Susivuoret ovat juoneet taas viiniä ja kuunnelleet ties mitä iskelmiä myöhään yöhön. Vilhon ongelmana on punaviinirakkauden lisäksi se, että perusleiripäivät ovat aina jotenkin ongelmallisia, samoin niihin lähtevät yöt.
Vilho huomasi selvästi Seefelderin paritonnisen jälkeen, ettei seuraavana päivänä ole paukkuja lähteä rinteeseen. Suorittaja-Susivuori pystyy kulkemaan polkuja loputtomasti mutta ihminen Susivuori ei pysty. Jotain vitamiinia puuttuu pitkän kesän jälkeen miehestä ja pakko on puhallella sormiin päivän verran. Edessä on siis täyttä jästiä koko päivä.
Vilho ei tunne Harry Potter -kirjoja, mutta on nähnyt kuitenkin jonkun elokuvan aiheesta. Suomentaja pääsi tässäkin, aivan kuten Tolkienien tapauksessa aikoinaan, luomaan uusia käsitteitä suomen kieleen. Tolkienista syntyi esimerkiksi "örkki". Pottereista tuli jotain huispausta ja ainakin käsite "jästi", joka tietysti oli suomen vanha kunnon "jästipää" taustaltaan. Vilhon ymmärryksen mukaan jästit ovat taikaa osaamattomia ja ymmärtämättömiä tavallisia kansalaisia. Siten Vilhon kielessä kaikki "jästi" on tasaisen maan touhua. "Jästikilometri" on kävelymatkaa vuoren juurelle tai sieltä pois. "Jästipäivä" on kylässä vietetty päivä.
Jästipäivä on elämää perusleirissä.
Vilhon touhut ovat samanlaisia kuin taannoin jossain Balkanin sotakirjassa palkkasotilaiden elämä. Soldaatit vedettiin välillä rintamalta ja kasarmin sijaan porukka oli "safe-housessa". Helppo ymmärtää, että siinä turvatalossa vain ryypättiin, pelattiin videopelejä ja nukuttiin. Tuolloin ei internet ollut vielä kunnolla tuotannossa, matkapuhelimia harvassa.
Susivuoret käyvät kaupassa ja olutta Vilho kantaa paljon. Sää on yhä lämmin-lämmin, joten juomaa kuluu. Ja kuuluuhan se perusleirin asioihin, kunhan ei sentään tarvitsisi vaimon kanssa tapella turhan päiten, miettii Vilho.
Tämä jästipäivä on lämmin. Vilho on asunnolla ja lähinnä parvekeella ilman paitaa, aika usein lasi kädessä. Iltakaan ei ole viileä, vaikka sää ei ole missään vaiheessa ollut helteisen porottava.
***
Oikeastaan olisi mielenkiintoista ajatella elokuvien ja kirjallisuuden vastaavia "palautumispäiviä". Näitähän on käsitelty usein kiinnostavasti,siis sitä kun odotetaan seuraavaa toimintaa tai tärkeämpää hetkeä. Huonossa tarinassa/leffassa näitä ei ole, vaan painetaan vain koko ajan päälle, ilman suvantoja.
Onhan omaa odotteluaan vaikkapa elokuvassa "Brugge", kun gangsterit ovat Belgiassa vain odottamassa savun hälvenemistä. He katsovat maalauksessa kiirastulta ja kertovat legendaariseksi muodostuneen Tottenham-vertauksen ( "Kiirastuleen päätyvät ne, jotka eivät olleet pahoja, mutta eivät oikein hyviäkään - vähän niin kuin Tottenham.").
Kauko Röyhkä naulitsi odottelun runollisesti muutamalla lauseella: "Odotan viikkotolkulla rahoja, rasittaa, elän kuin toipilas. Tarvitsen rakastumista, mielen puhtautta."
Venäläisissä klassikoissa odottelut ja tauot ovat kirjallista pääruokaa. Jolla kulla tulee mieleen kenties eräs venäläinen merkkiteos, jossa odottelusta ei päästä koskaan asiaan, mutta jossain määrin noiden tiiliskivien ydin on nimenomaan tapahtumissa, missä ei vielä tapahdu mitään.
Sodassa ja rauhassa Tolstoi viettää aikaa päähenkilöiden pään sisällä pitkiä aikoja, mutta on mestari siinä. Jossain määrin noiden teosten venäläisen aateliston elämään ei kuulukaan mitään aktiivista, koko ajan ollaan välipäivissä ja juhlissa. Mutta se pitää osata kirjoittaa kiinnostavasti ja Leo osasi sen tehdä.
Tietysti Vilhon pitäisi valmistautua kuin toimintaelokuvassa. Niissähän otetaan tuliteriä reppuja esille ja etupäässä vedellään aseiden virittimistä ja sujutetaan veistä koteloon. Vilhokin pakkaa reppunsa ja lataa laitteet, mutta repun hihnoja ei kannata kiskoa eikä liikaa viritellä muutenkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti