20. Pakkauspäivä Vilnassa ja bussitiedustelua – välähdys vapunviettoakin

 Vappuaatto. Vilho herää aamuvarhaisella siihen, että joku kyvytön, idioottimainen amerikkalaispariskunta yrittää ajaa autoa pois sisäkadun parkkipaikasta. Moottori päristää sisäpihalla ja kamalan rumalla aksentilla puhuva kaksikko käy ilmeisesti ratissa vuorotellen. Tämän sulomusiikin täydentää jatkuavasti haukkuva koira, joka kenties lienee pariskunnan oma tai Vilhon tavoin kyllästynyt naapurikoira, mutta muuten tätä rouskutusta ei ole kuullut. 

    Puolen tunnin parkkiepisodin jälkeen Vilho nukkuu taas autuaasti ja nyt pitkään. Kansainvälinen kindergaarten ei tunnu toimivan lauantaina, joten ihanat kiljuvat riiviöt ovat vanhempien ilona ja desibelit kulmilla ovat pienempiä. 

Vilho lähtee korttelin päähän taas capparille heti kun saa itsensä julkiseen kuntoon. Hymyilevät tytöt pyörättävät taas upean cappuccinon ja Vilho menee ikkunapaikalle nauttimaan kahviaan. 

    Pian ohi kulkee marssiva munkkiveljestö ja he vievät kulkueessa kakkua. Perässä tulee etupäässä naisvaltainen, siis babuska-joukko, kulkueena kohti viereistä ortodoksikirkkoa. Asiat ovat sillä tolalla, että paikallisen patriarkaatin pääsiäinen on tänään – toisin sanoen, meidän muiden vappuaattona. Vappu sen sijaan ei juuri missään näy erityisesti.

 

Vilho käy kauppahallin suunnalla Maxima-marketissa ja ostaa tuomisia, matkaeväitä ja pakkausmuonia. Tänään ei lähdetä ravintolaan, vaan pakataan kotona, pannaan tupaa kuntoon ja otetaan Annikin kanssa vapun videopuhelua. Siksi Vilho katsoo illaksi pari valmispiirakkaa, paikallista mahtavaa kaalisalaattia ja varalle liettualaisen firman nuudelipurkin.

Vilhon päiväohjelmaan kuuluu myös pitkä kävely tiedustelemaan bussipysäkkiä huomiselle, sillä Susivuori haluaa olla täysin varma siitä, että oikea pysäkki todella löytyy vappupäivänä laukun kanssa ravatessa. Samalla reissulla tutuksi tulee IKI-supermarket, josta Vilho nappaa vielä laukkuunsa ukrainalaisen hunaja-pippurivodkapullon tuomiseksi.

Pakkauksen ja kävelyiden kanssa askeleita kertyy taas valtavasti, taitaa olla toiseksi kovin päivälukema. Pirtissä kun kulkee edestakaisin maailman ja matkalaukun väliä, askeleita tulee kuin itsestään sisätiloissakin. 

Vapun viettoon kuuluu videopuhelu kotiin ja kuovuviiniä. Vilho on saanut kaiken hyvälle tolalle ja matka alkaa olla pääosiltaan paketissa.

19, Vilho-Suomi: Matkailijan sanaston täydennysosa (osta myös perusosat)

 Ensyklopedian sanasto-osuus on saanut hiljattain muutaman täydentävän "Entryn". 

Tässä parhaimmat tärpit:

J

Järkevin = Järkevin tarkoittaa Vilhon kielellä milloin mitäkin. Vilho-kieli muistuttaa tässä suhteessa paljon klassista japania, jossa kirjoitusmerkkien taakse kätkeytyy monia, osittain ristiriitaisia merkityksiä. "Järkevin" tarkoittaa joissakin tilanteissa järkevintä, toisissa tilanteissa hyvin artikuloitua mutta täysin idioottimaista ratkaisua, josta on tolkku kaukana. Harvinaisissa tilanteissa järkevin tarkoittaa samaa kuin perussuomessa, kuten esim. ilmaisuissa "järkevintä olisi varmaan pyytää apua" tai "olisiko järkevin ratkaisu, jos sinä päättäisit". Nämä ovat kuitenkin harvinaisia ilmaisuja. Yleensä "järkevin"-sana  johtaa mittavaa lihastyöhön ja määrättömään rasitukseen.

K

Kautta = Kautta viittaa kulkureittiin, joka on aina pitkä ja taatusti vaivalloinen, mutta ei välttämättä kulje sen paikan luota mikä lauseessa tuota sanaa seuraa. Jos sanaan "kautta" on yhdistettu  verbi "poiketa", kannattaa ehdottomasti kieltäytyä yhteistyöstä Vilhon kanssa ja alkaa kirkua silmittömästi. Aikoinaan luultiin, että "kautta" tarkoittaa vilhoksi samaa kuin "kauaksi". Ymmärrettävä mielleyhtymä, mutta kielitieteellisesti pitämätön.

Kotiin = Usein iltapäivällä, illalla tai hämärän laskeutuessa esitetty ilmaus, joka sisältää vielä 6-14 kilometriä siirtymää kohti silloista asuinpaikkaa. Jos alussa on fraasi "pääsis perkules jo - - " tilanne on sama mutta kilometrimäärät ovat 21-42.

Kukkula = mikä tahansa mäki, vuoristo tai muu ylipääsemätön este, joka on viimeksi ylitetty Hannibalin toimesta (norsujen auttamana). Pikku kukkula puolestaan on sukulaiskäsite, mutta sellaisen kohteen edessä Hannibal kääntyisi kannoillaan ja E. Hillary saisi paniikkihäriön.

R

Reitti = Satelliittien kuvantama reitti Vilhon kulkemasta matkasta. Ei liity mitenkään suunnitelmaan tai tavoitteeseen. Yleensä osaa reitistä  kukaan ei ole kulkenut aiemmin, eikä kulje jatkossakaan. Reitti välttelee julkista liikennettä, pääteitä, tunnistettua polkuja sekä muita yleisesti hyväksyttyjä siirtymäreittejä tai keinoja. Ei voida suositella kenellekään. Säävaraus (säävaraus ei päde huonolla säällä).

18. Hautausmaa-alueella itään päin isoa jokea

 Vilho kulkee Nerisin rantaa itään ja on lopulta suurella hautausmaa-alueella. Tänään ei oikein mikään toimi ihan nappiinsa ja aamukin oli takkuisa. Vilhon tavoittelema laajempi puistoalue olikin vielä idempänä, mutta minkäs teet.      

    Vilho on Vilnan suurella hautauskappelilla. Kappeli on harhaanjohtava termi, sillä paikka muistuttaa tuotantolaitosta, jonka sivuikkunan risti on ainoa, mikä tuo mieleen siunauskappelin. Seutu on hiljainen, taampana on asutusta, mutta kukkulat ovat miltei pahaenteisen hiljaisia. 

    Kappelista eteenpäin on muistomerkki juutalaiselle hautausmaalle – kaupungin toiselle sellaiselle. Neuvostoväki tuhosi hautausmaan 1960-luvulla ja jäljellä on vain muutama kivi. Tien toisella puolella on aika lohduton parkkialuemainen tontti, jossa on hautakivien (ehkä) kaivettuja jäänteitä kasassa kivipinoina.

Vilho pyörii alueella, eikä viime kädessä pääse oikein pidemmälle. Kierroksen saldona on hyvä kuva ikkunakissasta ja jonkin verran ajatuksia. Myöhemmin Vilho näkee närhen, kenties sen pesän ja jälleen mustapääkertun. 

    Edessä on vaeltaminen takaisin kotiin ja siinäkin on omat seikkailunsa. Hieman oikaistessaan muutaman puisto/piha-alueen kautta Vilho päätyy jonkinlaisen taideoppilaitoksen takapihalle ja sitten seiniä pitkin löytyy kuitenkin se katu ja ajoreitti. Viime reitillä huomaamattoman trespassauksen pääsee kuitenkin todistamaan nuori nainen, joka astuu jostain tyhjänoloisen kompleksin terassiovesta tupakalle ulos. Hän tervehtii, Vilho kakoo nolona päiväätä ja luulee hetken nähneensä Françoise Hardyn.

    Täältä järkevin reitti on kotiin on kolmen ristin kukkulan kautta – mutta lukija varmaan ymmärtää, että  sekä "järkevin" että "reitti"  ja sana "kautta" kannattaa katsoa vilho-suomi -sanakirjasta. Katso myös kukkula  ja kotiin.

17. Asioita joita et tiennyt Liettuasta, etkä osannut kysyä etkä välttämättä usko nytkään

 Viikon aikana Vilho on huomioinut Vilnaa kahlatessaan asioita paikallisesta elämästä ja tässä on niistä muutama esiin nostettuna, ilman järjestystä, ilman arvolatauksia:

1. Vilna on kansainvälinen, oikeasti eurooppalainen ja turistikaupunki – mutta ei multietninen.

Kansainvälisyys ei tietenkään ole mitään erikoista, mutta hämmentävää on se, minkälainen kielten sekamelska vanha kaupunki on, toki englanti, amerikka,  saksa, venäjä, ukraina hallitsevat, mutta täällä kuulee ruotsia, tanskaa, hollantia ja ties mitä. Suomea kuulee itse asiassa näin keväällä todella, todella vähän. Mutta Vilnassa ei käytännössä ole mustia, ei romanialaisia eikä aasialaisporukoita. Viikon aikana mustia on näkynyt kenties kourallinen, hekin turisteja. Enemmän heitä näkee Suomessa yhdellä kauppareissulla kuin viikossa täällä.

2. Kaupoissa liettualaistuotteet on merkitty lipulla, niin monien muidenkin maiden tuotteet

Erinomainen tapa artikuloida se, mitkä ovat paikallisia tuotteita, mitkä monikansallisia tai tunnistamattomia. Pinnat himaan Rimi-ketjulle ja muillekin Liettuan kaupoille. Juuri tätä me tyhmät turistit tarvitsemme ja Vilhokin vaihtoi oitis herkkukurkkunsa vähän kalliimpiin ja paljon parempiin liettualaisiin, kun hyllyn hintalappu kertoi hinnan lisäksi alkuperämaan. Niinpä Vilho pääsi ihailemaan myös IKI-kaupassa Suomen lippua, kun hyllyn ylimpänä komeilivat Finlandia-vodkat.

3. Liettua/Vilna rakastaa Ukrainaa

Täällä kaduilla on ikkunoissa ja parvekkeilla Ukrainan lippuja. Seinillä on kylttejä, jotka kehottavat näyttämään Ukrainan värejä. Jugurttipurkissa on tarra Ukrainan väreissä, suurlähetystöt on koristeltu Ukrainan väreillä. Bussit julistavat ystävyyttä Ukrainalle digiteksteissään, joissa numero kerrotaan. Presidentin linnan istutukset ovat keltasinisiä, samoin pylväikön kankaat. Sama toistuu teatteritaloilla, kulttuuri-instituutioissa, graffiteissa ja aivan kaikkialla. Telkkariohjelmassa näkyy Ukraina-tunnus logona. 

4. Liettualaiset eivät osaa roskata

Totta se on. Vilhon rakastamassa Italiassa roskaamisen taito on viety huippuunsa, espanjalaiset ja ranskalaiset jäljittelevät sitä miten osaavat, mutta on mahdollista että roskaaminen keksittiin Egyptissä ja sai nykyisen muotonsa Kreikassa – molemmat maat ovat roskaamisen suvereeneja huippuja edelleen, silti italialainen roskaaminen on kenties aina askeleen edellä – jos ei määrässä, niin tyylissä.

    Liettuassa kadut eivät ole koiranpaskassa eikä roskia ole oikein missään. Vilhon tutkimat kaupungin lähiluontokohteet ovat olleet liki roskattomia. Ei ole autonromuja, ei pulloja eikä vanhoja betonimyllyjä, jääkaappeja tai rakennusjätteitä pajukossa tai loputtomia muovisia vesipulloja, kolatölkkejä tahi puoliksi maatuneita jätesäkkejä.  Kaupunki on tietenkin rosoinen, eihän tämä mitään Itävaltaa ole, mutta siistiä on ja ilman mitään pingottamisen tunnetta. 

5. Vilnassa ei ole läskejä omasta takaa

Tuotahan ei voi tietenkään sanoa ääneen tahi kirjoittaa ns. paperille, mutta tämä kansa on normaalipainoista jostain Herran ihmeen syystä. Tottahan toki Vilna on fiksujen nuorten naisten aluetta (se on: yliopistokaupunki) ja täällä on varmasti melko kaunis otos koko maasta + melkoinen porukka ulkomaalaisia opiskelijoita. Mutta väki on sutjakkaa, joskus muodokasta ja etupäässä normaalipainoista, laihojakin on koko joukko. En kommentoi sen enempää turisteja, heidät punnitsee lentoyhtiö.

6. Kakkuja, kakkuja, kakkuja

Sivistyskansat pyörittävät kahviloita, kahviloissa tarjotaan kunnon kahvia – ja leivoksia (siinä sivussa tehdään filosofiaa, kulttuuria, musiikkia, taidetta ja mitä näitä turhia humanistijuttuja nyt on). 

    Suomessa leivoskulttuuri kuoli joskus, eikä ollut massiivinen eläessäänkään – tukehtuiko peräti kuivaan baakelsiin. Ruotsissa leivokset ovat kunniassaan, Venäjälläkin. Mutta kun Suomesta mennään veljien keskuuteen ja etelään, leivoskulttuuri vain kohenee. Virossa on kahvila/leivoskulttuuria tosissaan, Latviassa yhä enemmän ja vahvemmin – mutta Liettuassa leivokset vaihtuvat kakuiksi ja senttimetrit vitriineissä metreiksi. Maxima-marketissa kakkutiski oli suomalaisen Cittarin lihatiskin pituinen. Kakkuja on lähikaupassakin pakattuna enemmän kuin pikaruoka-aterioita. 

7. Hymyillään kun tavataan ja katsotaan silmiin

Vilholla on toki oma harmaa charminsa, imago eksyneestä, urbaanista lintumiehestä, joka voisi jossain kanavan 14 päivämainoksessa kaupitella jäähtynyttä pikakahvia sisilialaisena erikoisuutena imuriinsa tympääntyneille rouville. Tästä huolimatta vilnattaret katsovat Vilhoa silmiin kadulla, väläyttävät toisinaan dramatiikkaa ja ovat muutenkin uuvuttavan kauniita (sori, toki kunditkin toimiin näin, kai). He myös nauravat paljon, kaunista naurua, joka on oikeastaan tirskuvaa hymyä; ilmeeseen puettua iloa, kevyttä kuin shamppanjan kuplat, sievää kuin kevään ensimmäiset keltavuokot.

    Mainitaan sekin, että Vilho rakasti keskustan Rimin myyjää, joka oli kunnon vanhan liiton tylyttäjä, miltei sanaton, hymytön ja ilmeetön mimmi, joka ei liikaa piiloitellut vitutustaan. Tänään hän oli vapaalla, ja tilalla oli symppis, lässyttävä ja palveleva, asiallinen iso mies – iltapäivän ostoreissu oli tietysti pilalla. Tylymimmi sai kuitenkin Vilhon tuntemaan itsensä nuoreksi – siis 30-40 vuotta nuoremmaksi. Muistoja tuli 1990-luvulta ja vuodesta 1981, maista joita on vielä ja jota ei ole enää. Jos tarvitaan selityksiä, kysykää kommenteissa.

8. Vilnatteret imevät ahnaasti sähkötupakkaa

Totta se on, nämä upeat urbaanit kaunottaret tupsuttelevat sähkötupakkaa ahkerasti. Paikallinen tuotanto tarjoaa melko laajasti sähkötupakkaa, joka on laitteena tuollainen 15-20-senttinen putki, joka ei ole huulipunaa paksumpi, kynämäinen instrumentti. Sitä on aika sievä tuprutella kävellessä siisteillä, kivetyillä keskustan kaduilla – siis aivan huomaamaton – oikeastaan tyylikäs – elementti. Vähän kuin katsoisi kännykkää, tai korjaisi hiuksia. Poissa on myös röökaamisen sottainen elementti, räkiminen ja teinimäinen köhiminen. (Markkinamiesten paikka helvetissä on muuten kehällä 192 – jäsenkortit, edut tai bonukset eivät valitettavasti ole voimassa, valittaa voi ja varmaan myös pikku pakko,  päätös on ikuinen).

    Neidit siis tupruttelevat, mutta lisäksi poltetaan muutenkin. Äijät vetävät perinteistä röökiä, toisinaan tuoksu on kuin pahimmasta mahorkasta. Muut käärivät itse, varmaan vähän yliopistolainen juttu, mutta erikoisia savuja kaupungissa liikkuu ja pienet pillimäiset savukkeet ovat yleisiä. Pojatkin hamuavat sähkötupakoita, toki. Hoitakaapa porukat tämäkin vielä kokonaan pois, niin olette Euroopan huipulla.

9. Maskit

Ei käytetä missään. Ei kukaan. Pari pelleä turistia. Muut. Ei. Vilho kaupoissa.

16. Huoltohommia, katukävelyä ja pyykkiäkin: Gediminas-kierros ja safkallakin

 Asunnolle tuntuu olevan loputon matkan ja päivämatkasta tuleekin reissun pisin kävelyurakka.  Keli on kuitenkin oikein mukava, joten mikäs tässä on tallustaa määrättömästi kohti vanhaa kaupunkia, ehkä poiketa kauppaa ennen kotia. 

    Lopulta Vilho on sen verran väsynyt, että painelee suoraan asunnolle, jonne polku toki viekin sopivasti. Ensimmäisen päivän hankintana jääkaapissa on erikoiskolmioleipä, ja se pistetään nyt naamaan. Olutta on tarjolla ja Vilhokin alkaa elpyä seikkailustaan.  

    Vilho pesee pyykkiä, sillä asunnossa on jämäkkä Whirlpool-merkkinen pesukone, joka alkaakin heti hommiin ilman turhia pulinoita. Pyykkiä on totisesti vähän, mutta tänään olkoon huoltopäivä, tuumaa Vilho. Pesuaineena toimii liettualainen käsinpesuaine, siis ihan kunnon saippuapalikka, josta Vilho ottaa pyykkiinsä pieniä paloja. Luonnonmateriaaleista valmistettu pesuaine osoittautuukin maanmainioksi suovaksi.

    Pienen siivoilun jälkeen Vilho käy Rimissä ja täydentää Alita-kuohuviinivalikoimaansa vappua kohden. Myös paikallisia leipälastuja pitää saada lisää, nämä ovat Liettuan vastine Latvian ja Viron valkosipulileiville. 

Palattuaan kotiin Vilho lähtee taas ulos 1837 – ripustettuaan pyykkiä, tiskattuaan ja nysvättyään jotain vilhomaisia juttuja. 

    Pitkähkö kaupunkikierros kaartaa katedraalilsta Gediminas-valtakadulle, jossa väkea tulvii paljon ja aurinko paistaa vieläkin suoraan vastaan ja Vilhon silmiin. Vilho katsastaa ostarin jossa on H&M ja Lidl. Mutta Lidliin ei auta nyt mennä, sillä edessä on vielä ruokakeikka.

    Vilho käy aiemmassa aasialaisperuspaikassa syömässä jonkinlaista kiinalaisruokaa, mutta tämä annos on harha-askel, sellainen perussetti mitä vaikkapa pizzat ovat usein. Vilho syö ihan hyvin, mutta jättää aika paljon friteeratusta osuudesta nokkimatta ja palaa sitten kotiin – sopivan kaupunkikävelyn jälkeen. Illalla askelmittari tikittää 17725 ja siitä saa kilometrejä, kun laittaa pilkun oikeaan paikkaan. Mutta nousuja ja laskuja kello ei huomioi tässä moodissa.      

    Viltsun moodi on kuitenkin keskustelu videopuhelulla Annikin kanssa ja siinä sivussa hän juo kuohuviiniä. Onneksi sessio armaan kanssa ei tunnu työelämän Teams-kokoukselta, sillä katso! – niitä olemme kaikki kokeneet pari vuotta kylliksemme, eikä loppua näy.

15. Jokivarren jytäorkesteri eli syvemmälle joen maisemiin

 Eräiden hieman haastavien siltojen ja liittymien jälkeen Vilho päätyy alueelle, jota voidaan kutsua Belmontas-puistoksi. Tämä on laaja metsäalue raviratoineen ja edelleen kuitenkin Vilnia-joen tuntumassa. 

    Vilho kapuaa metsäalueelle – tämäkin on harjumainen ylänkö – ja kulkee siellä pitkään. Pikkutikkoja on täälläkin, myöhemmin Vilho löytää mustarastaan pesän. Hiljaisuutta rikkovat linnunlaulujen lisäksi ainoastaan taivasta repivät lentokoneet. 

Aikanaan Vilho laskeutuu Belmontas-mäeltä jokirantaan ja kulkee tuota asumatonta vesistön vartta takaisin kaupunkia kohden. Päivä on lopulta aurinkoinen ja Vilho saa hyviä luontohavaintoja. Tässä kohtaa jokea ei voi olla huomaamatta majavien jyrsimiä puita, osa jäljistä tuoreitakin. Nuo veijarit operoivat siis täälläkin, niinpä tietysti miettii Vilho. 

    Jokiranta on siisti, lähes roskaton jä hämmästyttävän koskematon ollakseen suuren kaupungin kupeessa. Liettualaiset eivät roskaa tai riko paikkoja, täällä ei jätetä joka kulmalle romuautoja ja kotitekoisia kaatopaikkoja. Siksi Vilhonkin merkillinen kaupunki-luontoloma toimii ja on kaikkiaan miellyttävä kokemus. 

Lomalla kun on, Vilholla on aikaa väijyä lintuja kunnolla. Mustapääkerttu laulaa puissa komeasti ja Vilho vain odottaa, että saa sen näkyville ja myös valokuvaan. 

    Kiireettömyys on valtavaa ylellisyyttä, niin omituista kuin se onkin. Meillä on rajallinen määrä vuosia, päivä ja hetkiä, mutta silti elämämme hallitseva kokemus on kiire eteenpäin, kiire toisaalle tai vain kiire pois. 

    Kaikkea se Vilho miettiikin – ehkä läsnäolo ja pysähtyminen on helpompaa iloisesti eteenpäin soljuvan joen ääressä, vaatimattomien vesakkojen, lehtien täyttämien varvikkojen kevätaurinkoisessa maisemassa.

14. Bastion – Vilnan linnoitus Vilhon tapaan

 Portin räminän ja lasten kiljumisen viimein herättämä Vilho nousee lopulta pedistään ja valmistautuu torstaipäivään. Edessä on suihku, voimistelut ja muu vilhomainen puuha. 

    Tänään Vilho lähtee syvemmälle Vilnia-joelle. Päivä starttaakin hyvin, kun Susivuori kulkee jokivartta pitkin ja katselee isokoskeloa. Sitten hän muistaa suunnitelman: Tänään piti käydä myös Bastionilla.

    Vilnan linnoitus, tässä vain "Bastion", on korkealla mäellä ja nykyään asuinalueiden kupeessa. Itse linnoitus on kuin muisto 1500-luvulta alkaneesta koko kaupungin muurituksesta. Muurit revittiin pois 1800-luvun lopulla kokonaan, mutta Bastion seisoo paikallaan yhä. Linnoitus on koskettanut suuria uskonsotia, Suurta Pohjansotaa ja muutamia muita kähinöitä. Osapuolina paikallisten lisäksi ovat olleet Ruotsi ja Venäjä. Suomihan oli miesvoimansa osalta mukana Ruotsin sotilasliitossa, ja sai, kuten aina, kärsiä isäntämaan mielipuolisista suurvaltapyrkimyksistä.

    Vilho, tuo historiallisten paikkojen kuljeskelija, puolioppinut lasten ja maalaisten älykkö, ei paneudu linnoitukseen sen tarkemmin, kuin tiukalla valokuvaamisella. Joko paikasta selvitetään perinpohjaisesti kaikki, tai sitten kuljetaan vain turistina ja siristetään silmiä taivaalla hehkuvalle ikuisesti ilkikuriselle auringolle.