2.3 Konbini-Vilho

 Japanissa on päätasolla kolmen sortin kauppoja: automaatit, konbinit ja sitten supermarketit. Suomalaiselle ja eteläeurooppalaiselle konbini olisi supermarket, sillä kyseessä on pikkuinen kulmakauppa. Japanissa nämä ovat convenience storeja eli paikallisesti "konbini". Kulmakauppa muistuttaa eniten R-kioskia, mutta Japanissa näistä saa kaiken tarvitsemansa ruuan, juomat ja alkoholin. On tupakkaa tiskin takana ja erityisesti kylmiä juomia, snackia, kahviautomaatti ja itsepalvelukassa. Osa on enemmän ruokakauppamainen, hyvällä valikoimalla. 

Vilho lähtee oitis lähikauppaan, tarkalleen ottaen 1645. Hän käy kulman takana katsomassa 7-Eleven -kauppaa, mutta se vaikuttaa tosiaan R-kioskilta. Vilho menee toiseen kulmaan pientä kotikatua. Täällä on oikein mukavanoloinen My Basket -lähikauppa. 

Vilho on ekstaasissa. Japanilainen lähikauppa! 

Täällä mikään ei ole tuttua. Mutta mennään vähän takaisin päin, kadulle asti.

Ulkona on siis jo hämärää, mutta sää on suloisen lämmin, pehmeä. Japanissa on kuitenkin harmaata miltei koko ajan. Mutta säässä ei ole mitään napistavaa. Kadut ovat siistejä ja tässä kotikulmilla eletään käytännössä kävelykaduilla. Autot kruisaavat 7-Elevenin eli "Seiskan" luona Yatsuyama-doria, mutta täällä sisempänä mennään fillarilla tai kävellen. Silloin tällöin ohi hiipii joku huoltoauto. On rauhallista, ei tippakaan ruuhkaa, ei lainkaan melua, meteliä tai musiikkia.

My Basketin ulkopuolella on pino ostoskoreja. Ostoskoreissa on täällä aina kaksi kahvaa. Jokainen kori on siisti, niissä ei ole roskia, kuitteja tai mitään biomassaa. Yhdessäkään.

 Kaupassa on ensin hyvin siistejä hedelmiä ja vihanneksia. Tietysti kaikki maksaa satoja tai tuhansia, mutta sanotaan nyt tässä se, että sata yeniä on 60 senttiä, tosin sanoen eurolla lohkeaa yleensä kurssista riippuen sellaiset 170 paikallista. Tonni on 6 euroa ja konbinissa on aika vähän useamman tonnin tuotteita. 

Suurin piirtein puolet kaupan tavaroista on sellaisia, mistä Vilho ei ymmärrä yhtään mitään. Lähestulkoon kaikki juomat ovat kylmähyllyssä ja sieltä tietysti mukaan lähtee olutta. Vilho ostaa heti vihreää teetä tölkissä, vettä ja pari bentoa ensihätään. Pussinuudelit eivät ole kovin yleisiä, etupäässä täällä pikanuudelit ovat purkeissa, niitä mukaan lähtee pari, varmuuden vuoksi. Purkkinuudelit ovat 100-200 yeniä, eli euron alle ja päälle. 

Lämpötila on korkea, joten sitä valmista teetä kannattaa kantaa kaupasta. Kahvituotteita on paljon, Vilho ottaa ison pullon mustaa kahvia jääkaapista ja ennen kaikkea sankarimme ostaa ponzua samaisen lähikaupan "pirkka-tuotteena". Kaunis puteli tätä sitruunasoijaa maksaa ehkä reilun euron. 

Kassalla Vilholla on edessä seuraava järkytys. Nuorisomediasta Vilho on oppinut sen, että kassa kysyy aina, otetaanko kassia. Vilho ei kuitenkaan ole oppinut vastaamaan kysymykseen, vaan puhuu jonkinlaista anteeksipyynnöin suolattua englantia. Kassaneiti on suloinen ja todella sydämellinen.  Hommahan käy niin, että ostoskori nostetaan tiskille ja neiti latoo sitten asiakkaan suunnasta oikealle ne ostokset. Osassa kaupoissa myyjä pakkaa ostokset asiakkaan kauppakassiin, mutta suomalainen voi myös pakata itse. Tota puhuen pääasiallisesti pakataan itse.

Viltsu on saanut pikavippinä "kolkyt donaa" vaimoltaan ja vetää maksutilanteessa rehvakkaasti esille kymppitonnin.  Tässä tilanteessa, jossa ostokset ovat about 4500, alkaa Italiassa tai Suomessa kassa vittuilla suhteellisen estottomasti, että eikö ole tasarahaa tai tarkempaa. Mutta kirsikankukka hymyilee kuin hääpäivänä ja pokkaa rahavirran sisään, hoitaa vaithorahat käteen ystävällisesti ja kiittää monta kertaa ja Vilho yrittää päästä samaan lukemaan ja kumartaa vielä ovensuussa. 

 Susivuori vie 80 metrin matkan lähikaupasta saaliin vaimolle. 

Vilho käy seuraavaksi Family Martissa ja lopulta myös lähimmässä "Seiskassa". Pahoittelemme, anteeksi, tämä on vain tyypillistä Vilhoa, jonkinlaista kotipesän turvaamista. Seiskassa Vilho maksaa kokeeksi kortilla ja sehän onnistuu melko helposti. Tosin kirsikankukka tässä kaupassa yrittää hommaa miltei kolme kertaa, mutta lopulta juttu menee läpi. Vilhoa lähinnä nolottaa ylenmääräinen ystävällisyys. Vilho on toki huomaavainen, mutta tietysti täysin kielitaidoton tomppeli. Vanhempana tämä on helpompaa, mutta nolouden tuntemus on aika lailla vakio.  

 Muuten Family Martissa Vilho kohtaa elämänsä ensimmäisen "kuuma hyllyn". Tosiaan tässä hyllyssä on kahvijuomia ja tsaikkaa kuumana. Toden totta, puhallin painaa kuumaa ilmaa drinkkeihin. 

Myöhemmin, Vilho käy  kaikkiaan kolmessa konbinissa, Family Mart toimittaessaan näistä viimeisen.

Myöhemmin, keski-ikäiset ovat yksiössään ja juovat teetä ja muita outoja juomia. Ajatukset ovat lennossa ja jossain kaukaisessa orientaalissa unelmassa. Asuntokubiikkelissa ei ole aidosti ikkunoita. Tilaa on ehkä 20 neiliötä, mutta mitäpä merkitystä moisella on nuorelle parille.  Vliho avaa viileän oluen. Jossain tuolla humisee suuri Tokio ja loputon, unohtumaton valtameri.

2.2. Hanedasta Shinagawaan: Susivuoret Japaniin Tokio II

1354 kone laskeutuu, maassa

Vilho puhuttelee hieman naapurissa istuvaa pappaa ruotsiksi. Ikämies on pudottanut puolen tusinaa kertaa tavaroitaan, vieressä olevat japanilaiset ovat häntä auttaneet, Vilho on kerännyt tavarat maasta käytävän puolelta. Vilho näkee tietysti leffateksteistä ihmisen äidinkielen. Toivotetaan hyvää jatkoa. Pappa jää viimeiseksi, hän tietää tukkivansa käytävän muuten. Vilho sanoo aina mukamas vihaavansa vanhuksia, vanhukset pitävät Vilhosta ja hän ymmärtää heitä hyvin, auttaa usein ja kunnioittaa aina. Vanhuudessa satuttaa ihmisyys ja olisi helpompaa olla näkemättä ihmistä.

1408 päästään ulos koneesta

Täällä on tosiaan lämmin. Kostea, pehmeä ilma ja taivas on tosissaan merkillisen harmaa. Vilhno vitsailee Annikille, että onneksi vaatetta ei ole enempää kuin tämä t-paita. Takki on laitettu Vantaalla matkalaukkuun. 

1454 Susivuoret saavat laukkunsa

Laukut saadaan toki pian, mutta sitä ennen arveluttavat pohjoismaalaiset matkailijat on pistettävä ruotuun. Ensin käydään toki pitkän käytävän ykkösvessassa. 

WC-käynnin ja pienen varustejärjestelyn jälkeen Susivuoret jatkavat pitkällä käytävällä, joka johtaa niihin kuuluisiin maahantulomuodollisuuksiin. 

 Viimeisen toiletin kohdalla on se paikallinen katumustynnyri, johon voi jättää vierasmaalaiset elintarvikkeet. 

Vilho on pistellyt aamutuimaan ihan tosissaan aitoa reissaria  napaan 2+2 siivua ja muutenkin runsaita eväitä on syöty vakavissaan sekä illalla että aamulla. Japaniin ei haluta rääväsuita, roskajoukkoa eikä varsinkaan mitään eläin- tai kasviperäisiä sairauksia. Kaksi rääväsuuta on jo aika lähellä vapaata Japania, mutta eväitä heillä on vielä yhden kananmunan verran. Semibuumerit miettivät hetken, kuka valitaan vapaaehtoiseksi munansyöjäksi, mutta Vilho kehottaa heittämään egun katumustynnyrii.Sen virkaa toimittaa kiinalainen kippiroskis. Ohjeet eivät kiellä kananmunia, mutta Vilho ei halua tulla yllätetyksi muna taskussa sen enempää kuin alkaa syömään tuota proteiinipaukkua juuri tässä tilanteessa. 

Semibuumereille ruuan heittäminen pois on raskasta. Ruoka tulisi kierrättää ruuansulatuksen kautta, muuten sitä ei pääse laihduttamaan. Munasta kuitenkin luovutaan. 

Todetaan vielä sekin, että nyt on nähty pitkä lento, jossa ei ole yllättänyt nälkä eikä jano, sillä vettäkin on vielä litra jäljellä 

Seuraavana mitataan lämpötila. Koko matkakarja paimennetaan ensimmäisille porteille, jossa vastassa on kamera ja virkailija. Tässä bongataan kuumeiset reissaajat ja lapuissa varotetaan dengue-kuumeesta. 

Ystävällinen virkailija paimentaa kaikki länsimaalaiset tai muut muukalaiset nätisti jonoon, kuitenkin kaksi sittemmin tunnistamatonta loskaturpaa kävelee oikealta kaartuvan jonon ohi. Vasemmassa laidassa on japanilaisten menoaukko, joten suoraakin voi kävellä ja heti vasemmalle. Mutta pari lumiturpaa vaan kävelee jonon ohi puolivahingossa ja ohittaa  muut matkustaja kuumejonossa. Ja ei - en tunne näitä tyyppejä.

Rajaviranomaisten merkintä: Ei kuumetta, ei mainittavasti käytöstapoja.

 Kuumejonon jälkeen alkaa sitten kunnon labyrintti ja veikkauskuponkien täyttäminen.  Labyrintti on lentokentille ominainen ohjausnauhojen sokkelo, jossa kierretään kymmenen metrin matkaa kilometri. Mennään siis edestakaisin. Näissä tiloissa on yleensä melko matala katto ja korkea lämpötila. Se veikkauskuponkipuoli tästä jutusta on se, että maahantulodeklaraatio pitää täyttää ja lähempänä sitä maalia tässä hommassa on veikkauspisteistä tuttuja pöytiä, jossa voi keksiä pahviin kirjoitettavia asioita, esimerkiksi kotiosoitetta Japanissa, josta vaikkapa Vilholla on tietoa suurin piirtein pääsaaren tarkkuudella. 

Julistuksessa kerrotaan tai vakuutetaan, että maahan ei tuoda mitään pahaa ja ollaan tietoisia siitä mikä on pahaa ja juuri sitä ei tuoda maahan ja jos tuotaisiin, niin tiedettäisiin että se on pahaa ja siitä seuraisi pahaa ja ei tarttisi tulla ja jos tulee, ei pääsisi koskaan pois. Kysymyksessä on siis tärkeä dokumentti. 

Fiksu Annikki on täytellyt pahvit kotonaan Suomessa ja nuorisomediaa seuraava Vilho on sitten havahtunut siihen, että pahvintäyttämisestä pitäisi olla tuotteena QR-koodi. Nyt ne koodit ovat puhelimessa. Sitten vaan jonotetaan innokkaasti, että päästään tarjoamaan sormenjälkiä ja QR-koodia. 

Espanjankielinen nainen ottaa jonosta valokuvaa. Viereisessä pylväässä lukee, että valokuvaaminen ja videointi ankarasti kielletty. Tosin samassa pylväässä lukee, että varaa QR-koodi esille ja alempana, että älä käytä puhelinta täällä.  Vilhon mielestä tarkoitus on se, että ne puhelut voisi jättää muualle. Suurin osa tulee kuitenkin koodit luurissa, mutta on niillä veikkauspisteilläkin vipinää.

Passintarkastuksessa vastassa on aika kypsä Tanaka, hän on immigraatio-viranomainen, kai kääntyy suomeksi maahanmuuttoviranomainen. Passi syötetään koneeseen, vekkulin moduulin edessä annetaan etusormien sormenjäljet ja vekotin ottaa kuvan. Vilhon kohdalla näkyvä lopputulos on tärähtänyt ja silmät ovat kiinni, mutta ehkä se riittää tai valtakunta sai paremman. Sormenjäljistä ei ole suurempaa tietoa. 

Sitten skannataan se QR-koodi, Tanaka lukee sen päälle jonkun oman pahvinsa, varmaan jonkinlainen kuittaus asialle. Murahdus (äänetön) ja sitten pääsee eteenpäin (ei todellakaan läpi vielä). 

Sitten saadaan ne laukut eli päästään laukkuhihnalle ja kello on 1451.

Laukut saadaan pian. Nyt pitää valita vielä uudestaan seuraava declaraatioreitti. Pahoittelen syvästi, mutta väsynyt Vilho ei enää tiedä, mikä seuraava steppi on - käsitys on kuitenkin se, että kyseessä on kuitenkin viranomaisten kruunattu leskikuningatar, valtakunnan vahvin tytär: Tulli.

Nyt laukut on jo saatu ja vaihtoehtoja on a, d, b, e tai jotain sinne päin. Osa ohjeista puhuu "paper" vaihtoehdosta ja ensimmäisenä taitaa olla "a" tai "d" ja se on kovin helppo reitti. Vilho katsoo hommaa kaksi minuuttia, kun Annikki pakkaa matkalaukkuaan.

Vilholla ei ole mitään sauhua mikä kirjain olisi sopivin salmiakkiaakkonen päättää tämä viranomaisjonotus. Mutta katselu on tuottanut sen verran tiedustelutietoa, että Vilho, tuo eturivin urhein urho, lähettää vaimonsa kysymään ystävällisiltä kirsikankukilta ohjeita. Ohjeet saadaan, takavasemmalla on automaatti, jossa voi tehdä seuraavan decleraation. Sehän on se sama kuten aiemmin, mutta taitaa olla eri viranomainen, juuri tuo mainittu valtakunnan Tuhkimo, kahden kengän prinsessa. Takavasemmalla on booth, jossa voi skannata saman QR-koodin, saman passin ja kuitata, että ei ole tuomassa mitään pahaa tai tullaamatonta liian hyvää Japaniin. Kone kiittää ja toimii nopeasti. Rituaalin merkitystä ei tiedetä, mutta tutkijat jatkavat työtään.

 Tämän tekoälyn jälkeen päästään todella lyhykäiseen jonoon tulli-oltettuun. Tullin tiskeillä on J-poppareita tai muuten muodollisesti päteviä kundeja, jotka ovat juuri saman verran ystävällisiä kuin rajan Tanaka-san oli kylmäkiskoinen.  J-poppari vilkaisee Vilhon passia, ei halua pöydällä olevaan lukijaan QR-koodia, viittoo vain ystävällisesti Vilhon... Japaniin. Vilho rakastaa Tullia, erityisesti tässä vaiheessa Japanin tullia. Tulkaa Suomeen työvaihtoon, katsotaan ne haalarijutut sitten tarkemmin aikanaan, pliis.

1507 Susivuoret pääsevät pois lentokenttämuodollisuuksista

Nyt kukaan ei kysy enää mitään koodeja eikä passeja. Tunne on huumaava. 

Pikaisesti löydetään oikea suunta junille. Annikki ehtii jo kivahtaa Vilholle, junamatka on Annikin tiedossa ja hallussa. 

1511 Annikki on ostanut matkakortit automaatista.

Nythän on niin, että kaksi virkailijaa on Pasmon automaatilla. Itse asiassa virkailijanainen käyttää automaattia ja Annikki kertoo mitä haluaa. Nainen on sydämellinen, tehokas ja nauravaisen ystävällinen. Vilho kumartelee lopuksi sivummalta. Vieressä on portti oikealle linjalle. Virkailija tarvitaan tähänkin, typerät ummikot eivät tiedä mihin tuliterää matkakorttia näytetään, portteja on erilaisia ja aukkoja on varmaan 3-4. Edelleen ystävällistä toimintaa, eikä kukaan häiriinny, ruuhkaa ei ole.

Vilho tapaa ensimmäiset automaatit laiturilla. Maksaa voi matkakortilla. Vilho kumartaa ensimmäiselle tavara-automaatille.Näitä on Japanissa 5 miljoonaa. 

1525 juna Hanedasta Shinagawaan. Linja 11.

Annikki istuu, junavaunu on kapea, ruuhkaa ei ole eikä mitään epäkohtia. Ihmiset ovat hiljaisia, siistejä ja huomaavaisia. Myöhemmin, keski-ikäinen antaa paikan eläkerouvalle, vieressä luurit päässä istuva teinipoika on omissa maailmoissaan, mutta havahtuu pian ja antaa toiselle rouvalle paikan heti. Rouvat kiittävät sydämellisesti. Vilho nieleskelee jotain ja katsoo harmaata kaupunkimaisemaa, joka lyhyen maanalaisen jakson jälkeen sukeltaa esiin. 

1540 Shinagawan asemalla

Asema on suuri mesta, mutta täällä pääsee helposti eteenpäin. Junasta on helppo nousta laukkujen kanssa, ihmiset ovat huomaavaisia liki huomaamattomasti he tekevät tilaa. Kukaan ei kapua niskaan uusista, laiturilla olevista matkustajista. 

Vilho johtaa nyt, mennään kohti "suuta" eli exitiä. Japanilaiset järjestyvät jo ennen liukuportaita vasemmalle, siistiin jonoon. Kukaan ei ryysää tai tunge. Suuren aseman uumenista päästään länteen, sehän on looginen suunta itäpuolella rataa asuville.

Mobiilidatasopimukset ovat sellaisia, että Vilholla on 14 vuorokauden paketti Japanin datahuttua ja Viltsu ei avaa sitä yhteyttä vielä. Vilho on opetellut ulkoa reitin asemalta asunnolle, kiitos G-mapsin. Koska tässä on rataa hyvin paljon ja meri vieressä, on parasta tulla lännestä suurta tietä, siltaa ja tasaristeyksen kautta. Matkaa on 1.1 km ja Vilho tuntee sen. 

Ulkona on lämmin, kosteaa ja toki harmaata. Ilma on kuin linnunmaitoa. Ympäristö on umpeensa urbaania, ei kaunista, mutta siistiä ja aivan uudenlaista. Tällä reitillä on hiljaista, kuin Suomessa. Liikennevaloristeys, hieman myöhemmin ollaan 7-Eleven -kulmakaupalla, se on maamerkki Vilholle kotikadusta, pienestä alle satametrisestä kadunpätkästä.  

1604 Annikki astuu asuntoon 1.1 kilometrin marssin jälkeen.  

 Koska avataan koodilukko, Vilho saa avaimen. Päästään sisään seuraavaan Susivuorten piskuiseen lemmenloukkuun. 

 

2.1 Hanedasta Shinagawaan: kellonajat: Tokio I

 Mennään taas ensin kellonaikojen mukaan ja mukana. Täältä pesee siis kronologiaa:

 

1354 kone laskeutuu

1408 päästään ulos koneesta

1454 Susivuoret saavat laukkunsa

1507 Susivuoret pääsevät pois lentokenttämuodollisuuksista.

1511 Annikki on ostanut matkakortit automaatista.

1525 juna Hanedasta Shinagawaan. Linja 11.

1540 Shinagawan asemalla.

1604 Annikki astuu asuntoon 1.1 kilometrin marssin jälkeen.  

1.3 Yölento itään ja mennäänhän tässä reilusti jo tiistain puolelle

 Take-off on tosiaan viittä vaille seitsemän illalla ja tällä idän reitillä suuntana on syksyisenä maanantaina pohjoinen. Naapurimme Venäjä on purkamassa Ukrainan natsihallintoa ja tämä erikoisoperaatio on kestänyt nyt vuosia koko muu järkevä maailma on armaan naapurimme toimia vastaan. Menossa on kuuma sota Ukrainassa, mutta koko länsimaailma on Venäjää vastaan sodassa, jonka lämpötila on sama kuin kasvihuoneessa. Kaikkea muuta tehdään, mutta ei avata suoraa tulta vielä. Niinpä tämänkin lennokin itäturistit suuntaavat lähinnä huippuvuorille, lähes viivasuoraan pohjoiseen. Jos reissusta selviäisi rauhantilanteessa vajaalla 8000 kilometrillä, on tänään mittarissa 11 116 kilometriä ja lentoaikaa 13 tuntia 8 minuuttia, noin osapuilleen. Venäjän ilmatila on suljettu ja niin on monen muunkin maan ilmatila venäläisiltä. Venäjä on kierrettävä, itään kun mielii ja miksei mielisi. Susivuoret ovat matkalla Tokion Hanedan lentokentälle. 

Barentsin meren yllä on aikaa ihmetellä sekä lentokarttoja että kamerakuvia, jotka molemmat tarjoillaan koneen viihdekeskuksesta eli edessä seisovalta näytöltä. Novaja Zemlja on muuten melkoinen saari, se jää reitin itäpuolelle kun mennään kohti huippuvuoria. Ovat kylllä Huippuvuoretkin etäällä kaikesta, siinä kuuluisassa pohjoisessa yksinäisyydessä, tavallaan Grönlannin kupeessa mutta todellisuudessa jossain Jäämeren keskellä. Matka jatkuu pohjoisnavalle ja täällä on pelkkää jäätä, vähän näkyy kameroista mutta paikoin on mahtavia railoja, kylmää erämaata. Kone kulkee aika lailla reilussa 11 kilometrissä, sitten myöhemmin korkeudessa 12 192 metriä. 

Finnair tarjoaa aika pian päivällisen, Annikki ottaa kanaa, Vilho lihapullia. Ruoka on hyvää ja antaa askarreltavaa. Saadaan mehuja ja limsaa, Vilho ottaa mustikkamehun ja tölkkikolan, yhden alkoholijuoman osuus hoidetaan espanjalaisella punaviinipiccololla, Annikki saa ranskalaisen Sauvignon Blancin Gascoignesta. Ihmisten monitoreissa pyörii elokuvia, jonkinlainen visuaalinen kakofonia on tarjolla, kun katselee koneessa menosuuntaan. Vilho katsoo Dunkirk-elokuvan ilman kuulokkeita, sillä lentomelu on sen verran rankkaa, että luureja saisi pitää melkoisen kovalla. Tekstityksen saa englanniksi, joten leffa on hyvin katsottavissa. 

Lentokoneen lämpötila on sopiva, eikä olo ole muutenkaan vaikea. Mutta istumista on rankasti edessä ja edessä ovat myös pienet iltapesut ja aamutoimet koneen vessassa. Sopeutumisestahan tässä jo puhuttiin ja sitä oppia pitää näissäkin soveltaa.

Loputon lento katkeaa yöllä pieniksi hetkeksi nukkumalla. Vilho ei koe nukkuneensa lainkaan, mutta Annikki on toista mieltä. Vilho on välillä koneen filtti silmillään kuin koulunäytelmän kivi konsanaan. 

On hullua elää kahdessa tai oikeastaan puolessa toista kellonajassa. Ranteessa on Suomen aika, sen mukaan miettii nukkumisen ja heräämisen, mutta Vilho torkkuessa kello 01 kotimaan aikaa, Japanissa on jo aamuseitsemän. Tämä erikoisuus saa tavallaan kruununsa silloin, kun aamiainen tarjoillaan. Päivän avausateria on 0530 ja Vilho ajattelee viimeinkin Japanin ja nimenomaan Tokion aikaa: perillä kello on 1130. Aamiainen on suomalaisittain kovin varhainen, japanilaisittain se osuu lähes lounasaikaan. Mutta kaiken sanelee se, että laskeutumiseen on enää pari tuntia ja sen mukaan mennään.

Kone laskeutuu Tokio-Hanedaan 1354 ja matkaa on tullut se reilut 11 tuhatta kilometriä ja istumista on ollut 13 h 10 minuuttia.  Pilviä on Honsunkin yllä ja aiempi matka menee melkein kokonaan merellä, joten vähän on nähty kamerakuvista. Kaunistahan maassa on, melko harmaata kuitenkin. Edessä on kiinnostavia maahansaapumisrituaaleja, mutta nyt itse lento alkaa olla voittoisasti hoidettu. 

 

1.2 Tunnelmia lentoasemalta koneeseen

 Vilhon pitäisi opetella tiukasti japania, mutta ensimmäinen opittu sana tällä retkellä on kuitenkin suomea. Kaikkien reissujen ja tuhannen kuullun kerran jälkeen Vilho painaa mieleensä vihdoinkin, että boarding pass on suomeksi "tarkistuskortti". Sen sanan voi kuulla Finnairin kuulutuksessa ja samalla aistia tunnelmia siitä, kuinka tuo suomalainen lentoyhtiö on puoliksi kuin virasto.

Olo Vilholla on hyvä, marathon ei paina enää kovasti ja ainoa häiritsevä elementti terveydessä on se, että Vilhon vatsa on toiminut erinomaisen hyvin ja tuollainen aineenvaihdunta herättää pitkän lennon aattona ajatuksia, olkoonkin ettei kysymys ole mistään sairaudesta tai hallitsemattomasta. Vilho on laihassa kunnossa, paino on usein aamuisin ollut 82,5 kg eikä noita lukemia ole pitkään nähty, normaalin massan ollessa kolmen kilon verran enemmän.

Mainitaan sekin, että Vilho on vakuuttunut siitä, että lentoaseman uusi uljas alue on... homeessa. Toivomme, että Vilho on homekoiran kuononsa kanssa väärässä, mutta vaikka Susivuori ei mielestään ole antennivikainen hörhö, on hän tullut vuosi vuodelta alttiimmaksi homeen havaitsemiselle. Tällä uudella puolella nenää kutittelee siihen malliin, että huolestuttaa, eikä kyse ole vain kutittelusta, Vilho haistaa homeen. Lisäksi voidaan todeta, että tämä Suomen upein näyteikkuna muumijuttuineen sisältää ainakin kaksi vesiautomaattia (epäkunnossa) ja hienot puurakennetta jäljittelevät pylväät kantavat toimimattomia virtapistokkeita. 

Vesiautomaatilla lukee suomeksi, mahdollisesti englanniksi, että vehje ei toimi, varaosa tilattu. Vilho menee kertomaan asian myös japanilaiselle turistille, joka ei voi mitenkään vikatilannetta arvata ja yrittää pahtrhaansa (lentokenttien vehkeet muuten toimivat aina eri tavoin, nappeja pitää painella kymmenen kertaa tai laittaa jotain optisen silmän eteen, joten matkailija epäilee ensimmäiset 5 minuuttia aina omaa taitoaan vesihanojen kanssa). I am sorry, in Finland nothing works, sanoo Vilho hymyillen kanssamatkustajalle. Täältä lähtee nytkin kolme konetta Japaniin, kaksi peräkkäin Tokioon ja yksi Osakaan, joten japanilaiset kyltit, joita täällä toki on, ovat kyllä tarpeen.

Paniikinomaista tunnetta Vilho kokee suuressa lentokoneessa päästyään paikalleen. A350 on iso ja tilava lintu, mutta kahta käytävää porukkaa vain vyöryy yhä enemmän koneeseen ja Vilho on ihmeissään kahden kassinsa kanssa istuimellaan. Tosiaan Vilholla on tuore hankinta Lidlistä eli musta olkalaukku, sillä nyt on evästä ja muuta kuten kirjaa mukana ja itse reppu on pieni ja kompakti. Kaksi salkkua on tietysti ärsyttävä juttu, sillä asiat ovat aina väärässä pussissa ja kahdesta on kaksinverroin huolehdittavaa. Mutta Vilho ei halua sulloa eväitään tiukkaan reppuun  ja "kaikilla muilla" on koneessa valtavia laukkuja ja suuria nyssäköitä, joten nyt mennään kahdella Vilhopussilla. Paniikki johtuu kuitenkin siitä pienestä erityisherkkyydestä, että Vilho ei pidä ahtaudesta ja väenpaljoudesta, eikä ihmisten liiasta, pakollisesta läheisyydestä.  Mutta kuten aiemmin on kerrottu, seiskytlukulaisille opetettiin, että asioita pitää sietää eikä joka hommasta masennuta tai varsinkaan tehdä numeroa. Oli varmaan surkea, haitallinen opetus, mutta niillä opeilla mennään, koska siedätys on vienyt Vilhoa tähänkin asti. Kukaan ei väittänyt 40 vuotta sitten että elämä olisi kivaa koko ajan, koska jos olisi, ei olisi koskaan kivaa.

Itse asiassa, koko matkailu on siedätyshoitoa, täynnä outoja, hallitsemattomia tilanteita, tietämättömyyttä ja eri tasoista eksymistä. Ja tietysti niitä kirottuja uusia asioita, ensimmäisiä ja erikoisia kokemuksia. Matkaillessa kohdattavat ihmiset puhuvat kiusallaan vierasta kieltä ja toisinaan käyttävät jopa käsittämättömiä kirjoitusmerkkejä, syövät omituisia ruokia ja toimivat merkillisesti.

Matkailuun liittyy aina rasittava reissuputki, joka on pakko käydä läpi. Reissuputkessa odotellaan, katsellaan lippuja, papereita ja passeja, jonotetaan ja ollaan karsinoissa, käytävillä, ruuhkissa ja kaikkiaan muutenkin hoomoilasena. Se putki on käytävä läpi ennen kuin pääsee matkailun saantipuolelle, mutta kyllä kokemus auttaa kovasti reissuputken taittamisessa, vastoinkäymisten välttämisessä ja kaikenlaisessa joustamisessa. 

 Koneeseen pääsy on kuitenkin läpimurto matkapäivänä, tavallaan puolet koko hommasta. Jäljelle jää perillä tehtävät operaatiot, mutta koneen irrotessa maaperästä laukut on pakattu, mukana on se porukka mikä mukaan on saatu ja ne tavarat mitkä valittu on. Sitten vaan mennään.

1.1 Etätöistä etäälle eli miten Vilho lähtee lentokentälle ihan passitarkastukseen

 Kello on 1500 ja Susivuoret lähtevät asunnoltaan, toisin sanoen kotoaan. Vilho on juuri sulkenut tietokoneen, kirjautunut ulos töistä ja matkalaukut on kiskottu näin maanantaina hissiin.

On lokakuun ensimmäinen kokonainen viikko ja sen viikon ainoa maanantai. Harmaata ja jotenkin sumuista on Suomen etelässä, ei edes kylmää mutta kymmenen paikkeilla. Vilho kiskoo matkalaukkuaan asemalle, Annikki menee muutaman välin bussilla ja ehtinee myös aiempaan junaan. Tämä sopii, Vilho on ollut juuri marathonilla ja kävely palauttaa. Maassa on kosteutta, myöhemmin myös rapaa. Pian Vilho on asemalla ja tietysti syyskelissäkin saa pienen taisteluhien päälle, näin se menee kun lähdetään. 

Alkumatkasta kellonajat ovat tärkeitä, loppumatkasta enää jäljellä olevat kokonaiset viikot ja sitten kokonaisen matkattomat päivät. Nyt totisesti on alkumatka, joten otamme kellonaikoja, paljon: 

1500 kotoa

1514 Annikki jo lähijunassa

1524 Vilho lähijunassa

1554 Vilho on ns. Check-in hallissa Vantaalla. Annikilla on ns. pahvit valmiina odottamassa.

1558 Annikki on läpi turvasta. 

Vilho tulee perässä, matkalaukkutarrat kiinni, boarding pass taskuun ja turvavalmistelut.

1603 Vilho on läpi turvasta ilman lisätarkastuksia oltuaan hallissa 9 minuuttia. On selvää, ettei pienintäkään jonoa ollut lentoasemalla tänään.

Annikin laukku 14,6 kg, Vilhon 14,8 kg

1638 Susivuoret läpi passintarkastuksesta. Tätä ennen ostetaan toinen adapteri japanilaisiin virtapistokkeisiin (20 €) USB-liitoksilla. Passintarkastuksessa ei ole jonoa automaattipuolella, mutta Annikin nassua Rajavartioston pullea virtuaalikarhu ei hyväksy, vaan pitää käydä kioskilla.

1644 Susivuoret leirittävät lentokentän uudella puolella tai tällä kuuluisalla passipuolella, joka on kuin ulkomailla.

1804 Susivuoret ovat paikoilla E ja D jossain rivillä 34 koneessa A350. Ollaan vähän myöhässä. Lähtö on portilta 44. Porttilähtö.

1855 take-off. Vantaalla sataa, voisi sanoa, lohduttomasti. Keskirivin jakkaroilta ei näe ulos, mutta kone tarjoaa parikin kamerakulmaa vetiseen isänmaahan. Susivuorten matka on nyt oikeasti alkanut.