31.8.2025

1.0 Sumuisesta Helsingistä Baijerin aurinkoon ja yhä etelään

 Kello on vasta 0440 kun Susivuoret jo havahtuvat ja pian myös nousevat. Aamutoimet ovat lyhyet ja Annikki lähtee hitaampana jo joskus 0515 jälkeen ulos, Vilho vasta 0521. Ulkona Vilho tajuaa taskujaan varmistellessaan, että puhelin on jäänyt aamulatauksesta sohvan käsinojalle. Juoksu takaisin asuntoon ja pienoinen paniikki, puhelin mukaan ja ovet kiinni uudestaan, valot pois. OnneksiVilhokin oli liikkeellä ajoissa ja asemalle ehtii vielä hyvin kävellä, paikoin rivakasti tosin.

On elokuun viimeinen päivä. Eilen Helsinki on peittynyt sumuun ja ilma on huikean kostea, ei sada, mutta kosteus suorastaan pisaroi iholla. Näin on etenkin jos ravaat edestakaisin reppusi ja matkalaukkusi kanssa, takana muutaman tunnin unet.

Paikallisjunassa Vilho laskee kuuman kosteaa tunnelmaansa istumalla rauhassa. Lentoasemalle päästyään hän on jo ihan kunnossa ja olokin tuntuu kuivalta.

Lentokentällä asiat menevät tuttuun tapaan, sen voi tekoäly tietää ja kertoa.

 

Perinteisesti matkapäivän kellonajat

0440 heräily

0515 ja 0521 Susivuoret lähtevät asemalle. Vilho palaa pian hakemaan luurinsa.

0555 paikallisjunassa

0621 juna lentoasemalla

0630 siirrytty lähtöaulaan, otettu matkalaukkulipukkeet ja b. passit sekä jätetty laukut hihnalle. Vilho hoitaa Finnairin automaatin käytön ja käyttää printatun matkalipun viivakoodia ja homma on nopeaa.

Vilhon laukku on 18,9 kg ja Annikin vaivaiset 14,3 kg.

0649 Susivuoret ovat päässeet läpi turvasta. Tänään väkeä on melko paljon ja Turvassa joudutaan “volttiin” eli kiertämään labyrinttijonoa ennen turvatarkastuksen”pizzauuneja”. Väestössä on hieman tumpuloita eli tarkastaminen kestää. Susivuorten kassit menevät kuitenkin suoraan läpi.

Syödään patonkia, kolmioleipää, käydään WC:ssä ja täytetään vesipullot. Siirrytään 31D-portille, nämä kirjain-gatet ovat alakerrassa olevia ns. bussiportteja. Samalta portilta lähdettiin vuosi sittenkin. Bussikuljetus, sisään yhdestä takaovesta.

0737 ollaan keskirivistössä hieman siiven takana rivillä 52 koneessa Airbus 350. Tästä isosta linnusta Vilho kertoi vuosi sitten tarkemmin. Mahtava peli ja tämän hetken suurin konesuosikki Vilholle.

0813 take-off Suomen aikaan

0912 maassa Münchenissä Saksan aikaa. Kone on tullu rapsakkaa kyytiä ja lentänyt parissa tunnissa, mutta nyt parkkipaikkaa ei löydy. Joudutaan odottamaan portille pääsyä! Laskeutuminen hieman siiven takana on yllättävän kova rysäys, muuten - koneen nousuhan on puolestaan miltei huomaamaton.

0945 päästään kuitenkin koneesta, uhattua 40 minuutin jonotusta ei tule.

1003 Susivuoret ovat saaneet laukkunsa, Annikin salkku saapui 2 minuuttia aiemmin.

1011 pikamarssi “alas vasemmalle” vie lentokenttäkeskukseen ja siellä Hertzin tiskille. Annikki lähtee kauppaan.

1027 Vilholla on auton avain ja Annikki saapuu kaupasta (Rewe).

1035 ollaan pysäköintipaikalla 728 Hertzin kerroksessa 6 ja siellä on vastassa Hyundai i20, Vilho ei ole edes katsonut mikä auto on tulossa, eikä kaveri ole sanonut mitään tiskillä. Ajoneuvo on valkoinen.

1100 lähdetään, kun Vilho on tarkastanut auton, laittanut säädöt kuntoon ja kaikki on pakattu.

1513 Susivuoret ovat asunnon pihassa, Tarrenzissa Itävallassa. Matka on vienyt tuplasti sen, mitä piti, sillä ollaan jouduttu kolmeen kunnon ruuhkaan. Lisäksi Garmischissa on ollut tutulla tavalla normaalia ruuhkaa. Matka on ollut vain sellaiset 180 km mutta massiiviset ruuhkat ovat pysäyttäneet etenemisen kokonaan useamman kerran päivän aikana.

Tässä ensimmäisen päivän matkustustapahtumien peruskuvaus ja runko.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti