66. Parque Regional Cuenca Alta Manzaners - jaloittelua

Lauantaina Vilho vie Annikin autolla alueen maastoon, vain muutaman kilometrin päähän kylästä. Jylhiä, kivisiä maastoja ja asiallinen polku. Paljon petolintuja ja myöhemmin myös ibexejä, läntisiä Iberian vuorikauriita.

Käydään vain maltillisesti korkeudessa 1307 metriä, mutta reissu polulla kestää monta tuntia. Hienoa maisemaa, upea sää – Vilhon levoton sielu lepää.

65. Rabo de Toro, toinen otto: Restaurante Gredos

Illalla Susivuoret käyvät kylän pikkuisen hienommassa paikassa.

Vilho tekee saman tilauksen kuin aiemminkin, hän haluaa testata vielä uudestaan tällä matkalla häränhäntää.

Illan päätähti on kuitenkin todellisuudessa Annikin tilaama pihvi, sillä sellaista näkee suomalainen harvoin.

Vilho taistelee hienosti Rabo de Toro -annoksensa kanssa, se on suuri ja sitä edelsi tukeva salaatti.

Mutta armoa ei pyydetä, eikä vankeja oteta. Annos on hyvä, mutta se vie Vihannes-Vilhon äärimmilleen.

Rabo de Toro. Restaurante Gredos. Soto del Real, Madrid.

64. Kaupassa – tietysti – ja muistakaa merelliset säilykkeet

Terassielämän, naapureiden ja katutoiminnan seuraamisen ja Vilhon oluen jälkeen Susivuoret käyvät tietysti kaupassa.

Kylän reunassa on suuri Unide-marketti jonkinlaisessa ostarissa ja sinne vie heidän tiensä. Nyt ostellaan haikeasti viimeisiä vietäviä Suomeen ja loppupäivien eväitä.

Liittymättä asiaan pitää aina muistaa, että Espanja on merenherkkujen säilykepuolella aivan ykkönen. Kaikkea hyvää saa ns. sardiinipurkeissa pilkkahintaan.

Yksi legendaarinen merkki on MIAU.

63. Pistäytyminen vuoristossa: Rascafria

Perjantaina Susivuoret ajavat asunnoltaan Rascafrian vuorille ja päätyvät lopulta Puerto de la Morcueran -huippuparkille.

Vuoret ovat kuitenkin ylhäältä kokonaan pilvessä, lisäksit tuulee vimmatusti, joten 1800 metrissä ei ole mitään mieltä kävellä.

 

Korkeammalla pilvi rajoittaa maisemaa.

Kaksikko palaa alemmassa ja tekee kävelyretken normaalissa kelissä ja pilvien alapuolella. Arkinen metsäkävely on ihan miellyttävä ja polun pielessä on karhunvatukoita, rauniotalon piha-alueella omenpuita ja taivas täynnä suuria petolintuja.

Karhunvatukkaa

Alempaa maisemat ovat oikein mukavia, eikä tuulikaan ole rasitteena. Susivuoret viihtyvät hyvin iltapäivään asti pikkulenkillään.

Pilvet liikkuvat 1700-1800 metrissä.

62. Soto del Realiin

Vuoristosta selvittyään Susivuoret laskeutuvat yhä Madridia kohden.

Vuoristoa ylittämässä. Puerto de Navacerrada.

Pääteasemana on Soto del Real -kylä, jossa on tarkoitus jäähdytellä seuraavat kolme yötä.

Soto del Real on järvensä ja vuoriseudun takia melko reipashenkinen, puolittainen lomakylä. Susivuorilla on pieni asunto kolmikerroksisessa asuntohotellissa. Pyhäpäivästä huolimatta täällä on melko hiljaista. Keli on viileä, mutta kaksikon ullakkohuoneessa on komea kulmaparveke kolmiomaisessa talon kärjessä.

61. Suomalainen voi lähteä lumesta mutta lumi ei lähde suomalaisesta

Seuraavaan majapaikkaan pääsee helpoiten kapuamalla yli vuoriston. On pyhäpäivä, joten moni muukin on samoissa mietteissä ja maantiellä.

Tie lähtee parin pikkukylän jälkeen kiemurtelemaan ylös ja sitten mennäänkin tosissaan. Vilho lukee kylttejä puoliksi kauhuissaan tiensivussa. 1300 metriä, 1400 metriä, 1500 metriä.... 1800 metriä.

Suvikumit miltei sauhuavat, kun Vilho pääsee viimein pysähtymään melkein lakikohdassaan olevan tien laajalle levikkeelle. Täällä on täysi talvi.  Luojan kiitos tiet ovat sulia ja kuivia.

Puerto de Cotos, lumipesutarvikkeita, 1800 m.

60. Ennen vuoristoa: Ruta de los Reales Sitios

Segovian jälkeen Vilhomobiili tekee melkoiset kierrokset tietöiden takia, sillä keskeneräisten silta- ja liittymätöiden takia ajetaan kilometritolkulla, että päästään oikealle tielle. Matkailun riemuja, joihin ei voi oikein vaikuttaa.

Uusi tie onkin mainio luontopolku, joka lähtee lopulta hyvin rankasti vuoristoon.

Puskaa. Ruta de los Reales Sitios -tie

Ennen jokilaajentuman muodostamaa järveä ja varsinaista profiilia Susivuoret poikkeavat puskassa.

Puskaa tarvitaan moneen hommaan ja tieltä on hyvä joskus päästä hetkeksi. Se ei tosissaan ole helppoa, sillä sivuteitä, levikkeitä tai pientareita ei pahemmin ole. Osa tienkanteista on sellaisia, ettei niiden yli ole asiaa ilman traktoria.

Annikki kaivaa takaluukusta lakritsaa autoevääksi, Vilho irrottaa hetkeksi ratista ja kävelee ulkona.

Vilhoa huvittaa hänen nappaamansa kuva dehesa-laitumesta. Pusikkoahan siinä vain näkyy, vaikka pienet kummut pöheikön takana ovatkin paritonnisia vuoria.

Kohta mennään taas polttomoottorijumalan julmilla ehdoilla.