Lomalla Alpeilla Vilho on yleensä melkoisen ahdistunut. Vuorilla on vaatimuksensa ja sitten on vielä leirin korkeus. Upeiden vuorten juuressa Vilho haluaa poluille ja korkeuteen, tekemään arkisia urotöitä ja kulkemaan paita hiessä pariin tonniin. Leirin korkeus tekee sen, että Vilho menettää ruokahalunsa ja on puoliksi merisairas. Emme puhu tässä yhteydessä vuoristotaudista, mutta sekin on Vilholle tuttu. Helsinkiläinen maakrapu kun elää 30 metrissä, niin lähellä tonnia elämä on toisenlaista.
Siten Vilhon on huono olo ja päivä toisensa jälkeen hän löytää itsensä itävaltalaiselta vuoripolulta. Vihreä reppu on kuitenkin kevyt kantaa ja mieshän jaksaa, jokainen polku vie ylöspäin eikä kysellä tuntemuksia tai kuntoa.
Myöhemmin, Vilho käy vain tonnissa katsomassa suurta rotkoa. Siellä käy ilmi roomalaisten nimi paikalle, torrens. Kahdesta lähteestä tänne alueelle syytää juomavettä, erinomaista ja vähän kalkkista ja pehmeää vettä miljoonia litroja muutaman kunnan tarpeisiin.
Rotkon päälle pääsee, nelisenkymmentä metriä alempana vesi pauhaa kivien lomassa syvällä solassa. Vilho on vähän eksynyt ja kulkee mitä kulkee.
On vaikea olla, hukattu vuoristopäivä, päivä jolloin aurinko on korkealla paikallan ja pilvet kurissa. Ympärillä on itävaltalainen hyvinvointi ja kauniit talot taivas on tuossa vuorten jälkeen seuraavana. Kuusitiaisia on runsaasti puissa, on kuuma ja Vilho viettää loppupäivän terassilla juopotellen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti