Susivuorten ajo myrskyssä käynnistyy 0929 ja pääsuunta on koko päivän pohjoiseen. Isoon kuvaan pistettynä tällä ajomatkalla tullaa Loire'lta Seinelle, Nantesin itäkupeesta Pariisin länsipuolelle. Päämaalina on Seinen rannalla oleva piskuinen kaupunki nimeltään Les Andelys. Siellä on seuraavan yön majapaikka ja vuode.
Myrsky vaikuttaa melko vähän varsinaiseen ajomatkaan. Alkumatkasta ollaan muutaman kerran parin kilometrin siirtymällä isolta tieltä toiselle ja näillä erikoiskokeilla oksaa on paikoin maassa julmetusti, ei kuitenkaan isompaa runkoa. Autoon tuuli ottaa välillä erittäin paljon ja pyyhkijät hinkkaavat koko päivän tuulilasia. Ajo sujuu kuitenkin hyvin, vaikka ei se Vilhosta mitään viihdettä olekaan.
Reitin pääsuuntia ovat Laval, Mayenne, Alencon, Dreux, Evreux, Rouen ja sitten Les Andelys.Kahvilla Susivuoret pysähtyvät ennen kahtatoista, nimenomaan Lavalin ohitustiellä. Suuressa kiertoliittymässä on suosittu kahvila ja täältä saadaan reilut maitokahvit matkaa tukemaan. Auton ovea avatessa on oltava tarkkana, muuten tuuli tempaisee oven otteeseensa.
Lopulta lukuisten kääntymisten, liittymien ja risteyksien jälkeen kolmen maissa ylitetään Seine ja juuri tällä kohtaa on kukkulalla komeasti Chäteau Gaillard vartiopaikallaan. Ollaan Normandiassa ja miljöö on kovin erilaista kuin aamulla Anjoussa. 1514 Vilho toteaa, että maalissa ollaan.
Itse "kerrostalo" on lähinnä kolmikerroksinen, tolppamainen mutta todella porvarillisen komea säätyläistalo. Kerrokset ovat todella korkeita, olkoonkin että ylin on jo mustan katon ja mansardin peittämä, ripauksen vinttimäinen. Julkisivut - niitä on neljä - ovat punaista tiiltä ja valkoista koristepintaa.
Myrsky jauhaa vielä, satelee toisinaan. Taloon asettuminen on kuin kauhuelokuvasta, sillä valtavassa hallissa on vastassa vain tyhjää ja pääasiassa pimeää. Valokatkaisimien löytämisestä on laitettu erillinen ohje, mutta koko sisääntulo-opastus on liian monipolvinen. Vilho kipaisee yläkertaan eli kakkoseen portaita laukun kanssa ja asunnon ovi löytyy taskulampun kanssa. Modernisti lukko aukeaa puhelinsovelluksella. Perillä ollaan. Vilho käskee Annikin pysyä visusti asunnossa, kun sinne on viimein päästy. Sitten Viltsu kantaa kaikki tavarat kakkoskerrokseen, nyt kyllä hissikin on löytynyt pimeästä rapusta, sillä sekin oli piilossa tässä kauhutarinassa. Onneksi ovenpielessä on puupalikka, roudaaminen on helpompaa kun Susivuoren ei tarvitse takoa ovikoodia ulko-oveen jokaisen pussireissu kanssa erikseen.
Kaiken askareen jälkeen suuren yksiön ovi voidaan hetkeksi sulkea. Vilho ottaa mielestään melko ansaitun oluen käpäliinsä ja istuu. Asunto on aika kiva. riittäneekö neljäkään metriä huonekorkeuteen? Syödään maittavat mikroateriat, Vilholla on pyörykkää ja cous-cousia, yhtä suosikkia. Pienen lepotauon jälkeen Viltsu lähtee vielä kaupunkikävelylle, olkoonkin että ensimmäinen pysähdys on omalla valkoisella Renault Cliolla. Vilho pistää auton ns. luovutuskuntoon eli katsoo auton paperit ja luovutuspäivämäärän, konttaa lattiat ja tutkii lokerot. Kaikki on nyt kunnossa, mihinkään ei sitten enää jemmata tavaraa.
Kaupunkikierroksella normandialaisessa kylässä Vilholle tulee mieleen puoliankeat brittikaupungit. Nimittäin täälläkin katuja kehystävät "rivitalot" eli vieri viereen rakennetut tiiliset kaksikerroksiset taloputket. Mutta samalla täällä on puisia rakenteita ja vanhaa rakennuskantaa joukossa, olkoonkin etteivät rivitalotkaan uusia ole. Eikä näitä voi ankeaksi sanoa, siinä muurimaisuudessa on vaan yhtäläisyyksiä saarivaltakunnan cityihin. Palveluita täällä on paljon eli toisin kuin Loiren takamailla, kaduilla on kuhinaa ainakin liikkeiden osalta. On ruokapaikkaa ja muuta. Kauppoihin Viltsu ei osu, mutta eipä maksuvälinekään tullut mukaan. Sateet pysyvät kuin maagisesti poissa kävelyreissun ajan, ja vastoin ajankohdan (reissun loppu) apeutta, pieni kierros tuo hieman samanlaista saamisen riemua kuin alkumatkan pienetkin pyrähdykset. Kun tällaisessa yhden yön pysähdyksessä on selvää, että kaikki jää vain alkupaloiksi, voi vähästäkin nauttia. Sää on toki ollut niin raju ja syksyinen, että oikein mikään paikka ei vaikuta ihanalta ja houkuttelevalta, mutta on täälläkin jotain sellaista syvyyttä ja valoa, mitä Suomesta ei nyt enää syksyssä löydy.
Illalla on vielä aikaa syödä pois eväitä, virittää pikkuisen pakkauksia ja tutkia jäljellä olevia viinejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti