2.2 Addolorata ja sitten Boianon asunnolle Molisessa

Lauantai jatkuu Molisessakin aurinkoisena ja kello kolme kaksikko huomaa tien sivussa merkittävän pyhiinvaelluskirkon Santuario di Maria Santissima Addoloratan. Vilho tosin ei tiedä tämän hengellisen monumentin olemassaolosta tuon taivaallista, mutta Annikki on sentään tehnyt kotiläksynsä kunnolla.

Kirkko edustaa alusta loppuun asti katolista kitschiä; Temppeli kohoaa komella paikalla ja sen kaverina on vielä kappeli vuorella, joten nähtävää sinänsä on. Maria ilmestyi täällä ensimmäistä kertaa päivämäärällä 22.3 vuonna 1888 ja toistuvasti sen jälkeen. Tälläkin kertaa yleisönä olivat lampaat ja heidän seuranaan olleet pikkupaimenet.

Santuario di Maria Santissima Addolorata

Vilho janoaa jo päästä perille, sillä autoilu ei ole sentään niin kivaa, että koko päivän viitsisi rattia vain vääntää.


Saapuminen Boianoon on siinä mielessä melkoinen jysäys, että tiet kapenevat, mäki vain nousee ja talot muuttuvat rähjäisistä raunioiksi. Miten ihmeessä Annikin valitsema mukava maalaistalo voi olla täällä?

Täällä se kuitenkin on. Isäntä ja huoneisto löytyvät talosta, jonka toinen pää on romahduskunnossa ja hylätty, mutta niin vain kiinteistön keskiosa on remontoitu kuntoon ja kun ovi avataan eteen leviää siisti, kaksikerroksinen majapaikka.

Pihapiiri on maaseutua, lähellä on pari aasia ja pian rinne nousee asumattomaksi vuoreksi. Korkeusmittari antaa 658 metriä asuinpaikalle.

Asunnon keittiö on Vilhon mieleen; Kaasuhella ja erittäin hyvin tarvikkeita, mausteita, täysi pullo oliiviöljyä ja kaikkea kivaa kuten pikakahvia, kahvia, teetä, hunajaa, hedelmiä ja sipuleita. Mainittu mausterivistö on vaikuttava ja se päättyy Vilhon rakastamaan italialaiseen öljyiseen chilimurskaan, peperoncini macinati.

Italia pelaa pohjoisessa Udinen kaupungissa erästä melko tuttua porukkaa vastaan kello 2045 paikallista aikaa: Suomen nuori maajoukkue joutuu testiin toisen täysin uudistuneen jengin kanssa.

 

Vilho keittiöpuuhissaan. Paikallista kokojyväpastaa tulossa tuotapikaa.

 

Kuten näissä peleissä tuppaa käymään, Italia ottaa vanhojen menestyspäiviensä mallin mukaisesti voiton luvuin 2-0 ja huomio kiinnittyy nuoreen mustaan kaveriin, Juventuksen Keaniin,  joka pistää debyytissään pallon maaliin. Suomi on hyvä, mutta tällä viheriöllä kuitenkin auttamattomasti maakuntasarjaa.

2.1 Terracinasta Monte Cassinon kautta Molisea kohden

Kymmenen maissa Susivuoret ajavat pois majapaikkansa pihasta ja heiluttavat vielä emännälle portilla. Lauantaipäivä on hyvin kaunis ja lämmin, yhtä kesäinen kuin perjantai.

Terracinan suurimpia nähtävyyksiä on Tempio di Giove Anxur – Jupiterin temppeli, jonka rauniot sijaitsevat näkymää hallitsevalla Monte Sant'Angelo -kukkulalla.

Susivuoret poikkeavat vuorella maisemia katsomassa, mutta kun raunioista ei ole juuri mitään jäljellä, he eivät mene museoalueelle lippukassan kautta. Ainakin Annikki ehtii nähdä yhtä ja toista autostakin, mutta Vilho jatkaa tien tuijottamista. Täältä näkyy meri ja rannikko upeasti, mutta tiellä ei ole levikkeitä tai näköalapaikkoja. Onneksi meno tiellä on lauantaisen raukeaa, muutama lenkkeilijä ja pyöräilijä mäkeä kapuaa.

Vilho ajaa kohti Monte Cassinoa ja matkalla pysähdytään vain kerran Lidlissä Fondin kaupungissa ja sitten hieman videokameraa virittämässä tienposkessa, mutta Cassinossa vasta ryhdytään esittämään turistia. Tie vie komean järven, Lago di Fondin sivuitse ja monessa paikassa kasvaa appelsiineja ihan myytäväksi asti, samoin sitruunaa, viiniä ja tietysti myös oliivia. Fondista ajellaan Lenolaan,  Picoon, Pontecorvoon ja Aquinoon. Pieni Aquino on tullut maailmalle tutuksi Tuomas Akvinolaisen ansiosta, mutta eipä Italiassa voi juuri välttyä historian merkittävyyksiltä missään.

Sodasta ja tuhotusta luostaristaan kuuluisa Monte Cassino on melkoisen suuren samannimisen kaupungin kupeessa ja matkaillessa tulee sekin seikka vastaan, että täälläkin on merkittäviä roomalaisraunioita. Vuoren alarinteellä on kreikkalaisteatteri ja amfiteatteri, mutta raunioalueet ovat kiinni, eikä niistä näe juuri mitään. Mutta sää on hieno ja aidankin takaa viitsii kiviä hetken aikaa killistellä.

 Abbazia di Montecassino

Ylhäällä on luostari valtavana ja komeana rakennuksena. Se on kokonaan rakennettu uudestaan, eikä Vilho suostu asioimaan siellä sen enempää, kuin mitä parkkipaikalta näkyy. Tänne kannattaa kuitenkin tulla, sillä pelkästään Monte Cassinon tieltä on upeat maisemat alas laaksoon ja muille vuorille.

Kävelyretki seuraa takarinteellä olevalla puolalaisten sotilaiden hautausmaalla kello lyödessä 1321. Tänne on haudattu toistatuhatta sotilasta ja paikka on näyttävä hautariveineen. Hautojen takana on suuri ristinmuotoinen maisemointi ja haudoille vie pitkä suora tie.

 

Polski Cmentarz Wojskowy, Cassino.

Paikalla olevat turistit ovatkin pääasiassa puolalaisia.

Ennen kello kahta Susivuoret lähtevät Cassinosta hakemaan maakuntapistettä – tavoitteena on ensivisiitti Moliseen.

1.7 Terracinan talossa, kaduilla ja väsymystä

Auton paikka Terracinan asunnolla on ns. sisäkadulla eli sinne ajetaan puomin alta ja sitten taloalueen parkkipaikalle, minimaaliseen väliin harmaan Mersun kupeeseen.

Vilho roudaa matkatavarat sisäkadun uumenissa sijaitsevalle sisäpihalle ja asunnon alakertaan.

Sää on lämmin, parikymmentä astetta.  Kaikkialla on vehreää ja suomalainen tuntee saapuneensa taivaaseen tällä tavallisella asuinalueella. Musta kissa, töpöhäntä, on pensaiden luona Vilhon kantaessa laukkuja vihreiden pensasaitojen lomassa.

Pihaportti, pieni sisäpiha ja alakerta, jossa Susivuoret asuvat. Annikki ottaa tavarat vastaan.

Täti, joka ottaa Susivuoret vastaan, puhuu ainostaan italiaa. Kielestä ei käydä koskaan mitään keskustelua, mutta eiväthän suomalaiset putoa kärryiltä kertaakaan, joten mitä siihen puuttumaan.

Oluen Vilho juo ulkona ja pihasta löytyy pian lisää kissoja yläkerran koirien lisäksi.

Myöhemmin, Terracinan kaduilla Susivuoret ovat pelkästään hämmentyneitä, sillä täältähän löytyy aivan klassinen, sokkeloinen historiallinen keskusta kapeine katuineen ja – tietysti roomalaisine raunioineen.  Kaikki historiallisen italalialaiskaupungin merkit löytyvä,  rähjäisyys, seinien kuluneisuus ja kujien käsittämätön kapeus. Tietysti mukaan kuuluu kuumuus ja kaikkeen pureutuva korkeusero, jota ei kartoista tai kuvista ennakkoon näe.

Parimetrisillä kujilla Susivuoret kulkevat roomalaisraunioille, eikä kapeilla kaduilla ole ketään liikkeellä. Kävelyretki on melkoisen väsynyt, mutta jotain pitää tehdä ennen yötä ja nukkumaanmenoa. Lyhyellä visiitillä kaikki on kuitenkin aina kotiinpäin, kaikki se mitä jaksaa käydä tekemässä.

Aurinko laskee klo 1820 ja sitä ennen emäntä kysyy Vilholta, haluaisko tämä bruschettaa? Tietysti Susivuori haluaa ja hetken päästä tarjoillaan pannutettua leipää ricotta-juustolla ja oman pihan persiljalla. Ricotta on haettu kuulemma paikalliselta tuottajalta. Leivissä on reilusti oliiviöljyä ja Vilho tyhjentää lautasen helposti Annikin auttaessa. Leipä sinne tai tänne, mutta totuushan on se, että jos tässä maassa saa isoäidin tekemää ruokaa, niin vain hullu kieltäytyy.

Annikilla on erinomainen spumante-pullo ja Vilho maistelee Leonardo-Chiantiaan. Alakerta on melkoisen viileä yöllä ja Vilho nukkuu syvää unta pitkälle aamuun näkemättä unta autoista tai Suomesta.

1.6 Terracinaan

Ajomatka Terracinaan ei ole pitkä, mutta pidemmälle päästyä tie on käsittämättömän heikossa kunnossa pinnaltaan ja liikenne jatkuvasti rauhatonta, joten Vilho on melko rasittunut Golfinsa puikoissa.

Kaikkialla on kiinnostavaa nähtävää ja tärkein nähtävyys on se, että Italiassa kevät on pitkällä ja keli kuin kesäisessä Suomessa.  Vihreää, lehtiä, ruohoa, kukintoja ja korsia – kaikki kesän merkeissä. Ulkona Vilho on ollut paitahihasillaan. Sää tuntuu kuin lomabonukselta, sillä säätä tai lämpöä ei ole ehtinyt ajatella.

Lopulta kaksikko kruisaa pitkin Via Appiaa, joka painuu luotisuorana Terracinaan. Meri on lähellä koko ajan, mutta sitä ei kuitenkaan näy tielle.

Vähän ennen asuntoa käydään Conad-supermarketissa. Matkan ensimmäinen kauppareissu on harras toimitus ja  Vilho poimii Chianti-pullonsa numero 1.

1.5 Fiumicinolta tielle

Kone liitää Italian ilmatilassa vahvasti juuri niiden alueiden yllä, jonne Susivuoret matkansa maan päällä suuntaavat. Ensin korkeita, lumisia vuoria, sitten lähempänä Roomaa vehreitä ylänköjä. Seutu on todella kaunista! Vuoria, kumpuilevaa maastoa ja kaikki näyttää keväisen vihreältä ja luonto on pääosassa – huolimatta siitä, miten paljon porukkaa Italiassa asuu. Vuoret ja kukkulat pitävät ihmiset poissa ja takaavat tilaa luonnolle.

Lentokentällä menee jälleen hienosti, laukkuja pitää tuokion odotella, mutta päivähän on vasta nuori. Vilho kertaa asioita muistikirjastaan; Take-off 0812 ja kello Italiassa 0712; maassa 0958, koneesta 1014, hihnalla 1022 ja sitten autovuokraamoon.

Kello 1058 Susivuoret ovat rauhallisessa, hiljaisessa parkkihallissa aivan uuden VW Golfinsa luona. Auto tarkastetaan perusteellisesti ja kaikki onkin kunnossa. 1115 suomalaiset lähtevät parkkihallista vapaaksi riistaksi kaahaavien italialaisten sekaan. Luojan kiitos Vilholla on jo muutama kymmenentuhatta kilometriä kasassa ulkomailla.

Ensimmäisenä Vilho ajattelee sitä, että pikatie on sileä, mutta toisena mieleen tulee se, että ajetaan ilman talvirenkaiden melua. Meno hyvällä kehätiellä on kuin liukumista öljyssä. Saksalainen diesel-auto on tosiaan uusi, sillä on ajettu 324 kilometriä ja meno on välineiden puolesta hyvin sujuvaa.

Vilhon pää vilistää ajatuksista.

Italia nähdään joka kerta uudestaan, niin se vain on. Herranjumala miten rähjäistä täällä on! Miten pölyisen keskeneräistä infra on, miten toiminta häärii aina kaaoksen rajamailla. Aina tässä kaaoksessa jostain syöksyy uusi Fiat kiinni peräpeiliin ja tiellä mennään loputonta kuolemantanssia iloisen mambon tahtiin.

Pidä katseesi tiessä ja kätesi ratissa. 
Tulevaisuus on epävarma 
Ja loppu on aina lähellä.

1.4. Tonava, Balaton, merta ja utuinen taivas

Tatra-vuorten jälkeen Susivuoret näkevät komean, leveän Tonavan ja hieman myöhemmin eteen levittäytyy Balaton. Järvi näkyy hienosti, samoin sen Tihany-niemi, joka vangitsee yksinäisenä muotona katseen.  Vilho on väsynyt mutta jaksaa innostua kuitenkin kaikesta. Järven ylitettyään kone kilpee yhä utuisessa, häikäisevässä kirkkaudessa, joka upottaa kaiken helmaansa kuin koneen melukin tekisi. Hieman pidemmältä lounaan suunnalta häikäys taittuu ja Balatonin vesi näyttäytyy mintunvihreänä auringonkajossa.

Tietysti mielessä on Susivuorten matka Unkariin ja autovuokrausjakson ensimmäinen päivä, kun Balaton kierrettiin ja sen vettä käytiin rannassa hämmästelemässä.

Balatonin näkeminen koneesta tietää sitä, että Alpit jäävät näkemättä; Kone kulkee saapasmaan keskiosiin vuoriston ohi, Balkanilta Adrianmerelle ja Vilhon on tyydyttävä pienempiin, vaikkakin komeisiin vuoriin. Lunta on vielä matalammillakin kukkuloilla Zagrebin jälkeenkin. sitten päästään  jo pian meren ylle.

Vilho ei olekaan aiemmin nähnyt Kroatian rannikkoa näin hyvin ja utuisessa paisteessakin saaret näkyvät hienosti, saariston lähes taianomaisen kauneuden huomaa korkeuksissakin.  Henkilökunta aloittaa myyntikierroksensa koneen päästessä avomeren ylle

Balaton ja sen Tihany-niemi vaatimattomassa puhelinkuvassa

1.3 Vilhon oma yksisarvinen ottaa kantaa tilanteeseen yleensä

Meistä yksisarvisista on mun mielestäni suhteettoman paljon perättömiä juttuja liikkeellä, etenkin kun ottaa huomioon sen, että aika aniharva edes uskoo meihin ja juuri ne jotka uskoo, aika aniharvoin pääse meidän kanssa silitysväleihin.

Ite mitä olen meikäläisten kanssa puhunut, niin tosi moni unicorni on ihan sairaan allerginen kaikille hörhöille ja muutenkin tätikammoinen. No joo, tietty osa jengistä ei voi vastustaa kiusausta joskus kuokkia jossain “yksisarviskurssilla” ihan piloillaan, sillä aiheuttaahan se heti aika käsittämättömiä viboja ja ihan suoraa hysteriaa.

Mutta mä taidan vähän nyt eksyä aiheesta, vaikka ei tässä nyt mitään virallista aihetta oikeestaan ole. Mä en ite oo mitenkään hirveen virallinen ja siks tykkään pyöriä ton Vilhon kanssa, koska se on ihan sairaan virallinen – sehän on töissäkin virastossa ja kaikkiaan tosi muodollinen, oikee vanhan liiton jäykkis.

Mun piti ottaa tässä kantaa tilanteeseen, mutta sinänsä mulla ei ole mitään lukittua kantaa oikeen mihinkään. Tai on mulla melkein aina myönteinen kanta asiaan kuin asiaan, mut se tulee kyllä ihan luonnostaan: Mua pidetään tosi valoisana, valloittavana persoonana. Tässä retkikunnassa mä ajattelin olla tommonen positiivisuuden puolestapuhuja ja tietysti taikavastaava.

Aivan taatusti mulla hommia riittää.

Tzilirimpsis ja moi!