. Myöhemmin kaupungilla on paljon siviilejä, jotka ylittävät juoksurataa taitamattomasti. Vilho kokee olevansa vittumainen ja kokemattoman juoksijan suusta karkaa suomalaisia kirosanoja ja muuta pahaa puhetta. Kilometreistähän jo puhuttiin. Yhtenä päivänä kadut ovat meidän ja sori siitä. Jossain kaukana Rooman taivas on harmaa ja ikuinen. Vilhon tossut napsuvat aika keveinä asfalttiin, usein kiveen ja ties mihin.
Marathon tuntuu jossain vaiheessa pahalta. Ei kaikille, joukossamme on naisia, jotka tietävät miten valmistautua ja he hoitavat lenkin suunnitelman mukaan, tasapainoisesti. Mutta Vilhoa marathon sattuu. Joka kerta. Juokseminen on kivun käsittelyä, kivun ja ajan.
Ja jossain tuolla Rooman loputtomilla kaduilla on ripaus iloa, kadonneita hetkiä ja määrätön määrä tossun läiskettä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti