31.8.2024

3.0 Seefelder Joch - tai hei siis miten nää vuoriryhmät menee

 On kolmas matkapäivä ja toinen kerta kun herätään Seefeldissä. Susivuoret ovat juoneet viiniä pitkään illalla ja puhuneet valtavasti. Omituinen tapa hoitaa parisuhdetta, mutta valitettavasti se myös syventää yhdessäoloa ja samalla halua juoda lisää viiniä yhdessä. Merkillistä sekin, miettii Vilho.

Tänään Vilho kävelee Seefeldiä dominoivalle vuorelle ihan vaan karusti sorapolkuja pitkin - pääasiassa.

Seefeldiä hallitsee Reither Spitze eli se on korkein huippu kylän kupeessa. Vilho ei osaa oikein vuorten kielioppia, sillä tälläkin vuorella on varmaan viisi huippua, eikä kokonaisuudella välttämättä ole edes nimeä. Mutta Vilho on aina puhunut tästä vuoresta Reitherina, joten olkoon se Reither.

Wikipedia osaa kertoa saksaksi asian siististi: Reither Spitze kuuluu Erlspitzgruppeen, joka tunnetaan myös nimellä Seefelder Gruppe. Tämä ryhmä puolestaa kuuluu lounaiseen, itävaltalaiseen osaan Karwendel-vuoristosta, joka on Susivuorille hyvin tuttu tuosta Saksan puolesta. 

Vähitellen ja hitaasti Vilhon päähän taipuvat vuoriryhmät ja nythän on myös niin, että viime vuosien tuttu kotivuori Gehrenspitze, joka täältä näkyy, on Talheimin solan omaa vuoriryhmää. Mutta sen takana näkyvät puoliksi saksalaiset Wetterstein-vuoret. Vilhon kovasti pitämä heppalaakso on juuri Gehrenspitzen ja Wettersteinin  välissä ja tuo vuorijono päättyy Zugspitzeen. Saksan korkein vuori näkyy täältäkin, samoin hyvin viereiseltä Hohe Mundelta, ja on hyvin tuttu vuosista Ehrwaldin kylästä, Susivuorten parin vuoden majapaikkakylästä tuon suuren vuoren kupeesta.

Mutta iltapäiväksi kääntyneen päivän kuumudessa Vilho tallustaa yhä ylemmäksi korkeudesta 1200 metriä.

2.2. Gschwandtkopft

 Kuumuus hallitsee, mutta metsässä on varjoa ja sopivaa. Pian ollaan tämän vaatimattoman huipun päällä. Jonkun kannon kupeessa Vilho huomaa jälleen täällä yleisen sienen - tuohan on keltahaarakas. Pienen niityn jälkeen ollaan ylhäällä, lasketteluratojen yläpäässä.

Täällä on kaksi ravintolaa ja possu-teemaisen(!) köysiradan pääteasema.

Vilho pitää ensimmäisen tauon suositumman ravintolan tuntumassa. Ylipainoiset italialaiset tytöt meuhkaavat jotain terassin reunassa. Vilho on hakeutunut varjoon. Kakkosravintolan terassi on ihan täynnä, hienommassa vuoripukki-paikassa oli vain yksi pariskunta oluella sivuterassilla. Vilho ei ota edes valokuvia tekojärvestä, vaan lähtee kiertämään länteen kohti Möserniä. Vilho ei viitsi.

Metsässä, kulkiessaan sorapolulla Vilho huomaa, ettei ole mitenkään palautunut kesän tuomasta uupumuksesta. Hän käy päässään ylikierroksilla, miettii jotain merkityksetöntä työasiaa, vaikka voikin sysätä se syrjään helposti. Vilhon ylivertainen fyysinen kunto kestää kaikki marathonin jälkeiset vuorikävelyt, mutta pää ei tunnu kestävän suorittamista. Outoa ja erikoista. Vilho katselee pyökin lehtiä ja kokee hetken äärimmäistä surua ja suurta iloa; mutta kevyesti, jollain tavalla suomalaisesti. 

Lähellä on paikallinen mustarastas niityllä, eikä se ole samanlainen kuin koti-Suomessa. 

Vilho katsoo kahta kelloaan ja takoo metrejä alaspäin. Kymmenen kilometriä on tullut jo täyteen hassulla päiväkävelyllä, väsymyksen varjo on jossain pään päällä. Urheilualueella Vilhoa ottaa jo päähän, kun hän joutuu kiertämään suuret alueet aidatun jalkapallo + rullahiihtoradan takia. Olympiabadin tuntumassa olo hellittää, siellä on hieno Seekirchle, ehkä uusbarokkinen valkoinen kappeli puron varressa. Purossa on taimenia, Vilholla on aikaa katsoa veteen kunnes hän löytää ensimmäisen, toisen ja sitten vielä seitsemän muuta pientä lohikalaa. Ne ovat tässä vedessä arkoja. 

Vilho käy maastovarustuksessa Billassa, ostaa nuudeleita, halpaa punaviiniä ja edullista olutta. Annikkia varten Vilho ottaa kahvijuomaa ja manteleita. Itselleen hän varaa halpoja pähkinöitä. Nyt varataan myös Knorrin nuudeleita, sillä rinteen jälkeen tarvitaan nopeita aterioita. Tässä maassa nuudelitkin ovat kalliita, edullisetkin ovat yli euron. Vilho ottaa paahtoleivän, ja alennetun salaattisekoituksen, sen saa 1,10 eurolla. 

Kotona on kiva olla ja juoda radleria ja olutta. Annikki on ollut Telfissä bussilla ja hänkin tuonut kaikenlaista hyvää kaupoista. 

Tehdään vielä piirrustuksia ja vesivärihommia. Terassielämää ja myöhemmin ruuanlaittoa. Lämpö jatkuu, parvekkeella on kovin mukavaa.

2.1 Vilho metsäpolulla

 Seefeldin järveltä Vilho lähtee metsäpolulle. Ollaan hiihtokaupungin laidalla, joten ei tästä tule mitään erävaellusta. Mutta polulla on aika hiljaista. Muutama germaanipariskunta, eläkepuolelta, tulee vastaan, osalla miehistä on muuten täällä vielä komeasti järjestelmäkamera. Käpytikka mekastaa mukavasti jossain ja metsä antaa suojaa auringolta. 

Vilho ohittaa pari patua. Halti tulee pian eli "haltihetki", 1323 metriä, mutta mitään taukoa ei myönnetä eikä sitä anotakaan. Aina Vilho katsoo puita ja miettii mitä ne ovatkaan. Kaikki pitää opetella uudestaan, mutta täällä pyökki on miltei valtalaji lehtipuissa. Pyökit ovat kauniita puita, ja tuovat historian Vilhon mieleen. Vilho puhuu videolla usein Suur-Germanian luonnosta "satumetsinä". Nämä ovat kauniita metsiä, eivät aina niin kovasti luonnontilaisia, mutta osa meistä on lapsena kohdannut saksalaisia satuja ja Paroni von Münchhausenin seikkailuita. Siellä pyökit, kauriit, saksanhirvet ja ihmeet ovat arkipäivää.

Täällä metsä rajautuu laskettelurinteeseen, mutta yksikin puu riittää Vilholle mielikuvituksen ravinnoksi. Ja tietysti vuoret, pienetkin. Ja on ihanaa olla hetken vapaa.

2.0 Vilho käy Gs, tai siis Gsch... Gschwandtkopftilla

 Toisena matkapäivänä Vilho herää yllättävän aikaisin ja pääsee myös liikkeelle. Voimat eivät riitä vielä isompaan vuoreen, joten ohjelmassa on paikallinen kotimäki, Gschwandt. Siinä on tosiaan yhdeksänkirjaiminen sana, jossa on yksi vokaali ja alussa viisi konsonanttia putkeen.

Tämäkin päivä on aurinkoinen, sadetta ja pilviä on luvattu, mutta sadetta ei tule ja pilviä on aika vähän.

30.8.2024

1.2 Matkapäivän kellonaikoja ja vähän muuta

0500 herätys

0531 Vilho ulkona

0544 Vilho asemalla

0553-0620 juna lentoasemalle

0629 Vilho saa dokumentit ulos lähtöaulan laitteesta

0635 turvatarkastus jo OK

0742 koneessa Airbus A350 

0814 take-off, Helsinki-Vantaa -> siirtyminen Saksan aikaan 0714

0914 maassa MUC. Etuajassa.

0927 ulos koneesta

0934 käyty WC ja odotetaan hihnalla laukkuja

0942 laukut saadaan

0954 leiri lähellä terminaalin kaukobussiasemaa. Sinne on marssittu pitkä matka terminaaliin siipeen ja kakkosterminaalin puolelle

Käytävän penkeillä odotetaan bussia. Tässä on lähellä kauppa ja WC. Penkeissä on pistorasia sopivassa kohdassa, kun sen tietää. Kaupasta Vilho juo kaksi pulloa kylmää Radleria, Annikki schorlen ja drinkin. Syödään eväsleipiä. Käydään vessassa ja Annikkikin käy kaupassa. 

n.0955 bussissa. 

1007 bussi lähtee MUC-lentokentältä kohti Müncheniä.

1147-1200 München. Sää on lämmin, kesäinen, aurinkoinen

1315-1330 about. Saksan poliisi Polizei tekee tiellä passitarkastusta ja koko bussin paperit katsotaan pysädyksissä levikkeellä. Kahden matkalaisen asioita selvitetään perusteellisesti. Bussi on näin myöhässä.

1349 bussi lähtee Garmisch-Partenkirchenistä 

1431 ollaan viimein Seefeldissä (31 minuuttia myöhässä). Täällä on aurinkoisen kuumaa ja reilusti yli 20 astetta.

1450 Susivuoret ovat asunnolla ja pääsevät koodilukosta sisään. 

n. 1530 Vilho lähtee käymään kaupassa EuroSpar

välipalaa.

n. 1650 Vilho lähtee käymään uudestaa kaupassa ja palaa 1730.

Annikki on päiväunilla, Vilhokin menee nukkumaan.

Hämärän aikaan Vilho herää, Annikki on terassilla. Vilho käy suihkussa ja menee terassille juomaan oluen. On hieman viileää. Taivaalla alkaa hahmottua tähtiä ja mm. Otava. Lentokoneita kulkee paljon mustaa taivasta vasten, kadulla lähinnä kävelijöitä ja kaikkiaan on hiljaista.  

Ilmassa on muutama lepakko. Leutaschin suunnalla käy ukkonen, salamointi näkyy, muttei kuulu.

Syödään leipää, mozzarellaa, leikkeleitä, juustoa ja vihanneksia. Viiniä. Molemmat ovat väsyneitä. Ilta on pian hyvinkin tumma, lempeä ja rauhallinen.

 

 


28.8.2024

1.1 Vilho ja Airbus A350

Uusi kalusto, josta Vilho puhuu, on Finnairin Airbus A350.

Koneessa kokoluokka on siis sellainen, että penkkirivejä on kolme eli ikkunarivien lisäksi on keskirivi, kaikki nämä kolmen jakkaran kokonaisuuksia. 

Vilhon tämänpäiväinen ensilento Müncheniin A350:llä jättää hyvän tuntuman. Iso lintu kulkee pehmeästi ja nousee myös pehmeästi. Meno on "smoothia" ja nyt ei varmaan ollut keliä muutenkaan, mutta mitään värinöitä ei reissussa koettu, ei edes Baijerin peltoaukeiden yllä, missä aina lämmin ilmamassa on nousussa.

Kone tuntuu tilavalta ja ilmavalta. Käytävät eivät vaikuta ahtailta sumpuilta ja tilavuus tuo jonkinlaista omaa rauhaa, joka välillä lentokoneessa puuttuu. Vessoja on ilmeisesti paljon, eikä niihin pyrkiminen ja jonottaminen ole koko koneen asia, kuten pienemmissä peleissä.

Viihdenäyttö on erittäin hyvä ajatus ja antaa paljon mahdollisuutta ajankuluun. Toisinaan sitä suuresti tarvitaan - siis lisäohjelmaa kyllästyneeseen istumiseen. Vastoin nykyaikaa, matkalaisille jaetaan halvat kertakäyttökuulokkeet.

Suureksi kyydiksi kone tyhjenee helposti ja sujuvasti. Jotenkin tilavuus auttaa tässäkin.  

Näytöltä Vilho kiinnittää huomionsa lentokorkeuteen: 13 kilometriä! Normaalisti vähän reilu 11 000 on ollut maksimi. Lisäksi nopeus on 900 km/h, joten ei ole ihme, että matka taittuu nopeasti ja etuajassa.

A350 on Suomen ilmailuhistorian suurin lentokonemalli.


1.0 Aamuherätys ja lentokoneeseen

 Susivuoret heräävät kello 0500 syvästä unesta. On elokuun loppu vuonna 2024 ja arkipäivää eletään, olkoonkin että pariskunta on tänään vihdoinkin lomalla. Ensimmäinen lomapäivä menee kuitenkin reissatessa, eikä lomailu ole aina päällimäisenä mielessä.

0531 Vilho kävelee jo pihalla juna-asemaa kohden. Annikki tulee perästä bussilla, mutta Vilho haluaa herätä kävellessään. Puoli tuntia menee muuten uskomattoman nopeasti, mihinkään virheliikkeeseen ei ole varaa - siksi kaikki on Susivuorillakin ollut valmiina viimeisen päälle.

Tänään kaikki sujuu hyvin. Junamatka, touhut lentoasemalla ja turvatarkastus. Jopa boarding tehdään melkein etuajassa ja nopeasti.

Vilho on nukkunut jo useampana yönä vain muutaman tunnin ja väsymys on sellaisessa asteessa, että se tuntuu normaalilta. Siksi vain jatketaan, toimitaan ja suoritetaan. Lentokoneeseen päästyä olo on kuitenkin helpottunut, mutta mielessä on vain haave päästä torkkumaan. Mutta yleensä uni ei tässä vaiheessa enää tule. Lisäksi uusi lentokalusto on aika kiinnostava; Edessä on jokaisella matkustajalla näyttö elokuvineen , lentokameroineen, karttoineen ja palveluineen. 

Vilhon mieleen jäi: Junassa maksulaite ei toiminut, ei voinut maksaa. Kaikkialla homma sujui, ei ollut ruuhkia. Turvatarkastuksesta reput tulivat nopeasti ilman lisätutkintaa. Silti lentoasemalla oli paljon porukkaa ja vähitellen myös lämmintä, portilla ruuhkaistakin. Meno oli kuin... kansainvälisellä lentokentällä.

18.8.2024

0.03 Vanha käsikirjoitus kellarista

Vilhon sedän jäämistöstä tarttui kellarin siivouksessa taas kouraan papereita. Vähän Vilho on niitäkin laatikoita väistellyt, sillä elämän suuri luuta pyyhkii hitaasti mutta varmasti kaikkien meidän aarteet jonnekin tuuleen ja tuhoon. Mitään suuria määriä ei menneistä polvista ole jäänyt, eikä varmaan jää meistä myöhemmistäkään.
              
Sedän dokumenttien joukossa on kuitenkin paperinippu, joka sattuu kuin sattuukin sijoittumaan Seefeldiin, jonne Vilhokin on pian matkassa. Tämä melkoisen epämääräinen kirjoituskokoelma olisi kadonnut jo aikoja sitten, ellei teksti olisi sedän käännös – siis ilmeisesti sedän käännös, pitää lisätä. Mutta aloittakaamme paperinipun tarkastelu ihan alusta.
 
Kellastuneen paperinipun kansilehdellä lukee ainostaan Veden viisaus.
Sisälehdillä kerrotaan tarkemmin, että teos on Veden viisaus eli Seefeldin ajattelijan mietteitä.
Vilho mielestä titteli tällä teoksella on oikein hieno, mutta internet-niminen paikka ei tunne kirjaa lainkaan. Vähän syvemmällä lyhyessä introssa kerrotaan, että kirjoitus on ilmeisesti Alessandro Veronalaisen käsialaa, vaikkakin todellista tekijää ei varmasti tunneta. Eipä tunne internet tätä Alessandroakaan, eikä Google epäile liioin hänen vieneen toisten tekstejä.
 
Johdanto esittelee teoksen seefeldiläisen munkin hämmentäväksi ajatuskokoelmaksi – teokseksi joka piti kätkeä kirkon silmiltä ja joka sittemin on kadonnut lähes tyystin jälkipolviltakin. Tästä katoamisesta Vilho on samaa mieltä, aivan kuten hänen internet-selaimensakin.
Kirjoituskoneella – muistattehan nuo hauskat, hakattavat näppäimistöt, jotka tuottivat kirjaimia mekaanisesti? – kirjoitettujen sivujen johdanto-osuuden täydentää sivu Kääntäjän alkusanat. Juuri nämä kääntäjän alkusanat ovat pitäneet tämän paperinipun poissa silppurista, sillä setähän se siellä kertoo itse kääntäneensä nivaskan saksankielisestä käännöksestä.
 
Vilhon mieli kapinoi ja hänen päänsä melko laaja lähdekritiikki-alue on aktivoitunut miltei kuumenemispisteeseen asti.
     Siis jos kerrataan: Meillä on kourassa teos, jonka nimi on joko Veden viisaus  tai Seefeldin ajattelijan mietteitä. Teoksen on kirjoittanut ehkä Alessandro Veronalainen mutta yhtä hyvin se voi olla Mustanaamion käsialaa. Alkukielestä ei ole varmuutta, ehkä munkkilatina saattaisi mennä oikein, mutta saksankielinen käännös on ilmeisesti ollut jossain, koska Vilhon setä on siitä sen pyöräyttänyt suomeksi. Selvä juttu.
 
Asian kruunaa vielä se, että introssaan Vilhon setä ”kiittää Neiti Gertrude Haasea saksankielisen version lainaamisesta kahdeksi ihanaksi viikoksi.”
    Nykyajan ihmeistä skanneri on se, joka saa haukata sedän kellastuneen käännöksen. Vilho aikoo paneutua tähän kadonneeseen käsikirjoitukseen ihan siellä mahdollisella kirjoituspaikalla, Alppien juurella. Teoksen iskulauseet vaikuttavat vilkaisulla lähinnä teepussiviisauksilta, mutta tarkemmin luettuina jutut ovat kyllä sellaisia, että varmaan jopa Kahlil Gibranilta olisivat menneet Prinsessat väärään kurkkuun näitä tavatessa.

Niinpä Vilho lataa skannatun Veden viisauden koneelleen, valitsee sitten muutaman hyvän piirustuskynän ja paperia. Näillä eväillä Susivuori kokee olevansa kirjallis-taiteellisesti valmis matkaan.
 
 

 

0.02 Odottelusta ja muutenkin matkailun marinoivasta vaikutuksesta

 Jälleen kerran Vilho on odottelemassa Onnibussia ja kulkupeli on myöhässä poikkeuksellisesti. Ajatukset kulkevat koko ajan kohti lomaa, mutta muutama etappi on vielä ennen sitä. Kesäinen keli peittää sen tosiseikan, että pääskyset katosivat Etelä-Suomesta ilmeisesti jo viikko sitten. Menipä se lähelle Hisroshima-päivää, saattoi jopa osua yksiin tuon ikuisesti päivämäärään 6.8. nauliintuneen tapahtuman kanssa, pohtii Susivuori. Seuraavina vuosina osaa sitten Vilhokin odotella hetkeä, jolloin tervapääskyjen kerääntyminen alkaa muuttua viimeisiksi kiljahduksiksi Suomessa.


Tänään on puolestaan 15.8. ja se on taas italialainen vapaapäivä, Ferragosto. Aikoinaan katolinen kirkko sorvasi samaan päivään Marian taivaaseenottamisen muistopäivän ja siksi tänään on vapaapäivä niin Belgiassa, Ranskassa, Espanjassa, Italiassa kuin Luxembourgissakin. Eikä lista maista siihen lopu, mutta protestanteilta päivä menee kyllä ohi. Alun perin Ferragosto oli jonkinlainen sadonkorjaajien vapaa, nyt se on leimallisesti Italiassa kesän kuumin ja kuhisevin lomapäivä. Töissä Vilho ohimennen vinkkaa chatissa kollegoille, että katolisen euroopan yhteistyökumppanit voivat olla aika hiljaa tänään, kun harva on töissä. Porukka ottaa tiedon hyvin vastaan, mutta taustalla varmaan hämmästellään sitä,  mistä Vilho moisenkin asian tietää.

Vilho odottaa bussiaan ja miettii, miten matkailu on sellainen koulu, että siinä marinoidaan kyllä mies odottamisen mestariksi. Eipä Vilho mikään odottamisen ystävä ole, mutta sekin asia pitää saada raameihin. Oikeasti torstai-iltana ei ole mihinkään kiire, etenkin kun jatkoyhteydestä vastaa oma polkupyörä. Ulkona ei sada, eikä muutenkaan ole hätä tai jano, eikä sielua kalva epävarmuus tulevasta. Nyt odottaminen menee helposti, joten tyydytään siihen.

 
Matkailu avartaa, mutta se avartaminen edellyttää oikeastaan aina kulkemista epämukavuusalueella. Odottamisen lisäksi matkustaminen tuo kiirettä, aamuherätyksiä, valvomista ja kassien kiskomista. On lippujen ja tavaroiden kanssa säätämistä, hyppäämistä erilaisiin menopeleihin ja olosuhteisiin. Lisäksi tulee vielä se, että lentokentillä pengotaan kasseja ja vaaditaan puolittaista riisutumista. Sen jälkeen yleensä istutaan joitakin tunteja lentokoneessa suttaamassa  mustikkamehun kanssa. Vieraassa maassa on sitten edessä omat jenkkansa, kun tavarat pitää saada seuraavaan menopeliin ja sitten seuraavaan kaupunkiin tai pitäjään. Ohessa joutuu vielä kohtaamaan vierasmaalaisia määrättömät määrät ja ne kehtaavat vielä puhua vieraita kieliä. Sitten kun ollaan oikeasti perillä ja majoittuneena, voi keskittyä siihen avartavaan osuuteen matkailusta.

 Huolimatta Vilhon kyynisestä luettelosta, ovat matkapäivät yleensä huikeita ja niihin sisältyy niin paljon pikkutapahtumia, että päivä tuntuu melkein viikolta. Mutta usein Vilho on sanonut, että ymmärtää mökkeilijöitä ja heidän lomaansa. Siitä siirtymästä selviää yleensä tunnissa parissa ja usein tullaan ”valmiiseen taloon” jossa ei tarvitse kamalasti etsiä asioita tai miettiä missä ollaan tai miten perille löydetään. Matkailussa puolestaan rajat ovat hyvin hallitsevia ja ensimmäinen raja on siinä, kun vedetään kodin ovi kiinni. Koti pitää olla valmisteltu, ja toisaalta kaikki pitää olla mukana. Kun lähdetään, niin ollaan sitten niiden tavaroiden varassa toistaiseksi mitä on reppuun ja laukkuun saatu, eikä piirongin päälle auttaisi jättää yhtään mitään tärkeää. 

Bussikin saapuu ja matkustelun jumalat ovat säätäneet kyydin ihan täynnä olevaksi tänä tavallisena torstaina. Vilho pääsee katselemaan keltaiseksi kääntyneitä viljapeltoja ja vielä vihreitä koivuja. Jostain on noussut tuulta ja taivas on ihmeen vahvasti udun ja pilvien peittämä. Västäräkit jatkavat kokoontumistaan, mutta eivät ne sentään vielä lähde. Ja onhan Vilhollakin vielä kahdeksan työpäivää ja yksi marathon. Tietysti myös pakkaus sekä siivous.

8.8.2024

0.01 Erityisherkkää elokuuta

 Elokuun ensimmäisenä päivänä kunnon kansalaiset ovat lomalla tai sitten juuri palanneet lomalta täynnä toimintatarmoa. Vilho puolestaan on edelleen neljän viikon päässä kesälomastaan ja alkaa tuntea jokakesäisen lomaodotuksen hiipivän päälleen elokuisen sateen viekkaudella ja syksyn raskaudella.
 
Toisaalta mielessä on selkeänä se, että kesä on leppoisaa aikaa, vaikka sen viettäisikin toimistolla. Sitä paitsi illat ja viikonloput ovat pitkiä, eikä kylmä tai pimeys vaivaa nykyään oikeastaan minään kesäkuukausina. Vilho istuu Onnibussissa, kuten säännöllisesti nykyään tekee. Vanhuksia pitää käydä katsomassa ja taloudellisesti linja-auto on aivan ylivoimainen vaihtoehto. Mutta onnikkakyydissä on hyvin rasittavia puolia Vilholle, mutta tiedämme, että keski-ikäinen ukkohan  sietää kaiken ja valittaa viimeisenä. Ja jos valittaa, hän on joko väärässä tai itse vikapää.
 
Nykyään harva suomalainen tuntuu olevan ilman diagnoosia tai jotain eksoottista oireyhtymää, jota ilmaistaan kirjainyhdistelmillä. Mediasta jää toisinaan ellei päivittäin sellainen vaikutelma, että oikeastaan normaali ihminen on nykyään sellainen, että hänellä on jonkinlainen psyykkinen erikoisuus, jonka kanssa pärjätään, kunhan muu maailma ottaa sen huomioon. Kadut ovat täynnä yksilöitä, jotka ovat saaneet vastaukseksi ongelmiinsa sellaisen persoonallisuuskuvauksen, että selkeyttä henkisiin vaivoihin ja sosiaalisiin ongelmiin onkin alkanut löytyä aivan taikaiskusta.

Sitten tähän päälle tulevat mielenterveyspotilaat ja lääkityksensä kanssa kamppailevat kansalaiset. Porukan täydentää joukko aitoja kusipäitä - ja sitten löytyy vielä perinteisiä hullujakin. Loput ovatkin sitten "pelkästään" masentuneita.  


Koska tätäkään tarinaa ei kukaan lue, ei onneksi tarvita sisältövaroituksia. Jokainen aikuinen ihminen tajuaa, että osalla ihmisistä on ns. aitoja mielenterveysongelmia tai psyykkisiä sairauksia. Näitä Vilho ei koulutettuna ihmisenä kiistä tai kyseenalaista. Mutta pitääkö meidän jokaisen olla persoonallinen siten, että ollaan sekä pipejä että pöpejä? Saako sitä edes kysyä, mainita tai... ajatella?


Mitä ihmettä tällä on tekemistä Onnibussin kanssa, voi joku kuviteltu lukija miettiä. 

Esimerkiksi linja-autot ovat paikkoja, joissa Vilho huomaa omat sosiaaliset ongelmansa ja kaipauksensa sopivaan kirjainyhdistelmädiagnoosiin. Nimittäin tulomatkalla bussi oli täynnä, eikä suurikokoisella koipeliinilla ole koskaan kamalasti sitä ”omaa tilaa” ruuhkaliikenteessä. Lisäksi ympärillä syödään ja paasataan, ei huomioida toisia ja harvoin löydetään omaa paikkaa tai edes tiedetään, että sellainen on pakostakin jossain.

Vilhon jakkaralla istuu aina joku, joka on hämmentynyt siitä, että paikka on varattu. Reilu osuus mummoista pyörii alakerrassa (jossa myös Vilho istuu) selittämässä, että heillä on paikka ylhäällä, mutta he ajattelivat jäädä alas – tämä on muuten ilmiö joka toistuu jokaikisellä matkalla. Lisäksi mummot kertovat pyytämättä tämän ja pari muuta asiaa kaikille, jotka ovat alhaalla. Lippu ostetaan tomerasti netistä, mutta paikkaa ei osata vaihtaa, koska pitäisi kerran klikata.


Siispä tulomatkalla Vilhon vieressä pyörii väkkäränä vaaleatukkainen nuorehko nainen, joka syö valmissalaattia. Loput salaatista syödään matkan edetessä sormin ja sitten imeskellään kastikepussia aina toisinaan matkan hitaasti edetessä. Maukkaan aterian lopuksi nautitaan Pilttiä pari lusikallista. Kaikkiaan koko matkan paikallaan oleminen on melkein mahdotonta, koska tyttö on levoton. Hänellä on varmasti jokin kirjainyhdistelmä ja kiusallisen tilanteen syynä on tietenkin bussi, muut matkustajat ja Vilho  - mutta ei tyttö.
 
Vilho on huomannut olevansa erityisherkkä. Siinä se tuli – samassa lauseessa on keski-ikäinen äijä ja erityisherkkyys. Voi oikein kuulla, kun vaimo ja kaverit nauravat ja kaikki muut menevät vaikeiksi.

Yhtälöhän on mahdoton, koska erityisherkät ihmiset ovat itse asiassa uhreja yhteiskunnassa, kun taas keski-ikäinen mies on – vaikkakin tarpeellinen muutamiin touhuhin – syyllinen suurimpaan osaan sekä yhteiskunnan että maailman ongelmista.


Vilhoapa ei moiset asetelmat juuri häiritse. Hän tietää hyvin, miten piinallisia monet pakolliset sosiaaliset tilanteet ovat ja Kaikenlaisen Perseilyn, Tungoksen, Typeryyden, Sekoilun, Sotkemisen ja Meluamisen kokeminen ja näkeminen. Noista luetelluista asioista kärsivää KPTTSSM-erityisherkkää ihmistä inhottaa ihmisten itsekeskeisyys ja lyhytnäköisyys.

    Vilho on kuitenkin vakuuttunut, että KPTTSSM-erityisherkkyys pysyy aisoissa pienellä siedätyshoidolla ja hieman hammasta purren. Vaikean herkkyyden tunnistaminen auttaa, ja usein riittää sekin, että tajuaa ettei vaikkapa bussimatka kestä kuin pari tuntia.  

    Mutta tärkeintä on se, ettei itse lähde sekoilemaan ja kiemurtelemaan,  huutelemaan miten vaikeaa minun täällä bussissa on teidän muiden takia, ja tekemään koko maailmasta sitä oman levottomuuden temmellyskenttää tai pahoinvoinnin manifestaatiota. 

***

    Meillä oli aikoinaan sellainen asia kuin "käytöstavat", jolla suurin osa arkisista kohtaamisista hoidettiin kotiin ilman suurempaa ponnistelua. Sosiaalisuudesta ja jopa yhteisöllisyydestä puhutaan nykyään enemmän kuin koskaan, mutta missään ne eivät tunnu enää toteutuvan kovin helposti tai oletusarvoisesti.

 

Keski-ikäinen porukka tänä päivänä tietää, miten vanhemmat eli suuret ikäluokat kertoivat, kuinka nykyisten 40-60-vuotiaiden lapsuus on ollut turvattua ja helppoa, kaikki on saatu valmiina ja  ponnistelematta. Lapsille tehtiin samalla myös selväksi, että porut ja rutinat sopii säästää suurempiin tapahtumiin ja aina mennään koko porukka samalla säännöstöllä eli nyt turpa kiinni.

    Samainen keski-ikäinen porukka tietää, että nykypäivän mittapuulla tuo lapsuus muistutti jonkinlaista varusmiespalvelusta ja porukassa piti pysyä - ja mieluiten ehkä siellä keskipaikkeilla, vaikka aina menestyjille oli tilaa. Mutta siinä porukassa pysyi kun oli edes halu pysyä porukassa, ei tarvittu mitään poikkeuksellista, normaali suoritus riitti ja sellaista suvaittiin myös edellyttää. Se porukkakin veti kyllä mukanaan, kunhan ei nyt erityishankalaksi muille heittäytynyt.

    Oli myös sellainen ajatus, että persoonallisuuden toteuttaminen oli henkilökohtainen asia. Ja jos jollain oli joku erikoisempi, ehkä omituinenkin piirre, sitä suvaittiin, koska muuten tyyppi oli ihan normaali kaveri. Nykyään meille on kerrottu, että viime vuosituhannen viimeiset vuosikymmenet ovat olleet masentavia, latistavia ja tasapäistäviä. Voihan se niinkin olla, miettii Vilho, sillä pitkään oli ideaalina olla pääasiallisesti normaali ja terve. Paukkuja säästeltiin harrastuksiin ja omiin valintoihin, ehkä niihin urahaaveisiin ja tulevaisuuteen, koska koulupäivien aikana piti pysyä ruodussa. Se ruodussa pysymisen paketti käsitti peruskoulut, lukiot, rippikoulut, harrastukset, urheiluseurat ja armeijan – sitten sen kaksikymmenvuotisen ruotuväen jälkeen ryhdyttiin miettimään mitä ihan itse halutaan.

***

Kaikenlaista ehtii Vilho kesällä miettiä. Päivät ja bussimatkat ovat pitkiä, mutta ne pitää hoitaa. Oli miten herkkää tai erityistä, niin silti kesä on helppoa ja talvi vaanii kuitenkin kulman takana. Ja aina ollaan askel lähempänä Vilhonkin lomaa. Ja Vilhohan edustaa sitä ikäpolvea, jolla arki ja juhla, työ ja loma ovat erilaisia aikoja ja näiden vaihtelu oleellinen osa elämän dynamiikkaa. Mutta sekin taitaa olla hyvin vanhanaikainen ja sellaisenaan väärä ajatus.