Vilhon sedän jäämistöstä tarttui kellarin siivouksessa taas kouraan papereita. Vähän Vilho on niitäkin laatikoita väistellyt, sillä elämän suuri luuta pyyhkii hitaasti mutta varmasti kaikkien meidän aarteet jonnekin tuuleen ja tuhoon. Mitään suuria määriä ei menneistä polvista ole jäänyt, eikä varmaan jää meistä myöhemmistäkään.
Sedän dokumenttien joukossa on kuitenkin paperinippu, joka sattuu kuin sattuukin sijoittumaan Seefeldiin, jonne Vilhokin on pian matkassa. Tämä melkoisen epämääräinen kirjoituskokoelma olisi kadonnut jo aikoja sitten, ellei teksti olisi sedän käännös – siis ilmeisesti sedän käännös, pitää lisätä. Mutta aloittakaamme paperinipun tarkastelu ihan alusta.
Kellastuneen paperinipun kansilehdellä lukee ainostaan Veden viisaus.
Sisälehdillä kerrotaan tarkemmin, että teos on Veden viisaus eli Seefeldin ajattelijan mietteitä.
Vilho mielestä titteli tällä teoksella on oikein hieno, mutta internet-niminen paikka ei tunne kirjaa lainkaan. Vähän syvemmällä lyhyessä introssa kerrotaan, että kirjoitus on ilmeisesti Alessandro Veronalaisen käsialaa, vaikkakin todellista tekijää ei varmasti tunneta. Eipä tunne internet tätä Alessandroakaan, eikä Google epäile liioin hänen vieneen toisten tekstejä.
Johdanto esittelee teoksen seefeldiläisen munkin hämmentäväksi ajatuskokoelmaksi – teokseksi joka piti kätkeä kirkon silmiltä ja joka sittemin on kadonnut lähes tyystin jälkipolviltakin. Tästä katoamisesta Vilho on samaa mieltä, aivan kuten hänen internet-selaimensakin.
Kirjoituskoneella – muistattehan nuo hauskat, hakattavat näppäimistöt, jotka tuottivat kirjaimia mekaanisesti? – kirjoitettujen sivujen johdanto-osuuden täydentää sivu Kääntäjän alkusanat. Juuri nämä kääntäjän alkusanat ovat pitäneet tämän paperinipun poissa silppurista, sillä setähän se siellä kertoo itse kääntäneensä nivaskan saksankielisestä käännöksestä.
Vilhon mieli kapinoi ja hänen päänsä melko laaja lähdekritiikki-alue on aktivoitunut miltei kuumenemispisteeseen asti.
Siis jos kerrataan: Meillä on kourassa teos, jonka nimi on joko Veden viisaus tai Seefeldin ajattelijan mietteitä. Teoksen on kirjoittanut ehkä Alessandro Veronalainen mutta yhtä hyvin se voi olla Mustanaamion käsialaa. Alkukielestä ei ole varmuutta, ehkä munkkilatina saattaisi mennä oikein, mutta saksankielinen käännös on ilmeisesti ollut jossain, koska Vilhon setä on siitä sen pyöräyttänyt suomeksi. Selvä juttu.
Asian kruunaa vielä se, että introssaan Vilhon setä ”kiittää Neiti Gertrude Haasea saksankielisen version lainaamisesta kahdeksi ihanaksi viikoksi.”
Nykyajan ihmeistä skanneri on se, joka saa haukata sedän kellastuneen käännöksen. Vilho aikoo paneutua tähän kadonneeseen käsikirjoitukseen ihan siellä mahdollisella kirjoituspaikalla, Alppien juurella. Teoksen iskulauseet vaikuttavat vilkaisulla lähinnä teepussiviisauksilta, mutta tarkemmin luettuina jutut ovat kyllä sellaisia, että varmaan jopa Kahlil Gibranilta olisivat menneet Prinsessat väärään kurkkuun näitä tavatessa.
Niinpä Vilho lataa skannatun Veden viisauden koneelleen, valitsee sitten muutaman hyvän piirustuskynän ja paperia. Näillä eväillä Susivuori kokee olevansa kirjallis-taiteellisesti valmis matkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti