Susivuoret lähtevät ennen kello kymmentä Ajaccion alueelta ja jättävät avaimet hassuun sähkökoteloon omalla koodillaan. Nyt poistutaan parkkipaikalta ja portistakin viimeisen kerran tällä hienolla rannalla.
Matka vie Ajaccion lentokenttää sivuten kohti Corsen kaupunkia, jossa aiemmin kaksikko jo kävi heti matkan alussa. Ajomatkassa käydään aivan mahtavissa vuoristomaisemissa. Näkymät reissulla ovat hienot mutta vähitellen valutaan tutuille alueille lähemmäksi tuttuja Bastian maisemia. Kohta huomataan, että ollaan niin lähellä lentokenttää, että täällähän on myös ensimmäisistä matkatunneista tuttu suuri Carrefour. Sinne Susivuoret ajavat ja onneksi niin tekevät, sillä Pyhäinpäivän takia kauppa on auki enää parikymmentä minuuttia. Pikaravilla Susivuoret hoitavat loppumatkan pääostokset ja palaavat autolleen. Koko omaisuus on nytkin matkassa, aivan kuin silloin kun sateessa tänne saavuttiin kauan, kauan sitten.
Asunnolle on vain muutaman kymmenen minuutin matka, joten Susivuoret nousevat saaren selkärangan yli idästä länsirannikolle. Taas mennään vuorten yli Bigugliasta ylös ja täällä pitää myös pysähtyä katsomaan maisemia ja rotkoa korkeimmasta kohdasta. Sitten laskeudutaan Alas Saint-Florentin rantakaupunkiin.
Saint-Florent on pikkuisen yläluokkainen rantakohde länsirannikolla. Korsikan pohjoisosassa on kärki, sarvi tai ehkä sormi, jonka tyvessä Italian puolella on Bastia. Saint-Florent on tuon sormen tyvessä ja suojaisessa lahdessa länsipuolella ja tästä eteenpäin ollaan sitten saaren melko kapeassa kärkiosassa, joka on vuoristoinen ja kivikkoinen.
Susivuoret hieman vetelehtivät, sillä asunnolle päästään lähinnä kello 16. Myös Florentissa pidetään pientä breikkiä, mutta sitten Vilho ajelee Patrimonioon eli vähän sisämaahan ja rinteeseen, uuden asunnon alueelle. Alkuperäisten ohjeiden perusteella rinnekylän asuntoa ei niin vaan löydetä.
Koska aikaa on vielä, Susivuoret kruisailevat rannikolle ja käyvät katsomassa yhden genovalaisen vartiotornin ja sitten evästätaukoa pidetään yhdellä uimarannalla. Kaikkialla on vahva pyhävpäivän tunnelma ja porukkaa on myös rannalla lomailemassa.
Sitten lopulta saadaan enemmän ohjeita viestimiin ja kaksikkomme päättää lähteä etsimään itse asuntoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti