3. Knossos – vain maa kaiken alla on aitoa

Kreikkalaisten viinien huurut ovat vaivoin kadonneet Vilhon pääkopasta, kun Annikki jo vaatii ukkoansa reagoimaan päivän ohjelmaan. Aamupäivällä suomalaiset pääsevätkin liikkeelle. Sää on pilvinen, mutta lämmintä taitaa olla jopa 18 astetta. Säässä ei todellakaan ole valittamista, pilvipeite pirskottaa valon valkoiseksi, hieman kaikkialla häikäiseväksi kajoksi.

Knossos on hyvin lähellä Susivuorten taloa, joten matkaan ei mene kuin reilut viisi minuuttia. Lippukassalla on hieman jonoa ja Annikki hankkii Iraklionin museon ja Knossoksen yhteisliput 16 euron hintaan. Knossos on se paikka, jolla tällä saarella rahastetaan – se on kuitenkin saaren ylivoimainen pääkohde.

 

Palatsialue taiteilijan silmin

Palatsin rauniot sijaitsevat pienellä kukkulalla, josta sinänsä on kyllä hyvät näköalat läheiseen solaan. Alueessa ei ole mitään mainittavaa järjestystä tai jäsennystä, palatsin osat kumpuilevat maaston mukaan lähinnä reilun jalkapallokentän kokoisella alueella.


Vilho on jo muutaman päivän vinoillut betoni-Evansista, alueen kaivaneesta ja rekonstruoineesta brittiläisestä arkeologista, Sir Arthur Evansista. Vilholla ei vain ole ollut aavistustakaan Evansin touhujen laajuudesta ja syvyydestä. Betonia ei tarvitse hakea kaukaa, vaan sitä on Knossoksessa kaikkialla. Evansin aatteiden ja lukuisan työvoiman jäljet näkyvät kaikessa.

Koska tämä teksti ei ole matkaopas eikä sen enempää historiallinen  oppikirja, niin jääköön minolainen kulttuuri ja Knossoksen yksityiskohdat kertomatta.  Mainitaan aiheesta vain se, että minolainen kulttuuri saattaa olla Euroopan vanhin varsinainen sivistysvaihe ja sen kukoistus oli jo korkealla jo vuonna 1700 eKr. Tuolloin luonnonmullistus, mahdollisesti Thera-Santorinin tulivuorenpurkaus, teki siitä lopun.


Knossoksen upean kulttuurin rauniot ovat puolestaan äydellisesti Evansin tuhoamat. Hänen järjettömät rekonstruktionsa ovat täysin hämärtäneet sen rajan, mitä paikalla on ollut ja mitä sinne on hänen myllystään sata vuotta sitten valettu. Mistään, ei yhdestäkään kivestä enää tiedä, onko kyseessä joku Evansin viritys vai lieneekö rakenne alkuperäisellä paikallaan tai alkuperäistä ainesta.

Evansin mielikuvitus ja betonista tehdyt kuvitteelliset rakennelmat ovat vain osa tämän paikan täydellistä konkurssia. Aateloitu Sir Arthur Evans palkkasi sveitsiläiset taiteilijat Émile Gilliéron (isä ja poika, samalla nimellä) 30 vuodeksi "entisöimään"  palatsin freskoja ja taide-esineitä. Kuvia maalaili myös hollantilainen moniosaaja Piet de Jong 1920-luvulla. Minolaiset freskot ovat taiteen historian vahvinta vanhaa kerrostumaa, mutta kaikki viittaa siihen, että ne ovat lähes kokonaisuudessaan syntyneet 1900-luvulla näiden ehostajien toimesta. Säilynyttä  alkuperäistä freskoissa tuntuu olevan nokareen verran.

 

Minimaalinen kuva Evansin teoksen sivusta.

Minolainen kulttuuri on syntynyt nimensä kera lähinnä Artur Evansin päässä ja Knossoksen entistämispajalla. Tämän merkittävän kulttuurin jäänteet on jyrätty betonisten pylväiden, portaiden ja autotallimaisten rakennelmien alle ja merkittävän kohteen koskemattomuudesta ei ole jäänyt muistoakaan. Museoiden esineistö on ainoa jollain tavalla luotettava lähde tähän merkittävään muinaiskulttuuriin, mutta vuosikymmenten aikana Knossoksen entisöintipajasta kehittyi myös huomattava replikoiden myyntipaja ja osa näistä kopioista on kulkeutunut uskottavienkin museoiden vitriineihin aitoina.

***

Kuningas Yrjö V aateloi Arthur Evansin vuonna 1911 arkeologisten saavutusten tähden. Vilhon mielestä Evans olisi pitänyt ennemminkin tervata.

Englantilaisuus, aatelisuus ja vuosikausien hymistely on ilmeisesti suojannut Evansin mainetta. Joku muu ryöstelevä seikkailija olisi saanut historian vääjäämättömän tuomion, mutta siltä Evans on välttynyt betoniensa suojassa.

***

Susivuorille Knossos on siis kolossaalinen pettymys, mutta opettavainen käynti siellä on ollut ja keskustelua herättävä. Tunne johtuu siitä, että näin vanhoilla rauniopaikoilla ja muinaismuistoilla ei aiemmin ole koskaan petytty, sillä säilynyttä voi olla vähän, mutta kaikkea ei kuitenkaan ole ehdon tahdon tärvätty vaan jonkilainen henki on sentään säilynyt.

Vilhon käy sääliksi niitä, jotka harvoin käyvät muinaismuistoilla ja päätyvät Knossokseen. Menkää mieluummin muualle, minne tahansa.

***

Puolitoistatuntinen Knossoksessa on riittänyt Susivuorille ja taakse jäävät betonirakennelmat sekä alueen riikinkukot. Vielä ehditään käydä kaupoilla ja sitten on aikaa levolle terassilla. Aurinko alkaa paistaa, kun kaksikkomme on kotona ja terassilla on suloisen lämmin. Päiväunetkin ovat edessä ja sehän Vilholle sopii.

2. Minolaista markettimenoa eli Susivuoret shoppailemassa

Annikki saa lopulta Vilhon havahtumaan ja vähitellen sankarimme pääsee myös valmiiseen aamiaispöytään. Vieraanvaraiset isännät ovat jättäneet majapaikkaan paahtoleipää, juustoa ja leikkelettä, joten niistä on helppo taikoa pikakahvin kanssa päivän ensimmäinen ateria. Parasta on kuitenkin Annikin puristama appelsiinimehu – sekin asunnon hedelmäkorista tuotettua.

Kulttuurimatkalaisten on helppo ajaa kohden läheistä Knossosta, marketteihin himoitsevien Susivuorten on yhtä helppoa ajaa tuon saaren pääkohteen ohi, sillä suuntana ovat Iraklionin ruokakaupat. Pian rahvaanomainen kaksikkomme onkin kaupassa koriensa kanssa, eikä mieltä paina ensimmäinenkään raunio tai museovitriiniin vangittu kulttuuriaarre.

Vilho aloittaa viinihyllystä, perusteluna on se, että pullot on hyvä saada ostoskärryn pohjalle. (Vilhon olisi kannattanut hakeutua kuntavaaliehdokkaaksi argumentaationsa perusteella, toim. huom.) Viinihyllyssä kieli meneekin helposti koukerolle, kun etiketeistä yrittää saada selville juomien valmistuspaikkaa ja kuivuusastetta. Juomahyllyn jälkeen koreja täytetään myös elintarvikkeilla ja Vilho valitsee myös ison rasiallisen fetaa, sillä kannessa esiintyvä lammas vaikuttaa luotettavalta. "Luotettavasta lampaasta" saadaankin kuulla sitten toistuvasti pitkin päivää. Feta myydään etupäässä kiinteinä paloina ja usein suurissa, lähes kilon purkeissa.

Susivuoret käyvät myös toisessa marketissa ja sitten Annikki karkaa vihanneskojulle. Hedelmä/vihanneskauppias tuntuu pitävän huolen siitä, että suomalainen saa haluamansa pienestä kielimuurista huolimatta. Annikki tietää sanan "valkosipuli" seitsemällä kielellä, mutta ei oikein saa yhtään niistä mieleensä avomyymälässä. Onneksi sekin asia hoituu osoittamalla. Kreikaksi valkosipuli on "skorda", mutta sitähän uppiniskaiset ummikkosuomalaiset eivät tiedä.

Kauppakadulla on mukava pistäytyä myös lihakaupassa ja sieltäkin tullaan hetken kuluttua isojen kilisevien pussien kanssa. Liikkeet ovat miellyttäviä, asiointi niissä on helppoa ja tarjolla olevat elintarvikkeet vaikuttavat herkullisilta. Lihatiskien välissä olevissa puuhyllyissä on  paikallisia viinejä edullisesti, eikä niitä viitsi jättää sinne lojumaan.

Paluumatkalle. Vilho jatkaa ralliautoiluaan kuin ampiaisen pistämänä, mutta tästä huolimatta kaksikkomme löytää takaisin kotivillaansa. Ostosten kantaminen käy työstä. Saalis pitää purkaa, valokuvata ja videoida, sitten vielä hyllyttää.

Lounas syödään terassilla auringossa. Äärimmäisen raskas kulttuuripäivä vaatii veronsa ja vuorossa ovat päiväunet.

Aurinkokin on mennyt pikkuisen pilveen, mutta Vilho menee silti tietokoneensa kanssa ulos lintujen taukoamatonta laulua kuuntelemaan. Ilta-aurinko on juuri pääsemässä pilven takaa kun kello tulee seitsemän. Hiirihaukka nousee taas kukkulan kupeeseen ja liitää kauemmaksi oliivipuiden yllä. Tieltä kuuluu liikenteen taustakohinaa, mutta onneksi vain vähän. Meri näyttää vain vähän vaaleita pilviä tummemmalta, melkein maitomaiselta –haaleasti sinertävältä tumman rantaviivan vieressä.

1.b Kielestä, autoilusta ja pari ajatusta kulttuurioppaiden ulkopuolelta

Ensimmäisen vuorokauden aikana Kreikassa Vilho seuraa mielenkiinnolla sitä, miten paikalliset aakkoset menevät kaaliin vähitellen. Vilho osaa pikkuisen klassista kreikkaa, mutta sekin vähäinen taito on "ruosteessa", kuten englantilaiset tapaavat aina sanoa.

Väsyneenä autoillessa voi hyvin seurata, miten esimerkiksi mainoskylttien lukeminen täydessä vauhdissa on hankalaa ja silmä takertuu sanojen kolmeen ensimmäiseen kirjaimeen kuin nelivuotiaalla.

Kieli toki norjistuu kummasti, kun Vilho pääsee tavaamaan ensimmäistä viinipulloetikettiä. Kaikkiaan ensimmäinen vuorokausi on kielen vilkasta oppimista, mutta siitä huolimatta Vilho on miltei täydellinen ummikko tällä kielialueella. Sanotaan vaikka niin, että yleissivistyksellä sentään pystyy poimimaan aina muutaman sanan sieltä täältä.

Lienee syytä myös sanoa pari sanaa Vilhon autoilusta Kreetalla.

Huyndai-merkkisellä autolla Vilho on pistellyt yleisvälimerelliseen, hyvin soveltavaan tyyliin aika huolettomasti menemään saaren teillä ja taajamissa. Italialaisen koulukunnan mukaan Vilho ei ole piitannut nopeusrajoituksista, vaan ajanut paikallisten tahtiin ja kaikkiaan aina niin kovaa kuin vain pystyy. Vauhditon Vilho on myös muutaman kerran toiminut aika surutta risteyksissä ja liikennevaloissa. Mikä lie kevätvillitys on Vilhon vienyt, kun tuo luulee olevansa sisilialainen pizzakuski?

Mitään erityisen hankalaa Vilho ei ole huomannut kreetalaisessa ajokulttuurissa, vaikka siitä on paljon kirjallisuudessa varoiteltu. Erikoisin piirre tässä vaiheessa on ollut se, että pääteissä on usein parikin metriä pientaretta viivan takana ja hitaimmaita matelevat sitä pitkin kuin omalla kaistallaan. Käyttäytymismalli johtunee siitä, että tiellä on paljon ohituskieltoa, joten ryömijöiden ohi pääsee viivaa rikkomatta vain jos he ajavat pitkin penkkaa. Pientareen  päristäjät ovat kuitenkin arvaamattomia, koskaan ei tiedä koska he lipuvat varsinaiselle kaistalle.

Elintaso Kreetalla on ensihavaintojen mukaan korkea. Talouslamasta ja kurjuudesta ei ole merkkejä havaittavissa, eikä synkkiä pilviä näytä muutenkaan täkäläiselle taivaalle sopivan. Susivuorten asunnolla on katto täynnä aurinkopaneeleita, joten energiaa ei pihdata – esimerkiksi Italiassa sähkön säästäminen on majoituspaikkojen perusohjelmaa. Yön kylmyyttä vastaan talolla käydään tulisena hehkuvin lämmityspatterein ja moisista voi saapasmaassa vain unelmoida.

Annikki on hyvin huomioinut sen, miten nuoret miehet täällä suosivat partaa – lieneekö uusikin villitys, joka taas jossain vaiheessa poistuu? Naisten hiukset ovat poikkeuksetta mustia, samoin silmät ovat hyvin tummia oikeastaan mustia nekin. Välimerelliseen tapaan osa vaalentaa hiuksensa ja voi vain kuvitella miten suurta väkivaltaa blondaaminen tekee noille korpinmustille kutreille. Mutta kaunita kreikattaret kyllä ovat ja ilmeikkäitä, aidon ihmisen oloisia.

1. Pitkä päivä eli Vilho saapuu Kreetalle

Kello on 0330 ja Annikin herätyskello pistää rähinän päälle. Vekkari keskeyttää Vilhonkin sangen lyhyet yöunet. Mutta mikään ei auta, Vilhon on noustavat tolpilleen ja pistettävä vipinää punttiin heti kun housut on jalkaan saatu.

Huhtikuu on aivan alussa ja eteläiseenkin Suomeen on tullut lunta, sitten vesisadetta ja nyt kadut ovat kosteina ja taivaa sumuisen harmaa. Eikä pelkästään taivas, vaan oikeastaan koko pääkaupunki on peittynyt illalla vankkaan sumuun lumien kadotessa. Muuttolintuja on tullut viimepäivinä Suomeen paljon ja Vilhokin pääsi seuraamaan kotkaa kotikatunsa yllä kaartelemassa. Hanhia ja joutsenia lentää toistuvasti yli Helsingin.  Kevät tekee tuloaan, vaikka kompuroikin välillä räntäisiin päiviin ja viileisiin tuuliin.

Susivuoret ovat ulkona aamuneljältä ja viikonlopun juhlijat kulkevat yhä kadulla. Nuorisoa parveilee lähikaupan edessä, myymälä kun on aina auki. Kontrasti tuntuu kovalta Vilhosta - väki on palailemassa baareista pitkän yönsä päätteeksi ja Susivuorilla puolestaan on päivä terhakkaasti alkamassa. Väkisinkin mietteissä käy se, tuleeko lentokentälle vievästä bussimatkasta jonkilainen yöbussielämys sunnuntain virkistykseksi. Onneksi kyyti on kuitenkin verrattain siisti ja ajoneuvossa on jopa tilaa,  vähitellen miltei väljää.

Kuuden maissa taivaalle ampaisee norjalaisyhtiön Boeing 737-800, joka tänään on Susivuorten kyyti etelään. Vantaan harmaus tekee taivaan tukkoiseksi, maastoa ei tarvitse ihailla kuin muutaman sekunnin koneen noustessa, sitten ollaan untuvaisen pilvipeitteen harmaassa huomassa, pian sen yllä. Väsynyt Vilho kyllä on, mutta unta ei heti tule joten hän syö vähän sämpylää ja naputtelee sitten tietokonettaan. Aurinko nousee punaisena vasemmalta takaviistosta. Ihan yrittämättä Vilholle nousee mieleen Homeroksen tapa kuvata auringonnousua sanaparilla “rusosorminen Eos.” Niin nytkin aamu raottaa rusottavin sormin pimeyttä horisontista alkaen.

Päivänkoitto on Vilhon mielestä nyt erityinen hetki. Miten helppoa onkaan olla tietäväinen ja uskoa päivän aina koittavan vääjäämättä? Silti “rusosormisen Eoksen” on aivan selvästi tehtävä töitä, että pimeys saadaan poistumaan ja päivä koittamaan. Sitten aikansa kestänyt punainen ja sininen tuokio on ohi ja taivas tulvii valoa pilvien yläpuolella. On saatu taas päivän verran lisää aikaa ja elämää, tuumailee Vilho ja vain vaivoin välttää ylenmääräisen sentimentaalisuuden.

Näin on saatu kevään pisin sunnuntai käyntiin ja teräslintu halkoo taivasta Liettuan yllä, Kreetan saari lopullisena tavoitteenaan.

 

 ***

Kymmeneltä Vilho ja Annikki ovat Kreikassa. Koneesta näkyi pitkään saaria ja lopulta myös selvästi korkeampana erottuva Kreeta ja sen näyttävät lumihuiput. Koneen kaartaessa saarelle taivaalla oli oikeastaan liikaa valoa ainakin kuvaamiseen, mutta silti Kreetasta sai jonkinlaisen käsityksen.

Sää maassa on erinomainen: kesäisen lämmin ja aurinkoinen, ehkä hieman sunnuntaiaamuisen utuinen. Susivuoret saavat erittäin nopeasti laukut ja Vilho on mennyt jo ennakolta autovuokraamoon hoitamaan autoasiat. Pian ollaan jo taas kirkkaassa ulkoilmassa parkkialueella ja tutkimassa jälleen kerran hopeanväristä vuokra-autoa.

Susivuoret ohittavat Hanian ja jatkavat Rethymnosin suuntaan, sitten kohti Iraklionia. Matkaa taitetaan sellaiset 150 kilometriä ja miltei koko ajan saaren päätiellä ja kovaa kyytiä.

Kreetan saari on hieno. Meri on koko ajan lähellä ja vuoria riittää. Suurimmat vuoret ovat tosiaan lumihuippuisia, vaikka oikeastaan pitäisi sanoa, että niiden yläosa on lumen peitossa, sillä lumisektoria on ihan kunnolla. Kontrasti matalan maan vehreyteen ja macchia-pensaikkoon on komea.

Susivuoret seikkailevat hetken Iraklionin kupeessa, kunnes löytävät avoimen pikkukaupan. Minimarketista ostetaan hengen pitimiksi vettä, viiniä, pastaa ja papuja, sillä on sunnuntai ja suuret kaupat ovat kiinni. Sitten suuntana on Knossos, sillä siellä tavataan asunnon isäntäväki.

Isäntäväki on itse asiassa nuoripari, liikkeellä moottoripyörällä. Pian Vilho kaahaa kiemurtelevaa tietä Knossoksesta vuorien suuntaan prätkän perässä. Matkaa ei montaa kilometriä ole ja viimeisen tienpätkän päässä on kukkulan kupeessa oleva villa viinitarhan  ja hedelmäpuiden keskellä. Isäntä on sydämellinen nuorimies, hänen tulkkinaan toimii tyttöystävä, joka on hyvin kaunis nuori nainen. Vilho on jo valmiiksi aika tukevasti pyörällä päästään, eikä vetävän tytön tulkkaus paranna asiaa millään tavalla. Pian perusasiat on kuitenkin kerrottu ja nuoret lähtevät pyörällään.

Susivuoret ovat tutussa tilanteessa: yhtäkkiä ja lopulta ollaan omassa rauhassa aivan uudessa paikassa, lukemattomien uusien kokemusten ja tuhansien kilometrien matkan jälkeen. Käsillä on ensimmäinen hetki sitten herätyksen, kun asioita ei ole saneltu minuuttiaikataulussa.

Asunnolla elämä on asettumista ja sitten päivää vietetään terassilla, auringosta ja linnunlaulusta nauttien. Kiikarit ovat kovassa käytössä. Alueella lentää pari hiirihaukkaa, varpusia, peippoja, lokkeja, kyyhkysiä ja rastaita. Kanat elämöivät läheisessä suojassaan, jossain määkii vuohi ja ilmeisesti aasikin sanoo kauempana sanottavansa toisinaan. Vilho katselee merelle kukkuloiden yli ja sivummalla voi täältäkin nähdä vilauksen lumihuipuista. Pihassa on tosiaan viiniköynnöksiä, oliivipuita ja autokatokselle kaveriksi siitruunapuu hedelmineen.

Iltaan mahtuu vielä pastalounas, iltaunet, pesua ja peliseurantaa. Sitten on aika painua ensimmäisen kerran Kreetalla pehkuihin. Unta ei tarvitse totisesti odotella, vaan mytologiasta kertova kirja herpoaa herkästi Vilhon sormista.

Viimeinen palatsiaika - Vilho Kreetalla

Delfiinifresko, Knossos, Kreeta.

Vilho ei ole koskaan käynyt Kreikassa. 

Susivuorten matkailu on kaikkiaan ollut siinä mielessä takaperoista, että erityisen suosituissa matkakohteissa kaksikko on käynyt vasta kuin listansa viimeisenä. Siten esimerkiksi Mallorcalle matka vei vasta vuosien Espanjan seikkailujen jälkeen. Lennot Kreikkaan eivät ole koskaan sopineet Annikin matkatoimiston ohjelmaan, vaikka Vilho on usein maata kohteeksi tarjonnut. Kreikan puuttuminen matkalistalta on sitäkin oudompaa siksi, että Susivuoret luuhaavat alvariinsa antiikin raunioilla ja kaikenlaisilla muilla vanhoilla kivikasoilla -  ja niitähän Kreikassakin riittää.

Näin kuitenkin joskus käy, että asiat vaan ottavat aikansa ja lopultahan se Kreikankin vuoro tuli. Sopivat lennot löytyivät ja pian matkapaketti majoituksineen ja autoineen alkoi olla kasassa.

***

Vuosikymmeniä sitten, täysi-ikäiseksi tullessaan, Vilho tutustui viininjuontiin. Jo alkuvaiheessa piti tutustua myös Retsinaan, kreikkalaiseen pihkaiseen valkoviiniklassikkoon. Kaikkiaan nuoresta Vilhosta viinit ja oliivit tuntuivat kantavan mukanaan kappaleen maagisesta etelästä, antiikin kulttuurien ja auringon maailmasta. Temppelit ja rauniot, jumaltarut, historia ja filosofia kietoituivat kaikki yhteen ja muodostivat myyttisen mielikuvan, joka varmasti oli avainasemassa vetämässä aikoinaan Vilhoa Italiaan ja Sisiliaankin.

Vilhon mielessä tarunhohtoinen Kreikka ja koko antiikin maailma on ollut ihmisen ajattelun ja sivilisaation kehto, jossain mielessä kulta-aikakin. Näitä ruukunsirpaleita Vilho on aina janonnut tallaamaan, tuijottamaan freskoja ja miettimään alkusyntyjä Välimeren selille katsellen. Kaipuussa on ollut mukana karua vuoristoseutua ja auringon hellimää viljavaa maata, lukemattomasti oliivipuita ja houkuttelevia viiniköynnöksiä. Eikä pidä unohtaa peruskoulun uskontotuntejakaan, niissä tehtiin viimeinen voitelu antiikin maailman glorifioinnille, sillä keisariaikaahan Jeesuksenkin tarina toisti tuttuine öljypuineen, leivän murtamisineen ja keisari Augustuksen käskyineen verollepanosta.

Ala-astelaisen raamatunhistorista ja lukiolaisen Retsinan maistelusta, samoin koulukirjojen ruukkukuvista ja filosofian tunneista on kulunut vuosikymmeniä, Kreikka on omalta osaltaan rypenyt talouslamassa ja saanut koulumestari EU:n karttakepistä näpeilleen toistuvasti. Antiikin tarunhohtoiseen maahan on tarttunut aimo annos arkista kurjuutta – tilastoilla osoitettua köyhyyttä ja matemaattisen varmaa maksukyvyttömyyttä. Kaikki tuollainen on jättänyt jälkensä kreikkalaisiin mielikuviin. Mutta onneksi on mahdollista päästä paikan päälle päivättämään käsityksiäänja juuri sen Susivuoret ovat päättäneet tehdä. Lentoliput on hankittu kohti Knossosta ja Kreetaa, katsomaan helleenien maailmaa ja palatsiajan raunioita. Niin koittaa Vilhollekin se kreikkalainen vaihe viimein.

16. Vilho pihassa ja pakkaamassa – paluupuuhia ja matkamietteitä

Susivuoret käyvät oikein maalikylillä kaupassa ja suuntaavat siis Sassarin Conad-markettiin. Nyt varataan viimeisiä tarvikkeita ja pari kotiin tuotavaa pulloa. Viime päivien erinomainen löytö on ollut kehittynyt, makea jälkiruokaviini, sardinialainen vernaccia, jota saa helposti jopa kymmenvuotiaana. Sellainen pullo pitää Vilhonkin matkalaukkuun sovittaa.

Päivä on vielä melkoisen lämmin, joten Vilho aikoo huolellisesti vetelehtiä puutarhassa ja pakata rauhassan. Jossain mielensä sopukoissa Susivuori tietää sen tarkasti, että pihalla vetelehtiminen ei puoleen vuoteen juuri Suomessa onnistu, joten sitä ehkä kannattaa tehdä nyt, ennemmin kuin ajella pitkin koukeroisia teitä etsimässä elämyksiä kauempaa.

Sitä paitsi pihapiirikin lähivuorineen tuntuu tarjoavan hämmästyttävästi kaikenlaista esimerkiksi luonnon ystävälle. Yöllä seinällä näkyy gekkomaisia liskoja, lepakot lentelevät pihapiirissä ja kissan järjestävät omaa show'taan. Päivänvalolla lintutoiminta on todella vilkasta, ilmassa on toistuvasti haukkoja, kyyhkysiä, närhiä ja varisporukoita. Varpuset, sini- ja talitiaiset, rastaat ja taskut liikkuvat pihassa, juovat pihan altaasta ja laulavat usein iloisesti. Vilho vie mielellään pihatuolille pullollisen olutta ja nauttii luonnon näytöksestä, antaa tuulen havistaa läheisten laakeripuiden lehtiä.

***

Keski-Italiassa Umbriassa on kolme maanjäristystä illalla, Ne eivät ole mitään pieniä tärähdyksiä, mutta henkilöuhreilta on vältytty oikeastaan täysin, ihme kyllä. Muutamassa kylässä puolet taloista on mennyt asuinkelvottomaksi. Alkusyksyn aiempien järistysten tulokset Amatricessa ovat tuoreessa muistissa ja kansa on ollut alueella syystäkin peloissaan, kun uudet järistykset ovat käynnistyneet.

***

Marco Peroni saa tiukan soiton: kotiin on palattava heti ja tehtävä selvitys kaikesta nähdystä, lento on jo varattu. Susivuorten seikkailut, niihin liittyvät palkkamurhaajat ja kaksikon ainainen liittyminen maanjäristyksiin ja muinaishautoihin on herättänyt kansainvälisen tiedustelun lisäksi erittäin salaisen Paranormaalin Tutkinnan Osaston (S.I.P) huomion ja komissaario Montepulciano on saanut Roomassa uudet ohjeet. Siispä Peroninkin puhelin pärisee punaisena juuri kesken päivällisen. Peroni palaa jo torstaiaamuna Roomaan. Maanjäristysten jatkuessa halutaan pitää viranomaispuolenkin miehitys kunnossa ja lähempänä kriisialueita.

***

Vilho ja Annikkikin palaavat torstaina Suomeen. Koko päivä menee matkaillessa, ensin vuokra-autolla kentälle, sitten edessä on lento Berliiniin ja sieltä Helsinkiin yöksi.  Vilho laskee ajaneensa pikku-Fiatilla 1750 kilometriä ja suuri on tyytyväisyys, kun auton voi palauttaa ehjänä – jälleen kerran. 

Berliinissä Vilho juo lentoaseman pihassa pullo olutta ja katselee umpiharmaata taivasta. Kotona on luvassa samaa säätä, mutta vielä kylmempää. Alppien pohjoispuolella on siirrytty talveen, Sardiniassa oli lähinnä lempeän lämmin syksy. Nyt ajatukset pitää siirtää auringosta joulunodotukseen ja kaamokseen, hiljentyä pimeyteen illoiksi ja aktivoitua projekteihin päiviksi.

Vaikka Vilho toivoo, ettei maa kovin enää rakkassa Italiassa järisi, toisin käy. Sunnuntaina järistyksen keskus on tutussa Norciassa, jossa 1300-luvun katedraali menee maan tasalle. Siellä Susivuoret olivat tarkalleen kaksi vuotta sitten käymässä, Umbrian vuoriseudulla.  Sardinia on kuitenkin paikka, jossa maa ei järise ja saaren aurinkoisia päiviä Susivuoret muistelevat hartaasti syksyn edetessä.