Vaikkakin valmistaunut Vilho on kyseessä, niin silti sankarimme on hämmästynyt siitä, että herää ennen kahdeksaan. Vuoristossa Vilho on harvoin levänneen oloinen, vaikkakin melkein koko ajan latautunut. Mutta nyt kaikki menee aamulla helposti ja kahvien ja aamiaisen jälkeen aikaa on pyöriä olohuoneessa.
Jonkinlainen uskottavuus on Vilhon askeleessa, kun hän kulkee Seefeldin todellisen sydämen eli EuroSparin ohi. On lauantain, ja alueella on kausimarkkinat. Väkeä on paljon, määrättömän paljon, ja yllätykseksi nuorempi väki tervehtii Vilhoa rinkkoineen. Ei täällä maalikylässä normaalisti tehdä niin, mutta tulokkaita on paljon ja harmaa, parrakas ja rinkkainen Vilho voi muistuttaa jonkinlaista uskottavaa vuorimiestä kylän tuoreille ja innokkaille tulokkaille.
Pienen junamatkan jälkeen Vilhoa vituttaa Scharnitzissa. Latominen menee alusta pieleen, sillä Vilho päätyy kulttuuriraunioille....
Porta Claudia on tämän solan sotilaallisesti sulkenut portti reilun 400 vuoden takaa. Puhelimen reitti ohjaa tämän portin korkeammalla oleville linnoitusraunioille ja paikalliselle vuorikappelille. Eihän siinä mitään, mutta täältä ei vaan pääse järkevästi eteenpäin, vaan on pakko laskeutua huonoja polkuja pitkin ja melkein aloittaa alusta. Vilho laskee, että 37 minuuttia meni tavalla tai toisella pieleen alussa ja matkaa on.
Jollain tavalla kaikki on epätodellista. "Haikki" vuorelle on aivan muuta kuin karttatiedostelusta tuli mieleen, sillä täällä päästään metsään ja hyville poluille.. Satumetsässä mikään ei kestä ja vattupuskia muistuttavien pensaikkoijen läpi Vilho pääsee parempaan maastoon.
On merkillistä, miten unissa ja unelmissakin maasto aina nousee, eikä huippua näy. Miksi sitä ei näy nytkään, missä se on? Aikanaan se nousee esille tai ainakin korkeampaa kiveä. Jossain vaiheessa Vilho toteaa, miten vähempikin riittää, onhan täällä maisemia. Mikä malja on sellainen, joka on pakko juoda loppuun asti? Näkeehän sen maailman tästäkin.
Hukattuaan reitin ja ajatuksensa, Vilho on pian taas vahvoillaan ja kulkee kohti huippua. Yksinäisyys täällä polulla on läsnä, mutta mitä me olisimme ilman metsää ja kiviä. Tuleeko meistä kiveä vai ruohoa? Tuleeko metsää vai vain taivasta, lentäviä korppeja, kenties alppinaakkoja.
Vilho latoo ylöspäin, mutta varoo astumasta muurhaisten päälle. Anna minulle malja, mikä tahansa malja, sillä minun on jano ja olen hukassa.
Vilho pitää kyllä parikin taukoa, ensin metsässä ja sitten murtomaastossa. Väkeä alkaa vähitellen näkyä, ensimmäinen tunti meni täysin hiljaisuudessa, mutta vähitellen ylempänä väkeä ilmestyy huipulta jo palaamassa.
Kaksitonninen ja täältä näkyy kotiin Seefeldiin. Mutta jatketaan kivelle eikä pidetä taukoa. Satula jossa on vihreää ja mäntyjä on houkutteleva, mutta tästä on vain parisataa kärkeen. Loppu on puolittaista nelivetoa tai täyttä nelivetoa.
Ahrnspitzen "suurempi" huippu taitaa olla 2196 metriä ja siten joka tapauksessa pari hassua metriä 2200:n alle.
Huipulta näkee oikeastaan kaikki kahden viime reissun huiput. Täältä näkee hienosti myös vanhaan tuttuun Heppalaaksoon ja tietysti edelliselle huipulle ja koko Karwendeliin, ja lisäksi pitkälle Saksaan, kohti Baijerin tasaisempia maita. Se "pienempi" huippu eli Ahrnin samankorkuinen terävä hammas, näkyy täältä itse asiassa kaikkein tylyimpänä. se on tämän rosoisen kruunuharjanteen käymätön paikka kyllä Vilholle.
Huipun valokuvien ja videoiden jälkeen Vilho lähtee reilusti alemmaksi pitämään taukoa. Tällä kertaa huippu on niin pieni ja häikäisevä, että siellä on turhan yrittää syödä. Reissusta tulikin hieno, eikä vähiten sen takia, että reitti kiersi mukavasti pohjoisen puolella varjossa ja metsän suojassa tänä lämpimänä ja aurinkoisena päivänä.
Reissu alas on raskas, mutta ei mikää paha. Kerran menee täälläkin Vilho harhaan ja aikanaan tavoittaa huipulla olleen nuoren tytön metsäpolulla. Metsäpolulta kun aikanaan pääsee hiekkapolulle, Vilho lisää vauhtia ehtiäkseen varmasti junaan 1744. Hetken mennään puoliksi juosten mutta lopulta Viltsu on hyvinkin ajoissa. Tässä kylässä pitää kuitenkin varmistaa, että on radan ja joen, suurten väylien oikealla puolella - aina ei riitä se, että on "lähellä".
Alhaalla huomaa, miten lämmin päivä on ollut. Vilho istuu suoraan kakkosraiteen laiturille maahan ja juo viimeisiä juomiaan. Kovaa on ollut homma, antoisaa. Väkeä pyörii sinänsä aika autiolla asemalla, mutta kohta ovat kaikki muutkin samalla laiturilla.
Alun perin kovasta, kuumasta ja ennen kaikkea kivisestä reissusta tulikin mukavan metsäinen ja monipuolinen. Mutta Vilho alkaa aavistella, että kun sateet tästä saapuvat, ei vuorille ole enää asiaa. Eikä huomenna jaksa millään, se on selvä.
Vilho palaa 12 minuutin junamatkan Seefeldiin, kävelee hulisevan markkina-alueen halki. Asemalla on neljä nuorta humalassa ja bilevaatteissa, riehakkaina. Sitä täällä näkee sinänsä harvoin, että tämä oli ensimmäinen kerta.
Kotona maistuu olut ja eilinen lihapata on tässä vaiheessa täysin ongelmaton ja herkullinen. On kivaa katsoa parvekkeelta suoraan eteenpäin: Tuolla oltiin tänään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti