3.1 Vantaalta Varsovaan

 Susivuoret heräävät tutussa hotellihuoneessaan kello 08 ja ovat jälleen aamiaisella Clarionin pöydissä suurin piirtein 0830-0908.

Aamiainen on yhtä hyvä kuin eilenkin. Eilen? Tosiaankin eilen ja toissapäivänä, sillä tämä on kolmas kerta saapumispäivä mukaan lukien. Vilho on hieman kiusaantunut tästä vantaalla roikkumisesta. Tosiaankin on vaikea orientoitua uuteen hommattuun matkaan tämän kotimaan juoksuhiekan jälkeen. 

Tietysti Susivuoret ovat ripauksen epämukavuusalueellaan, sillä ollaan menossa valmistautumatta... Puolaan. Sillä sinne on hankittu lennot ja majoitus edellisenä iltapäivänä ja pistetty peruutukseen kaikki Amsterdamin asiat.

Vilho on sen verran rauhaton, että lentoasemalle mennään turhan aikaisin, mutta istuminen hotellihuoneessakaan ei tunnu enää sopivalta. Hotellista lähdetään joskus 0926 ja tällä kertaa ollaan liian-liian ajoissa. Torstain pitäisi olla ruuhkaisin päivä, nyt ei ole tietoakaan ruuhkista. 

Myöhemmin pieni Embraer lähtee kohti kylmää taivasta ja laskettua lentorataa. Kone on tullut Brysselistä ja se myöhästyy hieman.

 

1216 take-off

1248 maassa Varsovassa

1256 ulos koneesta

1304-11 odottelua hihnalla 

1314 laukut on saatu ja ostetaan lähimaksulla bussiliput automaatista. Liput maksavat kahdelle 2,14 €

1322 Bussi 175 lähtee kohti keskustaa. Vilho leimaa liput hujuvassa bussissa.

1406 Susivuoret ovat jo asunnossa Varsovan presidentinlinnan alueella, vanhan kaupungin tuntumassa

1438-1536 ollaan kaupassa hakemassa peruselintarvikkeita ja juomaa

Illalla Vilho tekee vielä pari kierrosta kaupungilla ja tuo kaupasta tarvittavia. Ulkona on ollut kirkas päivä ja nyt on täysi talvikeli, lunta ja pakkasta kuin Suomessakin. 

On erikoista olla yhtäkkiä Puolassa. Mukava paikkahan tämä on. Suuria valtakatuja ja siistiä on oikeastaan kaikkialla. Neuvostoaika näkyy edelleen rakennuskannassa ja jonkilaisessa tutussa hengessä, joka tuntuu samanlaiselta alkaen Latviasta tänne ja ties minne asti.  

Asunto on mukava ja tilava, siistikin ja hyvällä paikalla. Susivuoret ottava aika rauhallisesti ja yrittävät sopeutua siihen, että nyt ollaankin yhtäkkiä Varsovassa kaiken aiemman suunnittelemisen jälkeen. 

2. Straycation Vantaalla eli miten lentokentältä poiketaan kotiin aavistuksen verran eksyneenä

 Susivuoret heräävät 0815 ja edellisestä päivästä oppineena menevät aamiaiselle hyvin pian. Nimittäin 0930 alkaa aiemman perusteella siellä jo tarjoilu hiipua. Aamiainen siis 0825-0910.

Nyt saadaan kaikenlaista muonaa ja hyvääkin, väkeä on yhä paljon, mutta asteittain tuntuu meno hotellissa rauhoittuvan. Tähän aamuun ei lennosta ole kuulunut mitään uutta, joten pohdinta jää samaan tilanteeseen kuin aiemminkin. Matkalaukut ovat edelleen Finnairin takahuoneessa ja oikein mistään ei ole varmuutta.

Se kuitenkin on varmaa, että on keskiviikko ja Susivuoret lähtevät joka tapauksessa käymään kotona. Sinne painellaankin aamusta, mutta ensin Annikki käyttää Finnairin 2 x 17 euron etusetelit Alepassa. Nämä ovat jonkinlaiset lentokentän jokapaikan kupongit, joiden tarkoitus lienee taata lentopudokkaalle lounas.

1035-1100 ajellaan junalla kotinurkille. Nyt on ensimmäinen Vilhon lomapäivä ja komea talvipäivä onkin, aurinkoa, lunta ja valoa. Pakkastakin on jonkin verran. Lunta on tullut illasta ja yöstä, kaikkia aurauksia ei ole vielä tehty. 

    Taitaa olla kyllä ihan ensimmäinen kerta, kun Vilho tulee kotiin ensimmäisenä lomapäivänään. Ja tarkennetaan nyt sen verran, että ensimmäinen kerta tällä vuosituhannella  ‒  ja ylipäätään varusmiespalveluksen ulkopuolella.

Susivuoret ovat kotonaan 1125-1448. Tässä välissä päivitetään varustusta, peseydytäänkin ja syödään lounasta. Virkistetään vaatteita  ‒ sillä edelleen on se tilanne, että reissua on tehty käsimatkatavaralla ja vaikkapa samassa paidassa. Pohdinnat jatkohommista jatkuvat. Vilho käy myös pyörällä hakemassa pari vinkkupulloa paikallisesta pitkäripaisesta iltapalaksi. Läskipyörä on muuten mainio juuri tänä talvipäivänä, sillä auraamattomia kulkuväyliä on erityisesti kevyen liikenteen puolella.

Susivuorten paluu on kotoa lukien 1448-1542 kävelyn ja junailun merkeissä, hotelliin saapuminen tapahtuu 1552. Siellä on hyvin hiljaista, sen Vilho aistii heti,  ja sama huone odottaa ysikerroksessa. 

Päätettyään reissun tai loman jatko-ohjelmasta Susivuoret ovat matkatavarapalvelussa 1606-45 pyytämässä laukkujensa vapauttamista. Vielä pidetään teoreettista mahdollisuutta elossa Amsterdamista, mutta tilanne siellä ei vaikuta hyvältä, joten laukut halutaan saada taas kouraan jotta vaihtoehtojakin voisi miettiä ihan tosissaan.  Aasialainen finskin virkailija on kuitenkin avulias ja lupaa kassit tunnissa. 

Käydään jälleen kerran Alepassa juhlan kunniaksi. Vilho ottaa kahvia varten suklaata, vähän salmiakkia ihan muuten vaan ja juotavaa. Hotellin kahvipalveluita hän käyttää seuraavaksi muutaman kupillisen verran ja syö samalla juuri hankittua suklaata. Kahviautomaatti, kauramaito ja milkki ovat käytettävissä koko päivän, samoin automaatin kuuma vesi ja teepussit. Tämä masiina vaan ei ole aulassa, vaan aamiaisruokalan seinustalla. 

1735-57 Vilho on hakemassa matkalaukkuja, sillä virkailija soittaa niiden olevan valmiina. Hihnahallin takaovella odotellessa hän kuulee toisen asiakkaan,  Amsterdamista palailleen naisen tarinaa. Matka sinne ja takaisin on vienyt kolme päivää ja perillä on oltu puolitoista vuorokautta. Nyt on vielä kassi hakusessa. Hän jopa säälii KLM-yhtiötä, niin monet peruutukset ja siirrot ovat menossa. Vilho kysyy, suositteleeko hän aamulentoa Schipholiin ‒ vastauksena on hersyvä nauru.

Lopulta Vilho pääsee laukkuhihna-aulaan uudestaan, sen kupeessa takanurkassa on matkatavaraselvityskin. Virkailijaa ei näy missään, mutta luukulle mennessä Vilho näkee sivuhihnalla pari tuttua salkkua ‒ siellähän ne ovat. Vilho palaa voitokkaasti laukkujen kanssa. 

Ennen päivällistä Annikki on pistänyt vanhat suunnitelmat roskiin ja aiempi ohjelma on peruutettu. Vieläkään ei ole tietoa aamun Amsterdam-lennosta, eikä sen peruuntumisesta, mutta säätilan takia alkaa tuntua hankalalta koko vaihtoehto, kun paluustakaan ei ole varmuutta. Perjantaina on luvassa myös lisää lunta. 

Päivällinen on taas ohjelmassa 2005-2058. Tuohon tuntiin sisältyy myös käynti lähtöaulassa. Susivuorilla on uusi lento ja uudet kujeet, nyt tulostellaan laukkutarrat taas ja tarkistuskortit (Vilho on viimeinkin oppimassa suomenkielisen sanan boarding passille). Annikki vaihtaa myös rahaa. Mutta on hyvä, että dokumentit pystyy printtaamaan jo nyt, aamusta on taas yksi rasti pois ja homman saa hoitaa rauhassa. 

 Päivällisellä on väkeä ehkä neljäs-viidesosa siitä, mitä jokus ammoisina muinaisaikoina eli vuorokausi aiemmin oli. Salaatit ovat yksinkertaiset, mutta hyvät, on oliivit ja fetaakin. Pääruokana on kasvis- tai lihalasagnea. Se tietysti sopii Vilholle, mutta koneesta pudonneiden päivällisestä tulee kahden esimerkin valossa mieleen se, että pääruuat on valittu sellaisiksi, että ne sopivat myös lapsille ja vilhoille. Annikille hän toteaa, että nauravat nakit ovat tuskin kovin monen päivän päässä päivällisen ruokakierrosta. Kenties huomenna tarjolla olisi lihapyöräköitä ja falafeliä, mutta sitä Vilho ei välttämättä halua nähdä. 

Ja yöllä kaikki on niin kuin matkalla voisi kuvitella. Hotellihuone matkalaukkuineen ja vapaasti leviävineen tavaroineen. Armoton on lasin takana Suomen pimeä talvi täällä kadonneiden lentojen ja tuhlaajatyttärien majatalossa. Jossain näiden seinien tuolla puolen on jollakin armoton kiire, toinen odottaa loputtomasti ja kolmas uskoo olevansa oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Meidän toisten jalanjäljistä jää graniittiin sulavaa lunta ja pian sen pyyhkii pois ihminen tai aika. Jossain kone nousee uhmakkaasti, mutta pian vilkkuvat valot katoavat taivaaseen ja utuun.

1.3 Lentämätön hollantilainen ja suupaltti suomalainen eli iltapäivä kenttähotellissa

 Aamupäivän kääntyessä loppuu Susivuoret ovat hotellin aulassa yhä, Vilho on käynyt toistamiseen kaupassa eväitä katsomassa ja sitten on Annikin vuoro. Normalista saa ainakin edullista kosmetiikkaa tälläisen yöseikkailun tueksi. Kaikkea on reissussa mukana, mutta ennen kaikkea tavaraa on matkalaukussa, jossain tuolla lentoaseman sisuksissa. Tavarat on pakattu saatavaksi kolmen tunnin päästä, ei kolmen päivän. Mutta mitään superkriittistä ei puutu. Vähällähän nykyihminen selviää, kunhan on puhelin, siihen virtaa sekä pelimerkkejä puuron ostamiseen.

A-350 on Finnairin ratsuna sellainen kone, että siinä on suunnilleen kolmelle sadalle (300) matkustajalle jakkarat. Se joukko on nyt pyörimässä kenttähotelleissa tai hakemassa muualla uutta reittiä. Mutta muutaman suomalaisen lisäksi moni hollantilainen hinkuaa kovasti kotimaahansa, eikä tässä reitittäminen paljon auta, kun Amsterdam Schiphol ei ole saanut luutamummoja harjaamaan puuterilumia pois. 

Joten hollantilaisia kohtalontovereita on hotellinkin aulassa ja jossain vaiheessa Vilho alkaa puhua samaa sohvaa jakavalle pariskunnalle tästä päivänpolttavasta aiheesta. Tässäkin on sama kokemus kuin juoksutapahtumissa, kun jollekin uskaltaa puhua, paljastuu vierestä fiksuja ja mukavia ihmisiä. Hieman nuorempi pariskunta on Utrechtista. Lyhyesti sanottuna he eivät usko torstainkaan lennon toteutuvan. Sääennusteessa on yhä lumisadetta ja tuollainen tuppaa talvisin kuulemma pysäyttämään koko maan. Lumikalustoa ei oikein ole. Aiemmista retkistä Vilho muistaa sen, että suuressa polkupyörämaassa ei nastarenkaita fillareissa käytetä, autoissa lienee sentään jonkilaisia ympärivuotisia kitkarenkaita. Mutta mäkiä ei juuri ole, se vähentää yleensä intoa lumiketjuihin jotka puolestaan Alppien eteläpuolella ovat suosittuja. 

Hollantilaiset mainitsevat senkin, että toisinaan syksyisin pudonneet lehdet aiheuttavat rataliikenteessä ja ehkä muussakin ongelmia. Tämä ei välttämättä ole yllättävää, Suomessa taitavat lehdet olla keskimäärin vähän pienempiä. Mutta Vilho painaa mieleensä nämäkin liukkaat lehdet.

Pariskunnan kanssa puhutaan muustakin, uskonnoista, maailmantilanteesta, Venäjän uhasta ja nykyään niin yleisestä konservatiivisesta, oikeistosuuntaisesta politiikasta. Vilho on huomannut, että hollantilaiset ovat hyvin usein mutkatonta porukkaa, matkustelun maailmassa nämä ovat kuin kotonaan.

Hotellin yhdeksänteen kerrokseen päästään kello 1344 ja siellä huoneeseen 929. Näkymä on sisäpihalle, valkoisiin seiniin ja ikkunarivistöihin. Maassa on lunta, eikä taivas kaikesta huolimatta ole lentokoneita täynnä. Mitään kansainvälistä sykettä ei tänne sinänsä asialliseen ja siistiin huoneeseen asti enää kantaudu, vaan talvisen periferian tuntu: Samalla kun lentokentillä ja niiden liepeillä on usein lähtemisen dynamiikkaa, anonymiteetin tuomaa katoavien hetkien antamaa illuusiota mahdollisuuksista, on täällä seutulan reunassa paljon tuosta, mutta liikaa on tuttua, liian vähän sitä illuusiota. 

*** 

Iltapuolella Vilho nukkuu hotellin mainiossa vuoteessa pari tuntia, peseytyy sitten perusteellisesti ja Annikki tekee oman kaupparetkensä Alepaan. 

Kello 20 mennään päivälliselle. Samoin tekevät muutkin lennoilta lempatut, siis suunnilleen samaan aikaan. Pian kahdeksan jälkeen aamiaissalin jonoissa alkaa olla jo aika rauhallista. Itse sali on jaettu tilauspuoleen ja sitten peruuntuneiden päivälliseen. Peruutuspuolella on noutopöytä, jossa on asiallinen salaattipuoli ja sangen vaatimaton pääruoka, joka tarjoaa jonkinlaisia kasviskroketteja tai sitten kalapuikkoja ja muusia. Luitte oikein, kalauikkoja. Vilho ei ole ronkeli ruuan suhteen, joten vatsa tulee täyteen. Mutta sinänsä ateria on kuin jostain toisesta ulottuvuudesta kurpitsapikkelsseineen. Vaihtoehtoja on vähän - Suomessahan on usein kala/kasvis/lihavaihtoehto, nyt mennään kahdella. Ajatus hakeutuu vääjämättä jakonarun toiselle puolelle ja pohtimaan a la carte -tarjontaan.  Saattaa olla, että nälkä ajaisi  tästä ravintolasta jonnekin muualle ropoja kuluttamaan. 

Päivä on ollut suhteellisen pitkä jo siinä vaiheessa, kun Susivuoret palaavat huoneeseensa yhdeksän maissa. Ruuan jälkeen on tehty pieni kierros "pihassa" eli samaisessa sata kertaa mainitussa tuloaulassa, kutsutaan sitä vaikka Alepan esikartanoksi. 

Yön saapuessa Vilho juo olutta ja kirjoittelee juttujaan. Sanottavaa löytyy näemmä kansainvälisen alueen kotinurkastakin. 

1.2 Koneesta kenttähotelliin tai ainakin aamiaiselle

 Poikkeuksellisesti Vilho ei puuduta nyt lukijoita kaikilla yksityiskohdilla peruutus-episodista. Joka tapauksessa pian selviää, että korvaavaa lentoa ei ole tänään tarjolla eikä toisaalta kannata odottaa matkatavaroita, etenkin jos toivo uudesta, korvaavasta lennosta elää. Pakaasit ohjataan uudelle lennolle, perikatoon tai unholaan. 

Hyvin nopeasti tulee ohjaus hotelliin ja sen Annikki hoitaa. Susivuoret tekevät pikaiskun lentokentän keitaaseen eli Alepaan. Jotain juotavaa ja evästä napataan mukaan ja jatketaan hotelliin, joka on samassa tilassa kuin lähtöaulan julkinen alakerta. Tällä hotellireissulla pysytään siis sisätiloissa.

Sen verran nopeaa on toiminta, että 0915-45 Susivuoret ovat hotellin aamiaisella. Näin aamuvarhaisella ei mitään huoneita ole tarjolla, mutta ystävällinen respa sallii aamiaiselle siirtymisen.

Hotellissa aamiainen on lentokenttämäiseen tapaan 0400-0930 joten jäljellä ei ole enää juuri mitään, mutta Susivuoret ehtivät kaapia sopivasti silti syötävää ja nyt saa Vilhokin aamukahvinsa. 

Tunnelma on kerrassaan outo. Ollaan yhtäkkiä vantaalaisessa lentokenttähotellissa, paikassa jossa ei tunnu olevan yhtään suomalaista työntekijää ja moni vielä vaikuttaa kokonaan vieraskieliseltä. Totta kai yleisökattauskin on kansainvälinen. Ei tässä nyt oikein olla ulkomailla, mutta ei tämä ihan Suomeltakaan vaikuta, vaan joltain kansainväliseltä välietapilta jossain rajojen välisessä maailmassa.

Aamiaisen jälkeen siirrytään leirittämään muiden cancelloitujen matkalaisten kanssa hotellin aulatiloihin. Täällä onkin aika paljon aulapaikkoja ja erilaisia istumasoppeja. Näille on varmasti käyttöä lähes jatkuvasti, ainakin kello 12-15, jolloin vanhat asukkaat ovat poistuneet ja huoneita vielä siivotaan. Sanotaan se nyt suoraan, vaikka hotelli on ehkä hienokin, on tämä selvästi reitiltään eksyneiden lentomatkailijoiden sijoituspaikka ennen mahdollista seuraavaa koneeseen nousua. Kenties joukossa on joku vapaaehtoinenkin reitinvaihtaja, mutta massa lienee Finnairin sponsoroimana pakollisella jäähyllä. 

Istutaan sohvilla ja odotellaan, välillä Vilho käy kävelyllä. Kävely suoritetaan tuossa mainitussa julkisessa puolessa lentokenttää, jota voidaan kutsua tuloaulaksi, sillä toisesta nurkasta purkautuvat saapuvat matkalaiset ja toisessa reunassa lähtijät nousevat kerroksen verran check-in -alueelle. Alhaalla ovat alueen ruokapaikat, Alepa, Normal, R-kioski, Burger King, Forex ja muut sivistyksen kulmakivet. Vilhon miettiessä iltakaljaostoksia Alepasta, puhelin kertoo ties kuinka monennen tilannepäivityksen. Nyt lento on siirretty samalla kattauksella torstaiaamuun. Se on siis  uusi reititys, ei sen enempää. Se tarkoittaa kahta hotelliyötä Vantaalla ja muutamia ruokaetuja. Mutta itse matkan kannalta se ei välttämättä tarkoita mitään sen enempää. Mutta kun seikkailu on mennyt erikoiseksi, niin sitä se sitten on ja ne kortit katsotaan pitkälle tahi loppuun asti.

1.1 Vantaalla matka katkeaa

 Kerrankin Vilho heräilee oikein aikaisin. On matkapäivä ja Loppiainen, kello on vasta 0430. Susivuorten aamutoimet ovat melko rauhalliset mutta paljon niitä ei ole. Tähän aikaan ei kannata ryhtyä pahemmin syömään mitään, harvemmin mikään maistuu. Kaikki valmistelut puolestaan ovat ihan huipussaan, joten aamuksi ei ole jäänyt yhtään mitään ylimääräistä.

Ulkona ollaan matkatavaroiden kanssa 0509 ja nyt on runsaasti aikaa kävellä asemalle. Ulkona on sinänsä komea ja kirkas, tyyni talviyö, jota sävyttää kuitenkin jostain tuleva pieni utuisuus. Pakkasta saattaa olla -10 astetta.

Matka lentokentälle sujuu hyvin ja oletetusti. Perillä ollaan 0621 ja hyvin pian on laukut jätetty ja siirrytty turvatarkastukseen. Täällä on ruuhkaa eli väkeä on paljon, mutta jono vetää kyllä hyvin. Tarkastuksessa menee poikkeuksellisesti jopa 30 minuuttia, mutta siitähän on valtaosa jonottelua ja sitten hieman kassien odottamista. Suuri osa käsimatkatavaroista menee lisätarkastukseen, joten homma on siltäkin osin hieman hidasta.

Kentällä rutiinit ovat tuttuja ja homma helppoa. 0726 ollaan portilla ja tasan kello 8 itse koneessa, suuressa Finnairin A-350 -Airbusissa.

Sitten tapahtuu jotain uutta Vilhon matkahommissa: Lento peruutetaan porukan jo ollessa koneessa ja boarding completed -tilanteessa. 

Syynä peruutukseen on se, että Amsterdamista saatu "slotti" saapuvalle koneelle on peruuntunut ja Finnair ei saa lähtölupaa kohti Schipolia.  

Susivuoret ovat tyrmistyneitä, mutta ottavat muuten homman melko rauhallisesti. Asiassa kismittää ehkä eniten se, että peruutus tuntuu uskomattomalta näin myöhäisessä vaiheessa. Vilho jurppii hieman se, että lentomatkan ehkä tylsin osuus on ehditty turha jo hoitaa, odottelu ja koneeseen lastautuminen.

Fakta on kuitenkin se, että Amsterdamissa on jonkin verran lunta, eikä siellä tule lentokenttähommista mitään. Itse asiassa niin rataliikenne kuin moni muukin homma tuntuu siellä nyt takkuavan ja tästä saadaan koko ajan lisää tietoa, myöhemmin myös hollantilaisilta matkailijoilta. Vähän puhutaan siitä, että meinaa koko maa pysähtyä melko pienen lumimäärän takia.

Siis kello 0800 koneessa ja 0837 pois koneesta. Pienen hapuilun jälkeen ryhdyään varasuunnitelman tekoon ja toteuttamiseen. On edelleen aamu.

0. Puukengät pakkasessa eli pientä takellusta tammikuun matkassa

 Susivuorten vakaa tarkoitus on lähteä nuohoamaan Amsterdamin taidemuseoita tammikuun talvikeleillä, tarkemmin ottaen Loppiaisena. Suomessa on alkanut se oikea talvi, pakkaslukemia, purevaa tuulta ja luntakin on etelää myöten. 

Mutta onpahan siellä kuuluisassa Keski-Euroopassakin keliä. Myrsky kantaa nimeä Anna ja se on aloittanut vaikutuksensa sopivasti 1.1.2026 eli meidän aikalaisten mielessä viime torstaina. Anna on pistänyt ongelmiin myös Alankomaiden suurimman lentokentän Schipolin. Tätä on talvimatkailua, lunta tulee yllättäen vääriin paikkoihin kovan tuulen kaverina.

Susivuorten lento Loppiasaattoillasta on peruttu. Tuo maanantain matka perutaan jo sunnuntaina iltapäivällä ja Susivuoret ovat hetken epätoivoisia. Onneksi Annikki on aktiivinen ja tilalle saadaan korvaava kyyti seuraavaan aamuun eli Loppiaispäivään. Laukut on jo pakattu ja tunnelma tosiaan on odottava, jännittynytkin uusien mahdollisten muutosten tähden. 

Hulluinta tässä on se, että Joulun ja Uuden vuoden rikkonaisten viikkojen jälkeen tuntuu siltä, että tarvitsee lomaa. Vapaapäiviä on ollut paljon ja välissä melkoisen tehottomia tai hiljaisia työpäiviä. On vaikeaa pysyä kärryillä viikonpäivistä, on kuin viikoissa olisi useampi perjantai ja monta maanantaita. 

Vilho kaipaa myös hyppäämistä pois arjen nurkista, samasta talvisesta rutiinista työn, kaupan, kuntosalin ja äitimuorin muodostamasta peruskuvioista, kuviosta jossa ajetaan paljon polkupyörällä pimeässä ja kylmässä, ja jossa päivänvaloa on turha odottaa aamuisin herättelemään hellästi.

Lievästi epävarmassa tilanteessa Susivuoret odottavat Loppiaspäivän koittamista ja matkaansa. Edessä on hyvin aikainen herätys ja Vilhollakin takanaan se yhden päivän työviikko. Loppiaisen takia tämän viikon maanantai ja "perjantai" ovat sitten sama päivä. 

300. Vielä niistä nuudeleista eli Tokion todella lyhyt tilinpäätös

Vilhon tietokone simahti Tokiossa ja jo pelkästään se kismitti Viltsua niin paljon, että kirjoittamiset jäivät ja myös teksteihin palaaminen.

 

Mutta Japani innosti Vilhoa!

Alkumatka oli hyvin tunnusteleva ja Vilho tunnusteli erityisesti kotialueensa kauppojen tarjontaa ja maisteli erilaisia bentoja ja juomia. 

Vähitellen Vilho laajensi kulkuaan Tokion keskustaan ja teki isoja lenkkejä valtavan kaupungin eri alueilla. Usein hän ajoi metrolla keskustaan ja käveli ratavartta myötäillen takaisin päin, näin pysyen pääsuunnassa ja kulkuvälineen tuntumassa.

Loppumatka oli Vilholle tavallisten ruokapaikkojen juhlaa. Hän innostui automaattipaikoista, joissa tilattiin ja maksettiin koneeseen. Niissä sulkeutunut ja säikkyy suomalainen sai rauhassa miettiä annoksensa ja koko tilausrituaalin.  Palvelu oli kaikkialla huikean hyvää ja todella nopeaa. Jokainen ruoka-annos oli mielenkiintoinen ja inspiroiva.

Japanissa ei juomia pahemmin tilailtu: Lasi kylmää vettä tuodaan asiakkaalle pöytään ja samalla otetaan tilausliuska, ellei koko homma ole sähköinen. Vettä saa lisää automaatista tai kannuista ja se on hyvää. Joskus Vilho tilasi oluen, se tuotiin kivassa kolpakossa, jossa kylmää juomaa peitti hyvin pehmeä ja tiivis vaahto. 

Pian Vilho huomasi, että ravintoloissa oli usein mahdollista saada kombo, jossa pääruuan kaverina oli misokeitto ja pieni salaatti, usein näiden lisääminen maksoi suunnilleen euron. Vilho pääsi nuudeliruokien lisäksi misokeiton maailmaan ja se jos jokin on perijapanilaista. Keitoissa oli yhteisiä piirteitä, mutta kaksi perus-misoakaan ei ollut koskaan täysin samanlaista.

Ruuat olivat hyvin edullisia ja aina hyviä. Kulkiessaan Vilho söi lounaan helposti alle kahdeksan euron. Kilpailu kaupungissa oli sitä tasoa, että huonoja paikkoja ei ollut, eikä hitaita. Eikä aavistustakaan mistään epäystävällisyydestä tai heikosta palvelusta, päinvastoin.

Vilho keräsi myös rakastamiaan kyniä parista kaupasta, hankki Mitsubishin kuuluisia lyijykyniä ja useita sivellinkyniä. Lopulta isommasta kaupasta löytyi hieno Santoku-veitsi ja velipojalle tuliaiseksi pienempi keittiöveitsi. 

Annikilla oli paljon omaa ohjelma, mutta yhteistä oli viihtyminen ja Japani-innostuksen jatkuva kasvaminen. Kotomaassa Vilho hössötti nuudeleistaan ja puoli työpaikkaa piti häntä varmaan hulluna, kun nuudeleista kotimaassa tulee mieleen vain euron pussinuudelit. Useimmin Vilhon annokset olivat pohjimmiltaan tuorepastaa, keitetty täydellisesti ja mahtavassa liemessä, hyvien höysteiden kera. Kaikkiaan koko japanilaisen ruuan tuntemus ja ymmärrys meni Vilhon osalta kokonaan uusiksi.

Mutta matkoilla sattuu ja nyt päivitykseen meni sankarimme tietokone. Vilho sentään saatiin takaisin yhtenä kappaleena, vaikka Pohjoisnavallakin käytiin kahdesti pitkän lennon kulkiessa pohjoista reittiä.

Vilho on kuitenkin taas lähdössä, joten nyt Japanista ei enempää. Joku toinen saattaisi laittaa kuvan Tokion torneista tai kenties temppeleistä. Vilhon valinta osuu tietysti suoraan ruokapöytään. 

Sayonara!