Aikanaan Susivuoret lähtevät liikkeelle ja suuntana on Mallorcan tärkeä talaioottikohde, Ses Païsses. Paikka on Artan lähellä, saaren koillisnurkassa.
Alkaapa Vilhoa jo hieman ihmetyttää kun paikkaa lähestytään, sillä tie on melkoinen kärrypolku ja parkkipaikka on pieni palsta tammien alla.
Ses Païsses on vaatimaton talaioottikohde, Sen merkittävin piirre on siinä, että se on Mallorcalla, mutta se on huomattavasti heikompi kuin oikeastaan mikään Menorcan muinaismuisto.
Täällä on murtunut talaioottitorni ja lisäksi joitakin asumusten jäännöksiä. Alueelle tullaan muurin läpi ja se muuri on paikan kolmas nähtävyys. Kassalta jaettu esite kertoo, että talaiootit käyttivät alueen tammenterhoja ravinnokseen ja tammia täällä terhoineen onkin edelleen valtava määrä. Vilholle tammenterhojuttu alkaa olla viimeinen pisara talaioottien tarinassa ja näiden kohteiden kiertäminen alkaa olla lopussa. Pakko on kuitenkin Vilhonkin myöntää, että Menorcan paikat olivat hienoja ja kiertämisen arvoisia, toisin kuin tämä paikka.
Niin tai näin, paikalle säntää koululuokka toisensa jälkeen kiertämään ja meluamaan. Lapset heiluttelevat käsissään narunpätkiä, jotka Vilhon päätelmien mukaan ovat osallistavan opetuksen näpertelytuotteina tehtyjä kivilinkoja. Sedän kirjoissa on selitetty pitkään sitä, että Baleaarit saavat nimensä kreikan ballein-sanasta, joka tarkoittaa heittämistä. Antiikin tekstien mukaan näiltä saarilta värvättiin linkomiehiä Rooman armeijaan ja Baleaarien nimi on tullut tästä taustasta. Joka tapaiksessa Susivuoret lähtevät kauppaan.
Kaupassa tehdään mittavat kahden päivän ostokset ja sitten kaahtaan taas mäkisessä ja mielenkiintoisessa maisemassa kotiin. Lounastauon jälkeen lähdetään nopeasti Annikin tiedustelemalle rannalle, joka siljaitsee luonnonpuistossa Parque Natural de Cala Mondragó,
Ranta on kivinen lahti, jonka perukassa on pieni hiekkaranta. Siellä käydään uimassa ja levätään hetken.
Ilta on etupäässä rauhallista kotielämää, alueen kissat alkavat vaan yhä vahvemmin kotiutua Annikin ja Vilhon pihalle, ainakin yksi on jo julistautunut Susivuorten ottokissaksi ihan omatoimisesti.
31.10.2015
16. Kulmakävelyä ja pihagrillausta mallorcalaiseen tapaan
Susivuoret tekevät pienen kävelyretken asuinalueellaan Cales de Mallorcassa. Oman rivitalopätkän jälkeen on tyhillään olevien valkoisten villojen alue, ja sitten ensimmäinen hotelli. Toisella puolella notkoa on suuria hotelleja ja pienessä pohjukassa on hiekkarantaa 60 metriä ja siellä on melkoista vipinää. Lapset ja lapsiperheet puuhastelevat vedessä ja vesirajassa aamuvarhaisesta alkaen, eikä sää edes Vilhon mielestä ole kovin lämmin. Vähitellen Vilho on matkakilometriensä jälkeen huomannut mediterraneasaation eli välimerellistymisen saaneensa hänet yhä enemmän valtaansa. Vaikka keli on asteiltaan parikymppinen ja puoliaurinkoinen, ei Vilho pidä säätä minään varsinaisena rantakelinä. Paikallistenhan – jos täällä jossain on paikallisia – mielestä on talvi ja uintikelit ovat kaukana takana päin. No, ehkä tästä kannattaisi vaieta, sillä Suomessa ainakin moista ajattelutapaa ei ymmärretä. Eipä Vilho nytkään kulje missään shortseissa, kun ei niin kuuma ole.
*
Hotellien, rantapolun ja muutaman kauppakeskittymän tarjoama näkymä on masentava. Brittien läsnäolo on voimakasta ja siitä seuraa aina myös pubien ja englantilaista aamupalaa tarjoavien kuppiloiden syntyminen turistialueille. Britanniasta tulevat matkalaiset haluavat samaa mitä he saavat kotopuolessakin, mutta lisäksi auringon ja edulliset hinnat. Sama ilmiö toistuu kaikkialla ja siinä on jotain mykistävää Vilhon mielestä. Yllättävää on se, että saksalaiset solahtavat aika helposti maahan kuin maahan, eikä heitä varten ole omia bratwurstibaareja tai saksalaisia ravintoloita. Kaupoissa on saksalaisia sanomalehtiä ja Paulaner-olutta saa kaupoista, mutta pääasiassa germaanit ovat aika näkymättömiä.
Asunnolle päästyä käydään oman asuinalueen uima-altaalla. Vesi tuntuu viileältä, mutta hetken Susivuoret viitsivät siellä kuitenkin pulikoida.
Päivän mittaan Vilho on valmistellut pihalla olevaa tiiligrilliä. Jo edellisenä päivänä Vilho tutki kaikki grillitarvikkeet ja -välineet, joita asunnolta löytyi. Tänään on ollut vuorossa grillitason pesu ja välineiden lopullinen valmistelu. Matkoillaan Vilho on nähnyt usein Espanjassa, Portugalissa ja Italiassa näitä kiinteitä pihagrillejä, joissa on savupiippu. Nyt tällaisen grillin testaamisesta on tehty ihan ohjelmanumero ja hiiletkin on hankittu edellisenä päivänä.
Grillaus käynnistyykin hyvin. Itse hiilet pistetään vaan grillin hyllymäiselle tiilitasolle. Hiilien päällä on siirrettävä grillitaso, jota voi nostaa tai laskea tiilen korkeuden verran, sillä tiilien saumakohdissa on ritilää varten uomat ja itse grillitasossa kaksi kahvaa siirtämistä varten.
Nätisti grilli toimiikin, eikä savuta tai kärytä ympäristöön. Reilut porsaankyljykset paistuvat pian ja kyytipojaksi grillataan pikkuisen paprikaa. Vilholla on apunaan hiililapio, hiilipihdit, paistolasta ja grillipihdit – ne talosta löytyivät. Ei pidä unohtaa harjaa, jolla palotilan saa lopuksi puhdistettua.
Kissoja on alkanut ilmestyä Susivuorten seuraan ja joukko tuntuu vain tiivistyneen grillausiltana. Liharuokien pienemmillekin ystäville löytyy muonaa (viimeistään purkista), joten illan pimetessä kuuden jälkeen kaikki ovat melkoisen tyytyväisiä.
Ennen nukkumaanmenoa Vilho ehtii avata taas sedän Baleaarien matkakirjan ja kuin ensimmäistä kertaa lukee kirja alussa olevan moton: "Meidän ja helvetin välissä on ainoastaan vakaumus."
*
Hotellien, rantapolun ja muutaman kauppakeskittymän tarjoama näkymä on masentava. Brittien läsnäolo on voimakasta ja siitä seuraa aina myös pubien ja englantilaista aamupalaa tarjoavien kuppiloiden syntyminen turistialueille. Britanniasta tulevat matkalaiset haluavat samaa mitä he saavat kotopuolessakin, mutta lisäksi auringon ja edulliset hinnat. Sama ilmiö toistuu kaikkialla ja siinä on jotain mykistävää Vilhon mielestä. Yllättävää on se, että saksalaiset solahtavat aika helposti maahan kuin maahan, eikä heitä varten ole omia bratwurstibaareja tai saksalaisia ravintoloita. Kaupoissa on saksalaisia sanomalehtiä ja Paulaner-olutta saa kaupoista, mutta pääasiassa germaanit ovat aika näkymättömiä.
Asunnolle päästyä käydään oman asuinalueen uima-altaalla. Vesi tuntuu viileältä, mutta hetken Susivuoret viitsivät siellä kuitenkin pulikoida.
Päivän mittaan Vilho on valmistellut pihalla olevaa tiiligrilliä. Jo edellisenä päivänä Vilho tutki kaikki grillitarvikkeet ja -välineet, joita asunnolta löytyi. Tänään on ollut vuorossa grillitason pesu ja välineiden lopullinen valmistelu. Matkoillaan Vilho on nähnyt usein Espanjassa, Portugalissa ja Italiassa näitä kiinteitä pihagrillejä, joissa on savupiippu. Nyt tällaisen grillin testaamisesta on tehty ihan ohjelmanumero ja hiiletkin on hankittu edellisenä päivänä.
Grillaus käynnistyykin hyvin. Itse hiilet pistetään vaan grillin hyllymäiselle tiilitasolle. Hiilien päällä on siirrettävä grillitaso, jota voi nostaa tai laskea tiilen korkeuden verran, sillä tiilien saumakohdissa on ritilää varten uomat ja itse grillitasossa kaksi kahvaa siirtämistä varten.
Nätisti grilli toimiikin, eikä savuta tai kärytä ympäristöön. Reilut porsaankyljykset paistuvat pian ja kyytipojaksi grillataan pikkuisen paprikaa. Vilholla on apunaan hiililapio, hiilipihdit, paistolasta ja grillipihdit – ne talosta löytyivät. Ei pidä unohtaa harjaa, jolla palotilan saa lopuksi puhdistettua.
Kissoja on alkanut ilmestyä Susivuorten seuraan ja joukko tuntuu vain tiivistyneen grillausiltana. Liharuokien pienemmillekin ystäville löytyy muonaa (viimeistään purkista), joten illan pimetessä kuuden jälkeen kaikki ovat melkoisen tyytyväisiä.
Ennen nukkumaanmenoa Vilho ehtii avata taas sedän Baleaarien matkakirjan ja kuin ensimmäistä kertaa lukee kirja alussa olevan moton: "Meidän ja helvetin välissä on ainoastaan vakaumus."
30.10.2015
15. Cales de Mallorca sateessa ja paisteessa
Yöllä sataa aika iloisesti ja Vilho herää jossain vaiheessa kohinaan. Aamulla sää on kuitenkin parempi, mutta iltapäivään asti keli on epävakaata.
Susivuoret käyvät kaupassa lähikylissä, mutta muuten ei tehdä juuri mitään.
Asunnon takaterassilla on mukava istua ilta-auringossa, kun sää vähitellen paranee. Kovasti Vilhokin pohtii taas asioita, mutta pihapalmun katveessakaan mieli ei ole täysin kepeä.
Kotipuolessa on vanhemmilla pientä terveysongelmaa, eikä aikamiespoikakaan voi olla silloin murheista vapaa. Perhe on kuitenkin perhe, ja äiti äiti. Asiat ovat asettuneet, kunnossakin, mutta tekstiä Vilho ei pysty itsestään puristamaan.
Susivuoret käyvät kaupassa lähikylissä, mutta muuten ei tehdä juuri mitään.
Asunnon takaterassilla on mukava istua ilta-auringossa, kun sää vähitellen paranee. Kovasti Vilhokin pohtii taas asioita, mutta pihapalmun katveessakaan mieli ei ole täysin kepeä.
Kotipuolessa on vanhemmilla pientä terveysongelmaa, eikä aikamiespoikakaan voi olla silloin murheista vapaa. Perhe on kuitenkin perhe, ja äiti äiti. Asiat ovat asettuneet, kunnossakin, mutta tekstiä Vilho ei pysty itsestään puristamaan.
29.10.2015
14. Matkalla Manacoriin
Edes Vilho ei voi kieltää sitä, etteikö naapurin ranskalainen pariskunta häiritsisi yöunia tuntuvasti. Kaksikko saapuu kuuden maissa, eikä pulina lopu koskaan viereisessä huoneessa. Seinät ovat kuin paperia, kaiken kuulee niin hyvin, ettei nukkumisesta tule enää mitään. Matkailun pieniä iloja nämä, tuumailee Viltsu. Mallorcalle lennetään hyvin ihmeellisinä aikoina, oikeastaan koko ajan ja nämä lomalentopaketit tekevät sen, että hotelleissakin on herkästi liikettä koko ajan.
Vilho ja Annikki lähtevät hotellista kymmenen maissa ja ihmettelevät hetken alueen ilmettä. Näillä kulmilla on myös lukematon määrä etnisiä ruokapaikkoja, brittipubeja ja monenlaista syöttölää ja juottolaa suomalaisen baarin lisäksi. Kaikkiaan näkymä on aika siivoton – näkyy se, että alue on bileiltojen tankkausseutua. Hieman alempana, rantabulevardin tasolla odottavat sitten yökerhot ja menomestat. Nuorempi väki näkee täällä ehkä elämää ja vipinää, mutta väsynyt Vilho näkee vain lähinnä tahraisia jalkakäytäviä.
Rantabulevardilta noustaan lentokenttäbussiin nro 1.
Kentällä Vilho hoitaa vuokra-auton paperiasiat, saa avaimet ja sitten lähdetään kohti Manacoria, uudelle asunnolle.
Sää on puolipilvinen, lämmin. Sen sijaan tunnelma on ollut tänään heikko – se johtunee matkailun rasituksista, vähäisistä unista ja siirtymistä.
*
Iltapäivällä päästään kuitenkin Manacorin lähelle ranta-alueelle, Cales de Mallorcalle. Susivuorilla on täällä eteläisellä itärannikolla rivitaloasunto viikoksi, eikä muita suunnitelmia sen pidemmälle olekaan.
Rivitaloasunto on loma-asuntoalueella, joka on kuitenkin melko asiallinen. Tässä kohtaa mäkeä on vain yksi pitkä rivi asuntoja ja niiden takana on metsikköä. Ranta on lähellä, mutta sinne ei näe.
Tässä huushollissa Susivuorilla on hieman askarreltavaa, sillä paikka on espanjalaisperheen kesämökki ja muutama juttu Pedron asunnossa on hieman talviterässä. Pienellä järjestelyllä ja astianpesulla saadaan juttuja reilaan ja iltaan mennessä kaksikkomme on kotiutunut hyvin uusimpaan koloonsa. Asunnon hyvänä puolena on ainakin takaterassi, jossa suuren pöydän ääressä on mukava istua ilta-auringossa. Paikka on rauhallinen, talorivistössä on kymmeniä lukaaleja, mutta vain murto-osassa, ehkä kolmessa, on joku paikalla ja taitavat nekin olla enimmäkseen hiljaisia saksalaispareja. Polun päässä on alueen pieni ja siisti uima-allas, mutta sää ei ole aivan niin lämmin, että altaalle tulisi lähdettyä.
Päivän ohjelmaan kuuluu vain kauppakäynti ja majoittuminen. Susivuoret eivät ehdi edes miettiä tulevan viikon ohjelmaa.
***
Kuten niin usein näissä elämän seikkailuissa, tässäkään tarinassa ei päästä Manacoriin, vaikka kunnan alueella toki ollaan. Jokin turhamaisuus Vilhoa vaivaa, sillä hän haluaa otsikkoon ehdottomasti sanan Manacor. Manacor on Rafael Nadal Pareran eli tutummin Rafa Nadalin synnyinkunta ja kotipaikka. Rafa on kaikkien aikojen suurimpia tennispelaajia, "massakenttien kuningas" ja "Manacorin härkä". Välitön ja sympaattinen Rafa on valloittanut tenniksen ystävät ympäri maailman, samoin Annikin. Vaikka Vilho hieman kiusottelee Annikkia Rafasta, niin hän pitää Nadalia kuitenkin aivan käsittämättömän kovana huippupelaajana. Manacorin vasurilla on mitatusti maailman kovin kämmenlyönti, joka pistää pallon pyörimään vinhempaan kuin kenenkään muun lyönnissä.
Vilho ja Annikki lähtevät hotellista kymmenen maissa ja ihmettelevät hetken alueen ilmettä. Näillä kulmilla on myös lukematon määrä etnisiä ruokapaikkoja, brittipubeja ja monenlaista syöttölää ja juottolaa suomalaisen baarin lisäksi. Kaikkiaan näkymä on aika siivoton – näkyy se, että alue on bileiltojen tankkausseutua. Hieman alempana, rantabulevardin tasolla odottavat sitten yökerhot ja menomestat. Nuorempi väki näkee täällä ehkä elämää ja vipinää, mutta väsynyt Vilho näkee vain lähinnä tahraisia jalkakäytäviä.
Rantabulevardilta noustaan lentokenttäbussiin nro 1.
Kentällä Vilho hoitaa vuokra-auton paperiasiat, saa avaimet ja sitten lähdetään kohti Manacoria, uudelle asunnolle.
Sää on puolipilvinen, lämmin. Sen sijaan tunnelma on ollut tänään heikko – se johtunee matkailun rasituksista, vähäisistä unista ja siirtymistä.
*
Iltapäivällä päästään kuitenkin Manacorin lähelle ranta-alueelle, Cales de Mallorcalle. Susivuorilla on täällä eteläisellä itärannikolla rivitaloasunto viikoksi, eikä muita suunnitelmia sen pidemmälle olekaan.
Rivitaloasunto on loma-asuntoalueella, joka on kuitenkin melko asiallinen. Tässä kohtaa mäkeä on vain yksi pitkä rivi asuntoja ja niiden takana on metsikköä. Ranta on lähellä, mutta sinne ei näe.
Tässä huushollissa Susivuorilla on hieman askarreltavaa, sillä paikka on espanjalaisperheen kesämökki ja muutama juttu Pedron asunnossa on hieman talviterässä. Pienellä järjestelyllä ja astianpesulla saadaan juttuja reilaan ja iltaan mennessä kaksikkomme on kotiutunut hyvin uusimpaan koloonsa. Asunnon hyvänä puolena on ainakin takaterassi, jossa suuren pöydän ääressä on mukava istua ilta-auringossa. Paikka on rauhallinen, talorivistössä on kymmeniä lukaaleja, mutta vain murto-osassa, ehkä kolmessa, on joku paikalla ja taitavat nekin olla enimmäkseen hiljaisia saksalaispareja. Polun päässä on alueen pieni ja siisti uima-allas, mutta sää ei ole aivan niin lämmin, että altaalle tulisi lähdettyä.
Päivän ohjelmaan kuuluu vain kauppakäynti ja majoittuminen. Susivuoret eivät ehdi edes miettiä tulevan viikon ohjelmaa.
***
Kuten niin usein näissä elämän seikkailuissa, tässäkään tarinassa ei päästä Manacoriin, vaikka kunnan alueella toki ollaan. Jokin turhamaisuus Vilhoa vaivaa, sillä hän haluaa otsikkoon ehdottomasti sanan Manacor. Manacor on Rafael Nadal Pareran eli tutummin Rafa Nadalin synnyinkunta ja kotipaikka. Rafa on kaikkien aikojen suurimpia tennispelaajia, "massakenttien kuningas" ja "Manacorin härkä". Välitön ja sympaattinen Rafa on valloittanut tenniksen ystävät ympäri maailman, samoin Annikin. Vaikka Vilho hieman kiusottelee Annikkia Rafasta, niin hän pitää Nadalia kuitenkin aivan käsittämättömän kovana huippupelaajana. Manacorin vasurilla on mitatusti maailman kovin kämmenlyönti, joka pistää pallon pyörimään vinhempaan kuin kenenkään muun lyönnissä.
28.10.2015
13. Pientä seikkailua Sant Tomasin suunnassa. Rías Baixas -ravintola Ferreriesissä ja paluu laivalla Mallorcalle
Viimeinen päivä Menorcalla osoittautuu säältään kenties viikon parhaaksi. Tuuli on hyvin maltillinen ja yö on ollut siten rauhallinen. Myrskyöinä talon katto, antennit ja kulmat soittivat melkoista sävelmää ihan siksi, että tuuli pyöri rakenteissa. Takana on siis hiljainen yö ja auringon noustessa kahdeksan maissa todenteolla, lämmin alkaa myös.
Illan pakkaukset viimeistellään aamiaisen jälkeen ja tavarat ovatkin pian kasassa. Alkaa tuttu asunnon tarkastaminen ja auton lastaus. Annikki ja Vilho katsovat lähteissään asunnot ja hotellihuoneet siten, että kummatkin katsovat koko huushollin läpi. Silloin mikään ei jää huomaamatta eikä tavaraa jää nurkkiin koska silmä on jo tottunut siihen. Isäntä jumittaa jossain vielä yhdentoista jälkeenkin, joten Susivuoret lähteävät ja jättävät huushollin eteläamerikkalaistaustaisen siivoojakaksikon haltuun.
Auton vuokraus jatkuu iltapäivään ja lautta lähtee vasta illalla, joten vielä on aikaa seikkailla saarella. Susivuoret tutkivat vieä lisää saaren etelärantaa ja etsivät muutamaa muinaismuistopaikkaa. Kahta kohdetta etelässä, Es Migjorn Granin ja Sant Tomasin välisen tien varressa ei lainkaan löydetä, koska mitään kylttejä ei ole missään. Vilhon setä oli nämä kivet vielä löytänyt jonkun paikallisen avulla. Tien päässä on laaja loma-asuntoalue, jossa on kyllä elämää, mutta meno melko hiljaista. Asukkaat ovat valtaosaltaan selvästi brittejä näissä lomakylissä, joissa ei koskaan aiemmin ole ollut mitään alkuperäisasutusta.
Yksi muinaismuisto kyllä paikannettaan Ferreriesin kaupungin lähellä, tiellä Me-20, mutta sikäläinen yksityistie käy niin kelirikkoiseksi peltojen keskellä, että retkeltä on palattava ennen kuin pikkuauto hajoaa. Susivuoret löytävät kuitenkin joltain aikakaudelta peräisin olevan kivisen majan, joka on holvattu nätisti pyöreäksi ja kappelimaiseksi tilaksi. Sinne pääsee sisäänkin. Missään ihan vastaavassa kivimajassa ei olekaan tullut käytyä, toteavat Susivuoret. Varsinainen esihistoriallinen kohde jää muiden matkailijoiden löydettäväksi – se on kyllä saavutettavissa vähän eteenpäin farmitietä pitkin. Vilho oli vain hieman kyllästynyt rallimaastoon väistettyään viittä hevosta ja sitten räyhäkästä nelivetoa Alkaa tehdä mieli päästä autosta ehjänä eroon.
Kivijahti julistetaan nyt kokonaan päättyneeksi ja Ferreriesin kaupungista yritetään löytää lounasta. Pikkukaupunki on lauantainakin aika unelias, mutta heti pian silmään osuu Rías Baixas -niminen ravintola, joka on selvästi jo avannut ovensa. Susivuoret marssivat tähän galicialaiseen ruokapaikkaan. Rías Baixas -sanapari tuli heille tutuksi retkellä Luoteis-Espanjaan pari vuotta sitten, sillä tuota maan kolkkaa sanat tarkoittavat. Galiciassa Ría tarkoittaa merenlahtea, joka on yleensä samalla joen laskupaikka ja tämä jokimainen lahti tarjoaa erinomaisen kalastusalueen. Rías Baixas tarkoittaa "alempia Rioja", jotka ovat etelämpänä, lähellä Portugalia, sillä pohjoisempana Galiciassa on "ylemmät riat" A Corunan kaupunkin ympäristössä.
Galiciasta ja tästä ravintolasta löytyy laadukasta, merellistä muonaa. Paikka on hyvin siisti, palvelu ystävällista ja nopeaa, eikä ruuassa ole valittamista. Annikki syö simpukoita paikallisella juustolla maustettuna ja Vilho tilaa merellisen paistoksen, jossa mustekalaa, ja simpukoita kyydittävät perunat, sipulit ja paprikat. Annos tarjotaan ruukkumaisessa saviastiassa. Pöytään tuodaan vielä vadillinen ranskalaisia perunoita varmistamaan, ettei annos jää liian pieneksi. Itse asiassa Susivuoret ovat jo syöneet alkupalana matkan maittavinta leipää, joka on tarjottu aioli-valkosipulimajoneesin kera.
Annikki vaihtaa muutaman sanan päätarjoilijan kanssa ja keskustelu käydään akvaariolla, jonne Vilho on Annikin vetänyt. Altaassa liikuskelee jos jonkinmoista saksiniekkaa menorcalaisesta atlanttiseen hummeriin. Nämä veijarit eivät todellakaan ole mitään pieniä rapuja, vaikka menorcalainen serkku onkin valtameren kaveria vaatimattomampi. Tuoretta kalaakin toimitetaan juuri ravintolaan laatikossa. Vilho vilkuilee vielä akvaarioon ja huomaa siellä verkkopusseissa ostereita ja simpukoita. Isännälle joudutaan toteamaan, ettei kotivesillä ole mitään näistä merenelävistä, ainoastaan Annikin kynnenpituisia katkoja. Ravintolan omistaja on kuulemma Galiciasta, joten siinä syy paikan suuntautumiseen luoteeseen näissä asioissa. Isäntä toteaakin, että menorcalainen ja galicialainen keittiö tarjoavat “onnistuneen fuusion” merenherkkuasioissa. Rías Baixas -ravintola Ferreriesissä kannattaa muistaa, jos pitää merellisestä ruuasta ja on valmis maksamaan pikkuisen laadusta.
*
Lounaasta vahvistunut kaksikko lähtee lentokentälle. Annikki on tosin ennemminkin siirtymässä höyhensaarille autossa, joten Vilho joutuu käymään dialoginsa milte keskenään. Repsol-huoltoasemalla tankataan bensaa litrahinnan ollessa hieman alle 1,20 euroa/litra. Sitten lyhyt matka lentokentälle ja auton palautus samaan paikkaan, mistä se haettiin. Se käy helposti. Taksijonosta otetaan kyyti satamaan ja siellä ollaan taas kaikkien tavaroiden kanssa Menorcan taivaan tarjotessa kuumaa aurinkoa.
Laivaan pääsyä saadaan odotella pitkään, mutta siihen on varauduttu ja sää on, kuten sanottu, erinomainen. Varustepussista löytyy tölkillinen yhä viiileää sangriaa ja se on enemmän kuin passelia juomaa tähän tilanteeseen.Nyt on aika jättää kivien ja tuulien Menorca taakse. Mukava paikkahan tämä on ollut, tuumii Vilho, rauhallinen ja jotenkin Mallorcaa maltillisempi.
Laiva lähtee viideltä, jopa viisi minuuttia etuajassa. Valoisaa on vielä kaksi tuntia. Keli merellä on erinomainen, lähinnä myotätuulta eikä maininkeja käytännössä ole. Kyyti on tasaista ja laivassa on hyvin tilaa. Alus on muuten lähtenyt Kvarner-Masa Yardsin Turun telakalta maailmalle 1993 ja kantaa nimeä Juan .J. Sister. Nojatuoliosaston seinällä on kymmeniä kaupallisen laivaston aluksia esiteltynä tauluissa. Sieltä löytyy myös kaksi Wärtsilän rakentamaa alusta.
Mallorca näkyy pian jo horisontissa ja matka kestää etupäässä siksi pitkään, että edessä on sama kierto kuin viimeksikin, koska kohteena on saaren takana sijaitseva Palma. Vilho toteaa Annikille, että aika ei sinänsä mene hukkaan, sillä yleensä nämä illat on istuttu tiiviisti asunnolla; nyt istutaan laivassa ja syödään eväitä, katsellaan kannelta ja otetaan kuutamosta merihenkisiä valokuvia.
Yhdentoista jälkeen yöllä ollaan taas Palmassa ja rantabulevardin menomestoissa on lauantain huuma alkamassa. Susivuoret kiskovat laukkujaan tunnettujen yökerhojen ohi ja sitten ylös mäkeä pitkin kohti edullista hotellia. Lähellä on "Suomalainen Baari Bosque Pia ja Pepe", joka vaikuttaa sangen kuolleelta tai sitten paikka on kunnon remontissa. Listalla on kuitenkin lihapullia ja muuta mukavaa.
Hotelliin ehditään juuri ennen puoltayötä. Paikka on vaatimaton mutta siellä päästään nukkumaan hetken ennen matkan jatkumista. Palman yö on lämmin, tumma ja täynnä lauantain tuntua.
Illan pakkaukset viimeistellään aamiaisen jälkeen ja tavarat ovatkin pian kasassa. Alkaa tuttu asunnon tarkastaminen ja auton lastaus. Annikki ja Vilho katsovat lähteissään asunnot ja hotellihuoneet siten, että kummatkin katsovat koko huushollin läpi. Silloin mikään ei jää huomaamatta eikä tavaraa jää nurkkiin koska silmä on jo tottunut siihen. Isäntä jumittaa jossain vielä yhdentoista jälkeenkin, joten Susivuoret lähteävät ja jättävät huushollin eteläamerikkalaistaustaisen siivoojakaksikon haltuun.
Auton vuokraus jatkuu iltapäivään ja lautta lähtee vasta illalla, joten vielä on aikaa seikkailla saarella. Susivuoret tutkivat vieä lisää saaren etelärantaa ja etsivät muutamaa muinaismuistopaikkaa. Kahta kohdetta etelässä, Es Migjorn Granin ja Sant Tomasin välisen tien varressa ei lainkaan löydetä, koska mitään kylttejä ei ole missään. Vilhon setä oli nämä kivet vielä löytänyt jonkun paikallisen avulla. Tien päässä on laaja loma-asuntoalue, jossa on kyllä elämää, mutta meno melko hiljaista. Asukkaat ovat valtaosaltaan selvästi brittejä näissä lomakylissä, joissa ei koskaan aiemmin ole ollut mitään alkuperäisasutusta.
Yksi muinaismuisto kyllä paikannettaan Ferreriesin kaupungin lähellä, tiellä Me-20, mutta sikäläinen yksityistie käy niin kelirikkoiseksi peltojen keskellä, että retkeltä on palattava ennen kuin pikkuauto hajoaa. Susivuoret löytävät kuitenkin joltain aikakaudelta peräisin olevan kivisen majan, joka on holvattu nätisti pyöreäksi ja kappelimaiseksi tilaksi. Sinne pääsee sisäänkin. Missään ihan vastaavassa kivimajassa ei olekaan tullut käytyä, toteavat Susivuoret. Varsinainen esihistoriallinen kohde jää muiden matkailijoiden löydettäväksi – se on kyllä saavutettavissa vähän eteenpäin farmitietä pitkin. Vilho oli vain hieman kyllästynyt rallimaastoon väistettyään viittä hevosta ja sitten räyhäkästä nelivetoa Alkaa tehdä mieli päästä autosta ehjänä eroon.
Kivijahti julistetaan nyt kokonaan päättyneeksi ja Ferreriesin kaupungista yritetään löytää lounasta. Pikkukaupunki on lauantainakin aika unelias, mutta heti pian silmään osuu Rías Baixas -niminen ravintola, joka on selvästi jo avannut ovensa. Susivuoret marssivat tähän galicialaiseen ruokapaikkaan. Rías Baixas -sanapari tuli heille tutuksi retkellä Luoteis-Espanjaan pari vuotta sitten, sillä tuota maan kolkkaa sanat tarkoittavat. Galiciassa Ría tarkoittaa merenlahtea, joka on yleensä samalla joen laskupaikka ja tämä jokimainen lahti tarjoaa erinomaisen kalastusalueen. Rías Baixas tarkoittaa "alempia Rioja", jotka ovat etelämpänä, lähellä Portugalia, sillä pohjoisempana Galiciassa on "ylemmät riat" A Corunan kaupunkin ympäristössä.
Galiciasta ja tästä ravintolasta löytyy laadukasta, merellistä muonaa. Paikka on hyvin siisti, palvelu ystävällista ja nopeaa, eikä ruuassa ole valittamista. Annikki syö simpukoita paikallisella juustolla maustettuna ja Vilho tilaa merellisen paistoksen, jossa mustekalaa, ja simpukoita kyydittävät perunat, sipulit ja paprikat. Annos tarjotaan ruukkumaisessa saviastiassa. Pöytään tuodaan vielä vadillinen ranskalaisia perunoita varmistamaan, ettei annos jää liian pieneksi. Itse asiassa Susivuoret ovat jo syöneet alkupalana matkan maittavinta leipää, joka on tarjottu aioli-valkosipulimajoneesin kera.
Annikki vaihtaa muutaman sanan päätarjoilijan kanssa ja keskustelu käydään akvaariolla, jonne Vilho on Annikin vetänyt. Altaassa liikuskelee jos jonkinmoista saksiniekkaa menorcalaisesta atlanttiseen hummeriin. Nämä veijarit eivät todellakaan ole mitään pieniä rapuja, vaikka menorcalainen serkku onkin valtameren kaveria vaatimattomampi. Tuoretta kalaakin toimitetaan juuri ravintolaan laatikossa. Vilho vilkuilee vielä akvaarioon ja huomaa siellä verkkopusseissa ostereita ja simpukoita. Isännälle joudutaan toteamaan, ettei kotivesillä ole mitään näistä merenelävistä, ainoastaan Annikin kynnenpituisia katkoja. Ravintolan omistaja on kuulemma Galiciasta, joten siinä syy paikan suuntautumiseen luoteeseen näissä asioissa. Isäntä toteaakin, että menorcalainen ja galicialainen keittiö tarjoavat “onnistuneen fuusion” merenherkkuasioissa. Rías Baixas -ravintola Ferreriesissä kannattaa muistaa, jos pitää merellisestä ruuasta ja on valmis maksamaan pikkuisen laadusta.
*
Lounaasta vahvistunut kaksikko lähtee lentokentälle. Annikki on tosin ennemminkin siirtymässä höyhensaarille autossa, joten Vilho joutuu käymään dialoginsa milte keskenään. Repsol-huoltoasemalla tankataan bensaa litrahinnan ollessa hieman alle 1,20 euroa/litra. Sitten lyhyt matka lentokentälle ja auton palautus samaan paikkaan, mistä se haettiin. Se käy helposti. Taksijonosta otetaan kyyti satamaan ja siellä ollaan taas kaikkien tavaroiden kanssa Menorcan taivaan tarjotessa kuumaa aurinkoa.
Laivaan pääsyä saadaan odotella pitkään, mutta siihen on varauduttu ja sää on, kuten sanottu, erinomainen. Varustepussista löytyy tölkillinen yhä viiileää sangriaa ja se on enemmän kuin passelia juomaa tähän tilanteeseen.Nyt on aika jättää kivien ja tuulien Menorca taakse. Mukava paikkahan tämä on ollut, tuumii Vilho, rauhallinen ja jotenkin Mallorcaa maltillisempi.
Laiva lähtee viideltä, jopa viisi minuuttia etuajassa. Valoisaa on vielä kaksi tuntia. Keli merellä on erinomainen, lähinnä myotätuulta eikä maininkeja käytännössä ole. Kyyti on tasaista ja laivassa on hyvin tilaa. Alus on muuten lähtenyt Kvarner-Masa Yardsin Turun telakalta maailmalle 1993 ja kantaa nimeä Juan .J. Sister. Nojatuoliosaston seinällä on kymmeniä kaupallisen laivaston aluksia esiteltynä tauluissa. Sieltä löytyy myös kaksi Wärtsilän rakentamaa alusta.
Mallorca näkyy pian jo horisontissa ja matka kestää etupäässä siksi pitkään, että edessä on sama kierto kuin viimeksikin, koska kohteena on saaren takana sijaitseva Palma. Vilho toteaa Annikille, että aika ei sinänsä mene hukkaan, sillä yleensä nämä illat on istuttu tiiviisti asunnolla; nyt istutaan laivassa ja syödään eväitä, katsellaan kannelta ja otetaan kuutamosta merihenkisiä valokuvia.
Yhdentoista jälkeen yöllä ollaan taas Palmassa ja rantabulevardin menomestoissa on lauantain huuma alkamassa. Susivuoret kiskovat laukkujaan tunnettujen yökerhojen ohi ja sitten ylös mäkeä pitkin kohti edullista hotellia. Lähellä on "Suomalainen Baari Bosque Pia ja Pepe", joka vaikuttaa sangen kuolleelta tai sitten paikka on kunnon remontissa. Listalla on kuitenkin lihapullia ja muuta mukavaa.
Hotelliin ehditään juuri ennen puoltayötä. Paikka on vaatimaton mutta siellä päästään nukkumaan hetken ennen matkan jatkumista. Palman yö on lämmin, tumma ja täynnä lauantain tuntua.
27.10.2015
12. Talaioottirannan nousu ja tuho: Eräs perjantai Menorcalla, Torre D'en Galmes
Tuuleen vähitellen tottuneet Annikki ja Vilho ovat lähteneet jälleen aamupäivällä kivikierrokselle talaiootti-kohteille. Nyt ajellaan Alaiorin suuntaan ja sieltä jatketaan lounaaseen, Sou Bonin suuntaan.
Täällä on hyvin laaja ja tärkeäkin talaioottinen kohde, Torre D'en Galmes. Lippukassa ja info-piste opasvideoineen on vastassa ensin, sitten itse alueella on vain parkkipaikka ja valvoja kioskissaan.
Tämä on ehkä saaren suurin kivikasa-alue. Syynä siihen on ehkä se, että kyseessä on miellyttävä osa saarea – tulkinta voi olla vähän arkisen vilhomainen, mutta aurinko paistaa alueella kuumasti, eikä tuuli osu pahasti. Lieneekö sattumaa se, että tästä kun menee rantaan asti, edessä on menorcalaisittain laaja loma-asuntovyöhyke satoine osakkeineen? Vilhollekin tulee raunioilla kuuma pitkästä aikaa, vaikka tuuli sentään täälläkin hieman puhaltaa.
Täällä Torre D'en Galmesissa on miltei kaikki talaiootti-herkut tarjolla, ainoastaan naveta-hautamonumenttia ei näy. Kivilinnatornia on, samoin asuinrakennuksia, silo-luolia ja hautaluolia. Paikka on todellakin laaja, Merkittävä taula löytyy myös, siitä t-kirjaimen ylätaso on pudonnut ja se on jätetty pikkukivien varaan alas, siinä voi tarkastella myös hyvin taulan liittymäkohdan koloa. Taulan oheiskivet on pystytetty uudestaan tomerasti ja näin on saatu kivikehä taas aikaiseksi.
***
Aurinko paistaa ja kivillä on kiva kiertää, mutta se mikä Vilhoa hiertää, on muinaiskulttuurin tulkinta. Vähän täälläkin kylteissä ja vaikkapa päivän videossa on tulkinnoissa värittynyttä sävyä – puhutaan vaikkapa saarelaisten tasa-arvoisuudesta. Vilho on kiertänyt hitailla matkoillaan sadoilla esihistoriallisilla kohteilla ja selväksi on tullut se, että esihistoria on aina valtaosaltaan arvailujen varassa. Kirjoitettuja lähteitä ei ole, joten selvitettäväksi jää, mikä on uurna, mikä alttari, missä uuni ja kuka oli talkkari. Mutta me emme yksinkertaisesti tiedä yhtään mitään siitä, mitä nuo ihmiset ajattelivat tai uskoivat tai mitä valintoja he tekivät. Kukaan ei ole kertonut meille mitään, olemme kivien ja kaivausten varassa.
Sedän matkakirjasta Vilho on lukenut luvun "Seitsemän kysymystä talaioottisesta kulttuurista". Ennen Menorcan matkaa sedän puheilla ei oikein ollut merkitystä Vilholle, mutta talaioottiseen kulttuuriin tutustuttuaan teksti on noussut taas mieleen. Vastauksia Vilho ei ole pahemmin pystynyt näihin pulmiin kuitenkaan tuottamaan.
Sedän kysymykset olivat:
1) Saarilla on valtavasti luonnonluolia ja tehtyjä luolia. Onko löydetty kalliomaalauksia tai -piirroksia, jotka aina kertovat jotain kulttuurista esineitä enemmän? --> Ei ilmeisesti ole.
2) Mitä tiedetään talaioottien veneilystä? Kaikki mitä meillä on, liittyy kiviin ja luoliin, mutta asuinympäristö on merellinen. Tiedetäänkö siitä mitään? --> Ei tunnuta tietävän mitään muutamaa ongenkoukkua enemmän.
3) Talaioottinen kulttuuri on käytännössä metalliton. Eikö se ole merkki täydellisestä alkeellisuudesta?
4) Esinelöydöt viittaavat kauppaan mm. foinikialaisten kanssa. Mitä myytävää kivikansalla oli? Ihmisiäkö he myivät?
5) Talaiootteja on pidetty tasa-arvoisena ja demokraattisena väkenä. Hautalöytyjen määrä on pieni suhteessa aikaan ja populaatioon. Voiko se kertoa tasa-arvosta vai ennemminkin siitä, että vain tärkeillä ihmisillä on ollut hautoja?
6) Onko talaioottinen kulttuuri lopultakin hyvin primitiivistä? Saarelta ei tunnu olevan taidelöytöjä, ei metallintuotantoa, ei pyörää eikä mitään teknologiaa. Aseitakaan ei toki tunnu olevan, mutta eipä työkalujakaan juuri löydetä.
7) Piratismi. Ilmeisesti roomalaiset valtasivat alueen 123 eKr. koska saaret toimivat piraattien tukikohtana. Mikä on merirosvouden rooli saaren esihistoriassa? Mistä tulevat aatteet onnellisten, rauhanomaisten demokraattien saaresta?
Sedän jutut laittavat Vilhonkin miettimään sitä, miten kivikulttuuri tunnutaan esittävän aika positiivisessa valossa Menorcalla. Esihistoriastaanhan voi olla ylpeä, mutta näilläkin saarilla on veri vaihtunut tiheään viimeisinä 3000 vuotena. Se mitä setä tuntui kammoavan, oli ajatus "onnellisten saaresta" – siis sellainen menneisyyden tuntemattomuuteen perustuva glorifiointi, joka on läheistä sukua nurkkapatriotisimille.
Setä oli kyllästynyt aikoinaan yhtä lailla sosialistisen leirin viljelemään "demokratiaihailuun" kuin yltiöisänmaallisten oikeistolaiseen idealismiinkin. Lopultakin tiedämme yhtä vähän esihistoriallisten Menorcan kivenvääntäjien ajattelusta kuin havumajoja pystyttäneiden kantasuomalaisten ideoista. Ne uskomukset ovat tulleet ja menneet, sitten kadonneet. Mutta se mikä on vahvana siellä kuten täälläkin, on paikan henki ja todellisuus. Seisominen samoilla kiville kertoo ainakin sen, mihin tunnelmiin oli aikanaan totuttava.
***
Keskusteluissa Annikki nostaa esille sen, miksi niin usein ihastus esihistoriallisiin kulttuurikohteisiin kääntyy vähitellen kapinaksi ja kyseenalaistamiseksi Susivuorten matkoilla? Hyvä kysymys Vilhon mielestä. Mutta ehkä ongelma onkin siinä, että Susivuoret ensin kiinnostuvat, sitten paneutuvat asioihin ja sitten tietävätkin jotain. Kymmenes kohde ei olekaan enää pelkästään fantastinen, vaan saman teeman muunnos. Vauhdittomallakin matkailijalla alkaa kysymyksiä tulla mieleen; vertailuja ja myös mielipiteitä. Samalla aiheeseen on paneuduttu ja prosessia on pyöritelty päässä. Vilho setä väitti, että sivistynyt ihminen ajattelee aina ensin ja lopulta toimittuaan ajattelee taas. Sedässä oli sellaista oman polun kulkijaa, mutta ilman härkäpäisyyttä. On tainnut jotain siitä individualismista tarttua hitaaseen Vilhoonkin.
Esihistoriassa on kysymys löytöjen tulkinnasta. Tulkitseminen on lopultakin aina oppineen mielipiteen esittämistä.
Elämässä käy kuitenkin yleisesti niin, että jonain päivänä roomalaiset nousevat rantaan ja kivenvääntäjien ja -pyörittäjien salainen kulttuuri päättyy ja muuttuu arvoitukseksi, jota tutkitaan aikanaan siitä, mitä jäljelle on jäänyt. Usein on Vilhollakin käynyt mielessä se, miten aikanaan tulkitaan velipoika Heimon laajoja kivitöitä kesämökillä? Heimo on kivistä mäkeä vuodet perannut ja upottanut järveen varmaan tonneitain kivitavaraa rantaviivaa terassitöillään muokatessaan. Näinköhän velipojan harrastuksen hedelmiä tulkitaan parin tuhannen vuoden päästä joko uskonnollisena rituaalina tai sitten puolustusmuurina?
***
On tullut aika kääntää hopeisen Vilhomobiilin nokka kotirantaa kohden ja hieman pakkailla tavaroita. Sen verran kuitenkin jää aikaa, että käydään lahden vastarannalla; terävässä ja kivisessä niemessä valokuvaamassa kylää ja omaakin villaa. Lahti on todella hieno, terävien kivien ja suurten tyrskyjen merimiljöö. Taas kerran Vilhon mieleen tulee Tintti-sarjakuvan Mustan saaren salaisuus ja sen skotlantilainen maisemakuvasta karuine rantoineen.
Myöhemmin Annikki paistaa poikkeuksellisen hyvät pihvit ja ahkeroi muutenkin keittiössä. Samalla viimeistellään pakkausta ja Annikin kissa, Negredo, käy syömässä iltapalaa. Tuuli on leppeä, katto ei soi puhalluksesta ja meri vaahtoaa vain kareilla ja terävillä rantakivikoilla. Kaikki on siis helppoa kuin laulussa.
Täällä on hyvin laaja ja tärkeäkin talaioottinen kohde, Torre D'en Galmes. Lippukassa ja info-piste opasvideoineen on vastassa ensin, sitten itse alueella on vain parkkipaikka ja valvoja kioskissaan.
Tämä on ehkä saaren suurin kivikasa-alue. Syynä siihen on ehkä se, että kyseessä on miellyttävä osa saarea – tulkinta voi olla vähän arkisen vilhomainen, mutta aurinko paistaa alueella kuumasti, eikä tuuli osu pahasti. Lieneekö sattumaa se, että tästä kun menee rantaan asti, edessä on menorcalaisittain laaja loma-asuntovyöhyke satoine osakkeineen? Vilhollekin tulee raunioilla kuuma pitkästä aikaa, vaikka tuuli sentään täälläkin hieman puhaltaa.
Täällä Torre D'en Galmesissa on miltei kaikki talaiootti-herkut tarjolla, ainoastaan naveta-hautamonumenttia ei näy. Kivilinnatornia on, samoin asuinrakennuksia, silo-luolia ja hautaluolia. Paikka on todellakin laaja, Merkittävä taula löytyy myös, siitä t-kirjaimen ylätaso on pudonnut ja se on jätetty pikkukivien varaan alas, siinä voi tarkastella myös hyvin taulan liittymäkohdan koloa. Taulan oheiskivet on pystytetty uudestaan tomerasti ja näin on saatu kivikehä taas aikaiseksi.
***
Aurinko paistaa ja kivillä on kiva kiertää, mutta se mikä Vilhoa hiertää, on muinaiskulttuurin tulkinta. Vähän täälläkin kylteissä ja vaikkapa päivän videossa on tulkinnoissa värittynyttä sävyä – puhutaan vaikkapa saarelaisten tasa-arvoisuudesta. Vilho on kiertänyt hitailla matkoillaan sadoilla esihistoriallisilla kohteilla ja selväksi on tullut se, että esihistoria on aina valtaosaltaan arvailujen varassa. Kirjoitettuja lähteitä ei ole, joten selvitettäväksi jää, mikä on uurna, mikä alttari, missä uuni ja kuka oli talkkari. Mutta me emme yksinkertaisesti tiedä yhtään mitään siitä, mitä nuo ihmiset ajattelivat tai uskoivat tai mitä valintoja he tekivät. Kukaan ei ole kertonut meille mitään, olemme kivien ja kaivausten varassa.
Sedän matkakirjasta Vilho on lukenut luvun "Seitsemän kysymystä talaioottisesta kulttuurista". Ennen Menorcan matkaa sedän puheilla ei oikein ollut merkitystä Vilholle, mutta talaioottiseen kulttuuriin tutustuttuaan teksti on noussut taas mieleen. Vastauksia Vilho ei ole pahemmin pystynyt näihin pulmiin kuitenkaan tuottamaan.
Sedän kysymykset olivat:
1) Saarilla on valtavasti luonnonluolia ja tehtyjä luolia. Onko löydetty kalliomaalauksia tai -piirroksia, jotka aina kertovat jotain kulttuurista esineitä enemmän? --> Ei ilmeisesti ole.
2) Mitä tiedetään talaioottien veneilystä? Kaikki mitä meillä on, liittyy kiviin ja luoliin, mutta asuinympäristö on merellinen. Tiedetäänkö siitä mitään? --> Ei tunnuta tietävän mitään muutamaa ongenkoukkua enemmän.
3) Talaioottinen kulttuuri on käytännössä metalliton. Eikö se ole merkki täydellisestä alkeellisuudesta?
4) Esinelöydöt viittaavat kauppaan mm. foinikialaisten kanssa. Mitä myytävää kivikansalla oli? Ihmisiäkö he myivät?
5) Talaiootteja on pidetty tasa-arvoisena ja demokraattisena väkenä. Hautalöytyjen määrä on pieni suhteessa aikaan ja populaatioon. Voiko se kertoa tasa-arvosta vai ennemminkin siitä, että vain tärkeillä ihmisillä on ollut hautoja?
6) Onko talaioottinen kulttuuri lopultakin hyvin primitiivistä? Saarelta ei tunnu olevan taidelöytöjä, ei metallintuotantoa, ei pyörää eikä mitään teknologiaa. Aseitakaan ei toki tunnu olevan, mutta eipä työkalujakaan juuri löydetä.
7) Piratismi. Ilmeisesti roomalaiset valtasivat alueen 123 eKr. koska saaret toimivat piraattien tukikohtana. Mikä on merirosvouden rooli saaren esihistoriassa? Mistä tulevat aatteet onnellisten, rauhanomaisten demokraattien saaresta?
Sedän jutut laittavat Vilhonkin miettimään sitä, miten kivikulttuuri tunnutaan esittävän aika positiivisessa valossa Menorcalla. Esihistoriastaanhan voi olla ylpeä, mutta näilläkin saarilla on veri vaihtunut tiheään viimeisinä 3000 vuotena. Se mitä setä tuntui kammoavan, oli ajatus "onnellisten saaresta" – siis sellainen menneisyyden tuntemattomuuteen perustuva glorifiointi, joka on läheistä sukua nurkkapatriotisimille.
Setä oli kyllästynyt aikoinaan yhtä lailla sosialistisen leirin viljelemään "demokratiaihailuun" kuin yltiöisänmaallisten oikeistolaiseen idealismiinkin. Lopultakin tiedämme yhtä vähän esihistoriallisten Menorcan kivenvääntäjien ajattelusta kuin havumajoja pystyttäneiden kantasuomalaisten ideoista. Ne uskomukset ovat tulleet ja menneet, sitten kadonneet. Mutta se mikä on vahvana siellä kuten täälläkin, on paikan henki ja todellisuus. Seisominen samoilla kiville kertoo ainakin sen, mihin tunnelmiin oli aikanaan totuttava.
***
Keskusteluissa Annikki nostaa esille sen, miksi niin usein ihastus esihistoriallisiin kulttuurikohteisiin kääntyy vähitellen kapinaksi ja kyseenalaistamiseksi Susivuorten matkoilla? Hyvä kysymys Vilhon mielestä. Mutta ehkä ongelma onkin siinä, että Susivuoret ensin kiinnostuvat, sitten paneutuvat asioihin ja sitten tietävätkin jotain. Kymmenes kohde ei olekaan enää pelkästään fantastinen, vaan saman teeman muunnos. Vauhdittomallakin matkailijalla alkaa kysymyksiä tulla mieleen; vertailuja ja myös mielipiteitä. Samalla aiheeseen on paneuduttu ja prosessia on pyöritelty päässä. Vilho setä väitti, että sivistynyt ihminen ajattelee aina ensin ja lopulta toimittuaan ajattelee taas. Sedässä oli sellaista oman polun kulkijaa, mutta ilman härkäpäisyyttä. On tainnut jotain siitä individualismista tarttua hitaaseen Vilhoonkin.
Esihistoriassa on kysymys löytöjen tulkinnasta. Tulkitseminen on lopultakin aina oppineen mielipiteen esittämistä.
Elämässä käy kuitenkin yleisesti niin, että jonain päivänä roomalaiset nousevat rantaan ja kivenvääntäjien ja -pyörittäjien salainen kulttuuri päättyy ja muuttuu arvoitukseksi, jota tutkitaan aikanaan siitä, mitä jäljelle on jäänyt. Usein on Vilhollakin käynyt mielessä se, miten aikanaan tulkitaan velipoika Heimon laajoja kivitöitä kesämökillä? Heimo on kivistä mäkeä vuodet perannut ja upottanut järveen varmaan tonneitain kivitavaraa rantaviivaa terassitöillään muokatessaan. Näinköhän velipojan harrastuksen hedelmiä tulkitaan parin tuhannen vuoden päästä joko uskonnollisena rituaalina tai sitten puolustusmuurina?
***
On tullut aika kääntää hopeisen Vilhomobiilin nokka kotirantaa kohden ja hieman pakkailla tavaroita. Sen verran kuitenkin jää aikaa, että käydään lahden vastarannalla; terävässä ja kivisessä niemessä valokuvaamassa kylää ja omaakin villaa. Lahti on todella hieno, terävien kivien ja suurten tyrskyjen merimiljöö. Taas kerran Vilhon mieleen tulee Tintti-sarjakuvan Mustan saaren salaisuus ja sen skotlantilainen maisemakuvasta karuine rantoineen.
Myöhemmin Annikki paistaa poikkeuksellisen hyvät pihvit ja ahkeroi muutenkin keittiössä. Samalla viimeistellään pakkausta ja Annikin kissa, Negredo, käy syömässä iltapalaa. Tuuli on leppeä, katto ei soi puhalluksesta ja meri vaahtoaa vain kareilla ja terävillä rantakivikoilla. Kaikki on siis helppoa kuin laulussa.
26.10.2015
11. Torstai on täynnä kiveä
Torstaina tuuli taittuu hieman ja iltapäivää kohden sää alkaa muuttua aurinkoiseksi.
Annikki ja Vilho aloittavat tiukan kivi-kierroksen saaren kotoisassa päässä, idässä.
Nyt käydään talaioottikohteilla, jotka ovat seuraavat:
- Trebucó. Täällä on useampia kohteita. Suuri, halkaisijaltaan 26-metrinen talaiootti ja ja osittain rekonstruoitu taula ja joitakin asumusten raunioita. Paikalla on parkkipaikka ja opasteita, suljettu kassa.
- Trebalúger. Tämä on suuri talaiootti-torni yksinäisen tien sivussa. Opasteita on, mutta autolle on vain pieni levike. Tornin päälle voi kiivetä, sieltä näkee melko hyvin ympäristöön.
- viinitalo Bodegas Binifadet, Sant Lluisissa osuu seuraavana matkalle. Kallista paikallista viiniä ja turisteille sovitettu ravintola- ja vierailusali. Smartia ja mutkatonta menoa sinänsä.
- Poblat Binissafullet. St Lluisin nurkilla oleva, tien kupeessa oleva talaioottikylä. Paikalla on taula sivupylväineen, jonkintasoinen talaiootti ja muutama pieni luola ja asumuksen jäänteet. Sinänsä miellyttävä paikka, mutta kaikkiaan esihistoriallisilta nähtävyyksiltään keskinkertainen
- Biniparratxet. Lentokentän aivan, aivan vieressä on aidattu Biniparratxet-talaioottikylä. Tätä voi katsoa aidan läpi ja toivoa, ettei koneita nouse juuri sillä hetkellä. Muutama luola ja pystykiviä, jotain infrakstruktuuria. Läheisessä aitauksessa hevosia ja aaseja, niiden alueella myös talaiootti-kasa.
- Talaiot de Torelló. Tämäkin on lentokentän tuntumassa, pikkutiellä, ja kone voi nousta aika lailla pään päältä. Suuri ja komea talaiootti-torni, hyvässä kunnossa ja näyttävä. Ei parkkipaikkaa, vain levike ja muurin kupeeseen voi pysäköidä pari pientä autoa. Rosmariinia kasvaa runsaasti muurien kupeessa. Tornille pääsee vähän talojen teiden kupeessa.
- Ihan pikkusen eteenpäin tietä, löytyy Basilica paleocrisitiana des Fornàs de Torelló. Kirkko lienee 500-luvulta. Sinänsä kiinnostava, kaiken väliin ja silti metsikköön jäänyt rakennuksen pohja, joka on aidattu pirun tiukasti mosaiikkiensa tähden. Ruutuaidan raoista voi tähystellä mosaiikin kissapetokuviota ja muutamia lintuja, sekä geometrisia aiheita. Retkikohteena sangen vaatimaton.
Kivikierroksen lisäksi Susivuoret käyvät kahdessakin terminaalissa, lahden molemmilla puolin Mahónissa. Uudessa terminaalissa saadaan liput tulostettua ja varmistettua se, että laiva (todennäköisesti) lähtee seuraavana parin päivän päästä tästä laiturista.
Kotona keräillään voimia, ruokitaan kissaa ja valmistaudutaan iltaan.
Illan tummuessa kävellään läheiseen Cap Roig -ravintolaan, joka on erikoistunut meren herkkuihin.
Alkuruokan on Mejillones Marinera – simpukoita yksinkertaisessa liemessä. Tätä simpukkalautasellista Susivuoret tyhjentävät aika hartaasti. Tarjolla on juotavaksi talon valkoviiniä ja Vichy Catalan -kuplavettä, joka on katalaanien omaa vichyä ja todella suolaista. Simpukat ovat erinomaisia, pian edessä on iso lautasellinen tyhjiä kuoria.
Seuraavaksi on tilattu merellinen arroz-kahdelle, Arroz Caldos de Peix – tämäkin annos periaattessa jonkinlainen paella, mutta ehkä ei aivan tyypillinen.
Ruoka tuodaan pöytään padassa ja tarjoilija täyttää lautaset, jättää sitten padan saataville. Ruoka on miltei keittoa, ennemmin pataa – nestettä on runsaasti ja liemi on maittavaa. Riisit ovat tässä liemessä mukana sopivan kovina. Meren antimia lautasella on runsaasti – isoja katkoja kuorineen, taskuravun sakset, simpukoita ja mustekalaa. Eipä Vilho voisi merellisempä ruokaa kuvitella, täyttävääkin muona on.
Vilho on hyvin tyytyväinen ruokailuun ja juo loppuja valkoviinistä kaikessa rauhassa. Annikki puuhastelee jo vanukkaan parissa.
Sitten edessä on vielä kävely pimeässä yössä takaisin kotiin,parin kilometrin päähän. Yö on lempeä ja taivaalla voi nähdä hyvin tähtikuvioita ilman turhaa valosaastetta. Yö lahden pohjukassa on rauhallinen ja pitkään Vilho tuntee itsensä kylläiseksi tuhdista mariscopadasta.
Annikki ja Vilho aloittavat tiukan kivi-kierroksen saaren kotoisassa päässä, idässä.
Nyt käydään talaioottikohteilla, jotka ovat seuraavat:
- Trebucó. Täällä on useampia kohteita. Suuri, halkaisijaltaan 26-metrinen talaiootti ja ja osittain rekonstruoitu taula ja joitakin asumusten raunioita. Paikalla on parkkipaikka ja opasteita, suljettu kassa.
- Trebalúger. Tämä on suuri talaiootti-torni yksinäisen tien sivussa. Opasteita on, mutta autolle on vain pieni levike. Tornin päälle voi kiivetä, sieltä näkee melko hyvin ympäristöön.
- viinitalo Bodegas Binifadet, Sant Lluisissa osuu seuraavana matkalle. Kallista paikallista viiniä ja turisteille sovitettu ravintola- ja vierailusali. Smartia ja mutkatonta menoa sinänsä.
- Poblat Binissafullet. St Lluisin nurkilla oleva, tien kupeessa oleva talaioottikylä. Paikalla on taula sivupylväineen, jonkintasoinen talaiootti ja muutama pieni luola ja asumuksen jäänteet. Sinänsä miellyttävä paikka, mutta kaikkiaan esihistoriallisilta nähtävyyksiltään keskinkertainen
- Biniparratxet. Lentokentän aivan, aivan vieressä on aidattu Biniparratxet-talaioottikylä. Tätä voi katsoa aidan läpi ja toivoa, ettei koneita nouse juuri sillä hetkellä. Muutama luola ja pystykiviä, jotain infrakstruktuuria. Läheisessä aitauksessa hevosia ja aaseja, niiden alueella myös talaiootti-kasa.
- Talaiot de Torelló. Tämäkin on lentokentän tuntumassa, pikkutiellä, ja kone voi nousta aika lailla pään päältä. Suuri ja komea talaiootti-torni, hyvässä kunnossa ja näyttävä. Ei parkkipaikkaa, vain levike ja muurin kupeeseen voi pysäköidä pari pientä autoa. Rosmariinia kasvaa runsaasti muurien kupeessa. Tornille pääsee vähän talojen teiden kupeessa.
- Ihan pikkusen eteenpäin tietä, löytyy Basilica paleocrisitiana des Fornàs de Torelló. Kirkko lienee 500-luvulta. Sinänsä kiinnostava, kaiken väliin ja silti metsikköön jäänyt rakennuksen pohja, joka on aidattu pirun tiukasti mosaiikkiensa tähden. Ruutuaidan raoista voi tähystellä mosaiikin kissapetokuviota ja muutamia lintuja, sekä geometrisia aiheita. Retkikohteena sangen vaatimaton.
Kivikierroksen lisäksi Susivuoret käyvät kahdessakin terminaalissa, lahden molemmilla puolin Mahónissa. Uudessa terminaalissa saadaan liput tulostettua ja varmistettua se, että laiva (todennäköisesti) lähtee seuraavana parin päivän päästä tästä laiturista.
Kotona keräillään voimia, ruokitaan kissaa ja valmistaudutaan iltaan.
Illan tummuessa kävellään läheiseen Cap Roig -ravintolaan, joka on erikoistunut meren herkkuihin.
Alkuruokan on Mejillones Marinera – simpukoita yksinkertaisessa liemessä. Tätä simpukkalautasellista Susivuoret tyhjentävät aika hartaasti. Tarjolla on juotavaksi talon valkoviiniä ja Vichy Catalan -kuplavettä, joka on katalaanien omaa vichyä ja todella suolaista. Simpukat ovat erinomaisia, pian edessä on iso lautasellinen tyhjiä kuoria.
Seuraavaksi on tilattu merellinen arroz-kahdelle, Arroz Caldos de Peix – tämäkin annos periaattessa jonkinlainen paella, mutta ehkä ei aivan tyypillinen.
Ruoka tuodaan pöytään padassa ja tarjoilija täyttää lautaset, jättää sitten padan saataville. Ruoka on miltei keittoa, ennemmin pataa – nestettä on runsaasti ja liemi on maittavaa. Riisit ovat tässä liemessä mukana sopivan kovina. Meren antimia lautasella on runsaasti – isoja katkoja kuorineen, taskuravun sakset, simpukoita ja mustekalaa. Eipä Vilho voisi merellisempä ruokaa kuvitella, täyttävääkin muona on.
Vilho on hyvin tyytyväinen ruokailuun ja juo loppuja valkoviinistä kaikessa rauhassa. Annikki puuhastelee jo vanukkaan parissa.
Sitten edessä on vielä kävely pimeässä yössä takaisin kotiin,parin kilometrin päähän. Yö on lempeä ja taivaalla voi nähdä hyvin tähtikuvioita ilman turhaa valosaastetta. Yö lahden pohjukassa on rauhallinen ja pitkään Vilho tuntee itsensä kylläiseksi tuhdista mariscopadasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)