Herätessään 08 Vilho hämmästyttää erityisesti itsensä. Hän myös lähtee autolla kello 09 ja tässä perheessä voidaan puhua aikaisesta aamustartista.
Tschirgant 2370 metriä.
Tämä on se vuori, joka ylväänä ja melko nättinä nousee vastapäätä Susivuorten Tarrenzin-asuntoa. Emäntä vastaanotti kaksikon saapumispäivänä sunnuntaina ja muutaman perusasian esittelyyn kuului parvekkeen aukaisemin ja vuoren osoittaminen. Näitä tapauksia Susivuorilla on ollut pyramideista alkaen ja suomalaiset osaavat sanoa oikeassa kohdassa "aah, oih". Mutta siinähän se on, mahtavana laakson ja pienen joen takana toisella kantilla tätä vehreää alamaata. Olkoonkin että Susivuorten asunto on jo laaksotasoa kymmeniä metrejä korkeammalla, ehkä satakin metriä jokitasosta.
Auto viedään metsäjumppapaikan kostealle metsäparkkipaikalle ja sitten alkaa latominen metsäautotiellä.
Vilho ei ole yhtään tyytyväinen itseensä, vaan mieltä painaa moni asia, maalliset murheet. Mutta tietäähän Vilho sen, että tässä noustaa tasaisesti taivasta kohden ja on turhaa ja typerää murehtia maallisia. Sää on hyvä, on edelleen varjoa täällä metsäautotiellä ja siinähän sitä on sopivaa Via Dolorosaa Vilholle, jos murehtia haluaa. Auto lienee tasossa 836 metriä joten tänään on iso reissu edessä.
Aikansa kun näitä polkuja on tallannut, tietää että teknisesti tämä on samanlainen kuin suomalaiset metsäautotiet, tämä vain nousee suurena siksakkina ylös suurten puiden varjossa, kovan valkoisen sepelin kattamana ja jollain tavalla rajuna, kesyttömänä, vuoreen leikattuna. Hiirihaukka huutaa laakson yllä, Vilho potkii muutamaa kiveä ja miettii valitsemaansa polkua. On huono olo, vuoristossa Vilho menettää ruokahalunsa. Mutta huono olo ei ole paha ja matkaa on sekä mies kulkemassa.
Sitten jossain 1500 metrissä vastassa on muoviaita ja selvällä saksalla kyltit, että ei tartte tulla, metsätöitä elokuusta lokakuuhun, näkemiin ja hyvää jatkoa. Oikealla puussa on riistakamera. Vilho näkee murheellisena koko alppireissun valuvan santaan tai mutaan, sillä jos täältä lähtee seikkailmaan, on edessä jo toinen tappiopäivä. Paikalle tulee vaalea eläkeläismummo sähköpyörällä. Keskustelu ei sinänsä suju kummoisesti, mutta Vilho menee aidasta ohi. Nostetaan panoksia: kaikkia saatanan muoviaitoja sitä korpeen pystytetään. Repusta maskottijänis huutaa (innoissaan) että ollaan sitten rosvoretkellä! Ollaan sitten, tyhjää metsätietä ja samanlaista korpea se on tälläkin puolella aitaa.
Matka jatkuu, pientä metsätyönmerkkiä on myöhemmin ja sulkuaitaa, mutta ketään ei ole missään. Jossain vaiheessa, melko myöhään samainen aidalla tavattu mummo vetää pyörällä ohi. Kaikkiaan hiljaisella ja kilometrien pätkällä on ehkä 4-6 pyöräilijää, mutta Haiminger almilla Vilho tapaa vielä viisi lisää. Kukaan (muu) hullu ei täällä kävele mielipuolisia matkoja.
Haiminger Alm on majatalo Herran korkeudessa 1786 metriä. Täällä on krouvi ja pari huonetta majoitusta, mutta tuskin mikään on auki, ehkä joku eksynyt sielu voisi olla päädyn majoituksessa. Pihalla on pöytiä, osa pistetty vinoon eli penkin nojaamaan pöytiin. Sivummalla Vilho istuu harmaaseen pirttipöytään, miettii elämäänsä ja juo mehua ensimmäisen kerran tällä retkellä. Tauko on aika myöhään, ei tässä nyt ihan tonnia ole noustu, mutta eipä paljon puutu. Nallekarkkia naamaan ja asennetta kuntoon. Eteen aukeavat tunturit Wanning ja kauempana Zugspitzen kaverit ja vieressä havujen peitossa pieni Simmering. Tästä leikki alkaa ja lämmittelyt on tehty, mitä sitä lienee mittarissa, 7-8 kilometriä. Joskus voisi olla helpompaa hieman huonokuntoisena tämä elämä, miettii Vilho. Ei tule mieleen jäämään tähän valokuvaamaan ja niittyä ihastelemaan. Eipä vaan, se onni on tuolla niittyjen ja männikköjen yläpuolella, korkeudessa ja kivien keskellä.
Niinpä kävely jatkuu, nyt maastossa, ilman karua metsätietä ja pian saadaanb 1800 metriä digitaalisiin mittareihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti