Annikki tuntuu olevan shopping-jalalla liikkeellä. Vilho ei tunnu olevan liikkellä lainkaan. Ljubljanassa on kaunis kesäpäivä ja luvassa on vain aurinkoa ja melkoisen sinistä taivasta.
Keskiviikkoa eletään ja sitä päivää, jota suomalaiset kutsuvat vapunaatoksi. Keskimäärin vapunaatto ei näy tällä mitenkään.
Kello 1100 Vilho lähtee ulos aurinkoon ja kadulle, elämään. Hän kiertää kotikadun toiseen päähän ja sieltä sitten joen yli. Täällä Ljubljanski dam, pato, joka tekee joesta kosken. Samantien Vilho alkaa tähyillä alavirrasta toiselta sillalta kaloja. Ja onhan täällä lohikalaa, isoja vonkaleita virrassa. Itse Ljubljanski dam on nykyään suljettu, lähinnä art deco -tyylinen nätti silta.
Vähän myöhemmin Vilho nousee vasemmalta puolen linnavuorelle, täällä ei kulje juuri ketään. Ruohoa leikataan ja vehreydessä laulaa mustapääkerttu. Jossain vaiheessa Vilho kuulee peipon, mutta paljon aiemmin tiltaltin, vain pari kertaa, mutta selvästi. Tässä on pyökkiä, pian Vilho löytää pähkinäpensaat. Ja kaikkeuden viisain ja ylin, aurinko, katsoo kuumasti kulkijan selkään ja tällaisten ihmisten töyräiden päälle.
Linnalla on italialaisia koululaisia, turisteja siellä täällä, pääosaltaan tuosta naapurivaltiosta. Vilho ei jaksa olla turisti, hän ottaa muutaman pakollisen valokuvan ja katsoo Alppeja yli kaupungin. Puut ovat kauniita, monin paikoin niiden antama varjo on jumalallinen, suojeleva. Alempana polulla miehet ovat töissä raivausleikkureiden kanssa, Vilho juoksee alas nopeasti, sillä hän ei halua olla työtätekevien miesten tiellä. Jokainen heistä on kohteliaasti jäätynyt työssään, kun turisteja on kohdalla tällä rinnepolulla.
Alempana, jokitasossa parantumaton Vilho hakee olutta illaksi ja mustikkajuoman kotiin. Mukaan tarttuu Aldi/Hoferin mainioita maustemyllyjä otsikoilla "Bella Italia" ja " Garama massala" - näitä on nimittäin asunnollakin ja ovat suolattomia, mainioita. Hinta on kaksi euroa laukaus ja Vilho, Vilho on parantumaton purkkiensa suhteen. Annikille pari euron molemmin puolin olevaa gin-tonicia tölkissä. Lounaaksi parin euron pastasalaatti, sillä Vilho on aika puhki ja väsynyt, tuskin valmiudessa lähteä minnekään.
Annikki hypistelee asunnolla ostoksiaan. Hänelläkin on salaatti lounaaksi, syödään pikkuasunnossa ilman suurempaa koreagrafiaa. Myöhemmin, Vilho nukkuu asunnon sängyssä, sen itäisellä laidalla, sekavien ajatusta saatteleman, mutta lepää kuitenkin. Annikki lähtee jossain vaiheessa ostoksille, Vilho nousee hänkin ja kerää kamppeensa kolmen maissa.
Kävelykaduilla on kuuma. Tiedätte ehkä sen tunteen, kun huhtikuussa hakeudutaan jo mieluummin varjon puolelle? Vilho joutuu toteamaan sen, että hänen katedraaliksi nimittämänsä kirkko, joka toki on parhaalla paikalla, on fransiskaanikirkko, mutta sen katolla pyörii 2-3 tuulihaukkaa, niitä Susivuori pysähtyy videomaan.
Myöhemmin Vilho kiertää venäläisten suurlähetystön. Suomalaisella puskee pintaan viha, vanha vihollinen on taas näyttänyt kyntensä, tuossa on sen pesä. Viltsua kaduttaa, ryssien vihaaminen ei ratkaise mitään, se on tuhoava tunne ‒ maaton ja mieletön, mutta maailmanpolitiikka se nykyään tunkee röyhkeästi tavallisen ihmisen iholle. Tässä on muuten vieressä Saksan lähetystö, sinne on vähemmän aitaa ja muuria, ketään ei tietenkään näy missään näissä paikoissa.
Vilho ei tiedä mitä sanoa. Takana ei ole määrättömän pitkä reissu, mutta kuusi majapaikkaa kolmessa eri maassa on nähty, on sisämaata ja rannikkoa, autoilua, bussia ja junamatkaa ‒ sekä lähes joka päivä mittari täyteen askeleita. Hetken tuntuu maattomalta, kodittomalta Ljubljanan kaduilla. Ei tippaakaan taustattomalta, sillä ainahan meidän mustalaisten vaunuista jäljet jää, ja edessä on uusia virtoja, aurinko paistaa maantielle vahvana kaukaa, kutsuen luokseen.
Tuskinpa Vilho pitää mistään "ennen oli sitä, nyt on huonommin" -lauseista, mutta Ljubljana on muuttunut. Tämä on turistien onnellinen kaupunki, jossa kävellään kävelykaduilla ja jokivarressa, nautitaan palveluista. Tänään tori vielä muistuttaa jonkinlaisesta tavallisesta elämästä, mutta pitkälti melkein kaikkialla keskustoista on tullut paikkoja, jotka pyörivät turistien tuoman rahan, asumisen ja kiinnostuksen ympärillä. Paikalliset ovat pitkälti nuoria ylioppilaita ja aurinko paistaa lepäämättönä Ljubljanica-joen veteen, linnan aina katsellessa kaupunkia korkealta vierestä.
***
Vilholla tuntuu olevan jonkinlainen pieni yskä ja nuha päällä, ihan flunssan mittakaavaa tässä taudissa ei ole. Voimattumuutta on sen verran kuitenkin, että Annikille tehdään selväksi, että tänäänkin on noutoruokaa tai sitten rouva voi itse lähteä palveluita hakemaan. Annikki taipuu tilanteeseen ja samoilta kotinurkilta hakee hän intialaista, Vilholle jonkinlaista yleisaasialaista tofu-wokkia.
Pakataan varustusta viimeisen kerran ja tietysti ruokaillaan. Iltaan kuuluu peseytymistä ja maanmainio Mestareiden liiga -ottelu, kun Barça kohtaa Interin ja molemmat tekevät kolme maalia, näistä ensimmäinen tehdään vieraiden toimesta puolessa minuutissa. Tuollaista on jalkapalloa, kolmeen otteluun Inter ei pystynyt tekemään maalia, nyt sellainen tulee alta minuutin hirmuista katalaaniporukkaa vastaan.
***
Reissu alkoi Ljubljanasta sateessa, tänne se myös päättyy, mutta auringonpaisteessa. Saapumispäivänä bussimatka maksoi vain 3,30 €/henkilö, mutta kokemus oli sen verran takkuinen Arriva-bussifirman kanssa, että Susivuoret ovat varanneet kyydin kimppataksissa aamulle. On nimittäin Vappupäivä, eikä mikään bussin toiminnassa herätä luottamusta, eikä aamuherätykseen haluta mitään lisäjännitystä.
**
Aikanaan aamulla Susivuoret pääsevät odottamatta hetkeäkään tilataksilla kentälle harvinaisen helposti yhteishintaan 22 euroa kahdelta. Autossa on yksi nuori mies heidän lisäkseen. Itse lento on jopa vähän etuajassa ja kyytinä on Embraer 190. Näin on tämä kiertomatka päättynyt ja Susivuorilla on kotona päivän aikaa koota itseään. Suomessa sää on oikein siedettävä, huolimatta siitä, että on Vappu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti