Seefeldin järveltä Vilho lähtee metsäpolulle. Ollaan hiihtokaupungin laidalla, joten ei tästä tule mitään erävaellusta. Mutta polulla on aika hiljaista. Muutama germaanipariskunta, eläkepuolelta, tulee vastaan, osalla miehistä on muuten täällä vielä komeasti järjestelmäkamera. Käpytikka mekastaa mukavasti jossain ja metsä antaa suojaa auringolta.
Vilho ohittaa pari patua. Halti tulee pian eli "haltihetki", 1323 metriä, mutta mitään taukoa ei myönnetä eikä sitä anotakaan. Aina Vilho katsoo puita ja miettii mitä ne ovatkaan. Kaikki pitää opetella uudestaan, mutta täällä pyökki on miltei valtalaji lehtipuissa. Pyökit ovat kauniita puita, ja tuovat historian Vilhon mieleen. Vilho puhuu videolla usein Suur-Germanian luonnosta "satumetsinä". Nämä ovat kauniita metsiä, eivät aina niin kovasti luonnontilaisia, mutta osa meistä on lapsena kohdannut saksalaisia satuja ja Paroni von Münchhausenin seikkailuita. Siellä pyökit, kauriit, saksanhirvet ja ihmeet ovat arkipäivää.
Täällä metsä rajautuu laskettelurinteeseen, mutta yksikin puu riittää Vilholle mielikuvituksen ravinnoksi. Ja tietysti vuoret, pienetkin. Ja on ihanaa olla hetken vapaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti