4. Faistos, Gortys ja pari sanaa näistä rauniohommista

Vilho ajelee hopeisella Huyndailla etelärannikkoa kohden ja näkymät ovat erittäin upeita vuorille ja vehreään solaan. Kreeta on hyvin kaunis saari ja näin huhtikuussa täällä on selvästi rauhallista, vaikka liikenteessä on toisinaan tiukkaa, niin sen verran Vilho osaa aistia, että kaikessa on väljyyttä. Maantie on leveää ja hyvää baanaa, kaasuttelu siellä sujuu helposti.

Reilun tunnin ajettuaan Susivuoret ovat päässeet etelärannikon tuntumaan Faistoksen kukkulalle. Siellä on italialaisen Federico Halbherrin esiinkaivama Faistoksen arkeologinen alue, sekin minolaista kulttuuria, mutta ilman Evansin kaiken pilaavia rekonstruktioita.

Paikka on ihan mukiinmenevä rauniokohde, mutta muinaismuistoja kiertävälle ihmiselle aika tyhjänpäiväinen ja paikalla pyöriville koululuokille Ranskasta ja Italiasta alue on täysin turha.

Minolainen kulttuuri on 3-5 tuhannen vuoden takaa, eikä pelkillä kivillä ole paljon kerrottavaa oppimattomalle. Kohde tai sen esillepano ei tule tippakaan vastaan. Jos tämä rauniokylä ei olisi tärkeällä lomasaarella, täällä ei kävisi juuri kukaan näillä  reunaehdoilla. Ei vanhoissa kivissä Vilhon mielestä mitään vikaa, mutta turha näitä paikkoja on kenellekään hehkuttaa. Paikan fiilis on tallella ja aavistus sijainnin merkityksestä, menneen hengestä. Mutta pelkästään se painoarvo, joka syntyy raunioiden vanhuudesta, kannattelee tätä paikkaa. Lippispäinen Vilho pitää tästäkin alueesta paljon, mutta annettavaa tällä kukkulalla on vain sille, joka tosissaan jaksaa pohtia minolaista menoa.

Faistoksen kiekko (n. 1900-1700 eKr). 
Minolaisen kielen merkkejä savitaulussa.

Gortyn tai Gortys sijaitsee melkoisen lähellä Faistosta. Susivuoret ajelevat seuraavaksi sinne, koukaten vain varkain läheisessä Lidlissä ostoksilla. Parkkipaikka on aika lailla autio Gortysissa.

Täällä kulttuurikerroksia on enemmän ja siten sitä nähtävääkin on kertynyt paljon. Säilyneet raunioit ovat kreikkalais-roomalaiselta ajalta ja paikalla on myös bysanttilaishenkinen basilika. Iltapäivällä muinaismuistolla ei ole enää ketään ja Susivuoret liikkuvat teatron raunioilla kahden.

Tituksen Basilika raunioalueella on aitojen takana. Perimätiedon mukaan Paavalin oppilas Titus oli Kreetalla piispana Paavalin asettamana ja kärsi lopulta marttyyrikuoleman juuri Gortynissa. Uudesta testamentista löytyy Paavalin kirje Titukselle. Hänen maalliset jäänteensä ovat Iraklionissa.


Mutta kuten sanottu, Tituksen basilikan rauniot Gortysissa ovat aidan takana. Kaikkiaan jokaisella Kreetan kohteella kiinnostavat alueet on aidattu kokonaan, pääasiassa ilman syytä tai perustetta. Knossoksessa betoni-Evansin kaikkiin rakennelmiin ei suinkaan päässyt, vaikka niissä ei ole enää ripaustakaan mitään aitoa. Mitä täällä suojellaan ja keneltä?


Maantien toisella puolella Gortysissa Susivuoret kulkevat erittäin vanhojen oliivipuiden lomassa hapuilevaa polkua pitkin. Ensimmäistäkään turistia ei ole enää missään. Polkukin lienee lähinnä lampaiden vetämä. Jostain löytyy lopulta ,yös kivetty polku kohti roomalaista rauniokylää. Verkkoaidan takana on tolkuttoman iso raunioalue, siellä on pylväitä ja seiniä poikineen, lähes määräämättömästi rauniomateriaalia. Kaikki tämä on kuin korvessa, sillä ihmisiä tai taloja ei lähellä ole, vain suhiseva maantie. Paikka on siis kelpo ja kiinnostava roomalaiskaupunki, valitettavasti kaivaukset ovat kuin keskeneräiseltä työmaalta. Eikä tätä aluetta tulla kyllä koskaan tämän tarkemmin avaamaan.

Susivuoret kyllä viihtyvät hienosti Gortysin hylätyilä kaivauksilla, sillä sää on fantastisen kesäinen ja ristinsielua ei ole missään vaan rauha vallitsee oliivilehdossa. Luvattomasti Susivuoret puikahtavat Apollonin temppelille kuvaamaan, sillä aidassa on ovena toimiva aukkoa, jonka saa auki verkkoa nostamalla. Temppeli pohja edessä olevine alttareineen on hienosti entisöity ja komea, ei näitäkään liikaa ole näin asiallisessa kunnossa.

Vuorossa on ajo vuorten lomassa takaisin asunnolle, näin kuljetaan etelärannalta pohjoiselle ja jälleen halki kauniin maiseman.

3.b Vilho kaukaisilla rannoilla ja vanhemmat yhtäkkiä laitoshoidossa

Illalla Vilhon isoveli, Hannu, on soitellut. Siitä Vilho jo tietää heti, että nyt on kotimarkkinoilla piru merrassa. Hannu on laittanut kuitenkin perään viestin, että "Ei mitään hätää." Sehän on selvä merkki siitä, että nyt vanhuksille on tapahtunut jotain kamalaa.

Vilho soittaa illalla Hannu-veljelle. Äiti on telonut polvensa Isää auttaessa ja kipu on ollut silmittömän suurta. Ennen pyörtymistään Äiti on pystynyt soittamaan ambulanssin ja avaamaan asunnon oven, sitten on tajuttomuus voittanut. Äiti on viety ensiapuun.

Isä-pappa on järjestettu hoitokotiin, sillä kasikymppinen omaishoitaja, Vilhon äiti,  on jouduttu siirtämään vuodeosastolle jalkaansa potemaan, eikä hoidokki ilman hoitajaansa pärjää. Niinpä Vilhon molemmat vanhemmat ovat päätyneet laitoshoitoon muutamassa tunnissa, poikansa ollessa tuhansien kilometrien päässä.

Näin tapahtuu Vilhonkin elämässä, erikseen pyytämättä.

Illan Vilho on vähän hiljaisempi. Velipoika on kuitenkin hoitanut asiat parhaalle mahdolliselle tolalle, eikä Vilho pystyisi asioille mitään tekemään. Huoli on kuitenkin päänalusena Vilhon nukkuessa ja mielessä kipeänä rakkaus hiljalleen hiipuvia vanhempia kohtaan.