Aikanaan Susivuoret saapuvat hattuhyllylle eli Fernpassin kenties nivelkohtaan eli Fernsteiniin. Niille, jotka tuntevat Alppeja saman verran kuin Vilho eli melko heikosti, kerrotaan seuraavaa:
Kaikkialla Alpeilla kulkureitit (etelään) ovat näitä "passeja", reittejä joiden kautta päästään helposti tai ylipäätään kulkemaan jalan, norsuilla tai nykyään matkailuautoilla. Brennero eli Brenner pass on Susivuorille se merkittävä ja näitä varsinaisia reittejä - Italian Bolzanosta (ja Veronasta) kohti Itävallan Innsbruckia.
Fernpassissa päästään oikeastaan Saksasta, Zugsptizen juurelta Itävaltaan. Täällä oltiin vuoristoruuhkissa viikko sitten. Annikki jätetään tänne reiluun ysisataan tutustumaan ylängön järveen ja Vilho palaa alas Nasseen eli Nassereithiin (838 m.). Hetken pyörittyään Vilho jättää auto piskuiselle neljän euron parkkipaikalle kirkon taakse, kylän pienen lätäkön - anteeksi, järven - luo. Täällä on todella rauhallista. Parkissa on nyt kaksi autoa. Suunnaksi otetaan Wannig, vuori, jota koko "passi" kiertää ja jonka vaalea kallioseinä varjostaa tätä kylää komeana.
Lammessa on karppeja, sorsia ja kaksi muovista kyhmyjoutsenta. Sivummalla oikealla on kiipeilymaailma, paikka jossa voi kulkea vaijeriradalla tai vetää kalliokiipeilyä. Vilho latoo edemmäs hienoja polkuja, metsänrajaa sivuten ja lähellä maissipeltoa.
Vilholla on aika usein, tänäänkin, erittäin suurta epäuskoa huipulle pääsemiseen. Siis oikeastaan yhtään mihinkään pääsemiseen Vilho ei meinaa uskoa. Jokaiselle reitille lähdetään katsomaan, kokeilemaan. Tämä onkin hieno reitti, ensin kuin keskuspuiston polkuja, melkein teitä mutta maapohjalta, sitten lähdetään ysissä ylös, metsäpolulle. Sitten mennään eikä meinata, mutta Vilho on mielissään, nyt noustaan ja hienolla polulla.
Tauko pidetään 1300 metrissä, siellä on penkki ja näköalaa. Tuntuu hyvältä, ollaan vielä varjossa ja tulee kylmäkin, sopivasti. Paidassa mennään. Viestintää vaimolle, soitto Äidille.
Polku on hieno, nousee tiukasti ja aikanaan ohitetaan metsätyöt jossain 1500 metrissä, moottorisahat laulavat ja kuusta, mäntyä kaatuu. Vilho jatkaa ylemmäs pienen tiepätkän jälkeen, lieneekö 1760 m. Polku on tiukempaa ja suomalaisittain tämä on metsäpolkua, mutta kavutaan koko ajan.
Jälleen mennään aivan liian pitkään. Lieneekö jossain 2284 m kun Vilho viimein pitää tauon. Ollaan jo huipun kivikossa, valkoissa kivissä, sorassa ja vihlovan sinisessä taivaassa. Täällä on pikkuisen kylmä tuuli auringon lisäksi ja lunta siellä täällä.
Muilta osin Vilho on kuin marathonilla, jossa maali tulee hämmästyttävästi vastaan, sellaista on kun juoksee kokeneen kanssa, jonkun, joka rauhoittaa ja vie huolet pois. Huipulla tuuli on viileä ja kylmä, valo vahvaa, kauniin tinkimätöntä. Voi kun minullakin olisi joskus vahvempi kulkija vieressä, miettii Vilho. Ravitsevan tauon jälkeen on kerättävä tavaransa ja reppu kiinni, kaikki mukaan ja kohti ristihuippua.
Wannigin huippu on korkeudessa 2490 metriä ja täälläkin on pari huippua, ihan vierekkäin. Ristihuippu on pikkuisen matalampi ja viereinen valkoisen kiven pikkuharjanne aavistuksen ylempänä.
Vilho syö ja juo, viestii ja istuu istuma-alustalla, jonka Annikki muisti ottaa mukaan Itävaltaan. Ravitsemustauon jälkeen on kuvaustaukoa - puhelimella, kameralla ja videokameralla. Täältähän näkyy hienosti Zugspitze ja sen juurella olevat kolme kylää: Ehrwald, Lermoos ja Biberwier! Zugspitzen lisäksi on Sonnenspitzeä ja oikeastaan koko Mieminger-vuorijono. Lähellä ovat Biberwierin Marienbergin radat, jossa muutama vuosi sitten Susivuoret seikkailivat.
Vilho tähyilee avaruusmaisella huipulla myös kotiin päin ja jokilaaksoa pitkin kohti Innsbruckia. Hienosti näkyy moneen suuntaan kahdesta ja puolesta. Avaruusmaisen huipusta tekee se, että kaikkialla on valkoista kiveä, ollaan kuin jossain kuussa tai Marsissa kaikkien erikoisten kivimuodostelmien keskellä, eikä täälläkään ole pahemmin elämää, mitä nyt pari alppinaakkaa. Muita ihmisiä ei ole missään lähellä, Vastaan tuli muutaman rouvan partio, mutta muita ei itse huipulla näe.
Vilho lähtee alas ja sepelikeikka on sen verran kovaa laskua, että kepit on pakko ottaa molempiin käsiin. Itse asiassa Vilho tulee sauvojen kanssa sille aiemmin mainitulle pikkutielle eli jonnekin 1760 asti. Metsäpolkukin laskee niin jyrkästi, että tukea on otettava. Sitten vaan ladotaan hyvää polkua ilman keppejä vielä 900 laskumetriä ja meneehän siihenkin aikaa, mutta polku laskee koko ajan tehokkaasti.
Jossain alle 1300 m Vilho näkee ison mustan oravan, heti perään toisen pienemmän. Reissun ainoa bambi-kauris juoksee aivan alapolulla vierellä ja pomppii sitten kauemmaksi.
Lopulta kirkolla matkaa on tullut vaatimattomasti 16 km ja aikaa on mennyt 8 h 18 min. Kaikkiaan nousutyötä on 2317 metriä ja raskas on tämäkin reissu. Vilho on kyllä mielissään päästessään autolle illansuussa ja tästä on ihan kiva pikkumatka ajaa kotiinkin.
Annikkikin on ollut puuhakas ja lopulta päässyt Nassesta bussilla kävelyretkien jälkeen kotiin hyvissä ajoin. Vilho juo olutta, peseytyy ja juo lisää olutta. Annikki hyysää kivasti ja järjestää Vilholle ruokaa.
Viltsu tietää, että reissun isot rinteet on nyt käyty ja tämä täytyy hyväksyä. Matka on lyhyt eikä liikaa saa kuvitella. Kaikkeahan tässä vielä ehtii, mutta enää ei sentään mitään koko päivän reissua, mutta onhan näitä tässä muutama taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti