3.1 Retki sisämaahan pohjoisesta Corsoliin, Corteen ja Alérian kautta takaisin

 Jotain kovin tuttua on Vilhon askelissa tasaisesti nousevalla, savisella ja kostealla metsäpolulla. Metsä on sateen jälkeen vehreää, melkein trooppista mutta outojen puiden täyttämää. Osa rungoista on yli satavuotiaita. Maassa on lampaanpaskaa ja eilisen sateen jälkiä. Täällä luonto on hämmentävän vihreää ja elinvoimaista, läpipääsemätöntä. Ollaan syvällä Korsikan sisämaassa, etsimässä kadonneita menhir-kiviä. Susivuoret ovat seikkaileet kiemurtelevia, pieniä teitä muutaman hajanaisen Site Archéologique -kyltin perässä. Auto on kolmen auton levyisellä levikkeellä, soralla sateisen asvaltin vieressä tien mutkassa. Myöhemminkin on kylttejä mutta eksyminen ja päämäärättömyys tulee tällä maajussin metsäpolulla mieleen. 

Paikka on Corsolissa. Täällä on Santa Marian mukaan nimetty kappeli ja hiidenkivi eli menhir. Ollaan aika lailla korvessa ja vähän myös profiilissa.

Tien takana on kuitenkin kappelin raunio ja yksi ns. hiidenkivi. Näitä on etenkin saaren eteläosissa runsaasti. Täällä on luostarimaisia raunioita, jotka luonto on ottanut haltuunsa ja sitten hiidenkivi niiden edessä kasvopiirteineen.  Tuollainen hiidenkivi on kuin kivestä tehty jäätelöpuikko. Emme tiedä oikein mitään näistä esihistoriallista monumenteistä, joita on täällä varmaan saari täynnä; siitä Susivuoret muuten puhuvatkin kävellessään hiljaisessa korvessa. Täällä on koko ajan korkeuseroja, maasto on ihmiselle kulkematonta. Annikki ja Vilho käyvät vielä yhdellä "siirtolohkareella" jonka merkitystä he eivät tunne. Eestissä nämä ovat merkittäviä uhrikiviä. Mutta kuten aloitettiin: Jotain tuttua on tässä koko korpivaelluksessa.

Myöhemmin sataa ja Susivuoret syövät eväitä autossa. Hetkeä aiemmin paikan ohi on mennyt 67 lampaan lauma yhden maajussin ja kahden lammaskoiran ajamana. Paimen tulee maastoautolla ja puree savuketta. Vilho tervehtii italiaksi, mutta vaikka kohdataan, ei jutella. Sanotaan vielä sekin, että Korsikan kieli on italiaa, mutta yleensä sanat päättyvät u-kirjaimeen. Kaiken korsikan Vilho pystyy lukemaan ja ymmärtämään.

Salaatit ja energiajuoma ovat peräisin kaupasta jostain kiertomatkan varrelta. Vilhoa väsyttää, mutta näillä teillä ei ole mitään varaa olla tarkkaamaton. 

Seikkailulta palataan päätielle ja kohti Cortea. Sisämaan yliopistokaupunki on vain etappi tällä matkalla, mutta Susivuoret kuitenkin pyörähtävät kaupungin kapeilla kaduilla autollaan. 

Rengasmatka lähestyy Alériaa ja nyt alkaa olla hedelmä-, vihannes- ja viiniviljelyksiä. Toki Vilho miettii ääneen sitä, että eihän se yllätä, että monet viinitarhat ovat juuri täällä, antiikin asutuksen tuntumassa. Aléria on siis roomalaisen asutuksen pääpaikka.

Ajomatka kaartaa Alériasta takaisin kohti pohjoista ja kotia. Tässä on kuitenkin nähty kaikenlaista ja saatu sitä kuuluisaa kokonaiskuvaa saaresta, vaikka Vilholta auto vie paljon huomiota. 

Illalla pakataan, sillä nyt on maanantai ja pian kolmas yö tässä paikassa on alkamassa ja taas mennään eteenpäin. Susivuoret syövät (ja juovat) varastojaan tyhjiksi ja pistävät kuuluisia pillejä vähitellen pussiin.

2.1 Sunnuntaina kaupassa, lepoa

 Susivuoret käyvät läheisessä kaupassa, joka on sunnuntaisin muutaman tunnin auki. Muilta osin ei tehdä juuri mitään.

Lounaaksi syödään valmispizzaa huoneiston pikku-uunista ja Vilho ottaa myös pitkät päiväunet. Illalla piirretään ja tehdään vesivärejä. Jossain vaiheessa valoisalla käydään lähirannassa kääntymässä. Säähän on vielä vähän epävakaa, mutta pohjimmiltaan oikein mainio. Niin kuuma ei kuitenkaan ole, että uimaan tekisi mieli. 

Vilho ehtii juoda parvekkeella ranskalaisen luostarioluen. Täällä tuollaisen saa alle kahden euron. Juuri nuo juomat ovat Suomessa kamalissa hinnoissa. Ranskahan on olutmaa ja hyllyissä on houkuttelevasti myös belgialaisia juomia edullisesti, eikä Vilho varmasti niitä vältä kokonaan. Paikallinen Pietra-kastanjaolutkin on nyt jääkaapissa odottamassa.

Illalla juodaan kaupan perus-shamppanjaa. Katkarapuja, ranskalaisia perunoita on ruuaksi.

1.2 Korsika sateessa ja Vilhon vähemmän sähköinen auto

 Vilhon kuvaamiset Alpeilla ja suurilla järvillä menevät mönkään. Kaikkialla on pilveä, aivan loputtomasti sumua ja rannatonta usvaa. Mitään Hessenin maaseudun jälkeen ei enää näy ja lopulta Välimerelläkin vain vähän. Aurinko alkaa laskea. Sitä paitsi Vilho istuu siiven kohdalla, eikä se auta yhtään kuvaamista, vaikka varsinainen exit-paikka onkin edessä. 

Eteläisen Euroopan sadealue sivaltaa vielä Korsikaa ja koko Vilhon rakastamaa Rooman valtakuntaa.

1757 kone on maassa Bastiassa ja koneesta päästään pian. Täälläkin kävellään vain terminaaliin, sillä matka on lyhyt. Edessä on passintarkastus - jonkinlainen. Rajavartijat katsovat, että kaikilla on henkilötodistus tai passi, tiedä häntä, katsotaanko värillisiä enemmän, heitä ei kuitenkaan ole tulossa tässä kyydissä mainittavasti. 

Vilho höntyilee saapumisaulassa, joka on pieni ja sisältää siis koko lentoaseman toiminnat. Höntyilyn syy on ensiksi se, että Sixtin konttoria ei näy sisällä. Vilho kysyy asiaa puoliksi ranskaksi ja englanniksi infosta, mutta näkee samalla Sixtin värit ulkona. Siellä se on, vastaus infosta on ystävällinen ja täsmällinen. Niinpä poikkeuksellisesti käy niin, että Vilho juoksee sateeseen vuokraamolle ja ottaa auton vastaan, palaa sitten takaisin hihnalle, jossa Annikki on jo saanut laukut. Kaikkeen menee vain pieni aika, mutta homma käy helposti. Vuokraamossa Vilholle puhutaan hänen oman ranskankielisen tervehdyksensä jälkeen ranskaa, Vilho pyytää ranskaksi ystävällisesti puhumaan englantia, mutta kaikkiaan ystävällinen tyttö ei puhu juuri mitään, vaan tekee mitä pitää ja homma käy 5 minuutissa. 

Myöhemmin, Vilho ottaa auton käyttöön eli kuvaa sen eri suunnista ja sisältä. Tämä on joku hybrid-Peugeot, olisikohan nykyinen 208. Väristä ei ole tietoa, tumma lienee. Ulkona on pimeää ja sataa, eikä Vilholla ole aikaa tuollaisille yksityiskohdille. Pitää vain dokumentoida valokuvaten ja pistää säädöt kuntoon. Sitten kun kaikki on kyydissä, vihko ovilokerossa ja peilit kohdillaan, on aika mustan maantien. 

Näinpä kävi taas, että täysin varma sähköauto muuttui isommaksi hybridiksi. Vilhoa ei kiinnosta tippaakaan, autohan on ilmeisen uusi ja Viissatasta suurempi. Ehkä laukut menevät molemmat taakse, kunhan laittaa. Nyt surffataan kohti parin kilometrin päässä olevaa suurempaa kauppaa. 

Vilho ajaa väärää tietä, mutta oikeaan suuntaan. Seikkailusta huolimatta kaupalle päästään. Korsikan alkava yö on täysin pimeä, tie on musta ja vuoret synkkinä hahmoina lännessä. Osittain vuoret auttavat Vilhoa tajuamaan, että suunta on oikea, joten isommalla tiellä on helppo kääntyä oikeaan suuntaan. Pian suuri Carrefour-kauppakeskus löytyykin. Kello on vain 1906, joten aikaa ostoksille on. Vilho on tyytyväinen, vaikka onkin pimeää ja sateista. Nyt saadaan evästä, eikä loppumatka ole suuremmin ongelmallinen. Totta puhuen, parasta illassa on se, että sopusointu Annikin kanssa on säilynyt, koska Vilho on kertonut tarkkaan sen, minkälaista rauhaa hän tarvitsee auton kanssa. Arkinen rakkaus tarvitsee vain miehen joka osaa puhua, puhua hyvin.

Kaupasta lähdettyä on täysin pimeää, oikeammin on todella mustaa. Sataa sen verran, että pyyhkimet on pidettävä koko ajan töissä. Vilho ajaa hitaasti, mutta Korsikan tämä päätie on kuin silkkiä. Autokin on uusi, eikä Vilholla on pienintäkään hallintaongelmaa. Liian moni "mukavuustoiminto" on kuitenkin siirtynyt diginäytölle, eikä siinä ole mitään järkeä. Aikanaan, Vilho vaihtaa kielen englanniksi, mutta sama typeryys jatkuu mm. puhaltimien ohjailussa. Annikki auttaa, ja on tällä kertaa oikeassa. Valot autojen häikäisevät kirpeästi. Silti on erikoista, että Vilho on vahvuusalueellaan. 

Aikoinaan, nuorena, Vilho ajatteli vahvuuden kumpuavan kokemuksesta ja tehdyistä urotöistä. Nykyään Vilho on sitä mieltä, että vahvuus on jonkinlainen sekoitus, jossa on 45 % kokemusta, 45 % viimeisen puolen tunnin menestystä ja loput jonkinlaista uskoa tai kuvitelmaa. 

Auto on tosiaan Peugeotin hybrid, selvästi aiottua isompi. Automaatti. Soiva peli. Ei häiritse valtavasti ja toimii. 

Matkaa on vain pari-kolmekymmentä kilometriä. Vilho selvittää navigoinnin, portin ja parkkipaikan. Sitten asunnon ovi löytyy ja koodi avainlukkoon.  Pohjimmiltaan Vilhon agenda on saada rakas Annikki asunnolle sujuvasti. Nyt ollaan maalissa. Nykyään ei keskustella tavaroista, sillä nopsajalkainen Vilho hoitaa ne liki kaikki. Jossain parkkipaikan ja pikatien takana on metsikkö, paljon märkiä havuj, lehtiä ja sitten pieni ranta, ikuinen meri. 

Vilho kantaa kaiken lopun asuntoon ja on valmis. Ulkona tuuli puhuu, mutta sisällä on tilaa.

1.1 Frankfurtin kautta Korsikalle

 Lentoasemalle lähdetään vasta kymmenen jälkeen aamulla, ei siis mikään kiireinen aamustartti kyseessä.

Vilho menee itse asiassa edellisellä junalla, sillä hän kävelee asemalle, Annikki tulee saman matkan bussilla omia aikojaan.
Vilho ehtiikin päästä lentoasemalle, pistää matkalaukkunsa jo baggage drop -hihnalle ja odottelee sitten Annikkia. Molemmat selviävät pian laukkuhommasta. Nyt ollaan Helsinki-Vantaan suuren salin vasemmalla reunalla, sillä täällä on Luftwaffen ja SAS:in hihna, samoin heidän pienet automaattinsa, joista puskee vain pelkkä matkalaukkulappu ja sekin tuotos tulee suurempia juttelematta. Kone ei edes tarjoa paperista matkalippua. (Eikä siis kysele pommeista tai kielletyistä aineista tai muutakaan kaikenlaista kuitattavaa, mitä Finnairin sinivalkoinen tolppa vaatii).

Turvatarkastus hoituu muutamassa hassussa minuutissa. Se on pikkuinen yllätys, sillä nyt on toinen syyslomaviikko. Perheitä ja muita amatöörejä onkin kentällä, mutta mistään ruuhkasta ei ole puhettakaan sillä turvaankin pääsee sen kun kävelee. Homma käy muutenkin hyvin helposti ja nopsasti. Vilho katselee muualle kun reppu odottelee hyväksyttyjen ja hylättyjen laatikoiden risteyksessä, mutta sieltähän se paketti tulee pikaisesti kuitattuna.

Leiriytyminen tapahtuu lähelle turvatarkastusta, sillä portti 28 on hollilla ja tässä on WC, vedenottopiste ja WHSmithin kahvilakioskikin.

Susivuoret syövät sitten eväitä ja vesipulloja täytetään. Kiirettä ei ole. Annikki hakee leivonnaisen ja kahvin kioskista ja saa hyvää palvelua. Paikassa on hyvä tarjous.

Lopulta lähtö on portilta 28 ja tämäkin sujuu hyvin.

Lufthansakaan ei tarjoa enää ruokaa näillä lennoilla, mutta 0,33-vesipullot saadaan ystävällisesti. Lento on Frankfurtiin ja kyydissä on monia, jotka ovat jatkamassa eteenpäin Hessenistä. Syyslomaperheitäkin on teineineen, mutta meno on melko rauhallista. Nuorison on toki pakko räplätä kaikkea, mm. penkkejään ja niiden pöytiä jatkuvasti, joten Vilhonkin takana on ns. koko ajan toimintaa. Tosin laskeutumisen aikana takana oleva teinityttö ja Vilho ovat yhtä innoissaan näkymistä, kun taas muuta konetta eivät pellot ja pallokentät samalla tavalla hetkauta.

Hessenin yllä on isoja pumpulipilviä, mutta tummempaakin taivasta on alempana. Pellot ovat vielä vihreitä, mutta keltainen se täälläkin tulee puihin. Lento on helppo ja suhteellisen nopea. Vilho syö kaikki eväsleipänsä matkalla, koska maittaa. On sen verran opittu, ettei eväitä kannata säästää ja vettäkin on nyt riittävästi.

***
Frankfurtissa on vipinää ja A-siivessä on jatkuvasti oikeastaan ruuhkaista. Kapea, putkimainen siipi kätkee sisäänsä pieniä kauppoja, mutta myös useita leipää myyviä kahviloita - täällä sämpylät ovat vaan aika arvokkaita, helposti 7-9 euroa. Täällä on tuttuja "makkaravaunuja" eli pieniä käytävän keskellä olevia kojuja, jotka ovat kärrymäisiä. Näistä  yhdestä saa prezeleitä, toisesta Frankfurter-makkaraa ja jostain kolmannesta vielä pizzapalan oloisia paistoksia tai piirakoita. Susivuorten siirtymä portille A14 on helppo, sillä saapuminen tapahtui kohdalle A23.

Lopulta Vilho juo Dallmayr-automaatista cappuccinon hintaan 2,95 €. On myöhäistä capparille, mutta tämä onkin ainoa lounas tänään ja maitoa saa olla mukana, jos Annikkikin haluaa maistaa. Juoma on käsittämättömän hyvä, niin itse kahvi kuin maitokin ja onhan tuossa näköjään oikeita papujakin. Tämä pitääkin pistää muistiin, tuumaa Vilho. Onhan se kai jonkinlainen takuu sekin, että kenttähenkilökunta itsekin ottaa samasta koneesta sumppia. Kentällä jaetaan muuten vielä paperilehtiä ilmaiseksi, joten Annikki ottaa Das Bildtin ja Vilho FT:n viikonloppunumeron.

Kone on tullut Oslosta ja rengas pitää vaihtaa, tästä ei kuitenkaan tule kummoista katkoa. Neljän jälkeen ollaan uudessa koneessa, molemmat päivän kyydit lienevät ihan samanlaisia perusmalleja koneesta A320.

Taas päästään ilmaan. Reitti on hienosti Alppien yli ja suurille Italian järville, mutta kaikki on pilvessä! Sää on ollut Etelä-Euroopassa rankkasateista ja tuon huonon kelin hännät ovat vielä päällä. Vilholta jää mestarivalokuvat ja -videot ottamatta, sellainen hernerokkasumu on korkeudessa. 

Koneessa Vilho tajuaa sen, että kotimaiset syyslomalaiset ovat nyt jääneet taakse ja seurakunta lienee etupäässä saksalaista ja vähän sitten sieltä ja täältä. Näin muuten kiinnostavasti matkalla usein käy: Ensin suomalaista, sitten välietapin kulttuuria ja vielä lentoyhtiön tuomat piirteet ja sitten liukuminen uuteen eli paikalliskulttuuriin. Vastassa on saksalaisvuokraamo, joten nähtäväjäksi jää, miten germaaninen kokemus se on. Vuokraaminen onkin ainoa asia joka Vilhoa enemmän jännittää, sillä välillä nämä ovat kiusallisia tilanteita, kun jotain yritetään myydä, kun kaikki haluttu on jo oikeasti ostettu. Mutta katsotaan nyt. Ehkä Susivuoret saavat auton ja ehtivät kauppaankin vielä. Pieni iltapala juomineen olisi oikein mukava juttu, puhumattakaan asunnolle pääsemisestä, mutta tuon viimeisen Vilho uskoo onnistuvan, jos kaksi edeltävää rastia menee hyvin. Kunhan salkutkin saapuvat tänne kaukaiseen Ranskaan. Nyt laskeudutaan, ulkona on melkein jo pimeää.

0.1 Puuhaillen ja pohtien kohti kesälomaa

 Syksyn pimeys alkaa olla iltaisin sekä tuttua että hallitsevaa. Vilholla kuitenkin riittää puuhaa, sillä lomamatka alkaa lauantaina ja se tarkoittaa sitten sitä, että arkipäivät Susivuori viettää valmisteluiden parissa.

Marathonista pitäisi palautua ja pakata, sitten on tuttu siivousurakka ennen reissua. Suomessa eletään syyslomaviikkoa etelässä, mutta silti töissä tapahtuu tasaisesti kaikenlaista.

Loman alkaessa Vilho on ihan puhki puuhastelusta ja kaikesta jatkuvasta askartelusta. Mutta valmista syntyy joka rintamalla, mikään ei vaan tunnu riittävän. Mutta minkäs sille mahtaa, kun on tottunut saamaan asiat reilaan ennen lähtöä, niin reilaanhan ne pitää saada. Vanheneminen on tottumista tuollaisiin omiin piirteisiin ja sitten sitä, että sekaan sirotellaan edes pikkuisen kohtuullisuutta.

Parin päivän siivousurakoinnin jälkeen Vilhon kädet ovat kuivat – ensimmäistä kertaa tänä syksynä. Loman odottelussa on toki muutakin kuin käsien kuivumista. Merkillisesti kotimaan kuviot voivat nekin kyllästyttää ja nykyään kasvavassa määrin lehtien kirjoittelu, typerä otsikointi ja toistuvat, joutavat uutisaiheet. Reissaaminenhan on irtiottoa ja sitä todella tarvitaan. 

Vilhoa kismittää nyt myös vanha kuoma, matkalaukku. Eihän kassissa mitään vikaa ole, mutta aina sinne kertyy kilokaupalla tavaraa. Maallinen omaisuus muistuttaa aina paradoksaalisesti vapauden rajoista, sillä mitä kevyempi kalusto, sitä kulkevampi mieli. Hulluahan tässä kaikessa on se, että perinteisesti omaisuudella on ajateltu olevan se maaginen kyky, mikä on tarjonnut ihmiselle taloudellisesti "vapauden". Mutta ainakaan lähtökohtaisesti tavara ei tunnu olevan mikään vapauden takuutuote, päinvastoin. Mutta kyllähän kalustoa aina tarvitaan, se lienee selvä.  

Perjantaiyönä Vilho juo ykkösoluensa loppuun ja pistää niitä kuuluisia pillejä pussiin. Sellaiset 26 päivää muun puuhan ohessa ovat Susivuoret pysyneet poissa viinihyllystä ja Vilhokin vain tyytynyt toisinaan mainittuun I-oluseen. Sekin on ollut sopivaa irtiottoa ja etäisyyttä, vaikkakin punaviinin kanssa Vilholla onkin jo odotusta jälleennäkemiseen.  

Mutta kaikesta huolimatta tai mahdollisesti juuri siitä johtuen Susivuoret lähtevät kesälomalle. Pimeää ja tuulista Suomea katsoessaan Vilho toivoo samalla, että loma iskisi pitkään talvikauteen kiilaa – kauteen, joka kysyy kyllä kestämistä pohjoisen asukkailta.  

14. Tiistaitouhuja eli lepoa ja pakkausta

 Vilho yrittää nukkua pitkään. Annikki seikkailee Murnauhun Saksassa ja tekee pitkää päivää, mutta Vilho lepää ja pakkaa varusteitaan.  

Vilho tekee kävelylenkin ulkona, kuten jokaisena ns. tasamaanpäivänä. Sama seikkailu vie kauppaan. Pikkuisen muonaa ja iltaelämään skumppaa. Onpa Vilhon ostoskorissa Sparista myös shamppanjaa. 

Vaikka elämä monelta osin täällä on kallista, on isossa kuvassa matkaan liittynyt monta "säästöäkin". Ensinnäkin auton puuttuminen kalustosta pienentää kassaa hyvinkin 500-600 euroa ja nykyinen asunto saatiin puoleen hintaan varausongelmien takia (vuokraajan puolella). Nyt parempiin kuohujuomiin on varaakin näiltä osin, eikä shamppanjaakaan ole matkalla juotu niin paljon kun on uhottu. Ei sekään kyllä harmita, sillä kuumat vuoristopäivät ovat olleet ehkä toisenlaisten juomien päiviä - suurimmat janot on kuitattu hyvällä oluella.

Lopulta Annikki saapuu päiväretkeltään ja pakkaa hänkin. Telkkarissa on vielä maaotteluita ja tarjoilua riittää. 

Seefeldin seikkailu alkaa olla lopussa onnistuneesti. Susivuoret palaavat keskiviikkona Flixbussilla Müncheniin ja lentokentälle, eikä paluussa ole mitään kummempaa. 

Torstaina Vilho onkin jo töissä. Kesäloman vuoristo-osuus on nyt takana.

13. Maanantai ja Telfs

Telfs on näillä nurkilla se "no bullshit -kaupunki". Telfs on aivan muuta kuin turismin läpisyömä Seefeld. Telfsissä on vahva maahanmuuttajapopulaatio, tavallisia ihmisiä, kerrostaloja ja selvästi myös teollisuutta ja yrittämistä. On täälläkin kivaa kävelykatua ja vanhoja taloja, mutta pääpaino on elämällä ja nykyhetkellä.

Susivuoret käyvät Lidlissä ja Hoferissa (Aldi on siis Itävallassa aina Hofer). Tehdään tuliaisostoksia ja hankitaan ne ruuat, joita vielä aiotaan syödä. Toki tunnelma on haikea, mutta se kuuluu asiaan. 

Susivuorten ruokapaikan hakeminen kilpistyy siihen, että täälläkin on iltapäivällä siestaa ja aika hiljaista. Lopulta ostetaan hyvät sämpylät kahvilasta ja syödään ne pysäkillä. 

Pitää mainita, että Telfs on ainakin 300 metriä alempana kuin Seefeld ja bussimatka sinne on yhdenlaista linnanmäkeä. Upeat maisemat on tuollakin arkisella bussireissulla, jonka kunta tarjoaa matkailijalle ilmaiseksi. Telfsiä rajaa toiselta puolelta Vilholle tuttu Hohe munde aivan julmetun massiivisena, toisella puolella jokea (Inn) ja kaupunkia on samankorkuista ja vielä suurempaakin massiivia. Mutta itse kaupunki on autuaasti tasaisella jokilaaksoalueella. 

Telfs on Marktgemeinde eli lontooksi "market town". Tämä kauppakaupunkia tarkoittava termi ei tarkoita mitään kauppalaa, vaan on tämän kulttuurialueen termistöä ja kertoo alueen kauppahistoriasta. Ruotsin historiassahan meillä on vaikkapa termi "tapulikaupunki", joka kertoi, että paikka sai käydä ulkomaankauppaa. 

Kauppaa siis käydään edelleen ja kauppojen takia Susivuoretkin tuonne kulkevat. Historiaa/menneisyyttä löytyy alueella hyvinkin pronssikaudelta asti ja kaupunkielämää keskiajalta.

Telfsin-reissun päätteeksi Susivuoret ottavat Seefeldin asema-alueen legendaarisesta Hawaii-pizzeriasta mukaansa tonno-pizzan hintaan 11 euroa. Pizzapaikan väki on yhtä maahanmuuttajataustaista kuin Suomessakin ja ruoka hyvää. Sitä paitsi annos on suhteettoman edullinen tässä kalliissa kaupungissa. 

Ilta touhutaan kotona ja tutkitaan juomia ja loppuja eväitä. Sateitakin tulee, mutta Susivuoret ovat olleet niiden väistämisessä onnekkaita.