Take-off on tosiaan viittä vaille seitsemän illalla ja tällä idän reitillä suuntana on syksyisenä maanantaina pohjoinen. Naapurimme Venäjä on purkamassa Ukrainan natsihallintoa ja tämä erikoisoperaatio on kestänyt nyt vuosia koko muu järkevä maailma on armaan naapurimme toimia vastaan. Menossa on kuuma sota Ukrainassa, mutta koko länsimaailma on Venäjää vastaan sodassa, jonka lämpötila on sama kuin kasvihuoneessa. Kaikkea muuta tehdään, mutta ei avata suoraa tulta vielä. Niinpä tämänkin lennokin itäturistit suuntaavat lähinnä huippuvuorille, lähes viivasuoraan pohjoiseen. Jos reissusta selviäisi rauhantilanteessa vajaalla 8000 kilometrillä, on tänään mittarissa 11 116 kilometriä ja lentoaikaa 13 tuntia 8 minuuttia, noin osapuilleen. Venäjän ilmatila on suljettu ja niin on monen muunkin maan ilmatila venäläisiltä. Venäjä on kierrettävä, itään kun mielii ja miksei mielisi. Susivuoret ovat matkalla Tokion Hanedan lentokentälle.
Barentsin meren yllä on aikaa ihmetellä sekä lentokarttoja että kamerakuvia, jotka molemmat tarjoillaan koneen viihdekeskuksesta eli edessä seisovalta näytöltä. Novaja Zemlja on muuten melkoinen saari, se jää reitin itäpuolelle kun mennään kohti huippuvuoria. Ovat kylllä Huippuvuoretkin etäällä kaikesta, siinä kuuluisassa pohjoisessa yksinäisyydessä, tavallaan Grönlannin kupeessa mutta todellisuudessa jossain Jäämeren keskellä. Matka jatkuu pohjoisnavalle ja täällä on pelkkää jäätä, vähän näkyy kameroista mutta paikoin on mahtavia railoja, kylmää erämaata. Kone kulkee aika lailla reilussa 11 kilometrissä, sitten myöhemmin korkeudessa 12 192 metriä.
Finnair tarjoaa aika pian päivällisen, Annikki ottaa kanaa, Vilho lihapullia. Ruoka on hyvää ja antaa askarreltavaa. Saadaan mehuja ja limsaa, Vilho ottaa mustikkamehun ja tölkkikolan, yhden alkoholijuoman osuus hoidetaan espanjalaisella punaviinipiccololla, Annikki saa ranskalaisen Sauvignon Blancin Gascoignesta. Ihmisten monitoreissa pyörii elokuvia, jonkinlainen visuaalinen kakofonia on tarjolla, kun katselee koneessa menosuuntaan. Vilho katsoo Dunkirk-elokuvan ilman kuulokkeita, sillä lentomelu on sen verran rankkaa, että luureja saisi pitää melkoisen kovalla. Tekstityksen saa englanniksi, joten leffa on hyvin katsottavissa.
Lentokoneen lämpötila on sopiva, eikä olo ole muutenkaan vaikea. Mutta istumista on rankasti edessä ja edessä ovat myös pienet iltapesut ja aamutoimet koneen vessassa. Sopeutumisestahan tässä jo puhuttiin ja sitä oppia pitää näissäkin soveltaa.
Loputon lento katkeaa yöllä pieniksi hetkeksi nukkumalla. Vilho ei koe nukkuneensa lainkaan, mutta Annikki on toista mieltä. Vilho on välillä koneen filtti silmillään kuin koulunäytelmän kivi konsanaan.
On hullua elää kahdessa tai oikeastaan puolessa toista kellonajassa. Ranteessa on Suomen aika, sen mukaan miettii nukkumisen ja heräämisen, mutta Vilho torkkuessa kello 01 kotimaan aikaa, Japanissa on jo aamuseitsemän. Tämä erikoisuus saa tavallaan kruununsa silloin, kun aamiainen tarjoillaan. Päivän avausateria on 0530 ja Vilho ajattelee viimeinkin Japanin ja nimenomaan Tokion aikaa: perillä kello on 1130. Aamiainen on suomalaisittain kovin varhainen, japanilaisittain se osuu lähes lounasaikaan. Mutta kaiken sanelee se, että laskeutumiseen on enää pari tuntia ja sen mukaan mennään.
Kone laskeutuu Tokio-Hanedaan 1354 ja matkaa on tullut se reilut 11 tuhatta kilometriä ja istumista on ollut 13 h 10 minuuttia. Pilviä on Honsunkin yllä ja aiempi matka menee melkein kokonaan merellä, joten vähän on nähty kamerakuvista. Kaunistahan maassa on, melko harmaata kuitenkin. Edessä on kiinnostavia maahansaapumisrituaaleja, mutta nyt itse lento alkaa olla voittoisasti hoidettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti